10vuotta parisuhdetta takana. Kaksi lasta. Minä 26v. Mies hyvä. Ei ryyppää, ei rellestä. Osallistuu kodin ja lasten hoitamiseen. Käy töissä.
MIKSI en kuitenkaan ole tyytyväinen? Johtuuko se vain siitä "menetetystä" nuoruudesta? En kyllä koskaan ole kokenut mitään menettäneeni, itsepä olen toivonut löytäväni sen elämäni miehen nuorena. Ja lapsetkin halusin nimenomaan tehdä nuorena!
Mistä hemmetistä sitä tietää VOIKO elämässä olla jotain parempaa? Voiko arki jonkun toisen kanssa olla parempaa, vaikka en nytkään voi oikeastaan mistään valittaa?? ei tätä kyllä varmasti kukaan ymmärrä =D
Kai mun pitää käpertyä itseeni. Onhan mulla sitä paitsi vahvasti sellainen uskomus, ettei mua vastaan kummiskaan kävele mies, jolle kelpaisi koko paketti (minä ja lapset).
MIKSI en kuitenkaan ole tyytyväinen? Johtuuko se vain siitä "menetetystä" nuoruudesta? En kyllä koskaan ole kokenut mitään menettäneeni, itsepä olen toivonut löytäväni sen elämäni miehen nuorena. Ja lapsetkin halusin nimenomaan tehdä nuorena!
Mistä hemmetistä sitä tietää VOIKO elämässä olla jotain parempaa? Voiko arki jonkun toisen kanssa olla parempaa, vaikka en nytkään voi oikeastaan mistään valittaa?? ei tätä kyllä varmasti kukaan ymmärrä =D
Kai mun pitää käpertyä itseeni. Onhan mulla sitä paitsi vahvasti sellainen uskomus, ettei mua vastaan kummiskaan kävele mies, jolle kelpaisi koko paketti (minä ja lapset).
Vastaukset 9
Vanhimmat
tuossa olet oikeassa,että toisen miehen kanssa lapsesi olisivat sinun,ei hänen,ei kannata haihatella ja rikkoa perhettä.Uuttuuden viehätys haihtuu parissa vuodessa ja taas saisit vaihtaa miestä.Lapsesi myös joutuisivat eroon isästään.
Kymmenen vuotta tuli minullakin suhdetta täyteen rouvani kanssa. Muita suhteita minulla ei ennen häntä ollutkaan. Ensimmäinen ja ainoani siis.
Samanlaisia ajatuksia on minullakin päässä liikkunut. Toistaiseksi olen päätynyt siihen, että kunhan rakkautta - tai edes ystävyyttä riittää - hullua on muusta haaveilla. Kaikissa meissä on vikamme.
Sen sijaan perhosia vatsapohjalle joskus toivoisi. Niitä on aika vaikea tässä vaiheessa suhdetta saada muualta kuin ulkopuolelta. No jaa, kenties haaveita vain...
Mutta onko se nyt oikein, että pelkän ystävyyden voimalla elää yhden ihmisen kanssa koko ainoan elämänsä loppuun saakka?
Tuo on kyllä totta, että niitä perhosiahan sitä taitaa kaivata eniten ;) Ja nehän ei ikuisesti masussa asusta...
Joku kutsuu sitä ystävyydeksi, joku rakkaudeksi. Toiset vannovat sen ikuisuutta. Minulle se on sitä, että arki sujuu, keskusteluyhteys on olemassa eikä läheisyyskään ole täysin kadonnut.
Ne perhoset: kai niitä nyt vähän saa haeskella. Toivottavasti siihen sinullakin on mahdollisuus. Varovasti vaan sen perhoshaavin kanssa.
Sinä osaat kyllä kivasti kirjoittaa!!!
Ajatuksia, jotka irrottavat varpaat maan pinnasta. Sanoja, jotka palauttavat painovoiman. Jos joskus tarvitset. Jos haluat etsiä. kajo77 at luukku piste com.
Olen elänyt vasta 5 vuotta mieheni kanssa ja ikää 22v. Yksi lapsi. Tämä on ainoa kunnon suhteeni ja viimeisen puolen vuoden aikana olen miettinyt, että jääkö se ainoaksi, loppuelämäksi. Minulla tosin järki leikkaa, että ruho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, uskon että ruskeampaa. Meillä elämässä on kaikki ok, mutta on jäänyt elämättä se villimpi aika.
Minä saan kyllä perhoset vatsaan jo pelkästä baari-illasta, kun huomaan edelleen saavani katseita. Se riittää minulle ja sillä jaksaa taas jatkaa tasasen turvallista arkea. :)
Kysymykseen aidan tuolla puolen olevasta ruohosta vastaan että se on vihreää.
Mutta tulee se syksy naapuriinkin. Ja ruohosta tulee parhassakin tapauksessa aivan yhtä kellastunutta ja harmaata kuin se omakin.
Jos on lapsia, neuvoisin keskittymään haaveilun sijasta siihen, miten saisi sen ihan oman ruohon vihertämään säännöllisesti.
Jos ruoho jätetään hoitamatta, se on pilalla. Siitä tulee heinikko.
mutta ei olisi kannattanut sitoutua ja ruveta leikkimään kotia noin nuorena. Olisi kannattanut tapailla eri miehiä, jotta sitten vanhempana tietää, minkälaisen miehen varmasti haluaa. Itseäni harmittaa suunnattomasti, kun piti 23- vuotiaana mennä naimisiin. No, erohan siitä tuli, piti nääs katsoa, mitä muuta maailmalla oli tarjota minulle. Muutaman "villin" kuukauden jälkeen löytyi se oikeakin, vasta lähes 30- vuotiaana!