Tuonnempana oli juttua terveistä elämäntavoista ja uskonnosta sekä uskonnosta ja menestyksestä.
Minäpä heitän tähän kunnon vision ja väitän, että uskonnoille käy kohta kuten tupakalle.
Valistuksen myötä ihmiset lakkaavat uskomasta uskontoon liitetyn mielikuvateollisuuden valheille, ja uskonnon kiistaton epäterveellisyys ja vahingollisuus tunnustetaan.
Sen jälkeen seuraa valtiovallan taholta terveyssyihin pohjautuvia rajoituksia mm. alaikäisten uskonnonkäytölle ja uskonnon käyttöön julkisissa tiloissa. Myös uskontojen hinnat nousevat verotuskeinoin.
Lopulta uskonnosta kuten tupakasta tulee vain alempien sosiaaliluokkien marginaali-ilmiö: siitä välittävät enää vain tietämättömimmät ja piittaamattomimmat meistä.
Minäpä heitän tähän kunnon vision ja väitän, että uskonnoille käy kohta kuten tupakalle.
Valistuksen myötä ihmiset lakkaavat uskomasta uskontoon liitetyn mielikuvateollisuuden valheille, ja uskonnon kiistaton epäterveellisyys ja vahingollisuus tunnustetaan.
Sen jälkeen seuraa valtiovallan taholta terveyssyihin pohjautuvia rajoituksia mm. alaikäisten uskonnonkäytölle ja uskonnon käyttöön julkisissa tiloissa. Myös uskontojen hinnat nousevat verotuskeinoin.
Lopulta uskonnosta kuten tupakasta tulee vain alempien sosiaaliluokkien marginaali-ilmiö: siitä välittävät enää vain tietämättömimmät ja piittaamattomimmat meistä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olet totaalisen erehtynyt.
Uskonnnot eivät ole häviämässä mihinkään, päin vastoin.
Jos tarkoitat kristinuskon häviämistä, niin olet oikeassa, kristinusko vaihtuu Suomessa islamiin tulevina vuosikymmeninä.
Tuolle väitteelesi ei ole mitään perusteita.
Muuten varmasti tulee vaihtumaan, ellei nykymeno muutu, ja tuskin muuttuu.
Sitäkö, että ihmiset jotka eivät usko jumalaan, eroavat ev.lut.kirkosta?
Miksi tällaiset ihmiset sitten ykskaks alkaisivat palvoa jotain allahia?
Jos lapset eivät ole kilttejä, mustalainen vie. Tai joulupukki.
Mutta kun niitä pelotteluja ei enää uskota, niin nyt sanotaan että tuhma muslimisetä...
Todella harvat ovat oikeita ateisteja ... ainakaan koko elämäänsä. Kyllä tyhjiö jollakin täyttyy. Tähän saumaa pääsevät vahvimmat sekä suurimman käännnytyspontentiaalin omaavat tahot.
Nykymenolla tarkoitan islamin leviämistä eurooppaan, eikä Suomikaan tule siltä säästymään.
Viime vuonna Suomeen tuli 26500 maahanmuuttajaa, eikä kaikki suinkaan töihin tänne tulleet.
Islamin on helpompi levittäytyä, jos "pohjat" on tehty valmiiksi.
"Pohjilla" tarkoitan kristinuskon häviämistä alueilta, jonne islam on päättänyt levittäytyä.
Mm. jokainen kirkosta eronnut luo omalta osaltaan tätä pohjaa.
viitsisi tuollaista soopaa suoltaa. Ei minulla mitään tyhjiötä ole.
Kuvitteletko tosissaan, että jos ihminen ei usko jumaliin, niin jonkun käännytysoperaation jälkeen hän sitten hupskeikkaa alkaakin uskoa johonkin jumalolentoon?
No sen kun kuvittelet, mutta älä ala psykologiaa tähän liittämään, kun et hallitse sitä.
oikein isokin porukka täällä Suomen ev.lut.kirkon puolesta puhumassa ja pelottelemassa islamin invaasiosta Suomeen, jos porukka eroaa kirkosta?
Saatteko edes päivärahaa, vai ihanko aatteelliselta pohjalta tuota pelottelukampanjaa käytte. Oi voi kun pelottaa!!!
väistämättä tuollaisen kehityssuunnan.
Itse kyllä pelkään että tuosta tulee yksi ihmiskuntaa jakavista asioista, ne ihmiset jotka edelleen kehittyvät voimakkaassti ja sitten tuttikset, joilla kuupassa pyörii taikausko ja koulutustaso on matala tai hyvin heikko.
ikävä kyllä...
raamatun mukaan lopun aikoina tuleekin suuri luopumus...
noin sen pitäisikin mennä. pois vaan kaikki uskonnot tästä maasta.
Paha on saamassa vallan maailmassa, kuten Sanassa ennustetaan. Mutta vain määrätyksi ajaksi. Voi niitä, jotka joutuvat elämään Pahan valtakautena maailmassa.
Eikö uskonnollisuus lisäänny? Katsopa USA:n
presidenttikilpaa, jokaisen ehdokkaan tulee
vakuutella uskonnollisuutta menestyäkseen.
Entäs sitten Venäjä? Tieteellisella ateismilla ei
saatu nyhdettyä uskonnollisuutta, muunmuassa
islam kukoistaa siellä, sitäpaitsi Stalin joutui
turvautumaan ortodoksiseen kirkkoon sodittaessa
"suurta isänmaallista sotaa" Saksaa vastaan.
Entäs se kun paraikaa ollaan luomassa uutta
juhlavaa yleisuskontoa, johon yhdistetään islamia, kristinuskoa ja muita suuria uskontoja.
Unohdetaan että ihminen on uskonnollinen olento,
jos hän ei saa tai hyväksy aitoa kristinuskoa,
niin hän kaivaa korvikkeeksi minkä tahansa
uskonnon, jopa ateismin, joka sekin on eräänlainen uskonto, koska se on uskomusjärjestelmä, joka suuntautuu uskomaan
olematonta.
Ikävä kyllä näinä viimeisinä aikoina ennen
uskovien ylöstempausta uskonnollisuus todella
tulee rehottamaan aidon kristinuskon kustannuksella.
Tuon uskovien ylöstempauksen jälkeen uskonnollisuutta saatetaan rajoittaa, kun huomataan, että tuolla joukkokadolla on jotain
tekemistä uskon kanssa, tai sitten se selitetään ufojen ihmiskaappaukseksi.
No! lakatkaapas ateistit kilvan ateismista,
koska se on uskoa olemattomuuteen, uskottelua
olemattomuuteen, eli sitä samaa mitä uskonnot
muutenkin ovat, eli uskoa huuhaahan, jossa on
totuutta vain senverran siteeksi, että se
harhauttaa uskomaan tuohon huuhaahan.
Miten ateisti voi uskoa ateismiin, koska se on
uskoa olemattomuuteen, ja ateistihan ei voi uskoa?
Usko olemattomaan taasen huuhaata, ja huuhaa taasen uskontoa, joten summa summarum ateistit
ovat uskonnollisia, ja monet tuota todella
jääräpäisesti, koskapa eivät tahdo uskoa jopa
sellaista, joka on tieteellisesti näytetty
toteen, puhumattakaan että uskottaisiin sellaisiin todistuksiin joita voidaan esittää
oikeudessakin ilman vaaraa väärästä todistuksesta.
Ei ateistit ole tyhmiä, ei suinkaan! Ei! vaan he
haluavat olla sitä jopa tietentahtoen, tahtoen
mielihyvin uskoa täysin järjetöntä ja sellaista
todennäköisyyttä, joka selvällä järjellä on täysi
mahdotomuus, ja taasen päinvastoin, mikä on
tieteellisesti ja kaikin mahdollisin tavoin
osoitettu oikeaksi, niin tuollaista ei suostuta
tietentahtoen uskomaan, ei vaikka se olisi kuinka
järjellistä.
Ja tuo kaikki vain siksi, että tahdotaan olla kuin muutaman vuoden ikäinen lapsi, joka vain
sanoo että:"En tahdo", vastoin kaikkia järkisyitä
ja perusteluja, itsepintaisesti vain pidetään
tuota asennetta:"En tahdo".
Väitteitä, väitteitä...
"Unohdetaan että ihminen on uskonnollinen olento.."
Sinä väität niin. Minä väitän että ihminen on pohjimmiltaan järkevä olento eikä mikään geeni pakota toimimaan ei-järjellisesti.
"Entäs sitten Venäjä? Tieteellisella ateismilla ei saatu nyhdettyä uskonnollisuutta, muunmuassa
islam kukoistaa siellä."
Keski-Aasian tasavalloissa islam on edellen "kesympää" kuin esim. Afganistanissa, Pakistanissa, Saudi-Arabiassa, Iranissa.
Viro on edelleen Euroopan suurimpia pakanamaita - vain 30% tunnustaa uskoa. NL:n romahdus ei ole saanut väkeä palaamaan kirkkoihin.
Ja taas tuo Ateismi on uskonto". Hohohoijaa...
Ateismi on jumaluskon puutetta, ei uskoa jumalisiin dogmijärjestelmiin, mutta uskikselle tätä on turha kertoa, koska hänen maailmassaan kaikilla on uskonto.
Tulevaisuutta kannattaa miettiä historian kautta ja voit pohtia visiotasi tarkemmin, kun olet pohtinut hieman alkoholihistoriaa (sinällään hauska asian liepeille osuva yksityiskohta on, että juuri SDP vaati innokkaana kieltolakia).
Tätäkö peruskoulun kakaraopettajien kurittomien perheiden kakaroille syötettyä aivopesua, jossa uskotaan kaikki, mistä joku sanoo, että "perustuu tutkimuksiin"
Perukoulun ja vapaan kasvatuksen karvaita hedelmiä saa kansamme irvistellä vielä pitkään.
Jatkanpa vielä.
Aivan kuten ennen nykyistä tupakkalakia himoröökaajia oli vain ihmisten vähemmmistö (10-30%?), niin laki takasi tälle vähemmistölle paitsi luvan röökata, myös luvan terrorisoida tupakoimatonta enemmistöä saamalla savuttaa aina ja kaikkialla, ja savuttominen piti tätä "oikeutta polttaa" vain sietää ja pysyä passiivisena tupakoitsijana. Kun ravintolassa tai baarissa yksi päätti polttaa, niin kymmenen vieressä kärsi tämän yhden "oiekudesta".
Sama pätee uskontoihin "uskonnonvapaudessamme": vähemmistönä olevat tosiuskovaiset saavat tietenkin harjoittaa uskoaan, mutta se ei rajoitu vain heidän omaan käyttöönsä, vaan valtiovalta on taannut heille saman oikeuden kuin aikoinaan tupakoitsijoille: saastuttaa myös paheeseen osallistumattomien mielet ympäristössään.
Ei riitä, että itse käy kirkossa: kulttuuriperintöön ja siitä kumpuavaan oikeutukseen vedoten päiväkotien ja koulujen lapset hinataan väkisin hokkuspokkusten kulttitoimituksiin osana opetussuunnitelmaan.
jengi ei edes tiedosta asiaa, niin syvällä on taikauskon terrori
Et varmaan ole vielä tupakoinnin suhteen onnellinen, sillä joillain ravintoloilla ja baareilla on vielä lupa sallia tupakointi. Tietenkään, koska sinä et polta, kukaan ei saa polttaa.
Olet samanlainen tosiuskovainen, kenen mielestä kaikkien tulisi uskoa ja elää juuri niin kuin hän itse uskoo ja elää. Eikä se, ettet usko jumalien olemassaoloon, vaikuta asiaan.
aika pahoin. Tässä muutamia juttuja:
1. Tupakoijat ovat vähemmistöryhmä aivan kuten ateistit. Enemmistödemokratiassa vähemmistöjä on helppo polkea, mutta siitäkin on poikkeuksia joko historiallisista tai taloudellisistä syistä, kuten kielivähemmistömme. Mutta ei ateismilla ole järin suurta lainsäädäntövaltaa, jos n. 80% kansasta kuuluu kirkkoon.
2. Tupakan terveyshaitoista on tieteellistä näyttöä kymmeniltä vuosilta, mitään vastaavaa ei uskon osalta ole olemassa. Usko saattaa jopa raittiusaatteensa takia edistää ihmisten terveyttä. Elämänlaadulle se voi olla silti haitaksi, mutta enpä lähtisi väittämään uskoa terveydelle haitalliseksi ilman tutkimustietoa.
3. Tupakka ei huumaa ihmistä, kuten usko tuntuu tekevän. Parempi vertaus olisi viina/usko ja eipä taida tulla rajoituksia ihan heti kumpaankaan. Molemmista maksetaan kyllä veroja.
4. Historiallisesti tupakka on paljon nuorempi tuote kuin usko. Samaa luokkaa kahvin, kaakon ja monen muun asian kanssa.
5. Ajatuksellisesti olet aika vaarallisella tiellä kohti diktatuuria. Mikä sinä olet päättämään saanko minä polttaa röökiä tai uskoa johonkin asiaan. Mikä tekee sinusta auktoriteetin minun asioihini? Kyllä jokainen ihminen saa toistaiseksi tehdä omalle elämälleen niin kuin parhaaksi näkee.
6. Tupakanpolttoa ei opeteta kouluissa, kristinuskoa kyllä.