"Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos"

Pitkä suojasääkausi on saanut taas ilmastonmuutosuskontokunnan edustajat ryömimään ulos koloistaan maailmanloppua julistamaan. Tottahan toki se on meidän syytä, kun Atlantille kehittyy matalapaineenkeskuksia, joiden eteläpuolitse pääsee Skandinaviaan virtaamaan lauhaa ilmaa etelästä? Sää ja ilmasto eivät suinkaan ole ainoita asioita, jotka nykyisessä ilmastonmuutoskeskustelussa menevät sekaisin. Asioiden mittasuhteet menevät myös sekaisin, muiltakin kuin kaiken karvaisilta aktivisteilta. Täällä keskitytään citymaastureiden jahtaamiseen samaan aikaan kun Kiinassa pelkästään hiilikaivospaloissa palaa harakoille arviolta 200 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Kaikkein huolestuttavinta Suomen ja Euroopan kannalta ovat nämä EU:n kaavailemat, mitä ilmeisimmin yksipuoliset päästökauppa, energiavero ynnä biopolttoainekaavailut. EU-maiden osuus kaikista maailman "kasvihuonekaasupäästöistä" on vain 15%. Vaikka uskoisimmekin globaaliin iltasatuun nimeltä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, niin Euroopan toimenpiteillä ei ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Ainoastaan kilpailukykymme pystymme turmelemaan. Ironista on, että yksi vahvimmista perusteista EUhun liittymiselle oli juuri teollisuutemme kilpailukyvyn turvaaminen. En ole tähän päivään mennessä vielä tajunnut, että mitä hyötyä sellaisen maan kuin Suomen teollisuudelle EU:sta oli. Olihan suomalainen teollisuus jo valmiiksi eurooppalaisen vapaakaupan piirissä. Nyt sen sijaan taitaisi Suomen teollisuudelle olla hyödyksi lähteä EU:sta pois mahdollisimman nopeasti. Ja kyllähän se lähteekin. Kiinan hiilidioksidipäästöistä vielä sen verran, että ne olivat vuonna 2006 1.7 gigatonnia. Vuonna 2010 niiden on arveltu olevan n. 2.7 gigat. Vuonna 2006 Kiina tuotti saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin Yhdysvallat. Vuonna 2010 Kiina tuottaa hiilidioksidipäästöjä arvion mukaan saman verran kuin Yhdysvallat, Japani, Saksa, Iso-Britannia, Kanada ja Australia yhteensä. Kiinan päästöjen lisäys lähivuosina on todella huomattava. Pian päästään testaamaan hiilidioksidihypoteesia maapallon koelaboratoriossa. Viimeistään 5 vuoden kuluttua pitäisi pystyä selkeästi osoittamaan, että hiilidioksidin lisääminen nostaa maapallon lämpötilaa, jos teoria pitää paikkansa. Mitä tässä siis EU:n toimet merkitsee. Muuta kuin tietysti sitä, että täältä pakenee tuottava työ Kiinaan ja muualle hälläväliämaihin.
Uutistoimistot levittivät äskettäin tietoa Mars-planeetan jäätiköiden sulamisesta ja lämpenemisestä samassa tahdissa maapallon kanssa. Tietysti samanaikainen lämpeneminen voi olla puhdasta sattumaa, eikä välttämättä marsilaisten itsensä aiheuttamaa, mutta ihmeen vähän tästä keskustellaan. Myös viikinkien harjoittamasta laajamittaisesta maanviljelystä Gröönlannissa 800-1000 vuotta sitten ei jostain syystä paljon puhuta niissä piireissä, joissa halutaan pitää yllä myyttiä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.
Tuolla on mielenkiintoinen nettisivusto aiheeseen liittyen.
http://www.greenfree.fi/
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet nähnyt vaivaa, toisin kuin tällä palstalla yleensä. Olet PERUSTELLUT kantasi. ITSE ?

Nostan sinulle hattua!

Suomi eli KESKUSTA on aktiivisesti mukana ilmaston muutostorjunnassa. Ilmaston muutoksen torjuminen ei KAPITALISTI-puolueelle nimeltä Keskusta ei sittenkään ole itsetarkoitus.

Maa tarvisee VEROJA ja Kepun äänestäjät toimeentuloa. Siitä vain on kysymys:

>>>Kiina ei aio osallistua ilmastonmuutostorjuntaan talouskasvuaan vastaavalla osuudella, vaan vaatii Lännen jo 100 vuotta tupruttaman uusiutumattoman energian osuuden mukaan ottamista. Periaatteessa näin. Tämän Kiinan kannan ymmärrän.

Kun ajattelet, että ko EU-alueella bensan hinta on keskimäärin 1,5 euroa, niin tänään USA:ssa litra hinta on 60 dollarisenttiä. Siis kolmasosa.
Jos muutoksia halutaan, niin USAn bensalitran hinta pitäisi saada vähintään EU-tasolle. Samoin Kiinan.

Entä Suomi. Suomi ei ilmastoa muuta, mutta sen pikkiriikkinen ministeri Mauri Pekkarinen aikoo niin tehdä. Siis ainakin matin ja maijjan kukkarolla. Katso miten:

"Ilmastomuutos on selviö.

Keskustan Mauri Pekkarinen onkin täysillä mukana keskustan ilmastomuutoshankkeissa:

- rikkaiden verotusta voidaan keventää edelleen kiristämällä jo piikissään olevia ympäristöveroja (pienenpienessä suomessa)

- pellot tulisi saada biodiiselin viljelyyn, takuuhinnalla tietenkin

- kun pellot sadaan diiseliviljelyyn, nousee viljan ja perunan "peltohinnat" automaattisesti

- sähkön hintaa pekkarinen korottaa suorastaan innolla, sillä onhan se uusi PAKKOPIILOVERO, ja rikkaiden tuloverotusta voidaan siten keventää, mutta ennen muuta KAUTTA LINJAN korkea energian hinta vaudittaa peltojen biodiiseliviljelyn käyttöönottoa.

- sähkön hintaa tulee korottaa siitäkin syystä, että sitähän SÄÄSTYY, ilmastonmuutoksesta johtuen. Ja kuten tiedät entuudestaan, on hintoja aina nostettu, kun on ryhdytty kunnolla säästämään.

- Pekkarinen on suorastaa EU-pauloissa, kun uusiutumattoman energian osuutta pitää EU-vaatimuksesta juuri pienessä suomessa LISÄTÄ, kun meillä sen osuus on jo peräti 28 % energiatuotannosta 50-miljoonaisen Iso-Britannian "muhkeaan# vain 2-3% osuuteen verrattuna.

Joko ymmärsit Pekkarisen ja kepun "yskän", ilmastomuutosasioissa.

Tosiasiassa, jos ilmaston muuttaminen, siis vaikuttaminen itse ilmiöön kiinnostaisi, pistäisi toimet aloittaa USA:sta, nostamalla EUta vauraamman USAn bensanhinta reaalisesti EU-tasolle, 2:een dollariin/litra nykyisen 60 sentin sijaan.

Mutta, kuten sanottu, ilmaston muuttamisesta takaisinpäin ei keskustassakaan olla kiinostuttu, sen sijaan jäsenkentän etuja palvelemaan on ilmastomuutos mukava käsikassara.

Ei liene enää epäillystä, että ilmastomuutos on tosiasia, sulihan lumet etelä-suomesta tilastollisesti vuoden KYLMIMPÄÄN aikaan, tammikuun puolivälissä. Jo toisena vuonna peräkkäin. Tämä ei ole sattumaa tai tilastollisesti normaali poikkeama. Enää. "

Äänestä
  • "Maa tarvisee VEROJA ja Kepun äänestäjät toimeentuloa. Siitä vain on kysymys:"

    Paitsi että ne kepun äänestäjät asuu nykyisin kaupungeissa ja kirkonkylissä ja ovat vain pieneltä osaltaan maanviljelijöitä.

    "Kun ajattelet, että ko EU-alueella bensan hinta on keskimäärin 1,5 euroa, niin tänään USA:ssa litra hinta on 60 dollarisenttiä. Siis kolmasosa.
    Jos muutoksia halutaan, niin USAn bensalitran hinta pitäisi saada vähintään EU-tasolle. Samoin Kiinan."

    Näin on. Kunhan nyt saatais se edes tuplaantumaan.

    "Joko ymmärsit Pekkarisen ja kepun "yskän", ilmastomuutosasioissa."

    No en. Vaikka tuo onkin näennäisen uskottavan tuntuinen salaliittoteoria, niin kyllä Pekkarisen yskä on ihan samaa yskää kuin kaikilla muillakin ilmastonmuutosuskovaisilla.


    "Ei liene enää epäillystä, että ilmastomuutos on tosiasia, sulihan lumet etelä-suomesta tilastollisesti vuoden KYLMIMPÄÄN aikaan, tammikuun puolivälissä. Jo toisena vuonna peräkkäin. Tämä ei ole sattumaa tai tilastollisesti normaali poikkeama. Enää. "

    Äänestä

Nostan hattua hyvästä kirjoituksesta ja asiaan perhtymisellä pintaa syvemmälle, mikä tosiaan on unohtunut tässä sairaassa globaalissa.

>>Vaikka uskoisimmekin globaaliin iltasatuun nimeltä >>ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, niin Euroopan >>toimenpiteillä ei ole mitään vaikutusta yhtään >>mihinkään

Osuvasti sanottu, nimittäin kaikella tällä on yksi päämäärä. Ilmastolla tehdään bisnestä. Kylmä totuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Kansalainen* kirjoitti:

Pitkä suojasääkausi on saanut taas ilmastonmuutosuskontokunnan edustajat ryömimään ulos koloistaan maailmanloppua julistamaan. Tottahan toki se on meidän syytä, kun Atlantille kehittyy matalapaineenkeskuksia, joiden eteläpuolitse pääsee Skandinaviaan virtaamaan lauhaa ilmaa etelästä? Sää ja ilmasto eivät suinkaan ole ainoita asioita, jotka nykyisessä ilmastonmuutoskeskustelussa menevät sekaisin. Asioiden mittasuhteet menevät myös sekaisin, muiltakin kuin kaiken karvaisilta aktivisteilta. Täällä keskitytään citymaastureiden jahtaamiseen samaan aikaan kun Kiinassa pelkästään hiilikaivospaloissa palaa harakoille arviolta 200 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Kaikkein huolestuttavinta Suomen ja Euroopan kannalta ovat nämä EU:n kaavailemat, mitä ilmeisimmin yksipuoliset päästökauppa, energiavero ynnä biopolttoainekaavailut. EU-maiden osuus kaikista maailman "kasvihuonekaasupäästöistä" on vain 15%. Vaikka uskoisimmekin globaaliin iltasatuun nimeltä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, niin Euroopan toimenpiteillä ei ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Ainoastaan kilpailukykymme pystymme turmelemaan. Ironista on, että yksi vahvimmista perusteista EUhun liittymiselle oli juuri teollisuutemme kilpailukyvyn turvaaminen. En ole tähän päivään mennessä vielä tajunnut, että mitä hyötyä sellaisen maan kuin Suomen teollisuudelle EU:sta oli. Olihan suomalainen teollisuus jo valmiiksi eurooppalaisen vapaakaupan piirissä. Nyt sen sijaan taitaisi Suomen teollisuudelle olla hyödyksi lähteä EU:sta pois mahdollisimman nopeasti. Ja kyllähän se lähteekin. Kiinan hiilidioksidipäästöistä vielä sen verran, että ne olivat vuonna 2006 1.7 gigatonnia. Vuonna 2010 niiden on arveltu olevan n. 2.7 gigat. Vuonna 2006 Kiina tuotti saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin Yhdysvallat. Vuonna 2010 Kiina tuottaa hiilidioksidipäästöjä arvion mukaan saman verran kuin Yhdysvallat, Japani, Saksa, Iso-Britannia, Kanada ja Australia yhteensä. Kiinan päästöjen lisäys lähivuosina on todella huomattava. Pian päästään testaamaan hiilidioksidihypoteesia maapallon koelaboratoriossa. Viimeistään 5 vuoden kuluttua pitäisi pystyä selkeästi osoittamaan, että hiilidioksidin lisääminen nostaa maapallon lämpötilaa, jos teoria pitää paikkansa. Mitä tässä siis EU:n toimet merkitsee. Muuta kuin tietysti sitä, että täältä pakenee tuottava työ Kiinaan ja muualle hälläväliämaihin.
Uutistoimistot levittivät äskettäin tietoa Mars-planeetan jäätiköiden sulamisesta ja lämpenemisestä samassa tahdissa maapallon kanssa. Tietysti samanaikainen lämpeneminen voi olla puhdasta sattumaa, eikä välttämättä marsilaisten itsensä aiheuttamaa, mutta ihmeen vähän tästä keskustellaan. Myös viikinkien harjoittamasta laajamittaisesta maanviljelystä Gröönlannissa 800-1000 vuotta sitten ei jostain syystä paljon puhuta niissä piireissä, joissa halutaan pitää yllä myyttiä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.
Tuolla on mielenkiintoinen nettisivusto aiheeseen liittyen.
http://www.greenfree.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu