Tapasin vuosi sitten tämän miehen ja lyhyen seurustelun jälkeen menimme kihloihin.
Pitkästä aikaa ja yllättäen annoin tunteilleni vallan ja uskalsin rakastua mieheen joka oli niin uskomattoman ihana ja huomioi minut tavalla jota en ollut aikaisemmin kokenut.
Jouduimme kuitenkin olosuhteiden takia
asumaan erikseen, mutta yritimme tavata mahdollisimman paljon ja suunnittelimme yhteen muuttamista heti kun se on mahdollista.
Jossain vaiheessa kahden asunnon välillä ravailu alkoi tietysti rasittamaan ja tapamisillemme tuli enemmän taukoja. Mies alkoi myös kaipaamaan omaa aikaa, ja aikaa ystäviensä kanssa.
Minua tietenkin loukkasi ettei hän esim. halunnut minua mukaan ystäviensä kanssa aikaa viettämään. Ymmärsin toki että välillä tarvitsee aikaa myös itselleen, mutta koska tapaamisemme oli muutenkin vähentynyt, olin surullinen ettei hän halunnut viettää vapaita hetkiään minun kanssani.
Sitten emme enää puhuneet yhteenmuutosta, vaan puhuimme lähinnä siitä kuinka hankalia asiat ovat.
Saimme kuitenkin asiat selviksi että jos tahdomme jatkaa seurustelua meidän pitää tehdä kovasti töitä asian eteen. Vaikeaa se on ollut koska mies tarvitsee niin paljon sitä omaa aikaa, että meidän tapaamiset ovat jääneet todella vähiin. Yksinhän sitä on vaikea suhdetta pelastaa, kun toinen viuhottaa ties missä.
Jos emme näe hän kuitenkin soittaa minulle joka päivä. Hän toivoo että olisin kärsivällinen ja uskollinen, kunnes hän saisi "ajatuksensa kokoon" siitä että mitä hän elämältään tahtoo.
Puhun hänelle asiat ja ajatukseni ja tunteeni selviksi ja olen selittänyt että minua loukkaa suunnattomasti hänen epäröinti. Minulla itselläni on erittäin voimakkaat tunteet häntä kohtaan. Olen normaalisti kovan elämän kasvatti, enkä ruikuttele perään, mutta nyt olen jostain ihmeen syystä ihan sekaisin. Olen itkenyt ja ruikuttanut, mikä tietenkin ahdistaa miestä entistä enemmän.
Kamalaa tämä kun kerran elämässään uskaltaakin rakastua ja tuntea näin syvästi toista ihmistä kohtaan ja toinen ei pysty antamaan samaa takaisin. Kaipa tästäkin vielä selviää, mutta kurjalta tuntuu taas pettyminen.
Pitkästä aikaa ja yllättäen annoin tunteilleni vallan ja uskalsin rakastua mieheen joka oli niin uskomattoman ihana ja huomioi minut tavalla jota en ollut aikaisemmin kokenut.
Jouduimme kuitenkin olosuhteiden takia
asumaan erikseen, mutta yritimme tavata mahdollisimman paljon ja suunnittelimme yhteen muuttamista heti kun se on mahdollista.
Jossain vaiheessa kahden asunnon välillä ravailu alkoi tietysti rasittamaan ja tapamisillemme tuli enemmän taukoja. Mies alkoi myös kaipaamaan omaa aikaa, ja aikaa ystäviensä kanssa.
Minua tietenkin loukkasi ettei hän esim. halunnut minua mukaan ystäviensä kanssa aikaa viettämään. Ymmärsin toki että välillä tarvitsee aikaa myös itselleen, mutta koska tapaamisemme oli muutenkin vähentynyt, olin surullinen ettei hän halunnut viettää vapaita hetkiään minun kanssani.
Sitten emme enää puhuneet yhteenmuutosta, vaan puhuimme lähinnä siitä kuinka hankalia asiat ovat.
Saimme kuitenkin asiat selviksi että jos tahdomme jatkaa seurustelua meidän pitää tehdä kovasti töitä asian eteen. Vaikeaa se on ollut koska mies tarvitsee niin paljon sitä omaa aikaa, että meidän tapaamiset ovat jääneet todella vähiin. Yksinhän sitä on vaikea suhdetta pelastaa, kun toinen viuhottaa ties missä.
Jos emme näe hän kuitenkin soittaa minulle joka päivä. Hän toivoo että olisin kärsivällinen ja uskollinen, kunnes hän saisi "ajatuksensa kokoon" siitä että mitä hän elämältään tahtoo.
Puhun hänelle asiat ja ajatukseni ja tunteeni selviksi ja olen selittänyt että minua loukkaa suunnattomasti hänen epäröinti. Minulla itselläni on erittäin voimakkaat tunteet häntä kohtaan. Olen normaalisti kovan elämän kasvatti, enkä ruikuttele perään, mutta nyt olen jostain ihmeen syystä ihan sekaisin. Olen itkenyt ja ruikuttanut, mikä tietenkin ahdistaa miestä entistä enemmän.
Kamalaa tämä kun kerran elämässään uskaltaakin rakastua ja tuntea näin syvästi toista ihmistä kohtaan ja toinen ei pysty antamaan samaa takaisin. Kaipa tästäkin vielä selviää, mutta kurjalta tuntuu taas pettyminen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä kaverisi haluaa kun tarvitsee omaa aikaa.
Mulla samanlaisia kokemuksia morsiameni kanssa kun hän muka tarvitsee omaa aikaa. Hänellä omat ystävät ja harrastukset ja se on hyvä asia minkä ymmärrän täysin. Mutta kun se ei riitä vaan hän haluaa vielä lisäksi aikaa itselleen koska se aika jonka hän on ystävien kanssa ei ole sitä omaa aikaa. Itse koen asian niin ettei hän halua olla vaan kanssani vaikka vakuuttaa rakastavansa minua. Onko se sitten sitä naisten logiikkaa jota me miehet emme ymmärrä. Itselläni myös omia harrastuksia ja niin täytyy jokaisella olla.
Mutta suhde vaatii myös sitä yhteistä aikaa ja yhteisiä harrastuksia.
Eikö muussa tapauksessa ole sitten parempi erota eikä roikkua puolittain mukana suhteessa.
Katson oman suhteeni pian päättyneeksi ellei tilanne muutu ja jatkan yksin matkaani.
Päätä sinä itse kuinka menettelet sillä vaikea on toista neuvoa kun ei itsekään siihen pysty.
Pärjäillään.
Juuri kyseisen suhteen muodon. Vaikka tuntuu helkkarin pahalle, niin pakko oli. Jos et saa vastakaikua, ja yhtä syvällisiä tunteita vastakaikuna, niin se vain koskee enemmän, ja sitä on turha jatkaa. Rakastin sitä ihmistä tosi paljon, mutta suututti aina kun ilmoitettiin, et nyt tartteen omaa aikaa. Niin monta kertaa annoin sitä omaa aikaa, mutta sitten loppui. Sain tarpeekseni. Ei ihminen ole lelu, joka kaivetaan nurkasta, sitten kun tarviaa sitä leikkeihinsä.
T:ilu
Itse olen nainen. Ja ilmeisesti tarve yksinoloon on minulla normaalia suurempi.
En myöskään halua jakaa kaikkia ystäviäni mieheni kanssa. Enkä halua olla tekemisissä hänen kaikkien ystävien kanssa.
Minua rasittaa myös se, että useat naisystäväni ovat pariuduttuaan alkaneet kulkea joka paikassa miestensä kanssa. On selvä, että kaikki eivät voi pitää toisistaan.
Harmi myös se, että puolisoiden mukana ollessa ystävyys tuntuu muuttuvan pinnallisemmaksi. Keskustelunaiheetkin muuttuvat jonninjoutaviksi.
Me emme ole edes suunnitelleet muuttavamme yhteen. Koska, luojan kiitos, kumppanini on näissä asioissa jokseenkin samoilla linjoilla kanssani. Hän haluaa ja tarvitsee omaa aikaa myös itse.
Silti tunteeni häntä kohtaan ovat todella syvät, enkä epäile, etteikö hänkin olisi kanssani todella vakavissaan.
Teillä voi yksityisyydentarpeessanne olla eroavaisuutta, joka varmasti hankaloittaa parisuhdetta. Tarkista kuitenkin, että sinulla on oikeasti muutakin elämää kuin tämä mies ja hänen odottamisensa.
Luin kirjoituksesi tarkemmin. Kyllä se siltä vaikuttaa, että mies valmistelee eroa. Tai sitten hänellä on jotain todella suuria (ainakin omasta mielestään) ongelmia, joita hän ei kykene sinulle kertomaan. Masennus esimerkiksi voi olla tällainen. Hän ei ehkä halua, että näet hänet huonossa kunnossa.
Mutta tuo, että hän pitää sinua syrjässä ja sanoo, ettei vielä tiedä, mitä elämältään tahtoo. Kyllähän sinä siinä olet ikäänkuin varalla, jos mitään parempaakaan ei tule. Älä suostu kynnysmatoksi!
Aika näyttää!
Hyvin sinun on käynyt, kun olet uskaltanut rakastaa! Voimia sulle selvittää epämääräinen tilanne. Ja voimia siihenkin, jos suhteenne päättyy.
Kuulostaapa hyvin tutulle tuo sinun tilanteesi, sillä elän itse tällä hetkellä epätoivoista aikaa... En enää tiedä, mitä tehdä. Olemme seurustelleet kaksi vuotta ja olemme asuneet koko ajan eri paikkakunnilla opiskeluiden ja töiden vuoksi. olemme kuitenkin tavanneet hyvinkin paljon ja suunnitelleet yhteenmuuttoa ja yhteistä tulevaisuutta muutenkin. Myös minä olen antanut tunteilleni vallan ja olen päätäpahkaa rakastunut, vaikka aluksi pelkäsin (vaikean eron jälkeen edellisestä suhteesta). Olen siis elänyt aivan ihanaa suhdetta nämä kaksi vuotta, mutta nyt on tapahtunut jotain..Luulin, että meillä menee ihan ok, kunnes mieheni muuttui viikko sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta aivan ihmeelliseksi.. Häntä ahdistaa tällä hetkellä kaikki, niin oma elämä kuin seurustelu.Myös hänellä on jotain "omia juttuja", mitä hän haluaa miettiä, ja joihin ei halua minua sotkea.Hän vaikuttaa todella stressaantuneelle ja väsyneelle. Tiedän, että hänellä on rankka työ ja muitakin asioita tällä hetkellä, joita hän pohtii. Hän myös ilmoitti, että on ajatellut suhteen päättämistä!Tarvitsee kuulemma tilaa itselleen.. Tämähän tuntuu tietysti minusta aivan kamalalle, tuntuu että koko elämä menee päin persettä tämän tilanteen vuoksi..on niin epätoivoinen ja epätietoinen olo, kun ei yhtään tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.Toisaalta mieheni sanoo rakastavani minua ja mainitsee välillä yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista, ja vakuuttelee että nämä asiat kyllä järjestyy. Kohta hänen mielensä taas muuttuu synkeämmäksi, jolloin hän alkaa taas puhua erosta.. Ota siitä sitten selvää.En ymmärrä, mitä hänelle on yhtäkkiä tapahtunut..valmistautuuko hän jollain tapaa eroon, vai meneekö tällainen ohi?
Aivan, minä ajattelen samalla tavalla: meneekö ohi vai onko lopun alkua? En tiedä kuinka suhtautua ja asennoitua tilanteeseen. Kamala epävarmuus.
Välillä ajattelen että ohi on ja että nyt alan hoitamaan elämääni itse , ilman häntä, vakaammalle pohjalle, mutta sitten taas menen epävarmaksi. En todellakaan haluaisi menettää häntä. No aika näyttää..
Niinpä.Epävarmuus tässä on pahinta, sitä vaan odottaa ja odottaa, että jotain tapahtuisi.Kunpa olisi joku, joka kertoisi mitä tehdä. Mutta sen ainakin tiedän, että ero on itselleni pahin ja raskain mahdollinen vaihtoehto. Tuntuu niin hölmölle, että miehellä on jotain sellasia asioitá, joihin ei halua minua sekoittaa. Itse toimisin päinvastoin. Haluan jakaa hänen kanssaan kaikki asiat, ja pidän suhdettamme tavallaan perustana muulle elämälle. Hän ajattelee päinvastoin, ei voi olla suhteessa, jos muut asiat mättää. Voimia sinulle. =)
ihan selvästi tämä mies haluaa erota. ei vaan osaa sanoa sitä, ehkä toivois ite tulevansa jätetyksi...varmasti arvostaa sinua ystävänä, mutta jos suhteessa oleva haluaa omaa aikaa, niin se tarkoittaa kyllä tosiaan "omaa", eikä mitään yhteistä.