Tunteekos kukaan ystävistään sellaista johtaja hahmoa,kaveria joka on aina oikeassa,arvostelee muita,pitää kaikkia muita tyhmempänä kuin itseään ym.
Tälläinen kaveri ottaa aina yliotteen keskusteluissa ja muut tuntuvat vain myötäilevän sellaisen karisman tavatessaan.
Lopulta tuo leaderi jää yksin,viimeisinä oljen korsinaan hän muuttaa taktiikka ja alkaa kaveraamaan tyyppien kanssa joille ei ennen antanut minkäänlaista arvoa,mutta nyt on pakko kiemurrella että olisi edes jonkinlaista kaveri porukkaa ympärillä.
Tuolle leaderille ei yleensä kukaan soita,vaan hän on itse aktiivinen sen suhteen.
Leaderillä ei ole yhtään ystävää,kaikki ovat pelkästään väkipakolla häneen yhteydessä.
Mutta silti tuollainen kingi ei ymmärrä muuttaa tapojaan,hänhän on paras ja viisain!
Tälläinen kaveri ottaa aina yliotteen keskusteluissa ja muut tuntuvat vain myötäilevän sellaisen karisman tavatessaan.
Lopulta tuo leaderi jää yksin,viimeisinä oljen korsinaan hän muuttaa taktiikka ja alkaa kaveraamaan tyyppien kanssa joille ei ennen antanut minkäänlaista arvoa,mutta nyt on pakko kiemurrella että olisi edes jonkinlaista kaveri porukkaa ympärillä.
Tuolle leaderille ei yleensä kukaan soita,vaan hän on itse aktiivinen sen suhteen.
Leaderillä ei ole yhtään ystävää,kaikki ovat pelkästään väkipakolla häneen yhteydessä.
Mutta silti tuollainen kingi ei ymmärrä muuttaa tapojaan,hänhän on paras ja viisain!
Vastaukset 12
Vanhimmat
mitä tilaa! Olen kyllä monesti törmännyt sellaisiinkin tapauksiin jotka ei saa mitä tilaa.
Eli käyttäytyvät muita kohtaan huonosti useasti ja toiset antavat käytöksen jatkua. Jos joku kehtaa huomauttaa huonosta käytöksestä niin siitä tämä henkilö suuttuu yleensä. Aina keksii jonkun syyn käytökselleen tai toiset ovat herkkähipiäisiä tai jotain. Kohta siinä ei enää viitsi sanoakkaan mitään toisen käytöksestä. Sellaisilla ihmisillä on yleensä kavereina hieman heikkoitsetuntoisempia ihmisiä tai sitten ne ihmiset ovat jo elämässään tottuneet kaikenlaiseen ikävään. Minä katselin aika pitkään yhtä tälläistä ihmistä koska muuten välitin hänestä ja toisaalta kun muutkin sietivät häntä. Sitten tajusin ettei kaikki ihmiset sietäisi! En ole enään kyseistä ihmistä nähnyt. Oli liian monesti tehnyt tai sanonut liian ikävästi eikä osannut edes pyytää anteeksi. Vähätteli vaan minua kun sanoin hänen käytöksestään.
vaikkapa ympäristön arvosteleva, käskevä ja johtava suhtautuminen häneen, mitä hän ei osaa käsitellä, joten käyttäytyy sitten muita kohtaan samalla tapaa, miten häntä on kohdeltu.
Psykologian kirjat vaan käteen, sieltä nämä asiat selviää. Usein "tuon uhrin" on vaikea asioita itse tunnistaa ilman apua. Ja sitä apua ei aina helposti saa, jos sitä ei itse osaa hakea, tai joku ei ystävällisesti kehota, vihjaa tai auta eteenpäin.
Tsemppistä kaikille vaan! suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä. :]
"Psykologian kirjat vaan käteen, sieltä nämä asiat selviää. Usein "tuon uhrin" on vaikea asioita itse tunnistaa ilman apua. Ja sitä apua ei aina helposti saa, jos sitä ei itse osaa hakea, tai joku ei ystävällisesti kehota, vihjaa tai auta eteenpäin. "
Entäpä mitä ne psykologian kirjat sanovat niistä "uhreista", jotka joutuvat kuvaamasi ihmistyypin hampaisiin? Sanovatko ne että tsemppiä vaan siellä hampaiden välissä narskuessasi ja hiiiukan sitä suvaitsevaisuutta peliin, kyllähän jokaisen nyt pitää ymmärtää kuinka hienoa on elää toisen hampaissa. :]
Mielenkiintoista että selittelet jonkun öykkäröivää käytöstä sillä, että oikeasti ne ystävät siinä ympärillä olisivatkin sellaisia, ja tekisivät hänestä samanlaisen. Vähän niin kuin jos katsellaan patologista valehtelijaa, niin hänenkin käytöksensä johtuu tämän teorian mukaan siitä, että oikeasti ne kaikki ystävät ympärillä ovatkin patologisia valehtelijoita...?
Kovinkaan realistiselta tuo ei kuulosta. Kerron tämän vain vihjatakseni hienotunteisesti, että kannattaisi opetella katsomaan koko kokonaisuutta, ei pelkästään jomman kumman puolta asioista. Syyllisten osoittelu puolin ja toisin on aina kurjaa. Jokaisella on omat syynsä tietylle käytökselleen, mutta jokaisella on myös vapaus valita, mitä käytöstä on valmis ottamaan vastaan.
En tarkoita, että ne ystävät, jotka kärsivät leaderin käyttäytymisestä, aiheuttavat hänen välinpitämätöntä käyttäytymistään. Vaan toiset ihmiset hänen elämässään. VAikka epäoikeudenmukaisesti käyttäytynyt urheiluvalmentaja, opettaja, isä, naapurin setä, sairas täti, jonka ruikutuksia hän ei lapsena ole kestänyt, vaikka ruikutuksille on ollut syy. Tosin sellaista syytä ei lapsi välttämättä ymmärrä.
Minusta jokaisen ihmisen pitäisi tuntea ja tietää omat rajansa. Jos jonkun käytös ei miellytä, tai se loukkaa, voi poistua paikalta, ja löytää itselleen mielekkäämmät kuviot ja yhteisöt. Työpaikkaa voi vaihtaa, harrastuksia, koulua ja opiskelulinjaa, asuinpaikkaa, ystäväpiiriä voi vaihtaa. Perheestään ja sukulaisistaan tosin on vaikea päästä eroon, se ehkä on ainoa pysyvä side, jota voi olla vaikeampi katkoa, vaikka voisikin tilanteissa huonosti.
Nykymaailman ajatuksia kuunnellessa tuntuu siltä, että tällaisten hankalien tapausten määrä on lisääntymässä kuitenkin. Narsistisuus, oman edun tavoittelu, kovan maailmanlaajuisen kilpailun luoma todellinen "hengissä selviämisen kulttuuri", jossa kaikki kilpailevat maapallomme rajallisista luonnonvaroista, työpaikoista ja mahdollisuuksista. Kyllä, jos muita ja kestävämpiä keinoja ei keksitä, kehitellä ja itse rakenneta, niin hankaluudet lisääntyvät.
Toisaalta, jos itse luomme hyviä sääntöjä, käytäntöjä, metodeja, mukavaa ja luottavaista ilmapiiriä jne. Asia saattaa alkaa olla toisenlainen. Positiivisempi, mielestäni.
En tarkoita, että hankalan käyttäytyjien "uhrien" pitäisi ryhtyä kaikkia psykologian teoksia kahlaamaan ja toisen käytöstä sitä kautta ymmärtämään. Minua vaan rassaa se ärsyyntynyt ja kiukkuinen ja haukkuva tyyli, millä tänne kirjoitellaan. Palstan nimi on kuitenkin ystävyys, joten luulisin, että ihmiset pystyisivät kirjoittamaan asiallisesti, ystävällisesti, korrektisti, ymmärryksellä, hyvien aikeiden ja ajatusten kera.
Tuossa on mielestäni ideaa, että häntä on kohdeltu itseään siten aina tai aivan liian kauan. Tuollaisen ihmisen muuttaminen ja herättäminen on kuin huutaisi mykälle muurille. Se vastaa aina samalla tavalla, hyväksyy itsensä, ignoroi täydellisesti närkästyksen ja kritiikin.
Sokea, ei näe itseään?
Vai paha olla, paska kiertämään?
ironinen huumori tuntuu kovalta ja kylmältä. Mitä te tulette tänne palstalle jakamaan sontaanne, omaa ärsyyntymistänne ja negatiivisia neuvoja, huomautuksia ja kommentteja?
Ehkä kannattaisi mennä ensin metsään huuhtomaan oma harmistus pois ja tulla sitten paremmalla mielellä.
Minkä takia jotain ihmistä pitäisi muuttaa? Eipä pidä. Ihmiset pitää hyväksyä sellaisina kuin he ovat. jos heillä on paha olla, ongelmia tai vaikeuksia, niin sitten autetaan. onko tätä nyt niiiin kovin vaikea ymmärtää? ei tämä mitään korkeaa matematiikkaa ole. luulisi nyt olevan ihan helppo nakki, sellaisillekin ihmisille, jotka osaavat jopa löytää internet -yhteyden ja näpytellä koneelle niitä näitä.
todellakaan mitään närkästystä ja kritiikkiä ei suoraan pidä ottaa itseensä. yleensä sellaista toisille syytävät ihmiset eivät ole mitään todellisia ystäviä, asioiden, tilanteiden tai elämän ymmärtäjiä. kyllä itsensä tunteminen ja ymmärtäminen ei ole aina helppoa, sitä auttavat ystävät, joista löytyy jotain samaa, asioita, joita voi peilata, myös eroja, voidaan jutella ja tehdä asioita yhdessä.
paskan kiertäminen yhteiskunnassa tarkoittaa sitä, että samat ainekset kiertävät, muuttavat muotoaan vaan välillä. kyllä kiukkukin lähtee helposti kiertämään, varsinkin, jos sitä täällä puretaan toisten niskaan tai palstalle muuten vaan. et kandeis ehkä vähän miettii, jos sellaiseen pystyy.
"Minua vaan rassaa se ärsyyntynyt ja kiukkuinen ja haukkuva tyyli, millä tänne kirjoitellaan. Palstan nimi on kuitenkin ystävyys, joten luulisin, että ihmiset pystyisivät kirjoittamaan asiallisesti, ystävällisesti, korrektisti, ymmärryksellä, hyvien aikeiden ja ajatusten kera."
Niin, millehän palstalle kuuluisivat ihmisten pettymykset ystävyydessään? Se taitaa olla niin, että oli aihe mikä tahansa, enemmän puhututtavia aiheita ovat ne kovat kokemukset, vähemmän ne: "minulla on ihana ystävä, jonka kanssa voin keskustella mistä tahansa, arvostamme toisiamme, emme hallitse ja hajoita vaan olemme ilo toistemme elämässä". Minullakin on kyllä juuri tuollainen ystävä, mutta keskusteluntynkää tuosta aiheesta ei paljoa saada. :] Ihmiset hakevat mieluummin -olkoon vaikka vertaistukea- hankalille kokemuksilleen. Ei se kuitenkaan minun mielestäni tarkoita, etteikö kyettäisi näkemään myös hyvää, sitähän suurin osa elämässä olevista asioista kuitenkin normaalisti on. Vaikka lukisinkin paljon negatiivisia kokemuksia ja jakaisin jonkun omani siellä joukossa, ei se lisää negatiivisuutta elämässäni, eikä poista sitä mikä on hyvää. En tiedä jos jollain toisella asia sitten toimiikin toisin päin.
Lisäksi jos kirjoitan jostain negatiivisesta asiasta, ei se sisällä aietta hyökätä kenenkään kimppuun, eikä mitään muutakaan sen kummempaa, kunhan vain jaan oman kokemukseni.
"Minusta jokaisen ihmisen pitäisi tuntea ja tietää omat rajansa. Jos jonkun käytös ei miellytä, tai se loukkaa, voi poistua paikalta, ja löytää itselleen mielekkäämmät kuviot ja yhteisöt."
Tuosta olen täysin samaa mieltä kanssasi. En vain ymmärrä, miten jostain kokemuksesta kirjoittaminen, asian jakaminen samaa läpikäyneiden kanssa, poissulkisi mielestäsi sen, että juuri noin on toiminut. Vaikka jokin epämiellyttävästi käyttäytynyt ihminen olisikin poissa silmistä, ei se tarkoita, etteikö häntä muistaisi, tai etteikö haluaisi kuulla mitä muut ovat ymmärtäneet siitä, miksi joku niin itseä kohtaan on käyttäytynyt.
Painotat tuota miten muut ihmiset elämässä aiheuttavat eli tekevät toisesta tietynlaisen. No, kärsimystä jonkun taholta kokeneet samalla tavoin ovat hänen vuokseen tulleet sellaisiksi ihmisiksi, että haluavat päästää aiheesta höyryjä, vaikka sitten ystävyys palstalla. Se nyt on kuitenkin aika vaaratonta tapaa purkaa itseensä kohdistunutta kurjuutta ulos. Se heille suotakoon, joita se auttaa.
Omasta mielestäni ihminen voi itseään muuttaa, valita tavat miten toimii, ellei ole jotenkin kovasti sairas. Jos on sairas, niin sitten pitäisi saada apua jostain muualta. Kenen syytä se on, ettei apu löydy niiden luokse, jotka sitä kipeimmin tarvitsisivat? Se lie ikuisuuskysymys.
"todellakaan mitään närkästystä ja kritiikkiä ei suoraan pidä ottaa itseensä. yleensä sellaista toisille syytävät ihmiset eivät ole mitään todellisia ystäviä, asioiden, tilanteiden tai elämän ymmärtäjiä. "
Asia onkin juuri näin, mutta sehän siinä ärsyttää, että kyseiset ihmiset eivät itse tajua, etteivät tajua (muiden) asioista yhtään mitään.
molemmin puolin, niin leaderia kuin muitakin kohtaan.
Eli ei tunneta leaderia, ei ymmärretä, miksi se käyttäytyy, kuten käyttäytyy. Eikä leaderi tunne muita, eikä tiedä, miltä niistä tuntuu.
Äh. Enemmän konkreettisia esimerkkejä ja tapauksia jos saisi tänne mukaan, sitten olis helpompi analysoida, puhua, keskustella ja vaihtaa mielipiteitä asioista.
Tai ehkä olisi vieläkin parempi, jos kaikki koittaisivat tehdä noita asioita myös oikeassa elämässä ystävällisesti ja suoraan ao. ihmisten kanssa jos se on mahdollista, eikä pelkästään täällä. Kertoa, miltä itsestä tuntuu, mitä omassa elämässä on tapahtunut jne. No aikaa ja yhdessä oloa vaan tarvitsee se.
jos joku pohtii elämäänsä ja kokemuksiaan ja ystävyyssuhteittensa kiemuroita palstalla ja saa erilaisia näkökulmia sitä kautta asioihin.
Ymmärrystähän se vaan lisää. Ja jokainen sitten oman vapaan tahtonsa mukaan voi toimia sen pohjalta miten parhaaksi näkee. Et sinäkään voi tietää, moniko täällä ajatuksiaan selvitellyt saakin asiat kuntoon jonkun ystävänsä kanssa, koska löytää erilaista ymmärrystä asioihin.
Tää on ihan vaaratonta tämmönen ajatusten vaihtaminen. Miksi se tuntuu sinusta niin pahalta?
vastauksesta myös. Auttoi mua kyllä. Ei ole mitään pahaa täällä palstalla keskustella. Hyvä niin, tosi hyvä. Kyllä mä uskon, että montaa on keskustelut auttaneet. Joskus eksyn vaan väärille palstoille, jonne mun ei kannata mennä, kun siellä haukutaan ja otan kaiken itseeni.
Säikyn vaan kärkkäitä mielipiteitä ja riitelyä. Koitan vahvemmaksi oppia.
Älä säiky turhaan. Ei täällä varmaan sinua henkilökohtaisesti edes kukaan hauku kuitenkaan :). Täällä vaan puretaan hetken tuntoja, joskus ne voivat olla toki kärkkäitäkin, mutta yleensä se helpottaa, kun on saanut jotain ulos itsestään. Ei tunnu enää sama kärkäs tunne pinnalla. Ja voi nähdä, että ei ole tavatonta joskus vihastua johonkin asiaan, tilanteeseen tai ystäväänkin. Se on vain elämää. Ja voi ymmärtää, mikähän siellä ystävällä on voinut vaikuttaa niihin asioihin, jotka itseä sitten ovat kiukustuttaneet. Ja voi muistaa, mitkä asiat kuitenkin ovat olleet myös hyviä, koska niitähän on jokaisessa ihmissuhteessa , sekä omat hyvät että huonot puolensa. Jos on pelkästään jompaa kumpaa, niin ei sitten taideta puhua edes oikeasta ihmissuhteesta ja ystävyydestä.
Koitahan jaksella, äläkä anna kirjoitusten säikytellä. Ne ovat vain tavallisten ihmisten hetkeen sidottuja sanoja, eivät pelkkiä koko totuuksia ja jostain ihmisestä annettuja täydellisiä kuvauksia.
Mukavaa talven jatkoa sinulle! :)