Kuin väkivalta olisi sarjan itsetarkoitus.
Aikaisemmin oli onnistuttu jotenkin nivomaan yhteen ihmissuhteita ja jännitystä limittäin.
Nyt sarja etenee vain yhdestä pamauksesta toiseen. Ennen oli kunkin roolihahmon kohdalla uskottavampaa, miksi kukin lähti mukaan moiseen teurastukseen.
Oli tytär, vaimo, poikaystävä, miesystävä... aina jokin motiivi, miksi oli uskottavaa - ja miksi myös inhimillisellä tasolla tuli oikeasti jännittäneeksi "kuinka kenenkin käy".
Ei enää entisensä!
3
579
Vastaukset
- sdsdgdfsfd
Seasonit parhausjärjestykseen, ekana paras:
5
2
6
1
4
3- .....-...-.-.-
Viides kausi oli jo niin puuduttavaa toistoa aiemmista kausista, etten voi käsittää, miten kukaan voi pitää sitä parhaana kautena.
Kakkoskausi on oma suosikkini.
Kehoitan kuitenkin kaikkia katsomaan ensimmäisen kauden ja sitten vertaamaan sitä ohjelman tekniseen toteutukseen esimerkiksi kaudella 6. Alkuperäisen 24:n uusi tapa kehittää montaa juonta yhtä aikaa reaaliajassa on vesittynyt. Nyt on yksi pääjuoni, josta välillä vaihdetaan pariin sivujuoneen, jotka ovat kuitenkin koko ajan tiiviisti yhteydessä pääjuoneen. Sivujuonet eivät käytännössä etene ollenkaan paitsi silloin kuin ne ovat ruudussa. Juonet eivät siis etene yhtä aikaa vaan vuorotellen.
- jack the builder
Tämä on kolmas tuotanto, jota seuraan, enkä ole nähnyt niitä ensimäisiä. Idea voisi olla ihan hyvä, mutta SE (24)ei toimi tässä lainkaan. Ainakin tällä kertaa on lisäksi koko juonen kehittely ihan kökköä ja katsoja saakin aina välillä tahattomia naurukohtauksia, vaikka se ei liene tarkoitus. Aion silti ainakin yrittää sinnitellä sarjan loppuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1804710Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k233608Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572227Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331388- 721250
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751141Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391043- 53973