mitä tehdä

olen menossa kursseille ja mieheni luulee että rakastun ensimmäiseen vastaantulevaan ihmiseen. saanko sanoa häntä jo mustasukkaiseksi? mitään aihetta hänellä ei pelkoon ole koska rakastan vaan ja ainoastaan häntä.... kihlat venyy sen takia koska epäilee koko ajan mua.... olemme tunteneet 8 vuotta ja seurustelleet 2 vuotta. onko syytä huolestua hänen mustasukkaisuudesta? musta se ei ole enää normirajoissa!
71117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voit kyllä sanoa häntä mustasukkaiseksi. itse olen ollut samankaltaisess tilanteessa, mutta minä olin se mustasukkainen osapuoli. minuun ainakin tehosi, kun poikaystäväni vakuutti minulle sydämensä pohjasta ettei muita naisia halua, ja taisi sanoa, että vaikka hän ihastuisikin, se ei tarkoita sitä että hän suin päin ryntää sn toisen syliin, vaan yrittää silloin päästä eroon koko ihastumisesta. hän ei hermostunut minuun vaikka olinkin vaikeasti mustasukkanen, hän pysyi rauhallisena ja keskittyi oikeastaan suurimmaksi osaksi lohduttamiseen, vaikken edes itkenyt vaan olin vihainen. siten ainakin oma mustasukkasuus laantui.
ole siis kärsivällinen, äläkä anna periksi miehesi mustasukkasuudelle.

Äänestä
  • kiitos kannustavista sanoista. se on mulle huipputärkee kurssi enkä tod. aio olla menemättä sinne miehen mustasukkasuuden takia. pidän pääni

    Äänestä

voin sanoa sen, että miehesi oma epävarmuus heijastuu juuri tuollaisena käytöksenä että epäilee sinua, vaikkei mitään syytä olekaan. Hän pelkää toisen tekevän sitä mitä pelkää itsensä tekevän. Tämä kaikki on luultavasti hänen alitajunnassaan, ettei hän ite osaa katsoa asiaa näin. Eli tavallaan tässä ei ole kyse mustasukkaisuudesta koska ei ole mitään aihetta josta olla mustasukkainen, tai kohdetta jolle olla mustasukkainen, vaan hän pelkää tulevansa petetyksi koska hän (tiedostamattaan) pelkää ihastuvansa johonkin toiseen, ja se laukausee tällaisen reaktion.

Äänestä
  • Tai miehesi on tullut aiemmin yllättäen petetyksi/hylätyksi ihmissuhteessa, jossa ei osannut epäillä sellaista. Tästä johtuen hän nyt "suojaa" itseään tilanteissa, joissa suoranaista uhkaa ei edes välttämättä esiinny.

    Äänestä

  • UPDATE_8258374 kirjoitti:

    Tai miehesi on tullut aiemmin yllättäen petetyksi/hylätyksi ihmissuhteessa, jossa ei osannut epäillä sellaista. Tästä johtuen hän nyt "suojaa" itseään tilanteissa, joissa suoranaista uhkaa ei edes välttämättä esiinny.

    hän on kyllä erittäin epäilevä henkilö ja aina varuillaan. kokenut elämässään kaikkee sontaa. voiko johtua myös mein ikäerosta ku itte 29 ja hän 45. ajattelin ettei se jaksa kattel tälläst nuorukaist... vaikkakin ollaa aina loppupeleis rakastetttu toisiamme

    Äänestä

  • jati vaa kirjoitti:

    voi olla syy miksi hän ei luota. Toisaalta on kyllä kurjaa ettei luota sinuun vaikka ei ole mitään syytä olla vainoharhainen. Hänellä on vain vissiin mennyt kaikki luottamus ihmisiin ylipäätään. Oletteko puhuneet tästä asiasta? Tämä juttu ei selviä jos et ota tätä aiheeksi hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Psykologi...ei ihan kirjoitti:

    voi olla syy miksi hän ei luota. Toisaalta on kyllä kurjaa ettei luota sinuun vaikka ei ole mitään syytä olla vainoharhainen. Hänellä on vain vissiin mennyt kaikki luottamus ihmisiin ylipäätään. Oletteko puhuneet tästä asiasta? Tämä juttu ei selviä jos et ota tätä aiheeksi hänen kanssaan.

    olemme keskustelleet asiasta ja tietää mun tarvitsevan tukea kursseilla olemisesta koska mulla masennus ja paniikkihäiriö. tarvitsen ihan älyttömästi tukea jopa jokapäiväiseen elämiseen ja sitä hän antaa mutta erossa olessamme hän tosi mustis enkä tajua sitä koska en ole kaunis saati mitään muutakaan. kiltti olen se taitaa olla se syy?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kati vaa kirjoitti:

olen menossa kursseille ja mieheni luulee että rakastun ensimmäiseen vastaantulevaan ihmiseen. saanko sanoa häntä jo mustasukkaiseksi? mitään aihetta hänellä ei pelkoon ole koska rakastan vaan ja ainoastaan häntä.... kihlat venyy sen takia koska epäilee koko ajan mua.... olemme tunteneet 8 vuotta ja seurustelleet 2 vuotta. onko syytä huolestua hänen mustasukkaisuudesta? musta se ei ole enää normirajoissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu