Monesti tuntuu pettämistä harrastavat ajattelevan, että tämähän on aikuisten välistä hommaa, ei se lapsille kuulu millään tavalla. Jos ja kun kiinni jäädään niin puolison KUULUU olla ihan lasten takia niin hienotunteinen, ettei ainakaan kerro lapsille todellista eron syytä...
Eli ei itse joudu kohtaamaan tekojensa seuraamuksia omien lastensa kannalta.
Hyvin usein kuitenkin lapset kyllä ymmärtävät jollain tasolla, mistä on kyse. Eivät vaan ehkä osaa käsitellä asiaa mielessä oikein, kun siitä ei puhuta.
Itse tiedän kaksi konkreettista seuraamusta perheellisen pettämisestä: toisessa tulivat omat pienet lapset eteiseen ovelle isää vastaan ja itku silmässä kysyivät, että "mikä siinä toisessa oli parempaa kuin meissä (omissa lapsissa)?". Voitte arvata että oliko isä onnellinen itseensä...Ei paljon auttanut selitykset omille lapsille, että "sehän oli katsos pano vaan..." Ei ollut isä miettinyt tätä kuviota ollenkaan, vaikka vaimolle oli tekosyyt valmiina.
Toinen, mielenkiintoisempi tapaus on ystäväni, jonka isä petti surutta äitiä, kun ystäväni oli lapsi. Kotona oli paljon riitaa jne. Aika oli sitä että erottu ei vaikka mikä oli. Isä siis pani sihteerit ja tuttavat jne. Varmasti on lapsia hällä muuallakin, joista ei vain tiedetä.
Ystäväni on kuitenkin kaikesta huolimatta "isän tyttö" ja jotenkin ylpeä siitä, äitiä välttelee jne. Nyt kun ikää rupeaa olemaan, on ystäväni huolissaan isästään jotenkin "liikaa" (minun silmin katsottuna). Kun mainitsen hänen isänsä pettämisistä, ystäväni vain hymähtää tms. eli ei jotenkin pidä sitä pahana? vaikka kuitenkin pitää (?)... välttelee asian kohtaamista.
Vaikea selittää, mutta tuntuu että ystäväni on mielessään joutunut kääntämään osat päälaelleen. Ehkä hän halusi pienenä pitää illuusion siitä, ettei isä ole tehnyt mitään väärää (vaikka tekikin väärää) vaan on edelleen täysin rakastettava. Ja syyttää äitiään siitä, mitä isä teki? Nuorempana yritti "kostaa" äidilleen tapailemalla varattuja miehiä ja toteamalla vain, että "eihän se mitään tarkoita (sormus)"...
Kostaa ehkä sitä, ettei äiti ollut henkisesti niin vahva, että tekisi sen mihin isä on liian heikko, eli eroaa. Ymmärrän se, että ihminen voi vihata petettyä vanhempaansa, koska tämä ei lopettanut "piinaa" (riitoja) lähtemällä. MUTTA miksi kuitenkin niin "rakastaa" sitä väärintekijää. Logiikan mukaan on oikein pettää?
Mitä olette muut mieltä? Onko jokin vinksahtanut päässä, jotta kokonaiskuva pysyisi helpommin hyväksyttävänä? Kieltäminen tasapainon säilyttämiseksi?
Eli ei itse joudu kohtaamaan tekojensa seuraamuksia omien lastensa kannalta.
Hyvin usein kuitenkin lapset kyllä ymmärtävät jollain tasolla, mistä on kyse. Eivät vaan ehkä osaa käsitellä asiaa mielessä oikein, kun siitä ei puhuta.
Itse tiedän kaksi konkreettista seuraamusta perheellisen pettämisestä: toisessa tulivat omat pienet lapset eteiseen ovelle isää vastaan ja itku silmässä kysyivät, että "mikä siinä toisessa oli parempaa kuin meissä (omissa lapsissa)?". Voitte arvata että oliko isä onnellinen itseensä...Ei paljon auttanut selitykset omille lapsille, että "sehän oli katsos pano vaan..." Ei ollut isä miettinyt tätä kuviota ollenkaan, vaikka vaimolle oli tekosyyt valmiina.
Toinen, mielenkiintoisempi tapaus on ystäväni, jonka isä petti surutta äitiä, kun ystäväni oli lapsi. Kotona oli paljon riitaa jne. Aika oli sitä että erottu ei vaikka mikä oli. Isä siis pani sihteerit ja tuttavat jne. Varmasti on lapsia hällä muuallakin, joista ei vain tiedetä.
Ystäväni on kuitenkin kaikesta huolimatta "isän tyttö" ja jotenkin ylpeä siitä, äitiä välttelee jne. Nyt kun ikää rupeaa olemaan, on ystäväni huolissaan isästään jotenkin "liikaa" (minun silmin katsottuna). Kun mainitsen hänen isänsä pettämisistä, ystäväni vain hymähtää tms. eli ei jotenkin pidä sitä pahana? vaikka kuitenkin pitää (?)... välttelee asian kohtaamista.
Vaikea selittää, mutta tuntuu että ystäväni on mielessään joutunut kääntämään osat päälaelleen. Ehkä hän halusi pienenä pitää illuusion siitä, ettei isä ole tehnyt mitään väärää (vaikka tekikin väärää) vaan on edelleen täysin rakastettava. Ja syyttää äitiään siitä, mitä isä teki? Nuorempana yritti "kostaa" äidilleen tapailemalla varattuja miehiä ja toteamalla vain, että "eihän se mitään tarkoita (sormus)"...
Kostaa ehkä sitä, ettei äiti ollut henkisesti niin vahva, että tekisi sen mihin isä on liian heikko, eli eroaa. Ymmärrän se, että ihminen voi vihata petettyä vanhempaansa, koska tämä ei lopettanut "piinaa" (riitoja) lähtemällä. MUTTA miksi kuitenkin niin "rakastaa" sitä väärintekijää. Logiikan mukaan on oikein pettää?
Mitä olette muut mieltä? Onko jokin vinksahtanut päässä, jotta kokonaiskuva pysyisi helpommin hyväksyttävänä? Kieltäminen tasapainon säilyttämiseksi?
Vastaukset 83
Vanhimmat
Tekeekö pettäminen pettäjästä jotenkin huonomman vanhemman lapselleen?
Kyllä tekee.
Yleensähän pettävä puoliso juuri "varastaa" ne toisen naisen kanssa vietetyt hetket perheeltään. Eli myös lapsiltaan.
Omantunnon tuskissa sitten pitää ex-vaimoa kiristää, jotta tämä ei vaan kertoisi lapsille eron oikeaa syytä. Kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja käsittämään asian, niin minusta lapsille pitää rehellisesti kertoa, miksi vanhemmat erosivat. Siis sekin, että isi rakastui toiseen naiseen ja ei sen vuoksi enää halunnut olla äidin kanssa yhdessä. Jokainen kantakoon vastuunsa.
Rikkoo kodin, näyttää huonoa esimerkkiä, todennäköisesti rikkoo myös vanhempien välit.
Nuo eivät ole mitään pikkujuttuja lasten mielestä. Oman avokkini vanhemmilla homma kaatui pettämiseen ja se näkyy meidänkin suhteessa yliherkkyytenä ja liiallisena mustasukkaisuutena.
Jos on pettämisen takia pois pitkään, useasti tms perheensä parista, niin onhan se ilmanmuuta pois lapsilta. Siis silloin se pettäminen (toinen nainen/mies) ei ole huono juttu, vaan siihen käytetty aika.
Lapsille tämmöisistä pettämisistä pitää kertoa heidän iälleen sopivalla tavalla, tai olla kertomatta. Jos homman nimi on se, että lasten kautta halutaan kostaa tms pettäjälle, niin se on jo kusipäiden hommia, ei aikuismaista ja vastuullista käytöstä ollenkaan.
Ehdottomasti olen sitä mieltä, että lapsille pitää kertoa, miksi vanhemmat erosivat toisistaan. Usein se pettäminen on seurausta, ei varsinainen syy eroon - toki voi toisinkinpäin olla. No, kertominen edelleen pitää tehdä lapsen kehitykselle sopivalla tavalla, valehteluun kyllä ei kannata syyllistyä, eikä liioitteluun.
Vastuunsa on aina aikuisen ihmisen kannettava teoistaan. Usein vaan on niinkin, että ero on koko perheelle paras mahdollinen vaihtoehto. Eikä poista vanhemmutta vaikka poistaakin parisuhteen lasten vanhempien väliltä.
Jos äiti rakastui toiseen mieheen, eikä enää voinut olla sen takia isin kanssa yhdessä, on se toki kerrottava lapsille. Minusta tämmöinen asia ei itsestään tee tästä äidistä huonompaa äitiä.
"Jos on pettämisen takia pois pitkään, useasti tms perheensä parista, niin onhan se ilmanmuuta pois lapsilta. Siis silloin se pettäminen (toinen nainen/mies) ei ole huono juttu, vaan siihen käytetty aika. "
Millä perusteella se toinen ei olekaan huono juttu vaan pelkästään se aika, joka siihen kulutetaan?
Harvempi pettäjä käyttäytyy kotonaan samoin, kuin ennen pettämistä. Ilmanmuuta se vaikuttaa ihmisen käytökseen, joka vaikuttaa myös perheeseen, joka vaikuttaa myös lapsiin. Minusta ilmiselvä asia.
Minusta pettäjällä ei ole mitään syytä vaatia, että lapsille ei kerrottaisi eroon johtanutta syytä. Tottakai sitä ei saa käyttää lyömäaseena, mutta kertoa sen saa ja pitääkin.
Kyllä ilmanmuuta salasuhde vaikuttaa kotonakin, tavalla tai toisella. Se voi myös vaikuttaa positiivisesti sen pettäjävanhemman ja lasten välisiin suhteisiin. Esmes niin, että äiti joka on salasuhteen ansiosta saanut elämäänsä "kipinää" jaksaakin olla lastensa kanssa enemmän ja paremmin.
Ilmanmuuta eron syistä pitää kertoa lapsille. Muuta en ole väittänytkään. Kertominen pitää vaan tehdä lapsen kehitystasolle sopivalla tavalla ja hetkellä. Valehdella ei saa.
löydettyäni naisen johon rakastuin. Hän kuitenkin vaati minua pysymään lasteni luona, kunnes olemme aivan varmat tunteistamme ja mahdollisen uuden liiton solmimisesta.
Kotona olin lasteni kanssa yhdessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, koska he olivat ainoa syy siellä ololleni.
Se vuosi mikä elin pettäjänä perheessäni, kannatti ainakin lasten ja minun suhteen kannalta. Vuoden aikana pääsimme niin lähelle toisiamme, että erottuamme sain exäni kanssa sovittua yhteishuoltajuuden, jossa lapset ovat luonani vuoroviikoin.
lastaankin jollain muulla tapaa. Jos pettää on valehtelija ja äärimmäisen epärehellinen ihminen.
Lapsi saa vääristyneen kasvatuksen pettäjältä.Hän luulee että hänen pitää pettää omaa puolisoaan sitten jos aikanaan ottaa sellaisen.
Ero on parhain mahdollinen ratkaisu ja ehdoton kielto lapsen tapaamiseen.
Niin se vaan kulkee, lapsi yleensä puolustaa sitä OIKEASTI heikonpaa , pettäjä on heikko, pakenee todellisuutta eikä osaa ottaa vastuuta, tuntee pettäessää olevansa MIES, isolla M:ällä, vaimo tuntee miehen heikkoudet , satunnaisille pipareille voi mies näytellä vahvaa ja isoa.
"Tekeekö pettäminen pettäjästä jotenkin huonomman vanhemman lapselleen? "
Kyllä se pettäjän malli miten asiat perheessä hoidetaan on HUONO malli lapsille, niinkuin alkuperäinen kirjoitti ystävästään joka rupesi käyttämään varattuja miehiä, keneltä hän mallin siihen sai? näinkö haluamme lapsiemme aikuisena elävän..........??
On totta että piristystä saanut henkilö "jaksaa" olla kotonakin pirteämpi.
Kysymys on kuitenkin siitä, että lapsi huomaa, ettei omien vanhempien välit ole lämpimät ja kunnossa. Pettäjä muuttaa käytöstään kotona (on se sitten mihin suuntaan tahansa).
Omat välit pettäjävanhemman ja lapsen välillä voi olla hyvät siksikin että se petetty on niin tolaltaan (kun aavistelee), että jää hieman ulkopuoliseksi kaikesta. Lapselle on kuitenkin vaikea paikka huomata että hänen elämänsä ainoat tärkeät (tärkeimmät) ihmiset eivät ole luotettavia toisiaan kohtaan.
Jos olet itse pettänyt, et ehkä halua ymmärtää sitä tuskaa, että toinen vanhempi tekee paskasti toiselle vanhemmalle. Se voi olla niin suuri pettymys, että seurauksena saattaa aikuisempana olla sitoutumiskyvyttömyyttä, luottamuksen puutetta, mustasukkaisuutta, pettämistä jne...
Kun malli on saatu siihen, että keneenkään (edes omaan vanhempaansa) ei voi luottaa, koska selän takana petetään.
lisäksi tässä ei auta, että pettäjä pitää lupauksensa lasta kohtaan. Koska lapsi ottaa mallia ja jos toinen vanhempi pettää toista, lapsi valitettavasti ymmärtää kyllä että toinen vanhempi ei ole perusluotettava. Perusturvallisuus horjuu, jonka lisäksi lapsi kuitenkin kaikesta huolimatta kokee tarvetta olla lojaali molempia vanhempiaan kohtaan.
Tällöin aiheutuu niin suuri ristiriita, ettei lapsi pysty sitä käsittelemään. Eli pettäjä (vaikka koittaisi pitää pettämisen salassa) asettaa lapsensa äärimmäisen vaikeaan välikäteen. Sellaiseen, johon lapsen rahkeet eivät riitä.
Lueppas aloittajan viesti uudelleen. Suoraan siinä sanotaan, että ystävänsä _kosti_ äidilleen tuolla käytöksellään. Kysymys ei ollut mallioppimisesta, vaan kosto-operaatiosta.
Pettäjän malli on huono... no riippuu kyllä tapauksesta. Ehdottomasti patologisen tapapettäjän malli on huono, oli se pettäjä sitten mies tai nainen.
"satunnaisille pipareille voi mies näytellä vahvaa ja isoa."
Juu, ja pettävä perheenäiti voi näytellä salarakkaalleen heikkoa ja himokasta. Mutta mitä sitten? Miksei mies/nainen voi tehdä tuota ihan omassa avioliitossaan? Jos ei voi, niin minusta silloin parisuhteessa on vikaa-vikaa.
Kirjoitat petetyn näkökulmasta, et lapsen näkökulmasta.
Perheenäiti, joka on käynyt vieraissa, on tehnyt pahasti ja törkeästi miestään kohtaan. Sehän on selvä se. Mutta suoraan hän ei ole tehnyt mitään pahaa lapsiaan kohtaan. Lapset vaistoavat vanhempien välit yllättävän tehokkaasti, myös ja varsinkin sen, jos iskän ja äiskän parisuhde ei toimi. Pettäminen on usein seurausta tästä, ja yleensä tietenkin kärjistää asiaa.
Miten lapset sitten reagoivat tilanteeseen? Riippuu paljon siitä, miten iskä ja äiskä aikuisina tilanteen hoitavat. Petetty mies voi rivienkin välistä alkaa kuvaamaan lasten äitiä pahana ihmisenä, joka haluaa ja tahtoo ilkeyttään rikkoa perheen ja tehdä näin pahaa kaikille muille... ja varmasti lapsiin sattuu.
Kun pettää puolisoaan, pettää välillisesti lapsiaan, jotka ymmärtävät kyllä epärehellisyyden toista vanhempaansa kohtaan.
Pettäjä ei pysty pettämistään salaamaan lapsiltaan, vaan se todellakin vaikuttaa koko perheeseen.
"Perheenäiti, joka on käynyt vieraissa, on tehnyt pahasti ja törkeästi miestään kohtaan. Sehän on selvä se. Mutta suoraan hän ei ole tehnyt mitään pahaa lapsiaan kohtaan."
Voitko todella sanoa noin? Eikö tämä tieto äidin epärehellisyydestä isää kohtaan vahingoita lasta?
Turha väittää olevansa niin ovela kettu, että lapset eivät huomaa pettämistä (henkistä takinkääntöä ja puolisolle valehtelua).
Lasten elämä ei rakennu pelkästään siitä, että molemmat vanhemmat ovat heille "kivoja", vaan myös vanhempien keskinäisestä kunnioituksesta. Lasta on vaikea huijata. Aikuisenkaan.
Eikö lasta vahingoita joutua sellaiseen välikäteen, että tietää toista vanhempaansa huijattavan, mutta toisaalta huijaajakin on hänen toinen vanhempansa. Miten olla siinä lojaali kumpaakin kohtaan (kuten lapsella on tarve olla)? Tämä ristiriita ei vahingoita lasta?
Joskus se välillinen vahingoittaminenkin on pahasta.
Itse muistan sen päivän kun ymmärsin isäni olevan epärehellinen äitiäni kohtaan. Ja se tuntui äärimmäisen pahalta. Miten isä voi valehdella äidilleni? Vihasin ja halveksin hänen käytöstään, mutta samalla isäkin oli minulle rakas. Siksi asia oli äärimmäisen vaikea enkä ollut varma miten suhtautua isään.
Äitini ei koskaan, ikinä, mollannut isää minulle edes rivien välistä eli tällä ei minua satutettu.
Se, mikä minua satutti, oli turvallisen perheen ajatuksen hajoaminen. Molemmat vanhemmat olivat minulle mukavia, mutta tieto siitä, että omat vanhemmat (vanhempi) ovat toisilleen epärehellisiä teki aukon minuun, joka pysyy edelleen. Ebkä tiennyt miten toimia siinä välissä tietoni kanssa lojaalina molemmille vanhemmilleni.
En edelleenkään osaa luottaa muihin ihmisiin.
Se, että vanhempi on epäluotettava toista vanhempaa kohtaan tarkoittaa valitettavasti sitä, että häneen ei voi enää lapsikaan luottaa. Ei vaikka hän pitäisi lapselle antamansa lupaukset säännöllisesti. Jotain, joka on vaikea selittää, on särkynyt, eikä se edellytä edes pettäjän mollaamista. Pettävä vanhempi on sen itse käytöksellään aiheuttanut.
p.s. Isä sanoi myöhemmin, ettei tiennyt, että minä aavistin. Hän luuli kaiken olevan salassa. "Eikä pettäminen minua koskenut, vaan oli vanhempien välinen asia". On nyt vasta myöhemmin ymmärtänyt että ihan näin se ei menekään.
Voin kertoa, että oman vanhemman pettäminen sattuu, mutta ei niistä syistä kuin sinä luulet.
Tottakait pettäminen välillisesti vaikuttaa lapsiin. Maailma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, eli se vaikutus lapsiin ei tarkoita aina sitä, että heistä tulisi loppuelämäkseen mielenterveystoimiston asiakkaita. Tai että lasten maailma romahtaisi totaalisesti.
Pettäminen vaikuttaa lapsiin, mutta miten se vaikuttaa on hyvin pitkälle kiinni siitä, miten vanhemmat käsittelevät asian lasten kanssa. Siinä on iso merkitys sillä petetyksi tulleella äidillä/isällä kuin on myös sillä pettäneellä puolisolla.
mutta haavaa ei tekemättömäksi saa.
On hyvin voimia vievää petetylle toimia ymmärtäväisesti noin vaikeassa tilanteessa, mutta siihen tulee pyrkiä.
Kirjoitukseni viittasi enemmän siihen aikaan, kun petetty ei ehkä edes tiedä vielä tilannetta, mutta lapsi aavistaa. Pettymys vanhempaansa (epärehellisyys) on valtava, jota pitää paikkailla paremmaksi pitkään (ja haava jää).
Tämä lähinnä mietittäväksi niille pettäjille, jotka itsekkäänsti (ja omiin kykyihinsä sokeasti luottaen) kuvittelee, että pettäminen kuuluu vain itselle ja puolisolle, eikä se vaikuta lapsiin.
Kai se luo helpostusta jos ajattelee, ettei lapset mitään mistään ymmärrä. Voi sitten hyvillä mielin jatkaa tekemisiään.
Asioilla on puolensa ja puolensa. On typeraää ajatella, ettei pettäminen ja/tai ero vaikuta mitenkään lapsiin. Tottakait vaikuttaa, tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän.
Tälläkin kolikolla on toinen puoli: mitä paremmin äiti (tai isä) voi, sen parempi vanhempi hän on lapsilleen. Eron jälkeen -jos on erottu oikeista syistä- yleensä vanhemmat alkavat voida paljon paremmin, mikä on on kiistatta lasten etu. Kaiketi yleensä niin, että (pettäjä-)lähtijän olo paranee heti, ja (petetyn-)jääjän olo vasta myöhemmin.
Asia voidaan nähdä siis myös siltä kantilta, että lapsella on oikeus hyvinvoiviin vanhempiinsa.
Yleensä se, että pettää on merkki ja seuraus siitä, että parisuhteessa ei ole kaikki kunnossa. Toisinsanoen jommallakummalla tai toisella on jollaintasolla paha olla siinä parisuhteessa.
En nyt halua pyöritellä tätä asiaa mieleisekseni ja kieltää sen, etteikö lapsiin vaikuta pettäminen ja/tai eroaminen. Pointtini on se, että nämä asiat eivät ole niin yksioikoisen mustavalkoisia kuin äkkipäätä voisi luulla.
lastenkaan edessä ottaa vastuuta toiminnasta, vaan tapahtumia selitellään sillä, että rakkaus vanhempien välillä loppui tms.
Tästä saa lapsi väärän kuvan parisuhteen hoidosta. Kuinka moni pettämisestä kiinni jäänyt, lapsistaan eroon muuttanut vanhempi sanoo, että vaikka parisuhde ei ollut täysin tyydyttävä, HÄN teki väärin pettämällä, sillä erota olisi voinut ilman pettämistäkin.
Ja kuinka moni petetty omassa elämänmuutos/syvässä pettymyskriisissä pystyy olemaan hyvin rationaalinen? Varsinkin, jos pettäjä yrittää vielä selittää syyksi tyytymättömyyden parisuhteeseen?
Tähänkin keskusteluun osallistuneista pari, joiden isä tai äiti harrasti pettämistä, on sitä mieltä, että kai se sitten on ok?...että saa pettää, ainakin jos ei ole tyytyväinen suhteeseensa?
Sen mallinhan on kotoaan saanut. Teot on vahvempia kuin sanat.
Mikä on mielestäsi vastuullista toimintaa pettäjältä?
Pettämällä osoittaa jo olevansa vastuuton. Turha selittää, että maailma ei ole mustavalkoinen tms.
Vastuullista on kertoa toiselle missä mennään ja sopia esimerkiksi avoimesta suhteesta, jos tekee mieli muita kokeilla.
Jos on ollut jo vastuuton ja pettänyt toisen selän takana, ainakin tulisi ottaa vastuu teoistaan eikä selitellä tekemisiään huonosti menevän parisuhteen tai puolison syyksi.
Vastuulinen pettäjä jaksaa käsitellä asiaa lasten ja puolisonsa kanssa ja suostuu menemään itseensä. Vastuuton häipyy kuvioista uuden miehen/naisen luokse kunnes pöly on laskeutunut ja asia toivottavasti "unohtunut".
Vastuullinen pettäjä ei oleta että petetyn puolison tulisi olla kaiken korjaaja ja se, joka selittää lapsille asiat sadunomaisesti parhainpäin.
Tähän kirjoitukseen ei ole lisättävää. Olen aivan samaa mieltä.
Olet itse varmaan se pettäjä osapuoli?
Niin vahvasti koitat kääntää pettäjän teon lähestulkoon pelastukseksi perheelle...
Kyllä, minä olin pettäjä, ja myös samanaikaisesti kakkonen. Sanotaanko näin, että näyttää vahvasti siltä, että pettämiseni ja sitäkautta mobilisoitunut eroprosessi on ollut hyväksi koko perheelle.
En eronnut sen takia, että petin. En tunne pettämisestä omantunnontuskia ollenkaan, hieman kuitenkin siitä, että petin puolisoni luottamuksen ylipäätään. Olen käynyt todella raskaan itsetutkiskeluprosessin syksyn aikana läpi ja tullut johtopäätökseen, jossa ero on vähiten väärä vaihtoehto tarjolla olevista vaihtoehdoista. Ei nyt ja tässä, ei lähitulevaisuudessa, vaan 10v mittakaavassa.
Vähiten väärä vaihtoehto ero on minulle itselleni, nykyiselle exälleni ja eritoten lapsillemme.
Itse pettäminen oli seurausta, näkyvä ilmiö ja oire koko nyt jo entisen parisuhteemme epätoimivuudesta.
"Jos on ollut jo vastuuton ja pettänyt toisen selän takana, ainakin tulisi ottaa vastuu teoistaan eikä selitellä tekemisiään huonosti menevän parisuhteen tai puolison syyksi."
Entä jos aikuisten oikeasti pettäminen on seurausta toimimattomasta parisuhteesta? Onhan sekin mahdollista, eikö?
Sitä kannattaa jatkaa. Syytit toisaalla jotain keskustelijaa vahvasta asenteellisuudesta, josta kärsit myös itse. Ymmärrettävästi.
Itse pyrin näkemään maailmassa muutakin kuin mustaa ja valkoista.
Vaikka pettäminen olisi seurausta kolmannesta maailmansodasta, se on silti väärin.
Oletko kuullut, että eron voi ottaa myös ILMAN pettämistä?
Parisuhde voi olla epätyydyttävä ja silloin tulee miettiä haluaako siitä tyydyttävämmän vai luovuttaako. Jos haluaa parantaa suhdetta, tyytymättömyys otetaan puheeksi ja jos ei näe enää halua yrittää, otetaan ja erotaan.
Miten pettäminen voisi olla seurausta huonosta parisuhteesta? en ymmärrä. Eikö pettäminen ole seurausta siitä, että pettämään lähtevä ei ole tyytyväinen suhteeseensa, ei halua sitä itse parantaa, eikä toisaalta luopua ja jäädä tyhjänpäälle? Eli pettäminen on seurausta siitä että parisuhteeseensa tyytymätön ihminen ei osaa tehdä valintaa minkään välillä ja uskoo pettämisen selventävän itselleen kaiken.
Vähän sama kuin syyttäisi puolisonsa tappamisesta huonoa parisuhdetta. Vaikka syy on siinä ettei itse vaan osaa lähteä.
Pettäminen on väärin mielestäni. En käsittääkseni ole yrittänyt tehdä pettämistäni (tai kenenkään muun pettämistä) hyväksyttäväksi. Se, että ymmärtää mistä jokin johtuu, ei välttämättä tee asiaa yhtään sen hyväksyttävämmäksi.
Erota voi ilman pettämistä. Erota voi vaikka ihan vaan sen takia, että se nyt vaan sattui tuntumaan tänään aamulla bussipysäkillä sateessa seistessä hyvältä ajatukselta.
Eron syy voi ihan aikuisten oikeasti olla siinä parisuhteessa, oli sitä pettämistä kuvioissa mukana tai ei.
Yleensä petos aiheuttaa vanhempien välille sellaisen sodan, että lapset joutuvat lyömä-aseiksi. Ja tästäkin voidaan taas todeta, että lasten käyttö lyömä-aseena on vain oire pinnan alla olevista syistä, jotka ovat oire pinnan alla olevista syistä.
Siksipä pettävä osapuoli on teoillaan osoittanut olevansa huono vanhempi.
"Itse pettäminen oli seurausta, näkyvä ilmiö ja oire koko nyt jo entisen parisuhteemme epätoimivuudesta."
Sama kai koskisi murtunutta nenää? Mikäli mies löisi lapsien ollessa pois, ei siitä mitään traumojakaan tulisi. Sitten vanhemmat käyttäytyisivät taas lasten seurassa ihan normaalisti. Näinkö? Jos ei, niin miksi ei?
"Eron syy voi ihan aikuisten oikeasti olla siinä parisuhteessa, oli sitä pettämistä kuvioissa mukana tai ei. "
No tämän kanssa olen samaa mieltä. Yleensä eron syy löytyy parisuhteesta...
Syyt eroon voivat olla aikuisten oikeasti siinä parisuhteessa - eikö?
Kaikista parisuhteista ei saa toimivaa, kaikki ei ole tässä maailmassa mahdollista vaikka kivaa olisikin.
ps.
päättelyketjussasi on virhe kohdassa "ei halua sitä itse parantaa". Keksitkö itse mikä sen on?
Väkivaltaa missään muodossaan ei saa käyttää milloinkaan. Ainoa poikkeus on itsepuolustustilanne, jossa muita vaihtoehtoja ei enää ole.
ja sen huomaa kirjoituksistasi miten?
Itsetutkiskelusi näyttää olevan vielä alkuvaiheessa, kun olet sitä mieltä että pettämisen syy oli toimimattomassa parisuhteessasi.
Oli varmaan hyvä että erositte.
Mutta miten se puolison luottamuksen pettäminen siinä auttoi. Ettekö olisi voineet erota ilman pettämistä? Mikä oli esteenä eroamiselle ilman pettämistä?
että se oli mielestäsi epätyydyttävä?
Mitä teitte asialle?
Hyvin usein on sitten näitä jotka ei osaa kotonaan suuta avata ja sanoa että mikä ei tyydytä. Sitten petetään ja vihdoin erotaan. Toiselle kaikki tulee yllätyksenä ja puolustukseksi sitten siinä vaiheessa laukaistaan, että olin tyytymätön kaikki nämä vuodet.
Tyhmä on se joka ei sano ääneen. Tai sitten odottikin vain syytä, jotta pääsisi "oikeutetusti" pettämään.
Pettämiseni oli _seurausta_ toimimattomasta parisuhteestani.
Eroni _syy_ oli toimimaton parisuhde.
Oikeasti oli hyvä, että erosimme. Erityisesti lapsillemme se oli hyvä.
Pettämisesi oli hyvästä teidän elämällenne, sillä kiinni jäädessäsi olitte pakotetut kohtaamaan suhteen toimimattomuuden?
Jostain syystä et osannut ottaa asiaa muuta kautta puheeksi? Miksi et?
Oliko muuten tälle kakkosellesikin salasuhteenne oman liittonsa pelastus jollain tapaa? Kuinka teidän salasuhde auttoi kummankin parisuhdetta? Ja pliis, kerro joku oikea syy tavanomaisen "olimme iloisempia kotona" sijaan...
"Hyvin usein on sitten näitä jotka ei osaa kotonaan suuta avata ja sanoa että mikä ei tyydytä. Sitten petetään ja vihdoin erotaan. Toiselle kaikki tulee yllätyksenä ja puolustukseksi sitten siinä vaiheessa laukaistaan, että olin tyytymätön kaikki nämä vuodet.
Tyhmä on se joka ei sano ääneen. Tai sitten odottikin vain syytä, jotta pääsisi "oikeutetusti" pettämään"
Noista olen täsmälleen samaa mieltä, noin se vaan valitettavasti on.
Muuten en omaa avioeroprosessia lähde tässä yhteydessä käsittelemään, se ei ole tämän ketjun aihe.
oli mielestäsi toimimaton suhteenne? Kenties enemmän puolisosi kuin sinun, kun et koe syyllisyyttä pettämisestäsi?
Miksi koit tilanteessa pettämisen paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin eron?
Ensinnäkin en jäänyt kiinni pettämisestäni. Asia kyllä tuli nykyiselle exälleni tietoon, jotakuinkin välittömästi sen jälkeen kun olin lopullisesti päättänyt erota.
Toisekseen pettämisen myötä en ollut "pakotettu" näkemään parisuhteeni toimimattomuuden. Pettäminen toi mittakaavan asiohin, sellaisen perspektiivin että rupesi erottamaan metsän puilta.
Muuten en omaa avioeroani pui tässä ketjussa, kun se ei ole tämän ketjun aihe.
Ja taaskaan pettäjä ei MUUTEN olisi pettänyt, mutta kun se PARISUHDE oli niin huono.
On se kumma, kun aikamoni osaa erota vieläkin toimimattomasta parisuhteesta ilman pettämistäkin. Siis seurauksena. Ei siis syynä... :)
Ja että vielä lapsillennekin ero oli hyvästä? Voi jeesus sentään, kun pitää pettää itseäänkin. Annoitteko ihan joululahjaksi tuon eron lapsillenne?
Ja varmaankin toisen puolison pitäisi vielä hyväksyä uusi kumppani ja kehua häntä lapsille?
Sinun logiikallasi, kyllä.
Toimimaton parisuhteeni ei ollut kenenkään vika - tai toisinpäin se oli meidän molempien vika yhtä paljon.
Joutuisin kirjoittamaan tosi pitkän tekstin siitä, että miksi ensin petin ja sitten vasta erosin. En kokenut sitä pettämistä eroa paremmaksi vaihtoehdoksi kuitenkaan missään vaiheessa. En hakemalla hakenut pettämisseuraa, en pyrkinyt pettämään -pikemminkin päinvastoin.
Uskon, että kuka ei itse ole kokenut vastaavaa, ei pysty asiaa ymmärtämään. Elämä on kuule joskus todellakin tarua ihmeellisempää.
Noinhan se minun tapauksessani oli ja meni. Parisuhde ei pelannut, seurauksena pettäminen. Ero, joka oli hyväksi erityisesti lapsillemme. Ei ole minun vikani, että et sitä voi hyväksyä.
Varmaan exänikin haluaisi, että minä sitten aikanaan hänen uuden kumppaninsa hyväksyn, enkä varsinkaan ala mollaamaan häntä lapsillemme.
Vai sinustako exäni pitäisi vihata uutta kumppaniani? Miksi?
häntä petit, niin tuskin exäsi tulee ikinä hänestä pitämäänkään. Ei kukaan pitäisi, ellet sitten ex-miehenä ole exällesi täysin merkityksetön, jolloin tekemisilläsi ei ole hänelle mitään merkitystä.
Ymmärrän kyllä, jos tarkoitat että ero oli hyväksi lapsillennekin, mutta pettäminen ei.
Sitä vaan ihmettelen, ettet tunne katumusta pettämisestä (iloa voi kyllä tuntea erosta) vaikka ymmärrät sen olleen huono juttu ja satuttaneen muita.
Miksei voi tehdä omassa avioliitossa???? esittää vahvaako?? avioliitossa parhaita paloja nimenomaan ON kun voi olla oma itsensa, sen vaan heikot miehet tajuavat kun jäävät nalkkiin ja alkaa ikävä exän luo! mitä vikaa miehellä on panon kanssa kun pitää vielä vaimon luo mennä? etteks tajua vika on miehen pääkopassa, mies on heikko luuseri käyttäytyy kuin abaut 5v ja sillä käytöksellään saa saman tasoisia kakkosia jotka myös ajattelevat perseellään.
nyt alan käsittää viestejäsi , kuulut pettäjä luusereihin , uah...ota lääke ja lepäää ole sinut itsesi kanssa, ota vasta sitten suhde, aivot kun on pehmeet niin ne on! minkä taakseen jättää...sen ....lycka till
niin tuskin minun exäni tulee pitämään uudesta kumppanista. Miksi hänen pitäisikään?
Selittää varmaan paljon parisuhteeni tilasta se, etten tunne pettämisestäni katumusta. Rakkauden vastakohta kun ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
etkö osaa päästää jo vaimostasi irti? Vaihda nimimerkkisi "YKSI ERONNUT".
Luulen että vaimosi pitää uudesta naisestasi koska hän on päässyt uuden naisesi avulla sinusta eroon.
"etkö osaa päästää jo vaimostasi irti?"
Vaimostani?
Miksi saa pettää, mutta ei saa käyttää väkivaltaa?
Minä hyväksyn pettäjän ja kakkosen fyysisen kurittamisen. Voisinpa lyödä kumppaniani, jos jäisi kiinni pettämisestä.
Ei siinä ole mitään rajaa. Ei pettäminen ole hyväksyttävää, ei ollut edes minun kohdallani, eikä väkivallan käyttökään ole hyväksyttävää (pl. itsepuolustus).
Väkivalta ei vie asioita koskaan eteenpäin. Pettäjän ja/tai kakkosen kurittaminen saattaa kääntyä joskus niinkinpäin, että kuritusta yrittänyt saa itsekkin kurituksen.
ovella vastaan ja kysyvät: "mikä siinä toisessa oli parempaa kuin meissä (omissa lapsissa)?", niin kysymys ei ole kyllä heidän omista päistään lähtöisin, vaan äiti on törkeästi käyttänyt lapsia välikappaleina kahden aikuisen välisessä ongelmassa.
Tuommoisen mielikuvan minäkin sain tuosta lasten reaktiosta.
Totta, vaan kertokaapas miten mies vastaavassa tilanteessa tekisi?????? niinpä! vaimo löytää uuden voin melkein vannoa miehellä olisi paljon kovemmat panokset siinä ei mietittäisiin vaan...
Ei ollut kyse törkeästä lapsten välikappaleena pitämisestä.
Mielestäni ei voi sanoa, että lapset olisivat välikappaleena vanhempien välisessä asiassa, sillä lapsethan kuuluvat perheeseen. Vaikka kuinka haluaisi pitää kiinni (helpottavasta) ajatuksesta, että pettäminen satuttaa vain omaa puolisoa ja vain puoliso siitä saa tietää, ei se mene niin.
Kyseisessä tapauksessa vaimon oli kerrottava lapsilleen, miksi isi ei tule kotiin vaan on muualla. Vaimo kertoi lapsille, että isi ei enää rakasta äitiä, vaan on löytänyt itselleen toisen naisen. Tästä syystä isi ja äiti ei voi enää asua yhdessä tulevaisuudessa.
Kun isi sitten palasi viikonlopun panoreissultaan, niin oli lapset ovella vastassa.
Mitä vaimon olisi pitänyt sanoa? Olisiko pitänyt valehdella että isi on työmatkalla enkä tiedä koska palaa? Ja mitä olisi pitänyt valehdella eron syyksi myöhemmin?
Lapset ansaitsevat tietää, miksi ero tuli, etteivät syytä siitä itseään. Kyseisessä tapauksessa ei kyllä vaimo myrkyttänyt lapsiaan miestä vastaan. Mielestäni on luonnollista että 7-10 vuotiaat lapset itkevät kun ymmärtävät että isi päätti lähteä perheestä ja vaativat isältään selitystä.
Mitä minä olen oppinut ymmärtämään miesten ajatustenjuoksua, niin miehet ovat oppineet häviämäänä reilusti. Niinsanotusti parempi voitti, asia on sillä selvä ja oma vitu...s on vaan nieltävä. Ei lähdetä kosto-operaatioon ja kääntämään lapsia äitään vastaan, tai yritetä satuttaa äitiä lapsien kautta. Ennemminkin käydään luolamiestasoisesti leipomassa (tai ainakin yritetään sitä) sitä salasuhdetta naamariin.
Poikkeuksia toki on, ainahan noita kusipäitä on olemassa, niin miehissä kuin naisissakin.
Ei tuon ikäiset lapset kysy isältään noin, jos ei joku ole siitä heille puhunut. Pienillä padoilla on korvat. Olisko äiti voinut vaan sanoa lapsille, että äiti ja isä eivät enää rakasta toisiaan, isä muuttaa pois, rakastaa lapsiaan niinkuin ennenkin ja olla puhumatta uudesta naisesta? Koska lapset kuitenkin ovat tekemisissä miehen uuden puolison kanssa, voi tuollainen vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, miten lapset uuteen suhtautuvat.
Mielestäni miehet ei käytä noin törkeitä aseita. Jos toinen mies on parempi, niin that's it ja elämä jatkuu. Pystyvät nielemään katkeran kalkin niinkuin mies.
"Mitä vaimon olisi pitänyt sanoa? Olisiko pitänyt valehdella että isi on työmatkalla enkä tiedä koska palaa? Ja mitä olisi pitänyt valehdella eron syyksi myöhemmin? "
Ehdottomasti ei saa valehdella.
Mutta mitä olisi pitänyt kertoa? Minusta niin, että isi ei rakasta enää äitiä, mutta rakastaa kyllä edelleen teitä lapsia.
Uuden puolison olemassaolosta voi kertoa ("isi rakastaa erästä toista ihmistä") mutta se riippuu ennenkaikkea lasten kehitystasosta.
Edelleen: lapsille ei saa koskaan valehdella.
Hmn. Käytit termiä "palasi viikonlopun panoreissultaan". Minusta se kuvaa sinun voimakasta asenteellisuutta tapahtunutta kohtaan.
että palasi uuden rakastettunsa luota, mutta ei se asiaa muuta.
Jännä ajatus, että lapsiin sattuu vain, jos petetty heitä satuttaa asenteellisella suhtautumisellaan.
En tiedä, onko jonkun muun lapset sitten tyhmempiä, mutta kyllä tuollainen 7v. ymmärtää jo siitä, että isi on uuden rakkaansa luona, että isi jättää jatkuvan läsnäolon omassa perheessään toisen naisen takia.
Vaikka heille nimenomaan kerrottiin että isi rakastaa teitä edelleen ja äiti rakastaa, mutta he eivät voi asua yhdessä. (panoreissuista ei äiti sanonut mitään, se oli oma asenteellinen ilmaisuni). Kyllähän siitä osasivat vetää johtopäätöksen, että elämä muuttuu isän valintojen takia.
Tuskin se äitikään siinä pystyi mitään ylitse hyväksyvää roolia vetämään. Kyllähän ne lapset näkee että petettyyn sattuu, vaikkei tämä minkäänlaiseen mollaamiseen sortuisikaan.
Asenteellisuutesi on voimakasta ja näkyy selvästi kirjoituksistasi. Et voi sietää sitä, että mies pettää vaimoansa (nimenomaan näin päin) ja se on jostain syystä aivan kamalan hirveätä sinulle.
Elämä muuttuu aina vanhempien valintojen takia. Onko sillä oleellista merkitystä, että onko se pettäjä isi vai äiti? Jos äiti muuttaa uuden kumppanin luokse isän jäädessä lähivanhemmaksi eron jälkeen, niin hylkääkö tämä äiti silloin itseisarvoisesti aina ja joka kerta perheensä?
Ja satuttaako tämä esimerkin äiti pysyvästi ja pahasti lapsiaan, jos vanhemmat käsittelevät asian lasten kanssa aikuismaisesti?
Lapset näkevät kyllä, että petettyyn ja/tai jätettyyn sattuu, se on päivänselvää se. Ei ole lapsesta kivaa eikä hauskaa, huono juttu. Joskus elämässä on vain huonoja ja vielä huonompia valintoja, on vain vähiten vääriä ratkaisuja.
Hyvin paljon riippuu sekä isän että äidin tavasta käsitellä eroa ja toisen uutta kumppania siitä, kuinka asia käsitellään lasten kanssa. Ihan siitä riippumatta, että onko lähtijä isä vai äiti.
Puhuin tässä isä-pettäjästä siksi että se oli kyseinen alkuperäinen tilanne.
Pettävä äiti tekee aivan yhtä väärin ja hylkää aivan yhtälailla lapsensa (lapsen näkökulmasta).
Pettävä äiti ja pettävä isä tietää kyllä pettäessään että kiinni jäätyään ero tulee hyvin todennäköisesti ja ero taas tarkoittaa sitä ettei asuta yhdessä ->lapsia näkee harvemmin kuin aiemmin.
Tässä valossa hän silti päättää pettää (tai ei anna asian häiritä), joten kyllä pettävä äiti ja isä on tietoisesti tehnyt valintansa.
Erota voi ilman pettämistä tai sitten kokeilla korjata se, mihin ei suhteessa ole tyytyväinen. Usein petetään siksi että haetaan helpostusta tilanteeseen ilman, että sitä tarvitsisi itse käsitellä (uusi ihastus vie ajatukset muualle). Kyse on kyvyttömyydestä käsitellä tunteitaan ja tehdä asioille jotain.
Vaikutus lapsiin tulee mieleen sitten kun on liian myöhäistä. Ikävää varsinkin silloin, jos halusi kuitenkin pysyä liitossaan ja itsekkäästi ajatteli ettei tämä muihin vaikuta. Oli vain "omaa kivaa".
Jos kotona on paljon riitaa tai oikeasti löytää elämänsä rakkauden (joka kestää pidempään kuin 2 vuotta), voi uuden löytäminen olla hyvä juttu. Ja harva uskaltaa vaihtaa ilman pientä kokeiluaikaa.
Tilannehan on , naiset ovat vasta nyt alkaneet elää kuin miehet! kuinka monen pettäjämiehen vaimollakin on rakastaja? mies ei vaan sitä tiedä! se miten miehet reagoi, siitä ei vielä puhuta, vaan eipä kestä sekään kauaa...
Avioeropuolella on hyvä ketju juuri tästä aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000032007166
Aikuisten seksiasiat pettämiset mukaan lukien eivät koskaan kuulu lapsille. Jos eron syy on ihan pakko päästä pieniin päihin terottamaan, niin sitten sanotaan vaikka että isi/äiti tykkää jostain toisesta enemmän.
Toinen vanhemmistani petti toista ja sain tämän tietää nuoruusiässä. Asia ei kylläkään minua sinänsä kiinnostanut eikä minulle kuulunut. Sellaista voi tapahtua inhimillisille ihmisille. Parempi naida kuin palaa. Vai.
Eihän sitä likaisia yksityiskohtia pidäkään kertoa.
Mutta kyllä lapsi vaistoaa asianlaidan.
Itseäsi ei hetkauttanut vanhempasi pettäminen? Vai etkö vain halua pitää sitä minään niin asiaa ei tarvitse käsitellä?
Ei kai tätä tarpeeksi voi teroittaa, että pettäminen nimenomaan kuuluu niille lapsille. Ei siksi että petetty sillä "kostaa" (?), vaan siksi että pettäjä pilaa sillä perheensä. Vaikka pettäjä haluaa ajatella että tämähän on vain aikuisten välinen asia, ei se sitä valitettavasti ole.
Ja kyllä lapsi osaa vetää oikean johtopäätöksen siitä, jos sanotaan, että toinen vanhempi pitää jostain toisesta enemmän ja muuttaa sen luokse asumaan(hylkää perheensä).
Itse lapsena muistan kun äiti kävi viikoittain iltakurssilla, ja isän piti olla kotona. No, isä lähti aina heti äidin jälkeen johonkin ja palasi hieman ennen äidin takaisin tuloa. Väitti äidille olleensa kotona.
Tämä kun loppui niin oli työmatkaa, ylitöitä... kyllä me vaistosimme ettei ollut ylitöissä ollut vaikkei kukaan ääneen mitään sanonutkaan.
Eron aikaan äiti ja isä yhdessä kertoivat että he ovat edelleen meidän vanhempia mutteivat asu enää tästälähin yhdessä. Yhteinen päätös jne... Pettämistä ei mainittu mutta me sen syyn tiesimme kuitenkin.
Ja kaikki tämä siis vaikkei petetty "törkeästi käyttänyt meitä lapsia löymäaseena"... Kyllä se oli sen pettävän isän käytös kun kaiken aiheutti, ja on se jälkensä jättänyt.
Kannattaa tätäkin aspektia miettiä, ennenkuin selittää itselleen, ettei ole ollenkaan huonompi vanhempi lapselleen, vaikka pettää puolisoaan..
Jos äiti/isä eroaa ja muuttaa uuden kumppanin luokse asumaan, niin miten ihmeessä hän "hylkää" perheensä?
Miten niin pettäjä pilaa perheensä? Ei pettäminen vähennä kummankaan vanhemman rakkautta lapsiinsa. Myös pettäjä rakastaa lapsiaan, puolisoaanhan hän ei rakasta. Eikä pettäjä hylkää lapsiaan, vain puolison.
Kun lapsi on tottunut siihen , että saa elää molempien vanhempiensa kanssa päivittäin, yhtenä perheenä, on toisen vanhemman muualle muutto huononnus tilanteeseen. (en puhu nyt siitä, jos ero oli paras ratkaisu).
Toisen löytänyt vanhempi päättää jättää lapsensa satunnaisemman tapailun asteelle (vuoroviikot tms.). Lapsi helposti kokee tämän hylkäämisenä (vaikka kuinka selittää että mehän nähdään kuitenkin, ei vaan niin usein kuin aikaisemmin). Kyllähän sen tyhmempikin lapsi ymmärtää, että isä löysi uuden ja muuttaa sen luokse asumaan, joten me ei enää nähdä niin usein -> isä valitsi enemmin uuden naisen kuin päivittäisen meidän kanssa olon.
Lapsi ei näe aikuisen silmin, vaan omalta kannaltaan. Jos vanhempani nyt eroaisivat, en kokisi sitä minun hylkäämisenä, mutta asia on aivan eri pienen lapsen näkökulmasta, joka on riippuvainen vanhempiensa läsnäolosta.
Ei sinänsä yllätä minua, että pettäjä osaa nähdä asiat vain (?) omasta näkökulmasta.
Lapselle se, että toinen muuttaa omasta valinnastaan (?) pois kotoa, on hylkäys (vaikka toista vanhempaansa näkisikin vuoroviikoin).
Tämä on varmaan vaikea asia ymmärtää jos ajattelee vain itsensä kannalta.
Vaikka pettäminen ei vähennä kummankaan vanhemman rakkautta lasta kohtaan, onko tullut mieleen että pettäminen vähentää lapsen rakkautta pettävää vanhempaansa kohtaan?
Hylkääminen on ihan liian voimakas termi tuollaiselle.
Termi "hylkääminen" on tässä yhteydessä turhan voimakas termi.
Empä ole moista huomannut, että lapset rakastaisi petettyä enemmän kuin pettäjää. Meillä ainakin vuoroviikot toimii, lapset tasapainoisempia kuin moneen vuoteen.
Ehkä ennemmin olisi niin, että lapsen ensireaktio on se, että toinen vanhempi hylkää hänet valitsemalla ennemmin jonkun uuden kumppanin.
Ajan kanssa käsitys sitten tasaantuu.
Pettäjä aiheuttaa kyllä sen, että lapsi joutuu hylkäämään käsityksensä siitä, että vanhemman kunnioittavat toisiaan. Hän joutuu myös huomaamaan, että vanhemmat opettavat, ettei valehdella saa, mutta tekevät sitä kuitenkin törkeästi itse. Eli lapsi joutuu hylkäämään uskonsa omaan vanhempaansa.
Aika lailla se varmasti noin menee. Alkujärkytys erosta on iso, tietoisuus toisen puolison pettämisestä on maailmankuvaa järkyttävä asia.
Paljon sitten jatkossa riippuu sitten siitä, miten isä ja äiti asiat jatkossa hoitavat. Alkaen siitä, miten yllämainitut tenaville kerrotaan ja sen jälkeen siitä, miten eronneet vanhemmat toisansa kohtelevat.
Tapapettäminen on asia erikseen. Pettämistäkin kun on monenlaista.
Asia voi olla toisinkinpäin, ei ole ollenkaan hyvä, että vanhemmat eivät eroa vaikka syytä olisi. Omilla vanhemmillani olisi aikanaan ollut syytä eroon (ei pettämistä kuvioissa, tietääkseni) ja ehkä on edelleenkin, mutta eivät eronneet. Näin aikuisena huomaa oppineensa väärän parisuhdemallin. Tyhmää tehdä samat virheet uudestaan kuin mitä omat vanhemmat on tehneet, kokemusta kun ei voi ostaa.
samaa pettämisperinnettä sitten kun aikuistuvat jos vanhemmat eivät eroa.
vanhemmiltaan semmoisia heistä tulee aikuisena.Jos opetetaan uskollisuuteen takuulla kunnioittavat puolisoaan aikuisena eivätkä petä.
alkoholistiperheestä tulee alkoholisteja, pettäjäperheistä pettäjiä, vaimonhakkaajaperheistä vaimonhakkaajia ja YH-perheissä voidaan pahoin.
Ihan varmasti vanhempien esimerkki vaikuttaa. On täyssä paskaa väittää ettei vaikuttaisi.
Huonosta parisuhteesta kannattaa erota, mutta mitä järkeä on kärjistää huono parisuhde ennen eroa sodaksi? Sitä minä en tajua. Jos suhde tökkii niin sitten erotaan, se pettäminen nimittäin todennäköisesti aiheuttaa sellaisen riidan että sitä puidaan helposti vielä 10 vuoden kuluttuakin lapsen lakkiaisissa.
Kyllä minä tiedän nämä jutut. Luulenpa että ex-avovaimon isä petti ja lähti. Sotahan siitä syttyi, exän vanhemmat keskustelivat vain lakimiesten välityksellä. Siinä sodassa paloi kaikki perheen säästöt. Toisaalta ex ei pitänyt pettämistä minään, joten se petti minuakin (ja sai kengän heti kuvan perseeseensä & uusi mies tappotuomion minulta). Toisin sanoen isäpapan malli näkyi heti huoramaisena käytöksenä tyttäressä lakkiaisiin ynnä muut kissanristiäiset piti järjestää aina kahteen kertaan kun vanhemmat eivät mahtuneet saman katon alle edes varttitunniksi. Lisäksi minä joudun nyt hakkaushommiin jos se toinen mies kävelee vastaan.
Että tämmöistä "vain kahden ihmisen välistä" juttua tällä kertaa.
perheissä voidaan pahoin? Tunnet varmasti vain huonoja juoppoja yksinhuoltajia. Mutta et kunnolisia yksinhuoltajia ole saanut tietoosi?
Aivan takuuvarmasti monessakin yksinhuoltajan perheessä voidaan paremmin kuin perheessä missä toinen pettää.
"Mistä olet saanut kuvan että
yksinhuoltajaperheissä voidaan pahoin?"
Mitäpä luulisit?
"Tunnet varmasti vain huonoja juoppoja yksinhuoltajia. Mutta et kunnolisia yksinhuoltajia ole saanut tietoosi? "
Miksi joku yksittäinen hyvä yksinhuoltaja olis mitään muuta kuin yksittäistapaus?
On tunnettu tosiasia että yh-perheessä lapset eivät saa niin paljoa huonmiota kuin ydinperheessä. Miten vitussa yksi ihminen edes voi siolla läsnä enemmän kuin kaksi?
"Aivan takuuvarmasti monessakin yksinhuoltajan perheessä voidaan paremmin kuin perheessä missä toinen pettää."
Takuuvarmasti yksi kunnon yh on parempi kuin kaksi juoppoa. Mutta se ei ole pointti, vaan se että kunnollinen yh-perhe ei ole lapsille niin hyvä kuin kunnollinen ydinperhe. Pettäjä valitsee ydinperheen rikkomisen ja samalla heikommat eväät lapsillensa.
Puhut ydinperheestä niinkuin se olisi itseisarvoisesti aina ja kaikkialla vain ja ainoastaan hyvä juttu. Eivät kaikki ydinperheet ole hyviä kasvualustoja lapsille, ei vaikka perheessä ei olisi alkoholismia, väkivaltaa tms ääri-ilmiötä.
Omasta puolestani voin sanoa nyt jo edesmenneestä ydinperheestäni, että ero oli nimenomaan lapsille paras vaihtoehto.