moi! olen 3kymppinen ja kammoan ajatusta naimisiin menosta. tottakai olen selitellyt sitä yhdelle ja toiselle syystä, jos toisesta, mutta pitkäaikaiset suhteet tuntuvat muuttuvan kuvottaviksi suorastaan, eikä siis minulla pelkästään, vaan niitä juttuja mitä lukee... täältäkin.
seksi lopahtaa muutaman vuoden jälkeen viimeistään, ja sitten annetaan kun on pakko. joku jopa kertoi miten avioliiton pitää kasassa ja "antaa persettä vaikka hammasta purren.."
hyi helvetti!
olen itse miesvaltaisella alalla ja kaikki huoravitseistä raiskausvitseihin on kuultu ja sääliksi käy, että näillä miehillä on usein vaimo ja lapset kotona, sitten he tulevat minulle ehdottelemaan ja leuhkivat miten montaa on "tullut nussittua".
hyi helvetti!
totta, suurinosa miehistä pettää, kun ei vaimoltaan enää saa, mutta jörses niitä miehiä! kuka niille suostuu antamaan!? jos osa onkin vaan vähän ei-niin-hyviä, niin osa on aivan hirveitä. siis huolimattomia, lapsellisia, typeriä, naisia halventavia, ja niin suurella egolla varustettuja että ihmettelen mistä he ovat sen saaneet.
ja mitä suurempi pukki sen enmmän naiset juoksevat perässä, vaikka olisi mikä sika.
ja alttarille raahaaminen on joku kunnia asia, vaikka sen jälkeen kaikki on lievästi ja kauniisti sanottuna pelkkää arkea aivan takuu varmasti.
ja sitten on kauhea into PÄÄSTÄ naimisiin. ai tappamaan seksielämänsä, jäämään kotisohvalla löhöävän ennenaikaisesti vanhentuneet itsestään selvänä kohtelevan kävyn viereen, kun siinä on niin mukavaa? tai sitten kestämään sitä että se pettää vaikka saisikin, siis tosin vain 85% tapauksista, mutta melko varmasti kuitenkin.
mennä naimisiin, mistä eroaa hyvin suurella todennäköisyydellä ja missä etenkin naisella on todella suuri riski päästä äidiksi jopa omalle miehelleen?
sitten puhutaan siitä mitä on rakkaus, miten se kaiken kestää ja blaa-blaa! kun monella ei ole edes keskusteluyhteyttä omaan puolisoonsa? ei synkkaa, ei ole seksiä, ei harrastuksia, pelkkää arkea, ja tämä kaikki on tiedossa melkoisella varmuudella... onneksi kaikki hälytysmerkit näkyvät jo ensimmäisten rakkauden tunnustusten jälkeen, niinhän ne sanoo, että mies lakkaa huomioimasta heti, kun on varma suhteesta, eli "ei tarvii esittää mitään", toisinsanoen ihmisten parisuhteitten onnellisuus on teeskentelyä, huomioon ottaminen, joustaminen, auttaminen, sitoutuminen? kaikki on pelkkää valhetta, mikä päättyy viimeistään siihen kun on yhteinen sohva ja televisio, millä voi välttää sen lopunkin keskustelun ja yhdessä olon.
kuulostaako negatiiviselta? no, mä olen todella kuunnellut ihmisten juttuja avioliitoistaan, ja siitä millaiseksi ne on todellisuudessa muodostuneet, ja olen itsekin seurustellut muutaman kerran, jopa ollut avoliitossa, missä luulin, että ollaan menossa naimisiin, ja sopimus oli, että MOLEMMAT tekee kaikkensa sen liiton eteen, ja vain toinen teki. sillä miespuoleisella oli liian kiire esittää vaatimuksiaan, että se ois ehtiny tehdä mitään... heko! luojan kiitos, että erottiin!
ja en väitä, etteikö naisissa olisi myös vikaa, aivan varmasti on, en vain ole seurustellut koskaan sellaisen kanssa ;)
mutta kysymys siis kuuluu:
kun tosiasia on se, että avioliitto tulee suurella todennäköisyydellä päättymään eroon, ja muuttumaan tylsäksi sonnaksi, missä nalkutetaan, petetään, jätetään toinen huomioimatta, pysytään väkisin yhdessä ja tapetaan molempien innostus kaikkeen, ja etenkin, kun kaikki sitä tuntuu haukkuvan, niin MIKSI MENNÄ NAIMISIIN?
ps. ja ei, rakkaat vaimot, teidän miehenne eivät kehu naisiaan eivätkä kiittele vaimojaan, JOS he puhuvat naisistaan, se on etenkin vanhemmilla miehillä kuin 30 vuotta, lähes aina ja poikkeuksetta vain negatiiviseen sävyyn. ja kyllä, etenkin vanhempana miehesi yrittää iskeä suurella todennäköisyydellä naispuolisia työkavereitaan, mutta älä sure: jos se on oikein äijääntyny, ei ne huoli sitä tai sitten se menee kyllä nopeasti ohi...
ja ps2. miehet, te ketkä niitä vaimojanne haukutte ja niitä kaikkein idioottimaisia vitsejänne kerrotte: olette idiootteja.
ps3. kyllä, osa hävyttömistäkin vitseistä on hyviä, mutta se lause että "pojat on poikia" ei ole synonyymi lauseelle "pojat ovat idiootteja, luvalla, ja saavat ollakin" aivojaan saa käyttää ihan itsesensuuriinkin eikä jokaista ihan törkeän typerää ajatusta kannata päästää suustaan.
ps4. anteeksi te muutamat hyvät ja kivat miehet, että olen yleistänyt hieman karrikoiden miehiä. kuten sanottu, en väitä naisia täydelliseksi, heidän haukkumisen jätän sitten muille. halusin vain tietää, miksi ylipäätään kukaan menee naimisiin. (ja ehkä vähän haukkua miehiä siinä samalla, koska olen tällä hetkellä melko kyllästynyt heihin)
ja ehkä etenkin naiset, koska jostain syystä suurinosa eroa haluavista on naisia? ja silti se naimisiin meno tuntuu olevan naisille niin suuri onni ja autuus ja tavoite?
en tiedä. hieman provosoiden kirjoitettu ehkä, mutta silti. vastatkaa ja kertokaa miksi joku ei ole menettänyt uskoaan rakkauteen ja avioliittoon?
seksi lopahtaa muutaman vuoden jälkeen viimeistään, ja sitten annetaan kun on pakko. joku jopa kertoi miten avioliiton pitää kasassa ja "antaa persettä vaikka hammasta purren.."
hyi helvetti!
olen itse miesvaltaisella alalla ja kaikki huoravitseistä raiskausvitseihin on kuultu ja sääliksi käy, että näillä miehillä on usein vaimo ja lapset kotona, sitten he tulevat minulle ehdottelemaan ja leuhkivat miten montaa on "tullut nussittua".
hyi helvetti!
totta, suurinosa miehistä pettää, kun ei vaimoltaan enää saa, mutta jörses niitä miehiä! kuka niille suostuu antamaan!? jos osa onkin vaan vähän ei-niin-hyviä, niin osa on aivan hirveitä. siis huolimattomia, lapsellisia, typeriä, naisia halventavia, ja niin suurella egolla varustettuja että ihmettelen mistä he ovat sen saaneet.
ja mitä suurempi pukki sen enmmän naiset juoksevat perässä, vaikka olisi mikä sika.
ja alttarille raahaaminen on joku kunnia asia, vaikka sen jälkeen kaikki on lievästi ja kauniisti sanottuna pelkkää arkea aivan takuu varmasti.
ja sitten on kauhea into PÄÄSTÄ naimisiin. ai tappamaan seksielämänsä, jäämään kotisohvalla löhöävän ennenaikaisesti vanhentuneet itsestään selvänä kohtelevan kävyn viereen, kun siinä on niin mukavaa? tai sitten kestämään sitä että se pettää vaikka saisikin, siis tosin vain 85% tapauksista, mutta melko varmasti kuitenkin.
mennä naimisiin, mistä eroaa hyvin suurella todennäköisyydellä ja missä etenkin naisella on todella suuri riski päästä äidiksi jopa omalle miehelleen?
sitten puhutaan siitä mitä on rakkaus, miten se kaiken kestää ja blaa-blaa! kun monella ei ole edes keskusteluyhteyttä omaan puolisoonsa? ei synkkaa, ei ole seksiä, ei harrastuksia, pelkkää arkea, ja tämä kaikki on tiedossa melkoisella varmuudella... onneksi kaikki hälytysmerkit näkyvät jo ensimmäisten rakkauden tunnustusten jälkeen, niinhän ne sanoo, että mies lakkaa huomioimasta heti, kun on varma suhteesta, eli "ei tarvii esittää mitään", toisinsanoen ihmisten parisuhteitten onnellisuus on teeskentelyä, huomioon ottaminen, joustaminen, auttaminen, sitoutuminen? kaikki on pelkkää valhetta, mikä päättyy viimeistään siihen kun on yhteinen sohva ja televisio, millä voi välttää sen lopunkin keskustelun ja yhdessä olon.
kuulostaako negatiiviselta? no, mä olen todella kuunnellut ihmisten juttuja avioliitoistaan, ja siitä millaiseksi ne on todellisuudessa muodostuneet, ja olen itsekin seurustellut muutaman kerran, jopa ollut avoliitossa, missä luulin, että ollaan menossa naimisiin, ja sopimus oli, että MOLEMMAT tekee kaikkensa sen liiton eteen, ja vain toinen teki. sillä miespuoleisella oli liian kiire esittää vaatimuksiaan, että se ois ehtiny tehdä mitään... heko! luojan kiitos, että erottiin!
ja en väitä, etteikö naisissa olisi myös vikaa, aivan varmasti on, en vain ole seurustellut koskaan sellaisen kanssa ;)
mutta kysymys siis kuuluu:
kun tosiasia on se, että avioliitto tulee suurella todennäköisyydellä päättymään eroon, ja muuttumaan tylsäksi sonnaksi, missä nalkutetaan, petetään, jätetään toinen huomioimatta, pysytään väkisin yhdessä ja tapetaan molempien innostus kaikkeen, ja etenkin, kun kaikki sitä tuntuu haukkuvan, niin MIKSI MENNÄ NAIMISIIN?
ps. ja ei, rakkaat vaimot, teidän miehenne eivät kehu naisiaan eivätkä kiittele vaimojaan, JOS he puhuvat naisistaan, se on etenkin vanhemmilla miehillä kuin 30 vuotta, lähes aina ja poikkeuksetta vain negatiiviseen sävyyn. ja kyllä, etenkin vanhempana miehesi yrittää iskeä suurella todennäköisyydellä naispuolisia työkavereitaan, mutta älä sure: jos se on oikein äijääntyny, ei ne huoli sitä tai sitten se menee kyllä nopeasti ohi...
ja ps2. miehet, te ketkä niitä vaimojanne haukutte ja niitä kaikkein idioottimaisia vitsejänne kerrotte: olette idiootteja.
ps3. kyllä, osa hävyttömistäkin vitseistä on hyviä, mutta se lause että "pojat on poikia" ei ole synonyymi lauseelle "pojat ovat idiootteja, luvalla, ja saavat ollakin" aivojaan saa käyttää ihan itsesensuuriinkin eikä jokaista ihan törkeän typerää ajatusta kannata päästää suustaan.
ps4. anteeksi te muutamat hyvät ja kivat miehet, että olen yleistänyt hieman karrikoiden miehiä. kuten sanottu, en väitä naisia täydelliseksi, heidän haukkumisen jätän sitten muille. halusin vain tietää, miksi ylipäätään kukaan menee naimisiin. (ja ehkä vähän haukkua miehiä siinä samalla, koska olen tällä hetkellä melko kyllästynyt heihin)
ja ehkä etenkin naiset, koska jostain syystä suurinosa eroa haluavista on naisia? ja silti se naimisiin meno tuntuu olevan naisille niin suuri onni ja autuus ja tavoite?
en tiedä. hieman provosoiden kirjoitettu ehkä, mutta silti. vastatkaa ja kertokaa miksi joku ei ole menettänyt uskoaan rakkauteen ja avioliittoon?
Vastaukset 44
Vanhimmat
ex-miesystävänsä kavereista jokainen on pettänyt vaimoaan,mutta vaimot eivät tiedä jatkavat onnellista avioliittoaan.Uskon avioliittojen olevan rahallisia liittoja.Yksin eivät saisi ostettua asuntoja ym. ja siitä hyvästä kestävät sitten vaikka mitä sontaa.
Meillä ainakin asunto yms. omaisuus on puoliksi maksettu ja en tarvitse miestä elättämään itseäni. Mutta tietysti niitäkin naisia löytyy. Itse tunnen yhden naisen, joka ei haluaisi lainkaan tehdä työtä ja valitsee kaikki miehet (niitä on ollut useita, yleensä mies on häippässyt) lompakon paksuuden perusteella. Ja maksattaa aina kaiken miehellä. Mutat suurinosa tuntemistani naisista pärjäisi taloudellisesti yksinkin.
no okei.naimisiinmeno on varmaan nuorilla pareilla ok jos aikovat perustaa perheen.siinä on ehkä vähän siis vähän enempi sitouduttu lapsiin ja niistä huolehtimiseen. mutta että elää jonku kanssa koko elämä ku tietää minkälaista kitinää ja nalkutusta ja kärsimystä se liitto on!!! että huh,ihmetellä pitää kuin hulluja jotku on!!
Menimme mieheni kanssa naimisiin 40-vuotiana ja onnellisina porskuttelemme vielä näin 5 vuoden päästäkin, seksielämäkin on hyvin....tyydyttävää:) Ei meillä kitistä, nalkuteta ja kärsitä. En tajua miksi asioista pitää tehdä vaikeita? Jos molemmat ovat aikuisia ihmisiä, eivätkä missään prinsessaunelmissa tai machomaailmassa eläviä keskenkasvuisia, niin mikä siinä on niin vaikeaa? Se juju on juuri siinä, että etsii sen upean ja hyvän tyypin, jonka kanssa kaikki ei pääty siinä vaiheessa, kun ensi-ihastuminen on ohi.
Tuolla asenteella mikä sinulla on, ei kannatakaan mennä naimisiin. Miksi huolehdit muista ihmisistä, nauti omasta ihanasta elämästäsi rauhassa. Ei kai kukaan sentään ole painostamassa sinua naimisiin?
siitä syystä, että verotus aivan eri kuin "susi"pareilla. Me menimme pitkän avoliiton jälkeen naimisiin, jotta koska kun meillä jo kaksi lasta ja omaisuutta kertynyt ihan mukavasti, nii kuka tervejärkinen antaa verottajalle yhtään sen enempää kuin on pakko, jos se noutaja saapuu meistä jompaa kumpaa hakemaan. Nythän rintaperillistenkin asema verotuksessa paranee.
Virastoissa asioiminen on huomattavasti helpompaa aviopuolisoille. Juridiikkaa sekä matematiikkaa...
Lapsille myös turvatumpaa.
Ja tietysti se rakkaus... Niin varakas mun mies ei ollut naimisiin mentäessä, että olisin voinut sanoa naineeni rahaa... Ja niitäkin liittoja on.
Sama juttu oli meillä. Ainakin tällä hetkellä avioliitto lasketaan enemmän: viralliseksi liitoksi yhteiskunnassa. Sen kautta tulevat juridiset oikeudet. Esim. Ei tarvinnut enään lapsia saadessa lähteä tekemään mitään isyyden tunnustuksia ym. nämä verotukset ym. Käytännönjärjestelyt ovat monessa asiassa helpompia.
Henk. koht näen sen myös syvällisempänä sitoutumisen muotona. Vaikka ei avioliitto tietenkään mitään onnellisuutta takaa. Vaikka ei kyllä sen kummemmin avoliittokaan.
Ikäviä juttuja nuo "pettämis jutut". Kyllähän niitä löytyy, mutta aina on myös niitä poikkeuksia ja onnellisesti eläviä.
Ja eikai pitkässä suhteessa eletäkään jatkuvasti mitään alkuhuumaa. Kyllä se arki tulee eteen. Rakkauskin muuttaa muotoaan ja sen eteen täytyy tehdä töitä. Ainahan sitä jotain "ongelmia" tulee, eri juttu sitten on miten parit osaavat selvitä ongelmistaan. Vai haetaanko ongelmiin apua esim. näistä sivu suhteista?
että ne onnelliset pariskunnat eivät valita palstoilla eivätkä tosielämässä vaan ovat yksinkertaisesti hiljaa..siksi heidän onneaan ei huomaa. Niinpä vain nämä onnettomat tapaukset näkyvät ja luovat sen vaikutelman, ettei maailmassa muuta olekaan.
Olisi tosiaan kiinnostava nähdä tilasto, kuinka suuri osa avo- ja avioeroista osuu samoille ihmisille. Kun on kerran eronnut, tulevien liittojen keston todennäköisyys laskee kuin lehmän häntä.
Minä olen 5. vuotta naimisissa, emmekä tappele miehen kanssa edes kerran kuussa ja sen mitä joskus tuiskahtaa, se sovitaan iltaan mennessä. Emme kinaa kotitöistä sun muista pikkuaioista, koska kumpikin tekee sen minkä jaksaa ja viitsii. Miksi kinaisin ja tappelin parhaan ystäväni ja rakastajani kanssa? Jos kumpikin puolisoista on suurin piirtein normaaleja ihmisiä, jotka ymmärtävät elämän realiteetit, osaavat hoitaa siisteys-, talous- ym. asiat, että aktiivinen seksielämä on suhteen liima, tulevat kavereidensa ja perheenjäsentensä kanssa juttuun, niin miksi avioliitossa alettaisiin käyttäytyä kuin idiootit tai jotkut pedot? Ei ymmärrä...
En kyllä suosittele ketään avioitumaan nuorena (alle 30 v.), enkä vielä silloinkaan, jos oma identiteetti on vielä hakusessa, tempoillaan sinne tänne, on menohaluja ym. Siitä ei seuraa kuin itkua ja hammasten kiristystä. Vähän vanhempana on paremmat edellytykset hyvän puolison löytämiselle.
Muistaakseni jostain luin juuri tuollaisen tutkimuksen, luvuista en muista. Siinä oli kuitenkin mitä useammin on ollut naimisissa sen useammin liitot myös tulevissa suhteissa tulevat rikkoutumaan.
Samoin oikein nuorena naimisiin menneet eroavat useammin kuin vähän vanhempana naimisiin menneet. Parempi tuloiset eroavat harvemmin. Jos mies tienaa enemmän kuin nainen liitot kestävät paremmin kuin päinvastaisessa tilanteessa.
Maanviljelijä taisi olla yksi ammattiryhmä, missä eroja oli vähemmän.
Tä,äkin on jostain luettua:
Suurin osa eronneista olivat tai aikoivat muodostaa toimivan ihmissuhteen.
Vittu näitä besserwissereitä ja tutkimuksia, sekä niiden lukijoita.
totta! olet melko varmasti oikeassa... hyvä pointti.
Totta tieto oli faktaan perustuva tutkimus, ei mikään pelkkä ennuste :-)...
Me riitelemme myös todella harvoin. Eikä ole muutenkaan juuri valittamista (päinvastoin), enkä usko, että mieskään onneton olisi. Ja, että hänellä olisi tarvetta avioelämäämme työkavereilleen ruotia. Totta kai joskus on ongelmia, mutta kaikista ollaan selvitty ja ei täydellistä parisuhdetta voi ollakaan.
Olen myös sitä mieltä, että ei kannata avioitua kovin nuorella iällä. Sillä monella parikymppisellä ja vähän alle 3-kymppiselläkin on tosiaan niitä menohaluja ja arvostavat ehkä eri asioita kun sitten vanhempana. Joillekin ehkä perhe-elämä saattaa olla nuorenakin paras ratkaisu.
Itselle ei ole osunut onneksi yhtäkään avoeroa ja toivon mukaan ei osu avioeroakaan.
koska rakastaa sitä toista ihmistä?
Rakkaushan se on mikä sen liiton pitää kasassa ja elossa.
Jos puolisoaan todella rakastaa, niin silloin ei ylitsepääsemättömiä ongelmia ole... Tottakai sen rakkauden täytyy olla molemminpuoleista, vain silloin se voi toimia.
Kyllä puolison täytyy olla sellainen kelle voi kertoa jos liitossa jokin asia mättää (on se sitten mikä tahansa asia) ja se pitää yhdessä korjata, ei se ongelma (mikä ikinä onkaan) itseään korjaa.
Mun mielestä naimisiin pitäisi mennä vain molemminpuolisesta rakkaudesta ja siinä lupauksessa sitten pysyttävä.
Jos toiselle ihmiselle lupaa jotain, niin se lupaus on myös kyettävä pitämään.
Se ei riitä, että kumpikin rakastaa, on tosissaan ja yrittää selvittää ongelmat. Väittäisin että kaikki avioituvat parit ovat sitä mieltä, että tulevat tekemään tuon kaiken ja pitämään liitostaan kiinni viimeiseen asti, mutta silti puolet liitoista hajoaa. Minusta kaiken a ja o on se, että osaa valita hyvän ja tervepäisen puolison ja itsellä on realistinen kuva avioliitosta.
Kun naisella alkaa tulla 40 v. täyteen ja viimeiset lapsentekohetket ovat käsissä, niin jotkut päätyvät hätäpäissään aivan keneen tahansa mieheen, sellaiseen jolla ei henkisessä mielessä tunnu olevan mitään yhteistä heidän kanssaan, ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita eikä harrastuksia, eikä mitään sellaisia ominaisuuksia, mistä ovat aikaisemmin hehkuttaneet pitävänsä. Pääasia että on kiltti ja hyvää isäainesta. Rakastua voi rakastumiseen, mutta ero seuraa yleensä sitten kun se lapsi syntynyt ja on elelty muutama vuosi yhdessä. Sitten ei enää jaksetakaan olla sen tylsimyksen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. Näitä tapauksia on tuskallista seurata, koska monesti mies haluaisi jatkaa liittoaan eli olla edelleenkin perheensä kanssa, eikä ymmärrä miksi hänet dumpataan vaikka hän ei ole riidellyt eikä ollut hankala ja kotitöitäkin on tehnyt.
Olen seurannut myös erään lapsuudenystäväni ex-miehen liittoja. Hän on komea ja sulavakäytöksinen mies, jopa niin sulavakäytöksinen, että minulla nousivat karvat pystyyn heti ensimmäisellä tapaamisella. Hän flirttaili kaikkien tapaamiensa naisten kanssa ja jäi vaikka kuinka monta kertaa kiinni valheista seurustellessaan ystäväni kanssa, mutta tämä antoi aina kaiken anteeksi kun toinen katui niin syvästi tekemisiään. Ystäväni itki pari päivää ennen häitä, että onkohan hän tekemässä virheen, mutta ei enää siinä vaiheessa peruuttanut häitä. Siitä tuli ero parissa vuodessa. Miehellä on nyt menossa jo kolmas liitto itseään paljon nuoremman sinisilmäisen tytön kanssa. Tämän nykyisenkin kanssa ovat olleet asumuserossa muutaman kerran, mutta nainen ottaa aina tämän hurmurinsa takaisin. Mies on eläkkeellä psyykkisistä syistä (ei kertonut mikä diagnoosi oli, minä epäilen narsistista persoonallisuushäiriötä, mies on itse sitä mieltä että häntä ei oikeasti vaivaa mikään), veloissa korviaan myöten koska hänen villit liikeideansa eivät pysy yhtään hanskassa, mutta aina näköjään löytyy uusia maksajia. Mitkään varoitukset eivät auta, kuka nyt katkeria eksiä kuuntelisi...
Erilaiset riippuuvudet, mielenterveysongelmat, tuhlailevaisuus, kyvyttömyys hoitaa omia raha-asioitaan ym. saattavat tehdä yhteiselämästä helvetillistä, vaikka kuinka rakastettaisiinkin. Samoin jos libidojen ero on valtava puolisoiden välillä, se tietää hankaluuksia liitossa. Minä uskoisin, että useimmat onnettomissa liitoissa elävät tai eronneet parit eivät ole yllättyneet siitä, mikä asia lopulta muodostuu kompastuskiveksi heidän suhteessaan. Monet ovat havainneet jotain vaaran merkkejä jo ennen avioitumista, mutta ovat ajatelleet, että kyllä rakkaus ja yhteinen yrittäminen korjaavat. Eivät ne mitään korjaa!
Jotkut rakastuvat rakastumisen vuoksi ja menevät naimisiin koska se on niin ihanaa. Odotetaan että puoliso tekisi onnelliseksi. Itse olen todennut, että jos itse on onnellinen ja elämä on mallillaan, siihen sopii hyvin toinen ihminen jakamaan sitä kaikkea. Onnellisten ihmisten ei tarvitse varta vasten kränätä keskenään, käydä valtataisteluja eikä yrittää paikata jotain kompleksejaan toisen avulla. Oikeastaan vähän hämmästyin sitä, että tämä onnellisuusasia ei muuttunut oikeastaan mitenkään vaikka tapahtui unelmieni täyttymys eli löysin mieheni, alettiin seurustella ja mentiin naimisiin. Vaikka pitkässä sinkkuelämässä oli omat huolensa, olin silti oppinut olemaan onnellinen omassa elämässäni. Kun menin naimisiin, osa entisistä huolistani poistui, mutta sain uusia tilalle. Olen tasan yhtä onnellinen nyt kuin silloinkin eli elämä ei loppujen lopuksi muuttunut siinä suhteessa kovin paljoa, vaikka se kauan kaivattu puoliso lopulta löytyikin. Se on tietysti ihanaa, että rakas ihminen on joka päivä rinnalla enkä vaihtaisi takaisin sinkkuelämään, että ei sillä;)
Tämän kun lukee niin ei tatvitse ihmetellä ainakaan jos sinä et mene naimisiin. Kiitos että säästät meidät sinulta.
kirjoituksessahan oli sanottu ja kuvailtu ne törkeäkäytöksiset miehet, jotka nimenomaan on idiootteja, ei kaikkia miehiä, mutta ilmeisesti tunnistit itsesi kuvauksesta?
lopussa vielä tunnustettiin provosointi ja pyydettiin kivoilta miehiltä anteeksi...
heh-hee *nauraa*
taisi koskea oikein kovastikin?
kerrankin joku tunnustaa rehellisesti olevansa idiootti, mutta se, että vielä on selkeästi ylpeä siitä? ja uhoaa toiselle että "sä et ainakaan mene naimisiin" (*nauraa*)
mahtaa se harmittaa...etenkin kun kirjoittaja ei selkeästikään ole menossa naimisiin... että kyse ei ollut siitä, että hän toivoisi menevänsä naimisiin, siihenhän hän jo tiesi syyn, vaan ihmetteli miksi ylipäätään ihmiset menevät naimisiin yhteenlaskettuna kaikki syyt.
toisaalta pistää miettimään, että näinkö se on? ottaako se todella niin koville, kun joku nainen ilmoittaa, että vihaa miesten törkeää käytöstä, ettei huolisi sellaisia miehiä jne.
hmm... niihinhän sen ei pitäsi kolahtaa, ketkä eivät itseään tunnista kuvauksesta?
no, ei ole tarkoitus aiheuttaa riitaa asiasta, tämä oli vaan välikommentti.
tsori.
Hulluja ei tarvitse kylvää, ne kasvaa itsestään.
Tekstisi on kuin omaani muutama vuosi sitten. Liiankin tuttua. Mutta sitten se rakkaus iski.
Olen kuitenkin samaa mieltä, ei avioliitto ole kaikille. Ei meilläkään ole muuta hinkua liittoon kuin se, että saadaan yhteiset oikeutemme turvattua.
Niin ja seksi lopahtaa muutaman vuoden jälkeen, aivan. Tilalle tulee vaan jotain paljon parempaa mitä en ainakaan minä ole koskaan seksistä saanut. Eli läheisyys, turva ja sielunkumppanuus.
Toimivassa parisuhteessa pystytään kuitenkin puhumaan asiat selviksi. Molemmat tiedostaa missä mennään ja uskaltaa antaa tunteiden syventyä entisestään. Ja voidaan puhua myös siitä miksi seksi on lopahtanut, ja yhteen ääneen taas parin vuoden jälkeen todeta vauhdin alkaneen uudelleen. Kukaan kun ei jaksa hurmosta täysipäiväisesti.
Ainahan on se mahdollisuus että joku suhteessa myös pettää, mutta silloinkaan ei kyse ole seksistä, vaan ihan jostain muusta. Tai niin ainakin uskon olevan normaaleilla emotionaalisilla olennoilla.
Onneksi olen saanut tunteensa ääneen tilittävän miehen enkä mitään machoilevaa, heikossa itsetunnossa rehvastelevaa onnetonta tekelettä.
Aikoinaan menimme naimisiin rakkaudesta. Miehelläni oli kiireempi kuin minulla, ehti kosiakin monta kertaa ennenkuin suostuin:) Vuodet on vierineet vauhilla ja hyvin. Arvostamme ja rakastamme toisiamme edelleen. Meillä on harrastuksia yhdessä ja erikseen. Olemme tosi läheisiä, rakastajia ja ystäviä. Meillä on ystäviä yhdessä ja erikseen. Puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä. Emme nalkuta liikaa - joskus kyllä, puolin ja toisin, mutta osaamme antaa anteeksi ja ottaa opiksi. Emme makaa sohvalla kuin joskus, sylitysten:) ja katsomme telkkarista lähinnä uutiset ja joitain leffoja -yhdessä, harvemmin erikseen. Meillä on kaikenkaikkiaan toimiva avioliitto niinn arkiasioissa kuin sängyssäkin. Alkuhurma on ohitse,mutta aika-ajoin rakastumme uudelleen. Seksi ei ole sellaista uudentuntuista kuin alkuaikoina, mutta vanhemmiten olemme avoimempia ja uskallamme rohkeammin antautua. Sanoisimpa, että nautimme yhä täysillä:) ja kyllä minä ainakin saan paremmat orkut kuin nuorempana:)Miehenikin on tyytyväinen enkä usko, että hänen kuntonsa kestäisi toista naista. Uskollinen olen ollut ja uskon kyllä, että hänkin. Näin meillä. Olen pahoillani, kun et ole löytänyt vierellesi tälläistä miestä kuin minulla on. Älä luovuta, varmasti vielä on olemassa joku fiksu suakin varten.
Ei löytynyt kumppanini,nykyinen aviopuolisoni kapasta - en sitä sieltä olis hakenutkaan. Ei ollut edes nettiä, tätä kamottavaa virtuaalimaailmaa. Löytyi ihan läheltä, niin läheltä, etten meinannut todeksi uskoa. En epäröinut lähteä tämän miehen matkaan, vaikka on minua reilut 10 vuotta vanhempi. Ei harmittanut mennä naimisiin. Ilman vaalimista liitto kuivuu ja kuihtuu. Nykynuorilla on niin kiire muuttaa melkein heti tutustumisen jälkeen saman katon alle, että niin sanottu seurusteluvaihe jää kokematta. Tai sitten kilpaillaan siitä kumpi jättää, ettei itse tule jätetyksi. Arkipäivästä voi tehdä sen elämän suolan. Ehkä siksi liittomme on kestänyt yli 25 vuotta. Ja olen onnellinen vieläkin. Kyllä meilläkin riidellään, mutta riidat pitää sopia. kahden , jo aikuisen lapsen kasvatus on rikastuttanut elämää ja antanut upeita(kin) hetkiä. Niin, että älä etsi ihmistä rinnallesi massasta, pintaliitäjistä, joille ulkokuori on sisintä tärkeämpää. Mene harrastuksiin, tanssilavoille. Jos vaikka se oikea tulisi ja ottaisi mukaansa...ole avoimin mielin maailmalle...
Mä olen miettinyt samaa niin monesti. Mulla on lähes täydellinen mies ja lähes täydellinen suhde, mutta naimisiin en mene. En ainakaan moneen vuoteen. Se ei vaan ole mulle mikään juttu. Se ei merkitse mulle sillä lailla mitään. Kihloihin mentiin pari päivää sitten, mutta meillä se on lupaus sitoutua, ei mennä naimisiin. Etenkin mun kavereiden pakko päästä naimisiin nuorena on niin outo. Että on tuntenut toisen pari kk niin kihloihin ja naimisiin sitten parin vuoden tuntemisella niin ai että tekee pahaa. Me ollaan oltu yhdessä melkein 5 v enkä todellakaan menisi vielä naimisiin. En usko että ollaan yhdessä loppuelämää. Jos niin käy niin hyvä, mutta todennäköisesti ei. Ollaan kumminkin vasta kaksikymppisiä ja loppu elämä on helvetin pitkä aika. Ja sitten meidän vanhemmat. miehekkeen erosivat ikävän riitaisasti aikaa sitten ja mun kitkuttelevat eri huoneissa asuen ja äiti sanoo, että kun eroaminen olisi niin vaikeaa, niin mieluummin vaikka huonossa suhteessa. Järkyttävää! Mä en ymmärrä... Mulla ei ole ongelmaa sitoutua toiseen mutta naimisiin menoa suosittelen sitten, kun on oltu yhdessä menestyksekkäästi pitkään tai kun ollaan tosi vanhoja. Kyllä se rakkaus kestää jos on kestääkseen ilman papin aamentakin!
Kokemukseni ovat samansuuntaisia sinun kanssasi. Valitettavasti, valtaosa miehistä käyttäytyy kuten kerroit.
Olet kuitenkin huomannut myös ne muutamat hyvät ja kivat miehet, joita on olemassa. Minä satun olemaan naimisissa yhden sellaisen kanssa.
Olemme toistemme "parhaat ystävät" ja meillä on intohimon lisäksi myös vahva yhteenkuuluvuudentunne. Ensi kesänä vietämme hopeahäitä ja aina vain haluamme olla naimisissa toistemme kanssa.
Minäkin olen miesvaltaisella alalalla, muutaman sadan miehen keskellä meitä naisia on n. 5... Itse en ole törmännyt iskemisyrityksiin, jotka olisivat millään tasolla todellisia. On toki kevyttä flirttailua puolin ja toisin, mutta se vain helpottaa asioiden hoitumista ja edistää hyviä sosiaalisia välejä. Toki noin suuressa joukossa on myös niitä, jotka ovat mielipiteineen jääneet kivikaudelle, mutta useimmiten puheet ovat puheita ja uskoisin, että lähes jokainen, joka kovaan ääneen huutelee naisjuttujaan ja/tai vaimon surkeutta, ovat kotona kilttejä perheenisiä ja arvostavat kumppaneitaan.
silloin ei kyllä takanapäin puhu hänestä rumasti!
Anna mä veikkaan, teidän työpaikan miehet
-ovat kaikki päässeet neitsyydestään jotain 13-vuotiaina ja sen jälkeen on naisia riittänyt joka sormelle kaljamahaisesta ja keski-ikäistyvästä habituksestaan huolimatta
-kaikilla on iso
-ovat erinomaisia rakastajia kaikki tyynni ja pystyvät tyydyttämään vaikka kaksi naista samalla kertaa
jne.
Uskoo ken tahtoo...
Yhdellä mieheni työkaverillakin on monta tyttöystävää. En tiedä kyllä millä avuilla... Onkohan yhtäkään! Kukaan heitä ei ole ainkaan nähnyt. Täytyy ottaa huomioon, että jotkut liioittelevat paljonkin ja haluavat antaa itsestään kuvan naisia kaatavana tosiuroksena ja unelmien rakastajana, mutta totuus on ihan muuta...
Nappiin kuvailit. Nämä isoegoiset miehet ovat minullekin tulleet tutuiksi:
kypsällä iällä pääsin/jouduin ensi kertaa elämässäni miesvaltaiselle työpaikalle ja voin vain todeta, että arvon kollegani ovat tiputtaneet minut maan tasalle ruusuisista kuvitelmistani.
Kuvittelin nimittäin että naisten tapaan myös miehet ajattelisivat ihmissuhteiden kehittämistä pitkällä tähtäimellä, ymmärtäisivät molemminpuolisuuden merkityksen ja kykenisivät ottamaan huomioon toista ihmistä. Olen pettynyt!
Työtoverini käyttäytyvät egoistisesti omaa etuaan tavoitellen ja muista välittämättä, täynnään aggressiivista kilpailuviettiä. Koko ihmissuhdetoiminta lyhytnäköistä kuin pikkulapsella. Käytetään hyväksi ja teetetään "kiltillä" osapuolella enemmän työtä ja luullaan, että seuraavana päivänä asia on toiselta jo unohtunut. Sitten voi taas käyttää hyväkseen ja taas teettää enemmän...
Eli työpaikalla sama meno kuin ex-mieheni kanssa kotona! Osasi kyllä puhua kauniita tasa-arvosta, mutta teot olivat toista.
Ex-miehestäni jäi se kokonaisvaikutelma, että hän itsekeskeisesti laskelmoi kotiinpäin koko suhteemme keston ajan. Panosti siihen sen kaiken vähäisimmän määrän millä juuri ja juuri selvisi seuraavaan päivään ilman että lähden kävelemään hänen luotaan. Hän ikään kuin tahallaan piti minut tieten tahtoen tyytymättömänä ja itseluottamukseni alhaisena. Sai minut tuntemaan itseni niin huonoksi etten muille kelpaisikaan. En kahdessakymmenessä vuodessa tajunnut hänen taktiikkaansa. Eli vähän tyhmä olen.
Nämä miesten alistamistaktiikat valkenivat minulle kun työpaikallani saatoin läheltä seurata useamman kymmenen miehen käyttäytymistä. Pitää kai heille olla kiitollinen, kun vihdoin avasivat silmäni todellisuudelle.
Kuitenkin uskon, että on olemassa kunnon miehiä, jotka täyttävät ihmisen mitat ja pystyvät molemminpuolisuuteen suhteen rakentamisessa.
Ja sinulla on hyvät eväät matkaan. Jos sinä et löydä kunnon miestä, ei sitten kukaan. Kun on saanut tarpeekseen huonoista, ymmärtää hyvän arvon.
Minullakin uusi mies kiikarissa ja hän on todellakin niin kaukana machomiehestä kuin vain olla voi. Mies jota voin (edelleenkin, kop kop) kunnioittaa ja arvostaa. Sellainen mies on kullan arvoinen eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys!
menevät naimisiin. aivan sama vaikka mies nussisi ketä tahansa, riittää kunhan mies syytää vaimolle tarpeeksi rahaa. raha kyllä korvaa monissa suhteissa rehellisyyden, uskottomuuden yms.
Jotkut naiset naivat rahasta, sitä ei voi kieltää. Yleistää ei kuitenkaan voi. Tälläkin kekustelupalstalla on ollut lukuisia epätoivoisia kirjoituksia aiheesta miten nainen selviää tuhlailevan miehensä kanssa ja kertomuksia siitä, miten miehen velkojen takia naiselta on mennyt koko omaisuus. Itsekin olen naimisissa velkaantuneen miehen kanssa, joten minunkaan kohdalla tuo väitteesi ei pidä paikkaansa. Ennen nykyistä miestäni dumppasin hyvätuloisen ja komean, mutta mielestäni tylsän miehen. Nyt olen naimisissa kaikin puolin upean miehen kanssa, mutta on täytynyt luopua monista haaveista taloudellisista syistä (asunnon hankinta, lomamatkat) ja se on jokseenkin kurjaa. Olen silti tyytyväinen puolisovalintaani, tärkeintä minulle on, että mieheni on mielenkiintoista seuraa ja muutenkin henkiset ja fyysiset asiat natsaavat:)
on rahaa naida. Kyllä ne suhteet pääsääntöisesti muin perustein syntyvät.
Sinä mariset huonoista parisuhteista. Aiheellista on ihmetellä, miksi tällaisessa suhteessa elävät menevät naimisiin tai eivät eroa. Mutta usko pois, kaikki parisuhteet eivät ole kuvailemaasi paskaa... tiedät sen itsekin, mutta on kai helpompi selittää oma sinkkuutensa tuollaisella mustavalkoisella katkeruudella?
Mitä järkeä toisaalta elää missään avoliitossakaan, jos kuitenkin on yhdessä "vakavassa/pitkäaikaisessa suhteessa".Monesti jos yhdessä on eletty vuosia on säästetty "yhteiseen" asuntoon tms.
Jos toinen kuolee, puoliso ei ole kuitenkaan millään tavalla perillinen. Yhtäkkiä asut asunnossa, minkä toinen puoli kuuluu jollekkin "ulkopuoliselle". Vaikka suhteen aikana olisi mahdollisesti jopa auttanutkin toista rahallisesti.
Ellei sitten ole testamenttia. Ja mikäli testamentti löytyy verotus nousee joka tapauksessa pilviin. Puolisosta ei myöskään tule leskeneläkettä. Tuntuu hullulta ajatella näin pitkälle. Elämässä ei kuitenkaan ole mitään takeita ja mielestäni ihan järkevää katsoa asioita vähän pitemmälle, kuin missä tällähetkellä ollaan.
Olisi se kamalaa jos jokainen eläisi tuollaisessa negatiivisuuden ja katkeruuden kierteessä. Onneksi ihmisiä löytyy joka lähtöön. Sinun vain täytyy elää omat kokemuksesi pohjamutia myöten. En usko että täällä kukaan pystyy saamaan sinua vakuuttuneeksi avioliiton ihanuudesta, sillä olet jo asennoitunut siten miten olet. Ei minua ainakaan kiinnosta yrittää.
Yhtenä vinkkinä sen verran, että ihmiset jotka nauttivat nimenomaan yhteisestä arkielämästä ja osaavat tehdä siitä arjesta juhlan, ovat oikeilla raiteilla ... Ja kun siihen lisätään edes keskimääräinen sivistyneisyys ja pariskunta jolla on yhteiset arvot kohdallaan, niin ollaan jo aika kaukana noista sinun herkullisista työkuvioistasi, saati sitten omasta omituisesta elämästäsi ;-)
Nimittäin alttarille millään hinnalla, ei onnistu. Kerran olin mahtihäissä jossa vieraita oli n. 400 ja se oli jo tuskallista olla joten läksin pois.
Uskon kyllä rakkauteen mutta en avioliittoon ja siihen että se liitto olisi pyhää ja ikuista, nykyään ihmiset eroaa mitä pienimmistä syistä niin mitä järkeä on sitten pitää isot kalliit häät tai yleensä mennä naimisiin ja onko se tarkoitus että kun tulee täysikäiseksi niin pitää mennä avioon ja saada lapsia. ??? Ja sitten ollaan onnellisia, onko se ihmisen onnea ??
Minulle yhdessäolo ja rakkaus on sitovampaa kuin papin aamen ja se paperilappunen.
Kyllä mä ainakin haluan naimisiin ja joskus ihan oikeasti vielä seurustella pitkään ja mennä kihloihin ja sitten Vielä olisi upeaa olla aviossa 5 2-7 7-14 kertaa kaiken kaikkiaan ja siitä 6 kertaa
Olet seurannut tuollaista menoa?
Ei mitään yhtymäkohtaa tosielämään sinun jutuissasi.
M48
EN MISSÄÄN...MIKSI PITÄISI OLLA YHTYMÄKOHTAA
Eikö tarinallasi sitten ole mitään todellisuuspohjaa, pelkkää fiktiotako?
Minä uskon järkkymättä rakkauteen ja avioliittoon. Uskon myös tosimiehen sanaan. Kaikki miessuhteeni ovat olleet hienoja kokemuksia, todella upeita miehiä! Mutta vain viimeisen kanssa halusin viettää lopunikääni. Muiden kohdalla oli jonkinlaista levottomuutta ilmassa.
Itselläni on siis ollut onnea rakkaudessa. Ihanan aviomieheni kanssa tämä rakkaus-avioliitto yhtälö on toiminut vuosikausia loistavasti! Meillä ei ole lapsia eikä tule, tämä on kahden aikuisen ihmisen liitto. Meillä ei myöskään ollut isoja häitä, vaan kävimme vihillä maistraatissa lähiperheen läsnäollessa (neljä aikuista, kaksi lasta).
Meitä ei siis ajanut "alttarille" niin perhetoiveet kuin unelma isoista hääbileistäkään. Meille vain ei seurustelu ja avoliitto riittänyt. Oli pakottava tarve avioitua. Nyt nelikymppisenä tuntuisi hassulta sanoa aviomiehestäni, että "täs on mun poikaystävä..." Nyt on hyvä olla ja mieskin on aivan elementissään aviomiehen osassa. Aivan kuten veljeni, joka olisi todella surkuteltava sinkku, mutta säihkyy ja säkenöi hyvänä perheenisänä ja aviomiehenä. Veljeni palvoo vaimoaan 15 avioliittovuoden jälkeenkin niin, että ihan melkein ällöttää seurata sivusta sitä real life saippuaoopperaa ;-) Myös siskon aviomies (yhdessä jo 12 vuotta) on todella loistava tyyppi.
Minun elämässäni on siis lähinnä ollut hienoja miehiä, perheessä, ystävinä ja työelämässä. Ap:n sepustukseen uskon toki, mutta nämä ihmiset ovat minulle henkilökohtaisesti ihan vieraita.
no on kuka ties ehkä sekin toteutuu
Itse olen myös miesvaltaisella alalla ja työpaikkani miehet ei kyllä kerro esim. mitään raiskausvitsejä! Ehkä työpaikallesi on vain kerääntynyt tavallista enemmän idiootteja tai sitten omalleni tavallista fiksumpaa väkeä. Tai sitten he kertovat niitä, kun en ole paikalla. Voi olla. On kyllä jonkin verran ukkomiehiä, jotka puhuvat härskejä naisille (varsinkin nuorille) ja ehdottelevat ja jotkut pettävätkin vaimojaan mennen tullen. Mutta onpa yhdellä jopa vaimonsa kuva seinällä (jota kyllä muut selän takana naureskelevat).
Mutta itse asiaan. Harva niistä joilla menee hyvin avioliitossa toitottavat sitä ääneen muille. Ehkä ei ole tarvetta tai ei viitsitä, kun sitä yleensä katsotaan aika vinosti, jos joku hehkuttaa onneaan. Onni pitää kätkeä... Ongelmista puhutaan enemmän. Vaikka en tiedä niitäkään paljoa, jotka kertoo kaikki henk. koht. ongelmansa työporukalle.
Olen kyllä joskus ollut valitettavasti kuulemassa kuinka jotkut miehet haukkuivat kännissä todella rumasti vaimojaan. Mielestäni törkeää käytöstä. Ja kyllä osaa miehiäkin ihmetyttää vaimojen haukkuminen. Ja esim. ne jotka leuhkii jatkuvasti kaataneensa taas jonkun vosun. Ei sellaista jaksa kuunnella sinkuiltakaan. Ja kyllä ne naisetkin haukkuvat miehiään, mutta ehkä eri tavalla (poikkeuksiakin varmaan löytyy).
Itse olen ainakin paljon tyytyväisempi elämääni aviossa kun aikoinaan sinkkuna. Mutta katsotaan sitten taas kun seuraavat 10 vuotta on kulunut...
Tuskin mies (tai nainen) muuttuu ääliömäisiä vitsejä kertovaksi, sovinisti pettäjäidiootiksi vain naimisiin menemällä. Eiköhän avopuolisoistakin näitä löydy. Moni kuitenkin haluaa elää parisuhteessa, joten jos avoliitto on ok, miksei menisi naimisiinkin. Onhan siitä hyöty puoliakin joita ei avoliitossa ole. Ja eroon siitäkin pääsee, jos niin haluaa.
Jotkut menevät rakkauden alkuhuumassa naimisiin ja toisen huonot puolet ei tule heti esiin. Tai sitten käyttäytyvät puolison läsnäollessa ihan erilailla. Ovat sellaisia "Jekyll& Hyde -tyyppejä". Uskon kyllä, että tosi-idiootit ei voi peitellä sitä vaan kyllä se tulee jollain tavalla ilmi.
Ja en usko, että suurinosa miehistä ja naisista olisi kertomasi kaltaisia kuvottavia tyyppejä. Vaikka niitä tuntuu aika paljon olevankin. Siksi kannattaakin arvostaa sitä, jos löytää mukavan naisen&miehen. Ja ei kaikki naiset suinkaan juokse sikojen perässä. Mutta toisia hunsvotit viehättää ja pitävät kunnon miestä tylsänä.
Luulitko työpaikan huulenheitosta pystyväsi vetämään jotain johtopäätöksiä oikeasta perhe-elämästä?