aina ennen vannoin olevani ikuinen sinkku, joka ei kaipaa miestä rinnalleen. tahdoin vaan olla vapaa, en tahtonut olla tilivelvollinen kenellekään tekemisistäni.
kunnes sitten tapasin miehen, jonka kanssa aloin tapailla. tapailimme n.8kk kunnes meillä meni 'poikki'. mulla oli aina ollut vaikeuksia luottaa keheenkään ja ei tämän 'poikki' menemisen syy niin auttanut asiaan, koska kerkesin ekaa kertaa elämässäni ihastua kunnolla.
nyt sitten jälleen kokonaan sinkkuna olen elellyt pari kuukautta, mutta olen huomannut etten osaa nauttia samallalailla elämästäni niinkuin ennen miehen tapaamista.
eli olen alkanut kaipamaan vierelleni toista, mutta en tiedä uskallanko edes harkita sellasta? jos joudun taas pettymään.
olen huomannut aina kun olen tavannut jonkun mukavan miehen, että sulkeudun niin sanotusti, menen ihan lukkoon, en tiedä miten olla.
sinkkuna on kumminkin niin helppo olla ja rehellisesti sanottuna suututtaa oikein kun on tullut tällainen läheisyyden kaipuun tunne...
onko muilla ollut tällaista?
kunnes sitten tapasin miehen, jonka kanssa aloin tapailla. tapailimme n.8kk kunnes meillä meni 'poikki'. mulla oli aina ollut vaikeuksia luottaa keheenkään ja ei tämän 'poikki' menemisen syy niin auttanut asiaan, koska kerkesin ekaa kertaa elämässäni ihastua kunnolla.
nyt sitten jälleen kokonaan sinkkuna olen elellyt pari kuukautta, mutta olen huomannut etten osaa nauttia samallalailla elämästäni niinkuin ennen miehen tapaamista.
eli olen alkanut kaipamaan vierelleni toista, mutta en tiedä uskallanko edes harkita sellasta? jos joudun taas pettymään.
olen huomannut aina kun olen tavannut jonkun mukavan miehen, että sulkeudun niin sanotusti, menen ihan lukkoon, en tiedä miten olla.
sinkkuna on kumminkin niin helppo olla ja rehellisesti sanottuna suututtaa oikein kun on tullut tällainen läheisyyden kaipuun tunne...
onko muilla ollut tällaista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
että ennen en itsekään pitänyt sinkkuutta minään ongelmana ja olevinaan nautin siitä, ettei tarvitse selittää kenellekään mitään. Sitten kun on kuitenki ollu näitä suhteita ja ne on menneet poikki omasta aloitteestani on ruvennut tuntumaan, että kukaan mies ei vaan sovi mulle ja silti kaipaisin sitä kunnon suhdetta. Tuntuu, että oon jotenkin puolikas yksinäni enkä pidä tästä yksin olosta enää tippaakaan! Se on tosi rasittava fiilis päivittäin koettuna.
Mäkin olen tottunut olemaan sinkkuna jo aika hyvin. Onhan mulla miespuoleisia tuttavia ja ystäviä niin tuo on riittänyt.
Mulla on takana huono suhde narsistisen miehen kanssa joten mäkään en luota juurikaan miehiin. Sitten vielä vaikka tapaisinkin jonkun mukavan niin mulla on joku "kahden viikon kirous". Aina kun kaksi viikkoa on kulunut niin homma kaatuu sillon. En tiedä mistä johtuu. Mitään selityksiä kun en koskaan saa.
sanoa: "Ens se sattuu, sit sihe tottuu, sit sitä tahtoo lisää."
on kyllä tosi rasittavaa niinkuin joku tossa sanoi, että tuntuu kuin olisi vaan puolikas.
äh, miksi meninkään ihastumaan...
Eli olin ollu sinkkuna reilun kaks vuotta kun tapasin ihanan miehen. Tapailtiin puolisen vuotta ja monien mutkien jälkeen oon taas sinkkuna. Oon miettiny paljon sitä tyhjää aukkoa minkä tämä tapailu jätti. Kaipaanko sitä miestä vai vaan läheisyyttä? Luultavasti molempia mut eniten sitä fyysistä läheisyyttä ja en tarkota pelkkää seksiä vaikka sekin oli hienoa :)
Ennen tätä miestä olin täysin tyytyväinen elämääni vaikka tietysti välillä oli yksinäinen olo.. mutta läheisyyttä en kaivannut niin kuin nyt :(