Olen avoliitossa ja aikaa on vierinyt jo 6 vuotta. Olen ollut aina energinen, asiani hoitava, mutta nykyinen suhteeni on totaalisesti latistanut sen. En jaksa enää sisustaa yhteistä kotiamme esimerkiksi. Toinen ei tee asioiden eteen mitään, ellei kovasti pyydä. Hän haluaa vain maata, levätä... raskaan työn raataja. Itselläni on hyvinkin hektistä työtä ja stressaavaa... mutta silti jaksaisin yrittää. Mitä jos toinen on vain aina uupunut... syö ja ottaa päikkärit. Sen jälkeen on tv:n katselut ja sitten yö unille. Sitten hän kehtaa sanoa, kun en pidä läheisyyttä yllä. Kuinka voisin pitää läheisyyttä yllä??
Mielestäni kun parisuhteessa eletään niin asioihin pitää panostaa jollain lailla, edes pienillä asioilla. Etenkin siihen "yhteiseen hyvään". Olen huomioinut hänet pikku lahjoillani. Onko toisen vaikeaa muistaa kukkasin yhteistä vuosipäivää... siihen ei mene paljon rahaa.. pääasiahan on että muistaa. Kun on syntymäpäivä, voi senkin muistaa... Hiukan karehdin työkavereita, siellä mennään yhdessä matkalle yms. Itse en vaadi paljoa, vain pientä muistamista olemassa olosta, mutta sekin näyttää olevan vaikeaa. Viestinä vain "ai, oliko tänään meidän vuosipäivä, pitää varmaankin seuraavalla kertaa muistaa"... Kuinka mies tämän asian mieltää, haluaisin tietää. Eikö ole tärkeää muistaa yhdessä oloa? Vai onko se vain sitä "normaalia arkea" ettei tarvitse muistaa. No en tiedä, ehkä elän "väärässä suhteessa", tai jotain... Olisi kiva tietää miesten suhtautumista tähän asiaan. Riittääkö miehelle että ollaan vain yhdessä? Itse en paljon vaadi, vain pari kukkasta....
Eikös se mene parisuhteessa niin...."jos asiat ei onnistu päivällä, niin tuskin yölläkään"

Vastaukset 7
Vanhimmat
Arkistunut, ja miehesi pitää suhdettanne itsestään selvyytenä. Nyt jos milloin on aika rueta toimiin, muuten ei ole suunta, kuin alaspäin, ja kaaokseen. Yrittäkää muuttaa pikkuasioilla arkeanne, vaikka ihan pienen pienillä jutuilla. Yritä saada miehesi innostumaan jostain uudesta jutusta kanssasi.
T:M
Kaikkeni yrittänyt... vääntänyt rautalangasta... Kyllähän sinä aisaa puhut.
Minusta vaikutti myös siltä, että miehesi pitää sinua ja suhdettanne itsestäänselvyytenä. Ei varmaan tule pitemmän päälle toimimaan. Ja miksi se olisi vain sinun tehtäväsi pitää läheisyyttä yllä??! Kyseessä on kuitenkin teidän yhteinen parisuhteenne. Oletteko yrittäneet keskustella asiasta?
Oletkos koskaan ajatellut,että tässä maapallolla on erilaisia ihmisiä..?Sinä ehkä olet niin energinen ihminen,ettet tarvitse lepoa etkä omaa rauhaa.Mutta entäs jos se toinen tarvitseekin sitä..?MItä siihen läheisyyden ylläpitämiseen tulee,niin ei siinä kai läheisyyttä voi olla,jos toinen makaa ja toinen tekee..?Ei siinä läheisyyttä paljoakaan voi olla...
Itse koin jotakuinkin samanlaista tunnetta,aina puhuttiin ns."pienistä asioista"...jotka olivat tärkeitä...No niinhän ne ovatkin!Itse ostin ruusuja silloin tällöin,mutta kiitosta ei kuulunut...
Ja tottakai on tärkeää muistaa kumppaniaan aina,aamuin illoin,ja joka vaiheessa...Ja jos ei muista kumppaniaan,niin on turhaa sitten ihmetellä,jos ei sängyssä synkkaa.Jos jatkuvasti syyttää,haukkuu,ja arvostelee kumppaniaan,niin miten siellä peiton alla voisi olla kaikki hyvin,häh???
Mies-67
Arvelinkin että saan tällaista palautetta. Kiitokset! Kiva että miehet vastaavat.
Kirjoitit: Sinä ehkä olet niin energinen ihminen,ettet tarvitse lepoa etkä omaa rauhaa.Mutta entäs jos se toinen tarvitseekin sitä..?" Toinen todella tarvitsee lepoa ja rauhaa, ja ennen kaikkea lepoa...ja sitä olen ihan riittävästi antanut mielestäni. Ja mitäs sitä turhia lässyttämään kun ei viitsi seinillekään puhua.
Läheisyydestä ei tosiaan voi edes puhua. Tuntuu vain niin hiton pahalta, ja kun ei millään haluaisi luovuttaa.
Kyllä hän asioita tekee kun/jos pyydän. Laittaa hän joskus kädenkin käteeni k u n p y y d ä n. En tiedä miksi liitot menevät niin arkiseksi. Miksi loppuu yhteinen yrittäminen, omasta liitosta, omasta kodista? Pidetään asioita vain itsestäänselvänä.
Jos molemmat saavat sitä, mitä kaipaavat ja osaavat sen toiselleen ilmaista, asiat voivat ehkä korjaantua. Jos kokee ettei rakasta, jaksa tm toisen kanssa (tuntee toisen tarpeeksi hyvin), on syytä tiedostaa, että jatkaako päivästä toiseen siksi, ettei haluaa vaan nostaa sitä elukkaa pöydälle. Kun se toinen ei sitä tee.
Ensimmäisenä vastasin, ja haluaisin ehdottaa muuta. Ymmärsin lukemaani, ja huomasin et olet kaikkesi yrittänyt. Kokeilkaas käydä lomalla ulkomailla, vaikka taatussa varmassa paikassa, eli kanarialla, tai nyt keväällä bulgaariassa. Noista saa edullisia matkoja, ja viikko keskenään, ilman tuttua ympäristöä tekee hyvää. Vaikka olet kaikkesi tehnyt, niin yritä viel tämä ehdottaa!. Tekee miehellesikin hyvää irrottautua, ja samalla tulee oltua eri kulttuurissa. Ja suosittelen auringonlaskun seuraamista yhdessä, kun menette sinne!! Yrittäkää viel! T:M