... Minulle mistä johtuu, että kun nainen rakastuu toiseen niin miksi se toinen suhde ei koskaan tunnu olevan se eron syy?. Aina jälkikäteen ruvetaan valittamaan kuinka ahdistavaa oikeastaan oli olla naimisissa ja kuinka puoliso on kaiken pahan alku ja juuri ollut jo vuosikauisia. Koskaan ei muisteta niitä hyviä ja normaaleja aikoja, kuten: retkiä perheen kanssa, kesämökkeilyä, lasten synttäreitä, mummolavierailuja, pihan haravointia yhdessä, hiihtämistä. Tiedättehän, niitä normaalin elämän normaaleja soljuvia hyvä aikoja.
Johtuuko tämä siitä, että pitää oikein perustella itselle miksi tuosta kaikesta pitää luopua vai onko nainen (tai mies) rakastumisen tunnetilassa niin kyvytön myöntämään itselleen, että on voinut olla onnellinen aiemminkin. Vai johtuuko se syyllisyydestä: pitää perustella itselleen, miksi näin kävi.
Entä kun aika kuluu, antaako se perspektiiviä tajuta, ettei ne asiat ehkä ennenkään elämässä niin huonosti olleet ja ettei se vika aina siinä toisessa ole, pystyykö silloin vertaamaan aienpaa ja nykyistä objetiivisesti.
Tämän kysyn siksi, kun tuntuu tuo toiseen rakastuminen olevan monen mielestä sivutuote kuin syy.
Johtuuko tämä siitä, että pitää oikein perustella itselle miksi tuosta kaikesta pitää luopua vai onko nainen (tai mies) rakastumisen tunnetilassa niin kyvytön myöntämään itselleen, että on voinut olla onnellinen aiemminkin. Vai johtuuko se syyllisyydestä: pitää perustella itselleen, miksi näin kävi.
Entä kun aika kuluu, antaako se perspektiiviä tajuta, ettei ne asiat ehkä ennenkään elämässä niin huonosti olleet ja ettei se vika aina siinä toisessa ole, pystyykö silloin vertaamaan aienpaa ja nykyistä objetiivisesti.
Tämän kysyn siksi, kun tuntuu tuo toiseen rakastuminen olevan monen mielestä sivutuote kuin syy.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos parisuhde on kunnossa, ei kumpikaan todellakaan rakastu kehenkään toiseen.
Itselläni kävi juuri noin; pitkä kuralla oleva suhde, jota ei ollut mahdollista hoitaa kuntoon, koska mieheni mielestä mitään vikaa suhteessa ei ollutkaan.
Vuosien myötä rakkaudelle kävi niinkuin kevätjäille...haurastui huomaatta alapuolelta kunnes sitten kertarytinällä lähti...ja niin lähdin minäkin!
Niinpä... pettäminen on sivutuote, eikä syy, jos kyse on oikeasta sivusuhteesta, eikä vain sänkysankarina pelleilemisestä. Yleensä naiset eivät ole Don Juaneita ja siksi voi ehkä yleistää, että pettäminen on naisille useammin sivutuote, kuin miehille, joista osalle riittää kaato.
Minulla oli takana kahdenkymmenen vuoden liitto, jossa muutuin näkymättömäksi kodinkoneeksi. Neljänkympin kasvukriisissä heräsin ja vaadin muutosta kohteluuni, mutta se taisi olla liian myöhäistä. Tavat oli opittu, eikä mies halunnut luopua saavutetuista eduistaan. Hän oli oikein tyytyväinen elämäänsä.
Kun sitten kohtasin mukavan miehen, joka kohteli minua kunnioittavasti ja kuunteli minua, niin niinhän siinä sitten kävi. Aloin pettäjäksi. Lasten takia en lähtenyt heti, vaan vitkutin päätöstä ja yritin herättää miestäni kiukuttelemalla ja raivoamalla milloin mistäkin. Ihan typerää. Lopetin suhteen ja yritin vielä uudestaan raahamalla mieheni pariterapiaan, mutta mikään ei muuttunut.
Jälkeenpäin tajuan, että käytin salamiestäni omaan eroprosessiini - irtautumiseen pitkästä nuoruusliitosta. Ja tavallaan annoin samalla miehelleni aikaa hyväksyä tulevan eron, sillä elimme aika raskasta elämää viimeiset pari vuotta yhdessä.
Katsos kun rakastunut nainen ei eroa liitostaan, nainen eroaa vasta kun voi todella pahoin liitossaan,
Rakastunut nainen ei etsi muuta miestä elämääsä. Ja rakastuneen naisen rakkaus pitää "tappaa" ennenkuin hän alkaa etsiä muuta miestä elämäänsä.
Todellisuudessa tuo toiseen rakastuminen ON sivutuote. Terveen suhteen väliin EI mahdu ketään.
Kun monet naiset pitävät rakastumisesta. Eivät rakastamisesta, joka on osa arkea.
ongelmana vain on se, että kuinka moni nainen kertoo avoimesti tunteistaan ja pahasta olostaan toiselle SYYLLISTÄMÄTTÄ? Kuinka monessa suhteessa pystytään keskustelemaan näistä asioista. Monen miehen mielestä keskustelu turhaa, siitähän se ongelma naisen näkökulmasta usein lähtee. Ihmisten pitäisi jo suhteen alussa kiinnittää huomiota siihen, miten toisen kanssa pystyy puhumaan vaikeista asioista vai pystyykö. Ei ole ihme, että suhde näivettyy ja toinen häipyy suhteeseen, jossa otetaan paremmin huomioon toisten tarpeet.
Meilläkin homma helposti luisunut minun taloudenpyörittämiseen ym, mies tyytyväinen kun ruoka pöydässä ja pääsee nettiin rentoutumaan työpäivän jälkeen. Mutta: se on myös ollut oman toimintani tulos. Kuinka moni meistä naisista ottaa alunperinkin sen kodinhoitajan roolin? Kuinka moni meistä valittaa, että laita paremmin ne pyykit kuivumaan ettei tule ryppyjä? jne..aina pitää katsoa myös itseään.
Usein on myös ok erota, mutta ensin hoidetaan ero, sitten vasta uudet suhteet. Vaikka se kävisi sitten nopeallakin aikataululla, mutta pettäminen on niin halpamaista ja törkeää! Ihastuksia tulee, ja jopa niistäkin voi sellaisessa suhteessa keskustella, missä keskusteluyhteys toimii.
Miksi tätä palstaa luen, eihän meilläkään täydellinen suhde ole. Mies ollut uskoton, lopettanut kyllä oma-aloitteisesti homman lyhyeen koska tajusi tehneensä väärin. Silti luottamusta vaikea rakentaa uudelleen...jotkut asiat voivat olla liian kipeitä toiselle, vaikka tietääkin että kaikesta voi puhua. Sellaiset asiat, joita on esim. koko ikänsä salannut. Niitä voi olla hyvin vaikea myöntää edes omalle puolisolle.
Miettikää ja hakekaa apua ennen kun teette virheitä. Vaikka rakkaus olisi "tapettu", niin sekin voi herätä kuolleista esim. parisuhdeterapian avulla. Jos toinen on vastahakoinen, niin silti aika usein saa puhuttua toisen mukaan. Siinä vaiheessa kun puhutaan todellisesta erosta vaihtoehtona.
Koska toinen suhde ei ole eron syy. Huonot välit tai jokin klikki suhteessa on syy muihin suhteisiin, jotka sitten toimivat impulssina erolle.
Jos ongelmista ei puhuta, niitä ei ole. Mitä ei näe sitä ei ole. Yksinkertaista. Silti voi ajautua tilanteisiin joissa avioliiton tila selviää ehkä vasta tekijällekin.
Solmin avioliittoni 19-vuotiaana poikaan, jonka kanssa oltiin seurusteltu siitä asti kun olin 15 v. Se oli niin itsestäänselvä avioliitto että siedin kaikenlaista. Pojasta kasvoi ahdistunut mies joka alkoi käyttää päihteitä ja työnteko jäi niin ja näin. Meillä oli kuitenkin kaksi lasta ja yritin sitä palettia pitää jotenkin kasassa. Riideltiin tietysti hirveästi koska kodinhoito jäi mun vastuulle ja riitojen seurauksena mies häipyi ties minne jopa muutamaksi päiväksi jolloin olin taas yksin. Lasten takia oli vaan jaksettava.
Miehellä oli tietysti joku nainenkin mutta en edes välittänyt. Se taisi loppua lyhyeen.
Lapset kasvoivat ja mullekin tuli aikaa käydä joskus työkavereiden kanssa (muita kavereita ei ollutkaan!) oluella. Kerran sitten eksyin pikkutunneilla miellyttävän miehen matkaan. Se oli kertapano ei muuta, mutta tuntui hyvältä kun joku sentään huomioi jollain tavalla. Mieheni ei välittänyt missä olin ollut - ei ollut hänkään kotona.
Kuitenkin tuo kertapano havahdutti minut näkemään ettei asiat olleet hyvin. Voin huonosti ja niin voi mieskin. Mielessäni alkoi hautua ajatus erosta. Sitä hautomista kesti vajaan vuoden. Suunnittelin, mietin, harkitsin erilaisia vaihtoehtoja. Kun lopulta sain tilaisuuden omaan vuokra-asuntoon kerroin miehelle mikä oli tilanne. Ensin mies suuttui mutta parin viikon kuluttua oli ajatus hänenkin mielestään hyvä.
Ei erottu muiden suhteiden takia. Erottiin, koska meistä ei ollut aviopariksi vaikka penskana yhdessä kuljettiinkin. Kasvettiin erillemme niin sanotusti.
Jos alkaa syyttää muita suhteita eron syyksi se on pään pensaaseen työntämistä.
Olkaa rehellisiä itsellenne ja toiselle - tunteistanne siis. Pettäminen voi tuntua pahalta (en tiedä, en ole kokenut pahaa tunnetta mutta oletan näin), mutta ei ole itsenkään kannalta hyödyllistä syyttää sellaisisa tekijöitä jotka ovat vain kosmeettisia. Todelliset syyt raa'asti vain pöydälle. Siten erosta selviääkin helpommin.
Parisuhteessa on vain kaksi. Paria ei yhdistä ulkopuoliset tekijät eikä myöskään erota, vaan parin keskinäiset tunteet joko yhdistävät tai erottavat.
...naiset toimii...ensin haudotaan ja mietitään omassamielessä vuosi tai pari, sitten tullaan puuntakaa ja potkaistaan munille!
toimii.Hautomisaikana ei auttaminen koti
asioissa huvita,kun haaveillaan jostain
sinkkuhuorasta joka on silmissä vilahtanut.
Pian vaimo onkin jo niin uupunut kaikesta
työstä,vastuusta ja pahasta mielestä että
huomaisiko tuo enää vaikka aviomiehen
kiimaiset vokottelijat samaan sänkyyn
tuppautuvaisivat.Jos on oikein itsekäs äijä
ollut(väkivaltainenkin),saattaa vaimon
väsymys juontua niin kaukaa,kuin
ensimmäisen lapsen yövalvotuksista saakka.
Varmaa koloa saa sitten kun yleistä on niin
liioitellaan oma osa perheessä niin vaike-
aksi ja vongutaan puutetta.Vakuudeksi voi
vielä luvata että ottaa vaikka huomenna
eron silmät puoli nukuksissa hortoilevasta
pihtarieukosta ja kun sillä on niin paska
siskokin tai veli tai isä.Ihan siinä tulee
a.RIKOKSEN tekijälle niin syytön ja kevyt
olo.
Siellä sitten äheltää hameen alla piilossa
ja jatkaa entisen elämän herjaamista.Sinne
jäi entinen tympeä arki ja liian vastuulli-
nen elämä.Siinä kun mutaman ajan pallejaan
tyhjentelee alkaakin tuntumaan,että lapset
pitää saada vierailulle kuulemaan ja näke-
mään miten onnellisena se isä porskuttaa,
sosiaalitätit varmaan auttaa jos äksä alkaa
ämpyilemään vastaan.Patjat odottaa jo valmiina
levitettäviksi kaksion lattialle kunhan matka-
kassi lapsukaiset tulevat jännäämään ja valvo-
maan outoon paikkaan,vieraan akan luo joka
näyttää olevan isukille paljon tärkeämpi kuin
omat pojat ja tytöt.
Siinähän ne on kaikki onnen elementit mah-
dollisia,kun kaksi itsekästä keskittyy tois-
tensa vaalimiseen ja hoitamiseen.Kun äksä
älyäis vielä pakata äijän"mmilljooonann"
arvoiset roinat että vois vaan hakea kunhan
"kiireeltä" ennättää ja harrastuksilta.
Meissä ihmisissä on sellaisia,jotka ei kestä harmaata arkea ja ajattelevat liian itsekkäästi.No joku kalja vaikka kun on päässä ja
"juhlafiilinki"mielessä,pettäminen voi olla
helppoa huolimattomuutta,uteliaisuutta.
Ja kun ei välitä loukkaako toisia ja minkä
verran.Syyllisyyttä,häpeää ei kestetä niin
syytetään avioliittoa tai puolisoa ja niinpäs
alkaa tuntumaankin todella että vikahan oli ihan muualla.Eli vastuunpakoilua kaikki tuollainen ja itsekkyyttä.Ei tietenkään
kaikissa tapauksissa.