Pakko kirjoittaa tänne, koska aika vaikea on tuttaville ja sukulaisille puhua anopin henkilökohtaisista asioista.
Kyse on rahasta. Mistään tulevista perinnöistä ei ole kyse, koska anopille ei ole kertynyt minkäänlaista omaisuutta. Kyse on ihan arkipäivän selviämisestä.
Hoidan mieheni kanssa anopin pankkiasiat ja tiedän hänen tilanteensa eurolleen. Anoppilla ei ole dementiaa tmv. vaan hän on täysin kykenevä hoitamaan asiansa. Siksi tämä hänen taloutensa hoitaminen on kiusallista, koska koen ettei se minulle kuulu.
Anoppi asui aiemmin ilmaiseksi mieheni asunnossa. Nyt hän on muuttanut omasta tahdostaan vuokralle uuteen asuntoon. Asumiskulut nousivat 0 eurosta 400:n euroon. Anoppi on tottunut siihen, että mieheni on maksanut hänen elämisensä ja muut kulunsa, kun hänen rahansa ovat loppu. Nyt miehelläni on kuitenkin meidän perhe ja meidän talous, olemmehan naimisissa.
Meillä on taloudellisesti "normaalin" tiukkaa asuntolainoinemme, työmatkakuluinemme yms. keskivertoperheen elämisinemme (ei kuitenkaan mitään 200 000 velkoja). Emme ole mitenkään tuhlaavaisia, mutta emme myöskään kovin suurituloisia.
Anopille tulee kohtuullinen eläke, mutta hänen tyyliinsä kuuluu ostella kaikenlaista ja esim. hänen yhden hengen taloutensa ruokakulut ovat 300€ kuussa (sisäfilettä, lohimedaljonkeja yms.).
Nyt ison sähkölaskun yms. vuoden alun laskujen tullessa joudumme aika tavalla laskemaan pennosiamme. Ongelmana on se, että anopin tili on tyhjä ja jonkun on hänenkin ruuat maksettava. Eli me maksamme (eihän häntä voi ruuattakaan jättää). Koen tilanteen todella epäoikeudenmukaiseksi. Anopilla ei tunnu olevan mitään käsitystä omasta taloudellisesta tilanteestaan, vaikka mieheni aina hänelle rahaa nostaessaan kertoo, mitä tilille jää ja anopille tulee tiliotteet.
Mieheni väittää, että anoppi tietää, että budjettinsa on tiukentunut ja että anoppi on maksanut niitä ostoksia takaisin, mitä mieheni on hänelle toimittanut. Totuus on se, että anoppi ei todellisia kulujansa meille korvaa, koska ei hänellä ole rahaa. Mieheni siis kaunistelee minulle tilannetta, mutta olen sen hänelle sanonut.
Mitä voisin tehdä? Pitäisikö minun, "ulkopuolisena" miniän asemassa mennä anopin pöydän ääreen tiliotteitten kanssa ja kertoa totuuksia? Vai pitäisikö niellä ja katsoa sivusta, kun tiukan taloutemme rinnalla elätämme yli varojensa elävää anoppia? Itse syömme kaurapuuroa ja anoppi niitä lohimedaljonkejaan.
Älyttömintä asiassa on se, että omat pienituloiset vanhempani omasta tahdostaan lähettävät meille pieniä summia rahaa esim. vaatteiden ostoon tmv. ylimääräiseen. Nämä rahat menevät kuitenkin peruselämiseen esim. ruokaan koska taloutemme on tiukilla. On kuin minun vanhempani siirtäisivät rahaa meille, jonka me siirrämme anopin tupakkahakureissuihin.
Kyse on rahasta. Mistään tulevista perinnöistä ei ole kyse, koska anopille ei ole kertynyt minkäänlaista omaisuutta. Kyse on ihan arkipäivän selviämisestä.
Hoidan mieheni kanssa anopin pankkiasiat ja tiedän hänen tilanteensa eurolleen. Anoppilla ei ole dementiaa tmv. vaan hän on täysin kykenevä hoitamaan asiansa. Siksi tämä hänen taloutensa hoitaminen on kiusallista, koska koen ettei se minulle kuulu.
Anoppi asui aiemmin ilmaiseksi mieheni asunnossa. Nyt hän on muuttanut omasta tahdostaan vuokralle uuteen asuntoon. Asumiskulut nousivat 0 eurosta 400:n euroon. Anoppi on tottunut siihen, että mieheni on maksanut hänen elämisensä ja muut kulunsa, kun hänen rahansa ovat loppu. Nyt miehelläni on kuitenkin meidän perhe ja meidän talous, olemmehan naimisissa.
Meillä on taloudellisesti "normaalin" tiukkaa asuntolainoinemme, työmatkakuluinemme yms. keskivertoperheen elämisinemme (ei kuitenkaan mitään 200 000 velkoja). Emme ole mitenkään tuhlaavaisia, mutta emme myöskään kovin suurituloisia.
Anopille tulee kohtuullinen eläke, mutta hänen tyyliinsä kuuluu ostella kaikenlaista ja esim. hänen yhden hengen taloutensa ruokakulut ovat 300€ kuussa (sisäfilettä, lohimedaljonkeja yms.).
Nyt ison sähkölaskun yms. vuoden alun laskujen tullessa joudumme aika tavalla laskemaan pennosiamme. Ongelmana on se, että anopin tili on tyhjä ja jonkun on hänenkin ruuat maksettava. Eli me maksamme (eihän häntä voi ruuattakaan jättää). Koen tilanteen todella epäoikeudenmukaiseksi. Anopilla ei tunnu olevan mitään käsitystä omasta taloudellisesta tilanteestaan, vaikka mieheni aina hänelle rahaa nostaessaan kertoo, mitä tilille jää ja anopille tulee tiliotteet.
Mieheni väittää, että anoppi tietää, että budjettinsa on tiukentunut ja että anoppi on maksanut niitä ostoksia takaisin, mitä mieheni on hänelle toimittanut. Totuus on se, että anoppi ei todellisia kulujansa meille korvaa, koska ei hänellä ole rahaa. Mieheni siis kaunistelee minulle tilannetta, mutta olen sen hänelle sanonut.
Mitä voisin tehdä? Pitäisikö minun, "ulkopuolisena" miniän asemassa mennä anopin pöydän ääreen tiliotteitten kanssa ja kertoa totuuksia? Vai pitäisikö niellä ja katsoa sivusta, kun tiukan taloutemme rinnalla elätämme yli varojensa elävää anoppia? Itse syömme kaurapuuroa ja anoppi niitä lohimedaljonkejaan.
Älyttömintä asiassa on se, että omat pienituloiset vanhempani omasta tahdostaan lähettävät meille pieniä summia rahaa esim. vaatteiden ostoon tmv. ylimääräiseen. Nämä rahat menevät kuitenkin peruselämiseen esim. ruokaan koska taloutemme on tiukilla. On kuin minun vanhempani siirtäisivät rahaa meille, jonka me siirrämme anopin tupakkahakureissuihin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Suurempi ongelma kai tässä on se, ettei miehesi oikein käsitä (halua käsittää) tilanteen vakavuutta. Kuinka kauan hän aikoo tuhlata teidän yhteisiä rahojanne äitinsä luksusostoksiin?
Jos miehesi ei sinun puhettasi ota kuuleviin korviisi, niin sinun täytyy mielestäni pyrkiä parisuhdeterapiaan. Se anoppi siinä juttussa on kuitenkin vähän sivuseikka. Miehesi on suoraan sanoen vastuuton. Ei hyvä.
Oleellinen kysymys on, joudutko sinäkin osallistumaan anopin elatukseen?
Mielestäni selkeä ratkaisu asiaan on se, että pidätte huolellisesti kirjaa oman taloutenne menoista, siis niistä, jotka ovat välttämättömiä tai muuten kuuluvat teidän kahden ja mahdollisten lastenne elämiseen. Ja ne kulut jaatte puoliksi. Sillä tavoin sinun rahasi kuluvat niiden elatukseen, jotka "ovat sinun vastuullasi". Ja jos sinulle jotain jää, niin se on sitten vapaasti käytettävissäsi.
Miehesi tietysti osallistuu omista varoistaan omalla osuudellaan teidän perheenne menoihin. Jos hänelle puolestaan jotain jää, sen käyttäminen haluamallaan tavalla (jopa anoppisi elättämiseen) on hänen oikeutensa. Jos anoppi ei kykene omilla tuloillaan ja poikansa mahdollisella avustuksella tulemaan toimeen, on aina vaihtoehtona hakea avustusta sosiaalitoimistota.
Teidän kannattaa myös pohtia, miten sinun vanhemmiltasi tulevia rahoja käytetään. Vai olisiko tässä tilanteessa paras, että vanhempasi toistaiseksi eivät antaisi teille rahaa, jotta ne eivät vääristäisi miehesi kuvaa siitä, kenen varoilla on mahdollista elättää kuinkakin suurta joukkoa.
Mielestäni ei ole sinun asiasi "kertoa totuuksia" anopillesi. Se, että puhut asiasta miehesi kanssa, pitää riittää. Todennäköisesti anoppisi ei ole niin tyhmä, ettei tajuaisi tilannetta, mutta syystä tai toisesta valitsee toimia niin kuin tekee. Totuuksien kertomisella saat vain anoppi-miniä-sodan aikaan ja siinä tavallisesti "totuus" hukkuu hyvin pian molemminpuoliseen asioiden kärjistämiseen.
On kerta kaikkiaan olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa rahaa käsitellä.
Itse olen sellaisen kanssa naimisissa, ja siitä seuraa, että meillä ei ikinä, IKINÄ, ole mihinkän varaa.
Minä maksan kaiken, mikä talouteen kuuluu, ja mies panee tilipäivänä rahansa menemään milloin mihinkin.
Hänellä on autotalli mitä hienoimpia koneita täynnä, ja hän osallistuu, menee ja hurvittelee.
ENSI kuussa kaikki järjestyy.
Tällaisissa perheissä miehellä on paljon korkeampi elintaso kuin muilla perheenjäsenillä, koska minä maksan hänen kaikki asumismenonsa. Niihin hän ei rahaa tuhlaa. Niinpä hänellä on varaa moneen. Sama tilanne on anopillasi.
Anoppisi ei tule ikinä oppimaan. Turhaan häntä yrittää puhumalla saada käsittämään, sen tiedän oman tuhlarini kohdalla.
Hyvä neuvo on tuossa edellä, sosiaalitoimeen.
Ei eläkettä nauttivat yksinelävän anopin menoja teidän palkoista pidä maksaa.
Olet aikaisemminkin puhunut aiheesta. Millaiset neuvot sait? Oliko niistä mihinkään?
Ilmaisesti aiemmissa kirjoituksissani en tuonut asiaa oikealla tavalla esille, koska minua syyllistettiin anopin perintöjen ahnehtimisista ja siitä että vien leivän anopin suusta. Vastaajat olivat myös sitä mieltä, että mieheni tehtävä onkin elättää äitinsä.
Tilanne on siis aivan erilainen, kiitos asiallisesta kommentista!
oman perheensä kohdalla, eli sinun ja mahdollisten lapsienne elatukseen. Mikäli muut sukulaiset (esim.anoppi) ovat todellisessa ahdingossa, heitä autetaan sitten sillä mitä oman perheen elatuksesta jää. Sinun tilanteessasi neuvoisin, että Ehdotus 1:eriytä perheen rahat nätisti, jotta miehesi huomaa (on huomannut jo, mutta ei myönnä että muutos on tarpeen). Taloustili jonne asumiseen, ruokaan, vaatteisiin, harrastuksiin menevät rahat ohjataan ja sieltä maksetaan. Muut rahat kumpikin käyttää mihin haluaa. Ja toinen (sinä) ei maksele sitten yhteisiä leffailtoja tai haaveile toisen mukana uudesta autosta, kun pitää omistaan kiinni.(Ei ikuisuustilanne, tepsii varsin pian) tai Ehdotus 2. Keskustele miehesi kanssa, joka tajuaa anopin tilanteen paremmin kuin myöntää. Hakekaa "köyhälle anopille" kaupasta itse perusruokakassi, makaronia, perunaa, vihanneksia, jauhelihaa, munia, jauhoja jne sekä keittokirja lahjaksi, jos ei muuta "osaa" kuin medaljonkien ja pihvien paiston. Mikäli noita-akka napisee ja vaatii lisää/enemmän tai suuttuu kun ei saa rahaa, osaatte laittaa omaan arvoonsa. Tuollaista anoppia ei enää voi opettaa käyttämään rahaa, ainoa mikä tepsii on laittaa hänet suuttumaan/häpeämään te itse viattomana/ymmärtämättä suuttumustaan, ja näin hän ottaa etäisyyttä. Ei muutu koskaan, mutta miehesi oppii "näkemään" ja olemaan lojaalimpi omalle perheelleen. Anoppi jos kehtaisi parkua että "minä sinut synnytin ja ruokin", miten olisi, syötettiinkö miehellesi pikkupoikana filettä ja medaljonkia? Älä siedä tuota enää, eriytä miehesi äitiinsä törsääminen perheenne törsäämisestä. Elatuksessa avustaminen on eri asia kuin luksuselämän maksaja. Usko pois, kokemusta on. Ja kun kovenin tarpeeksi, mieheni avasi silmänsä. Kului 4 pitkää vihantäyteistä vuotta, kun anoppini "haki oikeuksiaan" ja taisteli,mutta tokeni lopulta. Nykyään olemme väleissä -ja mieheni iltaisin välillä pohtii,miten hölmö oli aiemmin.
Kiitos kirjoittajalle, joka oli harvinaisen selkeä eikä erehtynyt syyllistämään ketään. Täällähän luemme aina yhden osapuolen kannan.
Jotakin tuli avauksestasi mieleeni.
Käsitin, että anoppi on leskeytynyt tai avioeronnut ja että aikaisemmin hänen miehensä on hoitanut raha-asiat. Kenties anoppi on leskeksi jäätyään menettänyt miehensä eläkkeen?
Miksihän pojan ja äidin suhde on muotoutunut tällaiseksi riippuvuussuhteeksi? Onko aviomiehen kuolemasta vasta vähän aikaa eikä anoppi ole vielä tajunnut koko tapahtumasarjaa ja sen mukana tullutta uutta tilannetta?
Miksi anoppi ylipäätään asui poikansa asunnossa, ei siis omassaan. Yleensä vanhemmalla sukupolvella on oma asunto. Mikä pojan motiivi oli asuttaa äitinsä?
Onkohan Sinun nyt nostettava pöydälle miehesi kanssa joitakin vaikeita asioita? Tiedätkö mitään rahaliikenteestä ENNEN kuin Sinä tulit kuvioihin? Joskus yrittäjillä on tapana tai pakko järjestää tiettyjä taloudellisia asioita ns. takakautta.
Miten on mahdollista, että anoppi on tottunut selvästi korkeaan elintasoon mutta on kuitenkin mielestäsi terve? Mihin se elintaso katosi?
Aloittaisin pojan ja äidin välisten suhteiden, myös rahasuhteiden, kartoituksesta. Onko ennen Sinua tapahtunut jotain sellaista, että anoppi katsoo nykyisen tapansa hoitaa raha-asioitaan oikeudenmukaiseksi? Onko poika todellisuudessa velkaa äidilleen?
Kirjoitatko joskus, miten neuvottelujen miehen kanssa kävi. Ja kaikkea hyvää Sinulle, vaikutat rehelliseltä ja realistiselta miniältä.
Olen joskus aiemminkin aiheesta kirjoittanut, mutta koska ahdistaa koko ajan, pakko kirjoittaa uudelleen :-(. Ja anteeksi maratonsepustukset...
Joka tapauksessa: anoppi on leskeytynyt jo 30v sitten ja asunut kaksin poikansa kanssa siitä lähtien. Anoppi on ollut aktiivisesti työelämässä n. 60 saakka, jolloin jäin ensin sairaseläkkeelle ja on nyt eläkkeellä (66 v). Työeläkettä on sen verran, että tulisi ihan hyvin toimeen omillaan.
Mieheni on heidän yhdessä asuessaan ilmeisesti jo vuosia sitten ottanut raha-asiat hoitaakseen ja anoppi käyttää rahaa itse vain ostoksiin. Koska ovat asuneet taloutta kaksin ja mieheni ollut töissä, on mieheni luonnollisesti maksanut suuren osan heidän kuluistaan.
Nyt kun anoppi elää omaa talouttaan, ei hän ole kuitenkaan ottanut raha-asioistaan mitään vastuuta. Kyllä hän mainitsee, että pitäisi vähän katsoa hintojen perään, mutta käytännössä tyyli jatkuu entisenlaisena.
Historiaa kuunnelleena olen huomannut, että yli varojen elämistä on ollut ennenkin. Anoppi on esim. joutunut vekselein hoitamaan vuokriaan, vaikka on ollut koko ajan työelämässä. Hän kertoo maksaneensa lapsuudenperheensä velkoja "hyväsydämisyyttään". Toisaalta hän on jättänyt esim. leskeneläkkeitä nostamatta aikanaan, koska se "ovat olleet surkean pieniä ja hän pankkivirkailijallekin sanoi, että antaa noin pienet rahat vaikka hyväntekeväisyyteen."
Mieheni hoitaa asiallisesti oman taloutensa ja on sitä mieltä, että nyt meillä on yhteinen talous. Olemme asuneet yhdessä vuoden, mutta seurustelleet jo pidempään. Pidin luonnollisena, että äitinsä kanssa asuessaan mieheni osallistui kuluihin. Tämä taloudellinen anopin tukeminen on siis kuitenkin jatkunut edelleen, vaikka me elämme nyt perheenä.
Jos ylimääräistä olisi, tottakai anopille voisi ostaa vaikka kuun taivaalta. Mutta nyt oma taloutemme on tiukentunut ja siksi tilanne minua on alkanut kovasti ahdistaa. Olen puhunut miehelleni, että joudumme miettimään todella, miten anopin asioita hoidetaan. Mieheni on toistanut tähän useaan kertaan, että kyllä anoppi hoitaa omat kulunsa. Niinpä, nytkin kaksi viikkoa tyhjällä tilillä.
En kai voi muuta kuin seurata tilannetta toistaiseksi. Joku tuolla ehdotti, että tekisimme selkeän jaon omien kulujemme kanssa ja yli jäävät osat kumpikin käyttäisimme miten tykkäämme. Käyttökelpoinen idea.
Minulla on miehenä tuhlari. Paljon hän on aikojen saatossa oppinut ja tullut fiksummaksi rahan käytössä, mutta vain koska on ollut pakko ja olen pannuyt hänet vastamaan omista taloudellisista valinnoistaan. Meillä käytössä siis systeemi, johon olet neuvoja saanut. Se toimii seuraavasti:
Neljä tiliä.
- Yksi molempien nimissä ja käyttöoikeuksin (perhen hoitotili)
- Molemmilla omat omissa nimissään ja yksin käyttöoikeuksin (vapaa-aika tilit)
- Yksi säästötili, johon molemmilla käyttöoikeus, mutta ei missään nimessä oikeutta ottaa rahaa tililtä! Eli pano ja tilanteen seuraus ok, mutta ei nosto-oikeutta.
Molemmat siirtävät tuloistaan prosenttiosuuden perheen hoitotilille. Esim 80%. Molemmat siirtävät säästötilille prosenttisosuuden, esim 5%. Perheen hoitotililtä maksetaan yhteiset menot, eli lainat, ruuat, (yhteisten lasten jutut), vakuutukset jne. Omalla vapaa-aika rahallaan saa kumpikin tehdä mitä lystää. Jos miehesi laittaa sen rahan mielummin äitinsä lohimedaljongeihin kuin vie sinut hyvin syömään joskus, niin siitä vaan sitten.
Minun mieheni on tuhlari. Pari kertaa olemme avanneet yhteisen tilin. Toiseen keräsin rahaa puoli vuotta ja mies samoin. (Sanoi hän)
Puolen vuoden kuluttua tili oli nollilla, kun olisi käyttänyt säästöt huonekalusostoihin.
Minun maksamani summat oli nostettu pois samana tai seuraavana päivänä. Suljin tilin.
Olen joskus antanut hänen maksettavakseen vuokrat. Kaksi kertaa isännöitsijä on ottanut yhteyttä ja ilmoittanut, että 7 kk vuokrat on maksamatta.
Siinä olen saanut sitten nähdä nälkää ja maksaa kahta vuokraa monta kuukautta.
Tyhmä minä, kun uskoin jälkimmäisellä kerrallakin. Silloin hänellä oli niin hyvä palkka, että vaikka minä tein kahta työtä, oli hänen tienestinsä enemmän kuin minun.
Kotiin ei siitä kyllä riittänyt yhtään mitään, siksihän minä kahta työtä teinkin. Siis ei sitä yhtiövuokraakaan, joka ei päätä huimaa, paitsi silloin, kun isännöitsijä sanoo, että se on maksamatta monelta kuukaudelta.
Jälkimmäinen yhteinen tilimme avattiin miehen vaatimuksesta, kun hän teki kaupan, mistä tuli summa rahaa. Siitä piti maksaa seuraavana vuonna epämääräinen vero ja jotain kustannuksia, joten ei voitu käyttää rahaa rillutteluun, niin kuin mies oli kuvitellut.
Hän ehdotti yhteistä tiliä, jolta sitten maksettaisiin ne tulevat menot, ja loppu käytettäisiinn johonkin mukavaan.
Ensimmäisen maksun langetessa tili oli tyhjä.
Silloin kyllä sanoin, että asia ei kosketa mitenkään minua, sillä minä en ole tiliin koskenut enkä rahoja nähnyt. Koskaan en ole kysynyt, miten hän asian hoiti. Minun elintasoni pysyi samana, sillä en ole nähnyt hänen rahojaan vuosikausiin. Olen myös lakannut kysymästä.
Niin että sinulla on aika hyvin hallinassa tämä "tuhlarisi". Jos hän nöyrästi noudattaa mutkikkaita säästösuunnitelmiasi, niin oletpa hyvin kouluttanut.
Miehesi kuulostaa kyllä aika patologiselta, huh huh.
Ei siihen verrattuna meikä voi puhua tuhlarista ollenkaan :/ Mutta omat rahaongelmat mieheni mukanaan toi ja niistä piti koittaa selviytyä. Onneksi ollaan selvitty.
Itse arvelen että on kyseessä jakamaton kuolinpesä. Jos näin on, mamma saa jakaa rahoja miten haluaa. Ja jakamattoman kuolinpesän raha-asiat ei kuulu silloin sinulle.Yrität vissiin norkoilla jakamattomia rahoja ettei mamman asumiseen haaskattaisi pesästä varoja ja saisit kaikki omaan käyttöösi.
anteeksi, mutta miniä ei peri anoppia. Ja kuolinpesän varallisuudesta, jos anoppi on tähän mennessä maksattanut kulunsa pojallaan, miehensä kuoleman jälkeen, on hän arvatenkin maksattanut kulunsa miehellään tämän elämän aikana. Ihminen tekee kuten ihminen tekee, kuten on oppinut tekemään, jotkut valitsevat sen helpomman tien. Pummaamisen, se, että kyseessä on anopin ikäinen nainen, ei tee pummauksesta yhtään hyväksyttävämpää.
Pyydä tuon anopin tilinumero, niin voit itse avustaa, ja muita kaltaisiaan. Terve menoa ylitöihin:)
Osuinpas.Sinäkin rahanahne. Kyllä ne avioliitossa saadut rahat ovat ihan mamman omia jos ei ole ollut avioehtoa. Hih hih hii. Vai pummi kun elelee omilla perinnöillään.Ilmeisesti poika saa hoitaa pesää,muttei voi kajota mamman osuuteen.Hah hah haa....siinäpäs sulla ongelma.Odottelet nyt vaan ihan kärsivällisesti, mamma voi olla tosi pitkäikäinen ja poika ei näköjään rahojansa sulle anna. hah hah haa hauska aamunavaus...hih hih
Kommentoin vielä hiukan lisää.
En käsitä ollenkaan tilannettasi. Jos anoppi on pystynyt olemaan 30 vuotta työelämässä ja ihan eläkeikään asti ja kaiken lisäksi vasta 66-vuotias, MIKÄ ANOPISSA OIKEASTI ON PIELESSÄ?
Hänellä on työeläke, jolla hän varmasti tulee toimeen yksin. Hänellähän on pitkä työhistoria, joten eläke ei ole ihan minimitasoa.
Anopilla ja pojalla on jotain yhteistä bisnestä tms., josta et hiljan sukuun tulleena vielä tiedä. Tämä oli villi veikkaus!
Kumpi heistä todellisuudessa kuppaa kumpaa?
Anteeksi epäkohteliaisuuteni. Myötätuntoni on kuitenkin koko ajan Sinun ap. puolellasi.
Ihan mahdollista, että a. anopilla ei ole omaisuutta b. ei osaa käyttää rahaa. Ei siinä mitään hämäriä bisneksiä tarvita. Jos anoppi on tottunut hassaamaan kaikki rahat 30v. turhuuteen ja viis veisannut laskuista ja vuokrasta, niin sama tahti helposti jatkuu. Nyt vaan peli poikki. Miehesi tulee sanella anopille ehdot: ei yhtään raha-avustuksia enään. Jos ruoka ja rahat loppuu, niin kyllä elämä opettaa. Pari viikkoa nälkäisenä voi tehdä hyvää.
Haluan vielä korstaa, että anopiltani ei ole tulossa MITÄÄN perintöä. Kuolinpesä on jaettu aikoja sitten (ja jotenkin omituisesti, koska mieheni serkku pitää nyt tilaa), eikä anopilla ole mitään omaisuutta. Häneltä ei ole odotettavissa edes arabian astioita.
Että se siitä norkoilusta. Maksamme hänen kulujaan omistamme, emmekä koskaan tule mitään takaisin saamaan.
Anopilla siis tässä kuussa nyt jo tili tyhjä. Huomasin eilen laskuja maksaessamme, että mieheni oli siirtänyt anopille 300€. Mainitsin asiasta. Mieheni sanoi, että hän on tehnyt anopille selväksi, että kuussa jää 300€ elämiseen kaikkien muiden (asumis ym.) kulujen jälkeen. Kyseinen siirto oli ilmeisesti tarkoitettu tilanteen tasapainottamiseen.
Toivon nyt hartaasti, että pelin säännöt on selvät. Anoppi on sentään vaihtanut suurautomarketista pieneen ruokakauppaan - jos houkutuksia olisi vähemmän :-).
Arvaatte varmaan, kuinka tekisi mieli viedä anopille vain pussi kauraryynejä. Mutta kuka OIKEASTI jättää toisen kärvistelemään ilman ruokarahaa?
joka toimii samalla tavoin, olisi ainoa neuvo antaa hänen sitten nähdä nälkää! Ei siihen kovin pian kuole!
Johtuuko tämä "solidaarisuus" hänen iästään?
Kaiken järjen mukaan tilanne on älytön. Luulen, että jos mieheni syyllistyisi moiseen, miettisin kaksi kertaa... Anoppi voi hyvin jatkaa tyyliään vielä parikymmentä vuotta!