mitäpä sanotte tästä kun?olimme kumppanini kanssa mitä onnellisimpia 14vuotta ja tunnettiin lapsista asti!kumpikaan ei ryypännyt käyttäytynyt väkivaltaisesta saati pettänyt koskaan eli elämä oli mitä ihaninta ja tunsin että olimme niin rakastuneita ja onnellisimpia ettei mailmassa toista niin ihanaa rakkaustarinaa löydy ja niin ainutlaatuista!
14vuoden jlk meille kuitenkin tuli ero koska kumppanin harrastukset johon itsekkin panostin autoin ja kannustin häntä meni niin pitkälle ettei hän joutanut olemaan minun kanssani ja auttamisesta sain haukut että"olen laiska"ja se että minua verrattiin naapurin isäntään joka tekee aina kaikki sen emännälle valmiiksi!sekä ihaniin työkavereihin jotka kehuu aina niiden vaimoja!kotona hän ei paljon joutanut siis olemaan enää harrastukisiensa takia eli milloin oli missäkin tapahtumassa .....tunneilla jne!halusin yhteistä aikaa sekä sitä oikeaa perheelämääkin mutta oli hiukan kuin olisi seinille puhunut!
olemme olleet nyt erossa puolivuotta ja kun erossa sain viimeisen viestin siinä luki että ollaan yhteyksissä ja voimme olla hyvät kaverit eikähän sitä tiedä vaikka vanhana oltaisiin sitten vielä yhdessä!
siis kuvittelin suhteemme olevan ehkäpä tauolla!
kuvittelin että asiat voitaisiin ottaa uudelleen käsiteltäviksi sopia ja tehdä pelisäännöt joskus johon kumpikin olisi tyytyväinen!ja uskon/tiedän että se olisikin onnistunut!
laitoin hänelle sillointällöin sähköpostia,yritin soittaa mutta turhaan ei ole vastannut mihinkään!!!olen ihmetellyt miksei ja kun rupesin ottamaan selvää miksei meidän ystävyys ym muut asiat toteutunut niin päde eli miksei ole pitänyt yhteyttä ottikin yhteyttä poliisin kautta joka on minun mielestä"raukkamaisinta"olisi edes sähköpostia laittanut eli jotain syytä!
nämä puolivuotta on mennyt itkiessä unettomiaöitä viettäen ja hänen kuvia katsellen!
no oma käsitykseni minulle sanoi moni joka hänet tunsikin että ei hän ollut sinun arvoisesi edes eli kait sekin on alettava uskomaan vaikka toivoin sitä ikuista rakkautta ja siksi en ole ajatellut ketään toista (n)puolista sen eron jlk ainoastaan kaveri ollut (n)puoleinen eli platoninen ystävä!
eli olikohan kaikki ne 14vuotta valhetta rakkaudesta?pystyykö joku olemaan nuin kylmä ja unohtamaan toisen jonka tuntenut nuin kauan lapsesta asti noinvain?ja helposti?en haluaisi ketään toista koskaan rinnalleni kun tunsin sen suhteen "ainutlaatuiseksi"eli mitä jatkossa voinko olla koskaan enää onnellinen kenenkään kanssa kun mielestäni hän oli se oikea?
olenko ollut pelkkä narri joksi nyt tunnen itseni? miten käy niille kaikille ihanille muistoille?
kuinka joku voi tehdä toiselle nuin?onko kukaan selvinnyt tällaisesta tai pahemmasta?
katunut olen sitä koska autoin häntä harrastuksensa alkuun ja ilman apuani hänellä tuskin olisi ollut koko harraste mahdollisuutta eli annoin sen pikkusormen ja näin kävi!!
nm:pettynyt exään!!m76
14vuoden jlk meille kuitenkin tuli ero koska kumppanin harrastukset johon itsekkin panostin autoin ja kannustin häntä meni niin pitkälle ettei hän joutanut olemaan minun kanssani ja auttamisesta sain haukut että"olen laiska"ja se että minua verrattiin naapurin isäntään joka tekee aina kaikki sen emännälle valmiiksi!sekä ihaniin työkavereihin jotka kehuu aina niiden vaimoja!kotona hän ei paljon joutanut siis olemaan enää harrastukisiensa takia eli milloin oli missäkin tapahtumassa .....tunneilla jne!halusin yhteistä aikaa sekä sitä oikeaa perheelämääkin mutta oli hiukan kuin olisi seinille puhunut!
olemme olleet nyt erossa puolivuotta ja kun erossa sain viimeisen viestin siinä luki että ollaan yhteyksissä ja voimme olla hyvät kaverit eikähän sitä tiedä vaikka vanhana oltaisiin sitten vielä yhdessä!
siis kuvittelin suhteemme olevan ehkäpä tauolla!
kuvittelin että asiat voitaisiin ottaa uudelleen käsiteltäviksi sopia ja tehdä pelisäännöt joskus johon kumpikin olisi tyytyväinen!ja uskon/tiedän että se olisikin onnistunut!
laitoin hänelle sillointällöin sähköpostia,yritin soittaa mutta turhaan ei ole vastannut mihinkään!!!olen ihmetellyt miksei ja kun rupesin ottamaan selvää miksei meidän ystävyys ym muut asiat toteutunut niin päde eli miksei ole pitänyt yhteyttä ottikin yhteyttä poliisin kautta joka on minun mielestä"raukkamaisinta"olisi edes sähköpostia laittanut eli jotain syytä!
nämä puolivuotta on mennyt itkiessä unettomiaöitä viettäen ja hänen kuvia katsellen!
no oma käsitykseni minulle sanoi moni joka hänet tunsikin että ei hän ollut sinun arvoisesi edes eli kait sekin on alettava uskomaan vaikka toivoin sitä ikuista rakkautta ja siksi en ole ajatellut ketään toista (n)puolista sen eron jlk ainoastaan kaveri ollut (n)puoleinen eli platoninen ystävä!
eli olikohan kaikki ne 14vuotta valhetta rakkaudesta?pystyykö joku olemaan nuin kylmä ja unohtamaan toisen jonka tuntenut nuin kauan lapsesta asti noinvain?ja helposti?en haluaisi ketään toista koskaan rinnalleni kun tunsin sen suhteen "ainutlaatuiseksi"eli mitä jatkossa voinko olla koskaan enää onnellinen kenenkään kanssa kun mielestäni hän oli se oikea?
olenko ollut pelkkä narri joksi nyt tunnen itseni? miten käy niille kaikille ihanille muistoille?
kuinka joku voi tehdä toiselle nuin?onko kukaan selvinnyt tällaisesta tai pahemmasta?
katunut olen sitä koska autoin häntä harrastuksensa alkuun ja ilman apuani hänellä tuskin olisi ollut koko harraste mahdollisuutta eli annoin sen pikkusormen ja näin kävi!!
nm:pettynyt exään!!m76
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luultavasti naises alkoi elää sitä ns. menetettyä nuoruuttaan?
... vastaamaan sulle myöhemmin, nyt kun pukkaa kiire.
Olet kokenut traagisen eron, ja sen jälkeisen likaisen ajan. Otan osaa, ja palaan myöhemmin...