Orjatyö

Kun mainitsin työvoimatoimistossa näistä ilmaistöistä, verraten niitä orjatöiksi, virkailija närkästyi ilmiselvästi. Pelottaa, mitähän minun pään menoksi on tulevaisuudessa.Hui! Hui!
432192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

piakkoin postitse muutama osoitus orjatöihin, etenkin kun vielä uskaltauduit kritisoimaan niitä noin suoraan. Työkkärissä niillä on kumma tarve laittaa ihmisiä just sellaisiin paikkoihin, joihin ne EI halua. Jos taas haet vaikka johonkin koulutukseen ja painotat moneen kertaan tosissasi haluavasi sinne, et todennäköisesti pääse.

Äänestä
  • Eikös työkkärin tehtävä ole tuottaa palveluja asiakkaalleen, hänen tarpeet ja toiveet huomioiden, eikä toimia kuin vastarannan kiiski.Mitähän varten Suomessa tämmöistä "koneistoa" ylläpidetään suurin palkoin, joka todellisuudessa ei tuota niitä palveluja, siis etsi oikeaa työtä työttömille.

    Äänestä

  • Tiedän yhden tutun jonka vaimo on työssä työvoimatoimstossa vähän paremmassa asemassa kuin työvoimaneuvoja.

    Tutulleni on järjestynyt koulutusta jopa sellaisilta kursseilta joista ei mollin sivustolla ole mainintaa. Tuttuni oli osannut tehdä työnhakusuunnitelmansa sellaiseksi, että oli jopa osannut nimetä kurssit etukäteen. Eli jostain oli saatu tieto kursseista etukäteen.

    Tuttuni kävi 3 kurssia joista oli saanut tiedot etukäteen vaimonsa tiedoittamana.

    Äänestä

Niin jos sinulla on toivomuksia ja kiinostusta johonkin ammattiin jne. Niin työkkärin väki on lain voimalla velvoitettu toimimaan niin, että työtön pääsisi tälläiseen työhön. Toisin sanoen, jos olet sanonut, että sinua kiinnostaa metalliala. Niin sinulle pitäisi lähettää tietoja lähinnä metallialaan liityvistä koulutuksista ensisijaisesti. Ja jättää esim puutarharhurin ammattiin tähtäävät koulutukset tois sijaisiksi jne.

Tätä velvoitetta tosin ei tunnu kaikki työkkärit ymmärtävän. Enkä ymmärrä minäkään. Sillä ensisijaisesti pitää pyrkiä löytämään ja saamaan työttömälle töitä alalta, joka häntä eniten kiinnostaa. Eikä näin ollen vittuilu mielessä lähetellä koulutus yms lappuja jostain koulutuksista. Jotka ei edes kiinnosta.

Mutta ilmeisesti jossain työkkärissä halutaan olla olevinaan tehokkaita ja lähetellään turhia lappuja koulutuksista ja työpaoista, joihin ei ole kiinnostusta saatika koulutusta ja osaamista.

Äänestä

Oikein että laittavat sut tekemään töitä työttömyyskorvauksen eteen.

Äänestä
  • Et sinä ratkaise valitettavasti näitä ongelmia, turha sinun on tulla tälle foorumille "hörhöilemään".

    Äänestä

  • että työnteosta maksettaisiin PALKKAA.

    Äänestä

Eihän Suomessa ole orjatöitä, työsuhteissa kun noudatetaan työsopimuslakia ja työehtosopimuksia. Ellei noudateta ota heti yhteys joko luottamusmieheen, ammattiliiton toimitsijaan tai työsuojelupiiriin.

Etkö muuten erota eri sopimuksia toisistaan?

Työharjoittelusta, työelämävalmennuksesta, työkokeilusta ja kuntouttavasta työtoiminnasta on omat sopimuksensa tukineen ja ehtoineen.

Äänestä
  • ei makseta palkaa, eikä siitä saa muita etuja (mm. eläkekertymä, lomarahat jne.), kysessä on ihmisen orjuutus.

    Eli orjatyö. PISTE!

    Äänestä

  • työstä kirjoitti:

    ei makseta palkaa, eikä siitä saa muita etuja (mm. eläkekertymä, lomarahat jne.), kysessä on ihmisen orjuutus.

    Eli orjatyö. PISTE!

    ei työmarkkintuki harjoittelu, valmennus, työn kokeilu tai kuntoutus ole edes työsopimus vaan:

    - sopimus työharjoittelusta työmarkkinatuella
    - sopimus työelämävalmennukesta
    - sopimus työkokeilusta
    - sopimus kuntouttavasta työtoiminasta

    Aina solmitaan sopimus ja tukiraha tulee, ei siis ole mikään "orjatyö", voi olla solmimatta sopimuksen, jos ei halua olla edistettävissä työmarkkinoille.

    PISTE!

    Äänestä

  • täpöllä.. kirjoitti:

    Hyvä että joutuu edes vähän liikuttamaan läskiä persettään valtion avustusten eteen.

    Äänestä

  • Besser ja Bisser kirjoitti:

    Hyvä että joutuu edes vähän liikuttamaan läskiä persettään valtion avustusten eteen.

    työtä, miksei siitä makseta palkkaa? Miksi sitä pitäisi jollain Kelan korvauksilla tehdä?

    Äänestä

  • Kaikki, siis varmasti IHAN kaikki on jo kuulleet, että sun mielestä Suomessa ei ole orjia. Varmuuden vuoksi sanon sen vielä kerran: Suomessa ei ole sun mielestä orjia.

    VOIT SIIS LOPETTAA SEN JANKUTTAMISEN!

    Äänestä

  • täpöllä.. kirjoitti:

    ei työmarkkintuki harjoittelu, valmennus, työn kokeilu tai kuntoutus ole edes työsopimus vaan:

    - sopimus työharjoittelusta työmarkkinatuella
    - sopimus työelämävalmennukesta
    - sopimus työkokeilusta
    - sopimus kuntouttavasta työtoiminasta

    Aina solmitaan sopimus ja tukiraha tulee, ei siis ole mikään "orjatyö", voi olla solmimatta sopimuksen, jos ei halua olla edistettävissä työmarkkinoille.

    PISTE!

    että työnhakija on tietysti työmarkkinoiden käytettävissä tämä selvä. Se unohtui.

    Vaikka työtön olenkin, niin onneksi mulla on pää kunnossa, enkä ole tuollainen järkensä valon menettänyt jankuttaja.

    Äänestä

  • tekemätöntä kirjoitti:

    työtä, miksei siitä makseta palkkaa? Miksi sitä pitäisi jollain Kelan korvauksilla tehdä?

    ensin harjoitellaan työtä, valmennutaan työhon, kokeillaan sujuuko työt tai jopa kuntoutetaan työkelpoisuuteen..

    Äänestä

  • vaivaa. kirjoitti:

    Kaikki, siis varmasti IHAN kaikki on jo kuulleet, että sun mielestä Suomessa ei ole orjia. Varmuuden vuoksi sanon sen vielä kerran: Suomessa ei ole sun mielestä orjia.

    VOIT SIIS LOPETTAA SEN JANKUTTAMISEN!

    mitä hitsiä toistat jotain orjatyötä, kun SITÄ EI SUOMESSA ESIINNY! Todista muuta, jos voit näyttää että jossain Suomessa on väkisin raahattu joku suomalainen orjaksi?

    Äänestä

  • työstä kirjoitti:

    ei makseta palkaa, eikä siitä saa muita etuja (mm. eläkekertymä, lomarahat jne.), kysessä on ihmisen orjuutus.

    Eli orjatyö. PISTE!

    Voi siellä öllöillä kuten minä teen vähän miten sattuu ja sit muut puhisee ja minulla pokka pitää😆😆 t huumori ihminen. En minä saa palkkaa niin miksi tekisin kunnolla.

    Äänestä

  • Besser ja Bisser kirjoitti:

    Hyvä että joutuu edes vähän liikuttamaan läskiä persettään valtion avustusten eteen.

    Hihi nii mie tienkin. Kolme tutkintoa ja ei palkkatyötä. Niin olen taas ilmaistyöntekijä. Ja kyllä minä teen. Eipä tuo oo pois keltään.

    Äänestä

työskennellä vaan katsoa päältä kuinka työskentely tapahtuu. näin sanoo tarja filatov ent. työministeri toki voi postata nykyiselle ja kysyä vieläkö pätee filatovin ohjeistus.

Äänestä

Orjatyö. mikä oli orja. Orjalla ei ollut oikeuksia. orjaa voi kohdella miten vain, hän on herransa omaisuutta. orjaa voi pahoinpidellä hän ei saa palkkaa ei kä pääse pois työstään. Hän on työnsä vanki. Usein orja myös velkaantuu Herralleen. kuinka moni näistä ehdoista toteutui pelästyneen kohdalla. tuskin kovin moni. Et siis ole lähelläkään orjuutta vielä. Mutta halpa tai ilmaistyövoima olisi ehkä parempi määrittely tapauksessasi. ( ei ole ihme jos virkailija närkästyi perättömistä puheistasi)

Äänestä
  • Ei työtön ole orja. Sillä silloin kun oli oikeasti orjia, niin orjan omistajalle oli velvollisuus pitää orja edes hengissä. Nykyään ei ole sitäkään velvollisuutta. Mutta ilmaistöissä pitää käydä 8h/pvä 5pvä/vko kuukaudesta toiseen työttömyyskorvauksella, joka on verojen jälkeen useita kertoja pienempi kuin oikea palkka verojen jälkeen.

    Ja puhumattakaan muista eduista, jotka puuttuu näiltä ilmaistyöntekijöiltä.

    Äänestä

  • muotoseikka. Mutta jos ei ole muuta, niin sitten ymmärrän. :)

    Äänestä

  • Työssä käyvä työtön (Työhar... kirjoitti:

    Ei työtön ole orja. Sillä silloin kun oli oikeasti orjia, niin orjan omistajalle oli velvollisuus pitää orja edes hengissä. Nykyään ei ole sitäkään velvollisuutta. Mutta ilmaistöissä pitää käydä 8h/pvä 5pvä/vko kuukaudesta toiseen työttömyyskorvauksella, joka on verojen jälkeen useita kertoja pienempi kuin oikea palkka verojen jälkeen.

    Ja puhumattakaan muista eduista, jotka puuttuu näiltä ilmaistyöntekijöiltä.

    Saa toki koulutus- tai työmarkkintuen, jopa ylläpitorahan päälle, ei siis ilmaiseksi esim. työhön vamentauduta, tai kuntouduta..

    Ei tuo ole siis työttömän peruspäiväraha tai ansiosidonnainen työttömyysturva. Ole tarkkana eri tukimuodoissa ja sopimuksissa!

    "Eihän todellisella orjalla muuten, olisi edes oikeutta ilman isännän lupaa saada rahaa tai lähteä johonkin ns. omaan tai vuokra majoitukseen illaksi ym. Sitäpaitsi orjaisäntä voisi vaikka passittaa orjansa tiikerin häkkiin lepäämään, jos huvittaisi."

    Äänestä

  • ei noin kirjoitti:

    Työnteosta kuuluu maksaa PALKKAA. Pienempää tai suurempaa, mutta kuitenkin palkkaa, ei mitään työmarkkinatukia ja ylläpitokorvauksia. Ne ovat liian pieni korvaus työn tekemisestä.

    Arvatenkin aiot nyt sanoa, että totta kai palkkaa maksetaan työsuhteessa sehän selvä. Joo joo, tiedetään ...

    Äänestä

  • virkailija, jos närkästyy sanasta "orjatyö". =D

    Äänestä

  • palkka? kirjoitti:

    Työnteosta kuuluu maksaa PALKKAA. Pienempää tai suurempaa, mutta kuitenkin palkkaa, ei mitään työmarkkinatukia ja ylläpitokorvauksia. Ne ovat liian pieni korvaus työn tekemisestä.

    Arvatenkin aiot nyt sanoa, että totta kai palkkaa maksetaan työsuhteessa sehän selvä. Joo joo, tiedetään ...

    "Työnteosta kuuluu maksaa PALKKAA."

    Tee työsopimus, niin siitähän selviää palkka, ei kai tässä ole mitään epäselvää?

    Työllistymiskynnyksen alentaminen ja työmarkkinoille tukeminen sopimuksin, eli työllistymistä vasta edistävät toimenpiteet ->

    - työelämään tutustumisjakso
    - työharjoittelu työmarkkinatuella
    - oppisopimus
    - työelämävalmennus
    - työkokeilu
    - palkkatukityö
    - kuntouttava työtoiminta

    Äänestä

  • kiristystä, uhkailua ja rangaistusta.
    Suomessa työttömiin käytetään kiristystä, uhkailua ja rangaistusta.
    Joten selkeästi työttömät ovat orjan asemassa suomessa.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    kiristystä, uhkailua ja rangaistusta.
    Suomessa työttömiin käytetään kiristystä, uhkailua ja rangaistusta.
    Joten selkeästi työttömät ovat orjan asemassa suomessa.

    "kiristystä, uhkailua"

    Nämä ovat rikollista toimintaa, ilmoita poliisille jos joku sinua kirstää tai uhkailee.
    Rikosnimike:
    - laiton uhkaus
    - kiristys

    "rangaistusta."

    Ei työstä Suomessa rangaista vaan, työhön oikein kannustetaan rahan voimin, aktiivisuus ja työmarkkinoille pyrkiminen palkiten.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Työnteosta kuuluu maksaa PALKKAA."

    Tee työsopimus, niin siitähän selviää palkka, ei kai tässä ole mitään epäselvää?

    Työllistymiskynnyksen alentaminen ja työmarkkinoille tukeminen sopimuksin, eli työllistymistä vasta edistävät toimenpiteet ->

    - työelämään tutustumisjakso
    - työharjoittelu työmarkkinatuella
    - oppisopimus
    - työelämävalmennus
    - työkokeilu
    - palkkatukityö
    - kuntouttava työtoiminta

    Mitä? Eikö sinulle ole VIELÄKÄÄN selvinnyt tämä kokonaisuus? No, vastahan systeemiä on selvitetty täällä kolmisen vuotta.

    >Tee työsopimus, niin siitähän selviää palkka, ei kai tässä ole mitään epäselvää?

    On näköjään. Työsopimuksia ei siis tehdä, koska työsuoritus voidaan saada ilmankin niitä, palkatta.

    >eli työllistymistä vasta edistävät toimenpiteet

    Juuri näiden toimenpiteiden alla tehdään sitä työtä. Siksi ne eivät edistä työllistymistä, siis palkkatyöllistymistä. Ne vähentävät palkkatyötä, koska työstä ei tarvitse enää maksaa palkkaa.

    Kuinka monta kertaa nämä asiat täytyy sinulle selvittää? Tuhat? Kaksi tuhatta? Vai onko kyse ajasta? Pari vuotta ei ole riittänyt, paljonko arvioisit vielä kestävän?

    Äänestä

  • en usko kirjoitti:

    "kiristystä, uhkailua"

    Nämä ovat rikollista toimintaa, ilmoita poliisille jos joku sinua kirstää tai uhkailee.
    Rikosnimike:
    - laiton uhkaus
    - kiristys

    "rangaistusta."

    Ei työstä Suomessa rangaista vaan, työhön oikein kannustetaan rahan voimin, aktiivisuus ja työmarkkinoille pyrkiminen palkiten.

    Poliisihan ei tee asian hyväksi mitään ellei pakko ole, juttu kerkeisi vanheta ennen kuin asiaa kerkeisivät tutkia tai juttu kaatuisi näytön puutteeseen.
    Sen verran on jo kokemusta poliisille tehtävistä ilmoituksista.
    Työministeriö näkyy olevan yhtä hampaaton omaa tunkioonsa tonkimaan ja tapana on painaa ilmoitukset "villaisella" tai jättää yksinkertaisesti tutkimatta.
    Rangaistuksena käytetään karenssia tai jopa työssäoloehtoa.
    Hyvä puoli nykyään on että internetin kautta asiat on helppoa saada muidenkin tietoisuuteen ja nuo väärin käytökset paljastuvat entistä herkemmin.
    Aika tulee muuttamaan käytäntöä ja toivottavasti myöskin työttömät oppivat pitämään kiinni oikeuksistaan vaikka nykyhallinto yrittää niitä kovasti heikentää.
    Sen verran on tullut läpikäytyä nykyistä työvoimahallintoa, että olen huomannut sen olevan läpimätä.
    Suomalainen virkamies koneisto toimii näin:
    Paska valuu ensin ylöspäin ja huipun tavoitettuaan se lähtee vyörymään alaspäin ja se alimmalla oksalla oleva saa potkun perseeseen.

    Äänestä

  • Näin tosiaan on kirjoitti:

    Mitä? Eikö sinulle ole VIELÄKÄÄN selvinnyt tämä kokonaisuus? No, vastahan systeemiä on selvitetty täällä kolmisen vuotta.

    >Tee työsopimus, niin siitähän selviää palkka, ei kai tässä ole mitään epäselvää?

    On näköjään. Työsopimuksia ei siis tehdä, koska työsuoritus voidaan saada ilmankin niitä, palkatta.

    >eli työllistymistä vasta edistävät toimenpiteet

    Juuri näiden toimenpiteiden alla tehdään sitä työtä. Siksi ne eivät edistä työllistymistä, siis palkkatyöllistymistä. Ne vähentävät palkkatyötä, koska työstä ei tarvitse enää maksaa palkkaa.

    Kuinka monta kertaa nämä asiat täytyy sinulle selvittää? Tuhat? Kaksi tuhatta? Vai onko kyse ajasta? Pari vuotta ei ole riittänyt, paljonko arvioisit vielä kestävän?

    tuhannetkaan kerrat tai vuodet. Mä olen jo luovuttanut tuon tyypin suhteen, koska se jankuttaa noita samoja ulkoja opittuja litanoita (joihin se ressukka ilmeisesti jopa uskoo) uudestaan ja uudestaan, riippumatta siitä, miten monta kertaa ja millä tavalla asiat sille rautalangasta väännetään. Ihan kuin keskustelisi kiviseinän kanssa, paitsi että kiviseinäkin olisi vastaanottavaisempi.

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    kiristystä, uhkailua ja rangaistusta.
    Suomessa työttömiin käytetään kiristystä, uhkailua ja rangaistusta.
    Joten selkeästi työttömät ovat orjan asemassa suomessa.

    Ajattele, jos sinulla on muutama orja käytössäsi ja menet ja hakkaat orjasi, niin se ei enää ole seuraavana päivänä työkelpoinen, etkä saa sairaasta orjastasi rahaa orjamarkkinoilla.

    Hakkaat siis orjaa ihan täysin omaksi tappioksesi. Ihan sama kuin heittäisit digiboksisi seinään. Seuraavana päivänä joutuisit ostamaan uuden. Eikö tämä ole väärin.

    Siski keksittiin orjuuden kansallistaminen. Stalin ja Hitler keksivät sen. Kumpienkin maissa orjia kuoli tunnetusti miljoonittain. Ei se kenenkään taseessa näkynyt, orjatyövoimaa kun valtiolla oli loputtomasti.

    Sama järjestelmä on käytössä Suomessa. Kun sinä sairastut työssä, se on vain sinulta itseltäsi pois. Sinun tilallesi löytyy kymmeniä halukkaita. Aina. Orjia on tulossa tänne Pekingistä asti.

    Äänestä

  • Näin tosiaan on kirjoitti:

    Mitä? Eikö sinulle ole VIELÄKÄÄN selvinnyt tämä kokonaisuus? No, vastahan systeemiä on selvitetty täällä kolmisen vuotta.

    >Tee työsopimus, niin siitähän selviää palkka, ei kai tässä ole mitään epäselvää?

    On näköjään. Työsopimuksia ei siis tehdä, koska työsuoritus voidaan saada ilmankin niitä, palkatta.

    >eli työllistymistä vasta edistävät toimenpiteet

    Juuri näiden toimenpiteiden alla tehdään sitä työtä. Siksi ne eivät edistä työllistymistä, siis palkkatyöllistymistä. Ne vähentävät palkkatyötä, koska työstä ei tarvitse enää maksaa palkkaa.

    Kuinka monta kertaa nämä asiat täytyy sinulle selvittää? Tuhat? Kaksi tuhatta? Vai onko kyse ajasta? Pari vuotta ei ole riittänyt, paljonko arvioisit vielä kestävän?

    "Työsopimuksia ei siis tehdä,"

    Työsopimuksia solmitaan joka arkipäivä ja jopa viikonloppuisin ja niitä myös irtisanotaan.

    "koska työsuoritus voidaan saada ilmankin niitä, palkatta."

    Työsuoritus ei ole samaa esim. siksi:

    - työharjoittelussa, vasta harjoitellaan työtä

    - työelämävalmennuksessa, valmentaudutaan työhön ja työvireyteen

    - työkokeilussa, vasta kokeillaan sujuisiko työ ja sopisiko ala

    - kuntouttavassa työtoiminnassa, tietysti kuntoudutaan vasta työkykyisyyteen.

    "Juuri näiden toimenpiteiden alla tehdään sitä työtä. Siksi ne eivät edistä työllistymistä, siis palkkatyöllistymistä."

    Kyllä edistävät työllisyystoimethan ovat vain määräaikaisia ja voivat johtaa palkkaamisen, mikä on aina tavoite, jos on tarvetta työntekijään! Työllisyystoimet laskevat työllistymiskynnystä ja saattavat siis työn ja hakijan kohtaamaan.

    Äänestä

  • ei mene läpi! kirjoitti:

    ettetkö sä muka saa rahaa tuosta jatkuvasta mainostamisesta. Liikuttavaa on se, että sä ilmeisesti itse uskot noiden mainostamiesi toimenpiteiden hyödyllisyyteen.

    Äänestä

Minulla närkästyi tutor😆😆Enkä pelkää ollenkaan.

Äänestä

työharjoittelussa, vasta harjoitellaan työtä

- työelämävalmennuksessa, valmentaudutaan työhön ja työvireyteen

- työkokeilussa, vasta kokeillaan sujuisiko työ ja sopisiko ala

- kuntouttavassa työtoiminnassa, tietysti kuntoudutaan vasta työkykyisyyteen.

"Juuri näiden toimenpiteiden alla tehdään sitä työtä. Siksi ne eivät edistä työllistymistä, siis palkkatyöllistymistä."

Se on jännä miten jotkut palkataan suoraan töihin käymättä näitä läpi. PL ehkä opiskeluun liittyvä harjoittelu, Joitakin taas ei palkata millään ja he joutuvat ikuisesti vain käymään näissä toimenpiteissä. Vaikka he hakevat palkallista työtä heitä ei silti palkata?

Mikä tähän sitten syy. No yksi syy on ainakin mikä on tullut niin nähtyä. Sukulaisen suosiminen. Toimitusjohtaja on palkannut oman tyttrensä tai pokansa omaan firmaansa. Niin nähtyä monessakin paikassa. Jos firman omistajalla on poika tai tytär hän palkkaa sen aumomaattiesti töihin. Eikä toimitusjohtajan pojan tai työtön tarvitse suorittaa mitään harjoitteluja PL ehkä opiskeluun liittyvä.

Myös hyviä sosiaalisia tyyppejä suositaan. Viis osaamisesta tai taidoista hyvä tyyppi saa työpaikan vaikka ei niin osaisikaan. Itesäni kyllä äryttää tyypit jokta pälättävät niin jakuvasti, että edes puheenvuoroa ei saa. Kuitenkaan hänen osaamisesta ei niin välitetä vaan soiaalisuudesta. Hiljaisemmat taas joutuu helpommin harjoittelu kierteeseen vaikka he osaisivatkin jotain.

Äänestä
  • Ja jotkut vain palkataan vain ja ainoastaan vuorotteluvapaasijaisiksi ja palkkatuella ja ainoastaan vain ajalla maalis-elokuun loppu, muilla ajankohdilla ei ole väliä.

    Äänestä

Kysyin kerran puhelimitse työkokeiluyöskentelyn päivittäisestä ajasta virkailijalta TE-toimistosta. Kuulemma hyvin harvoin hyväksytään alle 8 tunnin päivät. Jossain ohjeissa oli kirjattu 4-8 tuntia työkokeilun päivittäiseksi työajaksi ja tämä ohje löyty TE-toimiston nettisivuilta ja se muistaakseni oli kirjattu lainsäädäntöön. Kun otin tosiaan puheeksi, että voiko sen vain sopia yhdessä työkokeilupaikan kanssa, niin virkailija tokaisi tympeästi, että se menee sitten kuntouttavaksi toiminnaksi. On kohtuutonta vaatia työkokeilusta täyttä päivää. Voi olla myös, että työpaikallakaan ei ole resursseja kokopäiväiseen työkokeilijaan, jos esim. harjoiteltavaa työtä täytyy ohjata koko ajan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pelästynyt kirjoitti:

Kun mainitsin työvoimatoimistossa näistä ilmaistöistä, verraten niitä orjatöiksi, virkailija närkästyi ilmiselvästi. Pelottaa, mitähän minun pään menoksi on tulevaisuudessa.Hui! Hui!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu