niin, aloitetaan.
kerron ensin miehestäni. mieheni on tullut alunperin suomeen töihin, nyt kuitenkin olemme siis yhdessä. hän tuli ulkomailta.
meille tuli vakava suhde, v.-04, pari kuukautta olimme olleet, niin käskin miehen tuoda tavarat meille, halusin hänen muuttavan luokseni. olin rakastunut, ja kuten myös ilmeisesti mieskin. me olemme nyt olleet yhdessä 3,5v ja meille syntyi kesällä yhteinen lapsi. miehelleni ensimmäinen, itselleni toinen (entisestä liitosta on yksi jo minulla).
mies ei ole pettäjä-tyyppiä, ja hän on todella kiltti. itse osaan sanoa suoraan päin naamaa jos jokin minia harmittaa, olen siis suorasanainen. sekä myös temperamenttinen, ehkä myös hiukan mustis... mies ei ole onneksi mustasukkainen luonne, mitä siitäkin tulisi?!
eli nyt olemme siis saaneet sen "perheen", mutta jokin tuntuu mättäävään. Menimme kihloihinkin, ja sormukset on tallessa molemmilla, mutta minä petin miestäni tuossa 2v takaperin, ja se tapahtui pari kertaa. ekalla kerralla mies antoi anteeksi ja ei lähtenyt. toisella kerralla otti tavarat kotoani ja lähti. mutta palasi takaisin! teimme heti lapsen, sillä sanoin että en voi enää odottaa (tiedän et kuulostaa hiukan ehkä typerältä?) mies oli sitten odotuksen ajan ja synnytyksen ajan IHAN OK. ja kaikki sujui kun unelmaa vaan.
masennusta on minulla ollut aina, varsinkin kun tein abortin ihan suhteemme alussa,kun olimme olleet vajaat 3kk yhdessä tein koska en ollut varma pysyykö mies luonamme ja pelkäsin jääväni yksin. sanoin etten halua kahden lapsen YH:ksi. Halusin perheen.
Mieleni muuttui ja niin poikamme syntyi.
kihlasormus miehellä ei ole edelleenkään sormessaan (sanoo työssä sen häiritsevän;tekee rakennustöitä).
Nykysin mies on aika paljon poissa kotoa, eikä ilmoittele missä mennään tms. Minä odotan. Soittelenkin ja kyselen milloin tulee kotiin... se on tosi rasittavaa....! vauva on nyt pian 6kk, ja esikoinen jo kohta eskarilainen. Lapsistani olen tosi onnellinen.
Mutta TÄMÄ SUHDE HIERTÄÄ minua!! olen miettinyt jo eroakin, olisko se jo ratkaisu?
Mies ei halua muuttaa asumaan luokseni, virallisesti siis emme ole edes avopari. Lapsestakin hän halusi DNA-testin, vaikka tiesi hyvin että en ollut pettänyt. Lapsi sai siis isän, ja elatusapua joka kuukausi.
Mutta missä on se PERHE?!?!?? Tunnen välilä oloni niin huonoksi ja masentuneeksi. Ja epäilen että mies ei rakasta.
Hän ei enää sano että rakastani sinua, ei tuo ruusuja, eikä suutele, ei mitään! Ei edes sängyssä! Eikä halaile minua. Sekin ahdistaa.
MITÄ TEEN?
kerron ensin miehestäni. mieheni on tullut alunperin suomeen töihin, nyt kuitenkin olemme siis yhdessä. hän tuli ulkomailta.
meille tuli vakava suhde, v.-04, pari kuukautta olimme olleet, niin käskin miehen tuoda tavarat meille, halusin hänen muuttavan luokseni. olin rakastunut, ja kuten myös ilmeisesti mieskin. me olemme nyt olleet yhdessä 3,5v ja meille syntyi kesällä yhteinen lapsi. miehelleni ensimmäinen, itselleni toinen (entisestä liitosta on yksi jo minulla).
mies ei ole pettäjä-tyyppiä, ja hän on todella kiltti. itse osaan sanoa suoraan päin naamaa jos jokin minia harmittaa, olen siis suorasanainen. sekä myös temperamenttinen, ehkä myös hiukan mustis... mies ei ole onneksi mustasukkainen luonne, mitä siitäkin tulisi?!
eli nyt olemme siis saaneet sen "perheen", mutta jokin tuntuu mättäävään. Menimme kihloihinkin, ja sormukset on tallessa molemmilla, mutta minä petin miestäni tuossa 2v takaperin, ja se tapahtui pari kertaa. ekalla kerralla mies antoi anteeksi ja ei lähtenyt. toisella kerralla otti tavarat kotoani ja lähti. mutta palasi takaisin! teimme heti lapsen, sillä sanoin että en voi enää odottaa (tiedän et kuulostaa hiukan ehkä typerältä?) mies oli sitten odotuksen ajan ja synnytyksen ajan IHAN OK. ja kaikki sujui kun unelmaa vaan.
masennusta on minulla ollut aina, varsinkin kun tein abortin ihan suhteemme alussa,kun olimme olleet vajaat 3kk yhdessä tein koska en ollut varma pysyykö mies luonamme ja pelkäsin jääväni yksin. sanoin etten halua kahden lapsen YH:ksi. Halusin perheen.
Mieleni muuttui ja niin poikamme syntyi.
kihlasormus miehellä ei ole edelleenkään sormessaan (sanoo työssä sen häiritsevän;tekee rakennustöitä).
Nykysin mies on aika paljon poissa kotoa, eikä ilmoittele missä mennään tms. Minä odotan. Soittelenkin ja kyselen milloin tulee kotiin... se on tosi rasittavaa....! vauva on nyt pian 6kk, ja esikoinen jo kohta eskarilainen. Lapsistani olen tosi onnellinen.
Mutta TÄMÄ SUHDE HIERTÄÄ minua!! olen miettinyt jo eroakin, olisko se jo ratkaisu?
Mies ei halua muuttaa asumaan luokseni, virallisesti siis emme ole edes avopari. Lapsestakin hän halusi DNA-testin, vaikka tiesi hyvin että en ollut pettänyt. Lapsi sai siis isän, ja elatusapua joka kuukausi.
Mutta missä on se PERHE?!?!?? Tunnen välilä oloni niin huonoksi ja masentuneeksi. Ja epäilen että mies ei rakasta.
Hän ei enää sano että rakastani sinua, ei tuo ruusuja, eikä suutele, ei mitään! Ei edes sängyssä! Eikä halaile minua. Sekin ahdistaa.
MITÄ TEEN?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ettei tämä mies halua viettää mitään perhe elämää kanssasi tai ehkä vapauden kaipuu on iskenyt. Ehkä miehesi ei kuitenkaan voi antaa sinulle sisimmässään anteeksi tekosiasi. Vähän vaikeeta enempää kommentoida kertomastasi kun et maininnut esim viettääkö yönsä luonasi kuitenkin vai onko hänellä oma asunto ja onko teillä edes hyviä hetkiä ollenkaan ja halusiko hän myös lapsen. Mutta minulle ei tule kuin yksi ajatus mieleen tarinastasi ja se on toi mitä ensimmäiseksi kirjoitin. Otat härkää sarvista ja annat vaihtoehdot joko aloittaa sen perhe elämän vieton tai lähtee. Ansaitset paljon parempaa kohtelua muista se!! Ennemmin itse olisin yh kuin tuollaisen törkeän kumppanin kanssa
Mun mielestäni ap, ei ansaitse parempaa, tuskin tätäkään. Historiassaan on ollut reidet levällään, vähäisemistäkin vastoinkäymisistä.
Ihme että joku mies vielä kattelee. Ei kelpais suurimmalle osalle. Todellakaan.
Kuulostaa muutoinkin sellaiselta ihmiseltä jota ei voi miellyttää, elämän pitäisi olla ruusuja, ja pusuja. Herää heti. Ei se ole muillekkaan kuin arkea. Kasva aikuiseksi. Hanki elämä. Äläkä kiusaa sitä miesparkaasi. Hän olisi se, joka parempaa olisi ansainnut.
Mielestäni yhteiselo on menny vituralleen jo tuosta
pettämisestä.Äärettömän vaikeaa on antaa anteeksi puhumattakaan asian unohtamisesta. Samaa mieltä olen kuin edellinen kirjoittaja eli mies ansaitsee parempaa.
ihmettele, että olet tuollaisessa tilanteessa...olisit miettinyt kaksi kertaa ennenkuin menit pettämään...miehen käyttäytyminen on täysin oikeutettua!
Pilasit luottamuksen petoksilla, eikä sitä voi saada takaisin. En ihmettele vaikka uskookin lapsen olevan jonkun toisen, olet antanut siihen aiheen. Totuttele elämään yh-äitinä.
KÄSKIT aikanaan miehen tuoda tavaransa sinun luoksesi. Jaaha.
Nyt haluaisit varmasti KÄSKEÄ häntä rakastamaan itseäsi ja luottamaan sinuun, jotta saisitte harmonisen perhe-elämän. Sinähän kaipaat perhe-elämää. Nyt.
Kiltti mies on ehkä antanut käskyttää itseään. Johonkin pisteeseen asti. Hänen kiltteyttään ja uskoaan teihin on ehkä käytetty väärin. Ja hän ei enää taivu käskyihisi.
Sinun olisi syytä miettiä omaa käytöstäsi. Oletko toiminut itsekkäästi ja tehnyt ratkaisevia liikkeitä välittämättä toisesta? Sanotaan, että sitä niittää, mitä kylvää.
Mutta liikaa ei kannata katsella taaksepäin. Sinulla on haluamasi lapset ja tehtäväsi on huolehtia ja kasvattaa heitä mahdollisimman hyvin. Katso oikeasti eteenpäin ja yritä elää pitkällä tähtäimellä.
Syyllisiä ei kauheasti kannata miettiä. Me kaikki teemme virheitä. Tärkeätä on mennä eteenpäin ja kantaa vastuu virheistään ja omasta elämästään. Lapsesi ovat tärkein osa vastuutasi. Heille isäsuhde olisi hyvin tärkeä. Yritä kehittää sitä ilman, että pakotat tai käsket miestäsi tai ensimmäisen lapsen isää. Anna isäsuhteelle TILAA ja AIKAA. Sinun parisuhteesi ei enää tässä elämäntilanteessa ole tärkein. Mutta parisuhdekin saattaa elpyä ja korjaantua, jos olet rakentava ja kärsivällinen. Jos kotisi on lämmin pesä, jossa on ruokaa ja rakkautta ja onnelliset lapset, siellä voisi viihtyä joku sellainenkin, joka kokee kuuluvansa sinne.