Tekoitkua

Oon nyt vuoden ajan seurustellut tyttökaverini kanssa. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen hän petti mua, mutta sitten itki että ei koskaan enää petä ja että ottaisin hänet takaisin. Ja niinpä otin. Kyynelehtivän naisen katsominen on niin vaikeaa. Meni vähän aikaa niin hän suuteli baarissa kiihkeästi jotain miestä silmieni alla ja taas kyynelehti ettei tarkoittanut sitä: oli liian humalassa. Kuulemma rakastaa mua yli kaiken. Kolmas pettäminen syksyllä minun ollessa reissussa ja hänen viettäessä tyttöjen iltaa. Aina nämä kyynelehtimiskohtaukset ovat tulleet siinä vaiheessa kun oon uhannut jättää hänet.

Tyttöystäväni on luonteeltaan hyvin mustasukkainen. Saattaa saada kummallisen itku- ja raivokohtauksen jos vain juttelen jonkun toisen naisen kanssa. Voin joutua jopa viikkojen ajan selittelemään ettei se ollut mitään. Jo alkuvaiheessa seurusteluamme hän sai ihan hirveän kohtauksen siitä kun naispuoleinen serkkuni soitti mulle ja pyys muuttoapua. Oli hirveä vakuuttelu siitä hänelle, että se on vain serkku. Hän vannoo rakkautta muhun, mutta oma rakkauteni häntä kohtaan on aika finito. Ainoa miksi en ole häntä jättänyt on juuri tuo itkeminen. On aika vaikea jättää itkevää naista.

Mutta mikä on homman nimi? Krokotiilinkyyneleitä vai mitä? Olis kiva kuulla jos jollain miehellä on samankaltaista parisuhteessa. En tiedä, miksi alistun tällaiselle kohtelulle.
51394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pahimmat pettäjät taitaa yleensä olla myös niitä pahoin mustasukkaisia tapauksia.

Niin, mäkin kysyn miksi sä alistut tuollaiselle kohtelulle, kun varsin hyvin tiedät, että se on tekovalitusta ja vollotusta.

Herää mies ja pistä suhde lopullisesti poikki!! Ei anteeksiantoa! Anna olla!

Äänestä
  • Minun mielestäni tuossa tapauksessa ei enään kannata katsella naista yhtään. Hän ajattelee sinun antavan mitä vain anteeksi, eikä arvosta sinua.

    Olen itsekin pettänyt poikaystävääni. Ensimmäisen kerran suutelin jotakuta bileissä. Tyyppi ei merkinnyt mulle mitään ja päätin kertoa asiasta poikaystävälleni ja hän oli todella pettynyt minuun. Samana iltana kuin petin olin tosin sanonut poikaystävälleni, että haluan laittaa poikki, mutta hän alkoi itkemään enkä sitten pystynyt, joten sanoimme pitävämme hieman taukoa. Eli tuon verukkeella poikaystävä sitten päätti antaa minulle anteeksi ja jatkoimme seurustelua. Myöhemmin jäin kiinni hänen nähdessään filmin eräästä miehestä minun sängyssä (emme tosin olleet muuta kuin suudelleet hänen kanssaan) ja hän antoi tuonkin anteeksi, vaikken edes halunnut hänen antavan anteeksi. Olin juuri laittamassa poikki hänen nähdessään filmin ja silloin ajattelin pääseväni todella helpolla. Kun hän sanoi silti haluavan vielä seurustella kanssani tunsin oloni todella pahaksi enkä oikein voinut laittaa poikki. Tuosta hän tosin raivoistoi kunnolla ja huusi niin että kuului varmasti kauas... Rakastin poikaystävääni, mutta en todellakaan tajunnut miksi hän antoi minulle noin paljon anteeksi! Itse en olisi ikinä katsonutkaan häneen päin jos hän olisi tehnyt jotain vastaavaa. Joka kerta minäkin itkin, paitsi silloin kun hän sai tietää miehen nukkuneen sängyssäni. Nyt meillä on mennyt poikki enkä ymmärrä miten pystyin pettämään häntä, mutta tiedän että jos hän olisi itse arvostanut itseään hieman enemmän en olisi tehnyt niin.

    Eli pistä poikki! Parisuhteessa jokainen tarvitsee arvostusta, myös itseltään. Jos nainen sitten oikeasti rakastaa sinua ja sinä häntä pistä hänet voittamaan sinut takaisin. Naisetkaan eivät yleensä pidä siitä jos miehet ovat aivan liian helppoja ja antavat kaiken anteeksi. Plus vaikuttaa siltä, että hän manipuloi sinua todella taitavasti...

    Äänestä

Pistä välit poikki.Kerran pettäjä on aina pettäjä. olin sellaisen kanssa 10v. ei siinä itkut muuta ihmistä.Jos ei laita poikki tekee vaan itselleen pahaa.

Äänestä

Kyynelten aitoudella tuskin on tässä mitään olleellista tai ainakaan sitä oleellisinta merkitystä.

Jos pettää noin lyhyessä ajassa noin monta kertaa ja vielä sinun läsnäollessakin, niin ei tuossa ole mitään relaistista odotusarvoa etteikö jatkossa tapahtuisi sitä samaa yhä uudestaan ja uudestaan.

Alkoholi voi tietenkin "selittää" nuo osittain, mutta tuskin toinen on raivoraittiiksi muuttumassa tuosta vain ja typerää sellaista olis vaatia siinä TOIVOSSA (ei siis mikään varmuus) että se lopettaisi pettämisen.

Se miten mustasukkainen hän on sinun jutuista on myös epäoleellista vaikka kliseen mukaan se sopiikiin "sarjapettäjän" profiiliin...

Valitettavasti hänen oikeilla tunteuillakaan sinua kohtaan ei ole tässä merkitystä koska haarat aukeavat yleisölle noin herkästi. Kuulostaa ehkä tyhmältä mutta mitä "hyötyä" siitä sinulle on että toinen rakastaisi jos kuitenkin pettää siinä sivussa säännöllisesti.

Eli keskity oleelliseen - toistuvaa pettämistä joka ei tunnu edes paljon "vaativan" häneltä.

Jos et kyyneliä kestä katella, niin tee se sitten tekstarilla tai muuten etänä... näissä olosuhteissa huonoa jättämistapaakaan ei voi moittia.

Jörn Donneria spekuloiden.... Älä riko ittees dorka.

Äänestä

>Hän vannoo rakkautta muhun, mutta oma rakkauteni häntä kohtaan on aika finito.

Tuossa on jo syy lopettaa, et varmasti itse ole onnellinen hänen kanssaan.
Mitä jos hän tulee raskaaksi? sitten et pääse hänestä millään kokonaan eroon. Toimi äkkiä.

>Ainoa miksi en ole häntä jättänyt on juuri tuo itkeminen. On aika vaikea jättää itkevää naista.

Asutteko yhdessä?
missä asuttekin, järjestä tarvittaessa uusi asunto. pakkaa huomaamatta ja muuta hänen poissa ollessaan. jätä hänet lappusella pöydälle tai jotenkin toisin, niin että sinun ei tarvitse jutella hänen kanssaan

...jos ainoa syy yhdessä oloon on itku jättämisen hetkellä.

huono keino, mutta mitä jos hän saisi tietää, että sinäkin "petät". eihän se oikeasti tuossa vaiheessa tarvi tapahtua... mutta voisi nainen itsekin päättää jättää sinut. Tuolloin sinun tulee olla kaukana, jos hänellä taipumusta raivokohtauksiin.

menkää baariin, avita häntä löytämään uutta seuraa ja jätä hänet sinne juhlimaan.


mietin vain vaihtoehtoja sinun kannaltasi.
olet ihan liian kiltti ja tuossa suhteessa sinulle ei voi käydä hyvin.

Kannattaa erota mahdollisimman pian.
Sinä olet antanut anteeksi jo liian monta kertaa saamatta sitä hyvää suhdetta minkä ansaitset.
tuon naisen kanssa se ei onnistu.

(ohjeet antoi nainen)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vai mitä? kirjoitti:

Oon nyt vuoden ajan seurustellut tyttökaverini kanssa. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen hän petti mua, mutta sitten itki että ei koskaan enää petä ja että ottaisin hänet takaisin. Ja niinpä otin. Kyynelehtivän naisen katsominen on niin vaikeaa. Meni vähän aikaa niin hän suuteli baarissa kiihkeästi jotain miestä silmieni alla ja taas kyynelehti ettei tarkoittanut sitä: oli liian humalassa. Kuulemma rakastaa mua yli kaiken. Kolmas pettäminen syksyllä minun ollessa reissussa ja hänen viettäessä tyttöjen iltaa. Aina nämä kyynelehtimiskohtaukset ovat tulleet siinä vaiheessa kun oon uhannut jättää hänet.

Tyttöystäväni on luonteeltaan hyvin mustasukkainen. Saattaa saada kummallisen itku- ja raivokohtauksen jos vain juttelen jonkun toisen naisen kanssa. Voin joutua jopa viikkojen ajan selittelemään ettei se ollut mitään. Jo alkuvaiheessa seurusteluamme hän sai ihan hirveän kohtauksen siitä kun naispuoleinen serkkuni soitti mulle ja pyys muuttoapua. Oli hirveä vakuuttelu siitä hänelle, että se on vain serkku. Hän vannoo rakkautta muhun, mutta oma rakkauteni häntä kohtaan on aika finito. Ainoa miksi en ole häntä jättänyt on juuri tuo itkeminen. On aika vaikea jättää itkevää naista.

Mutta mikä on homman nimi? Krokotiilinkyyneleitä vai mitä? Olis kiva kuulla jos jollain miehellä on samankaltaista parisuhteessa. En tiedä, miksi alistun tällaiselle kohtelulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu