neuvoton

Ihanaa todeta että muillakin on ongelimia, mutta jotekin tuntuu sietämättömältä enää sietää omaa anoppia. Vuosia olen käsinyt ja niellyt ja yrittänyt ymmärää mutta ei se kirkkaampaa kruunua ole antanut. Ihmettelen suuresti kuika anoppi itse voi? Onko hänellä oikeasti hyvä olla kun jatkuvasti haluaa loukata ja jotekin alistaa ja nöyryyttää toista ihmistä. Tietysti vikaa varmaan puolisossakin kun ei pysty puolustamaan omaa puolisoaan ja antaa kaiken tapahtua. Yksityiskohtia tuskin on turha luetella ei kukaan niitä jaksa lukea tai vähääkään kiinnostaa. Itse olen myös ns. anoppi. Pidän valtavasti miniästäni ( ei vielä vihitty ) mutta kuitekin. Parempaa ihmistä ei lapseni voisi saada ja luotan häneen 100%. Mutta myös kokoemusta epämielyttävästä miniästäkin. Yritän kuitenkin aina pitää mielessäni sen ettei mies puolisoaan äidillensä ota vaan itselleen. Ja jos itse pitää pitää myös äidin hyväksyä lapsensa valinta.
Mutta kaikki kaikessa ehkä se kuitenkin on kemiaa toisen kanssa tullaan toimeen ja toisen ei. Sukua ei voi valita mutta ystävät kyllä.
0521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


itsekkin anoppi kirjoitti:

Ihanaa todeta että muillakin on ongelimia, mutta jotekin tuntuu sietämättömältä enää sietää omaa anoppia. Vuosia olen käsinyt ja niellyt ja yrittänyt ymmärää mutta ei se kirkkaampaa kruunua ole antanut. Ihmettelen suuresti kuika anoppi itse voi? Onko hänellä oikeasti hyvä olla kun jatkuvasti haluaa loukata ja jotekin alistaa ja nöyryyttää toista ihmistä. Tietysti vikaa varmaan puolisossakin kun ei pysty puolustamaan omaa puolisoaan ja antaa kaiken tapahtua. Yksityiskohtia tuskin on turha luetella ei kukaan niitä jaksa lukea tai vähääkään kiinnostaa. Itse olen myös ns. anoppi. Pidän valtavasti miniästäni ( ei vielä vihitty ) mutta kuitekin. Parempaa ihmistä ei lapseni voisi saada ja luotan häneen 100%. Mutta myös kokoemusta epämielyttävästä miniästäkin. Yritän kuitenkin aina pitää mielessäni sen ettei mies puolisoaan äidillensä ota vaan itselleen. Ja jos itse pitää pitää myös äidin hyväksyä lapsensa valinta.
Mutta kaikki kaikessa ehkä se kuitenkin on kemiaa toisen kanssa tullaan toimeen ja toisen ei. Sukua ei voi valita mutta ystävät kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu