Käynnistyykö uusien autojen kauppa?

Viime vuoden lopulla kohistiin (päättäjät ja autokauppiaat), että nyt uusien autojen kauppa rupee oikein kiihkeenä käymään kun veronalennukset on saatu hintoihin asetettua.

Ainakin itselle jäi vähän sellainen tuntuma vuodenvaihtumisen jälkeen, että porukkaa liikkuu, mutta uuden ostaminen ei suju, jos on vaihdokki itsellä.

Autojen hinnanalennus taitaa olla suunnilleen sellainen, että uuden auton hinta puoliintuu 4 vuodessa, Eli taitaa välirahat olla sitä luokkaa, että siinä moni jää ihmettelemään välirahan suuruutta ja tyytyy sen jälkeen ajamaan vanhalla autolla.

Ja jos auto on noin 4-5 vuotta vanha, niin saattaa moni hakea nyt edullista pari vuotta vanhaa autoa. Siinä väliraha onkin sitten jo helpommin sulateltavissa.

Mitkä ovat muilla fiilikset? Onko autokauppiaat nyt vähän turhan toiveikkaita? Rahamiehet on tietysti erikseen autonostajina.
91547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vanhan bensarosvonsa mieluustikin.

Mutta kukaan ei isomoottorista bensa-autoa halua käytettynä, jos uusi dieseli ei maksa paljoa enempää.

Niinpä autoliike ei myöskään voi bensiinikäyttöisestä juuri mitään hyvittää.
Se on kauppa seis ja pitkään!

Täytyy sanoa, että autokauppojen ahdinko lämmittää ihan sydänalaa myöten: niin kauan ne kummisedät ovat suljetuilla markkinoillamme palkansaajaa ryöstäneet.

Pian taitaa autoalalla olla muuten roima katteiden parannus ja sitä kautta uusien autojen hinnannousu edessä. Silloin saadaan käytetyistäkin hyvitettyä taas entiseen malliin!

Äänestä
  • Uusi auto ostetaan jo nyt ulkomailta,
    Vero poistuu ja kilpailu avautuu 2v sisällä.
    Tässä tilantessa kateet laskevat ja korotuksiin ei ole varaa, jos meinataan 150t autoa myydä.

    Äänestä

  • Täytyy nyt autokauppiasta sen verran puolustaa että kun se hinta puoliksi muodostuu veroista niin ei maahantuoja tai kauppias siihen voi vaikuttaa.
    Viimevuotisen hinnaston mukaan eräs citymaasturi maksaa ruotsissa noin 25000€ ja vastaava suomessa 50000€. Verottoman, siis täysin ilman MITÄÄN veroja, nettohinnankin tiedän. Siihen ruotsin alvit ja katteet päälle niin ei yksittäisestä kappaleesta pääse rikastumaan yhtään sen enempää kuin suomalainen kauppias puolet kalliimmasta samasta tuotteesta.

    Äänestä

  • Puolustus kirjoitti:

    Täytyy nyt autokauppiasta sen verran puolustaa että kun se hinta puoliksi muodostuu veroista niin ei maahantuoja tai kauppias siihen voi vaikuttaa.
    Viimevuotisen hinnaston mukaan eräs citymaasturi maksaa ruotsissa noin 25000€ ja vastaava suomessa 50000€. Verottoman, siis täysin ilman MITÄÄN veroja, nettohinnankin tiedän. Siihen ruotsin alvit ja katteet päälle niin ei yksittäisestä kappaleesta pääse rikastumaan yhtään sen enempää kuin suomalainen kauppias puolet kalliimmasta samasta tuotteesta.

    Nyt kun kukaan (tai edes 50% aikovista) ei osta uutta autoa, niin suomessa saataisiin vuoden sisällä ostaa uusia autoja niiden oikeaan hintaan ilman extraveroa.

    Eikö jokainen meistä voisi nyt hillitä hetkeksi sen uuden ostamista? Saataisiin tämäkin asia kerralla kuntoon.

    Odottelu jatkuu ja lasipalatseissa käy porukkaa - mutta vain katsomassa, mitä SITTEN ostaa, kun vero poistetaan.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Kemijärveläisillä ei kuulemma ole aikeita ostella autoja hetkeen.

    Saapas nähdä, leviääkö tuo lakkoliike pian etelämmäksikin...

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Nyt kun kukaan (tai edes 50% aikovista) ei osta uutta autoa, niin suomessa saataisiin vuoden sisällä ostaa uusia autoja niiden oikeaan hintaan ilman extraveroa.

    Eikö jokainen meistä voisi nyt hillitä hetkeksi sen uuden ostamista? Saataisiin tämäkin asia kerralla kuntoon.

    Odottelu jatkuu ja lasipalatseissa käy porukkaa - mutta vain katsomassa, mitä SITTEN ostaa, kun vero poistetaan.

    Ei aiheuta minulla toimenpiteitä. Ajelen muutaman satasen halpiksella ne vähät ajot mitä on. Jos hajoaa tai ei mene katsastuksesta läpi niin sitten ostan toisen muutaman satkun lintan jobbarilta tai joltain.

    Eihän tämä kovin tyylikästä ole mutta ei pala raha auton vaihtoon vaan johonkin ihan muuhun:)

    Äänestä

BMW liikkeillä pääkaupunkiseudulla KAKSINKERTAINEN määrä tehdastilauksia plakkarissa. SIIS TUPLAMYYNTI verrattuna 2006/2005/2004 vuosiin.

Miten niin käynnistyykö ???

Äänestä
  • Katsotaan nyt vähän pitemmälle tuon BMW:nkin myyntiä keväällä. Se kun on sellainen merkki, jota kaikki kaninaivot autointoilijat suosivat.
    Eli saattaa olla vain hetkellinen ilmiö tuo Beman myynninnousu.

    Äänestä

  • kesää tee kirjoitti:

    Katsotaan nyt vähän pitemmälle tuon BMW:nkin myyntiä keväällä. Se kun on sellainen merkki, jota kaikki kaninaivot autointoilijat suosivat.
    Eli saattaa olla vain hetkellinen ilmiö tuo Beman myynninnousu.

    ..jonkun Kian kohdalla, myynti noussut kymmenen vuoden takaiseen tuhansilla prosenteilla ;-) Muina vuosina bemareita myyty tuhat, nyt kaksi tuhatta, juhlat pystyyn!!?? BMW on maailman paras auto ja sillä on suomessa surkeimmat jälleenmyyjät, ikävä on vanhan kunnon Vehon aikoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Al Bundy kirjoitti:

Viime vuoden lopulla kohistiin (päättäjät ja autokauppiaat), että nyt uusien autojen kauppa rupee oikein kiihkeenä käymään kun veronalennukset on saatu hintoihin asetettua.

Ainakin itselle jäi vähän sellainen tuntuma vuodenvaihtumisen jälkeen, että porukkaa liikkuu, mutta uuden ostaminen ei suju, jos on vaihdokki itsellä.

Autojen hinnanalennus taitaa olla suunnilleen sellainen, että uuden auton hinta puoliintuu 4 vuodessa, Eli taitaa välirahat olla sitä luokkaa, että siinä moni jää ihmettelemään välirahan suuruutta ja tyytyy sen jälkeen ajamaan vanhalla autolla.

Ja jos auto on noin 4-5 vuotta vanha, niin saattaa moni hakea nyt edullista pari vuotta vanhaa autoa. Siinä väliraha onkin sitten jo helpommin sulateltavissa.

Mitkä ovat muilla fiilikset? Onko autokauppiaat nyt vähän turhan toiveikkaita? Rahamiehet on tietysti erikseen autonostajina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu