Heippa kaikille!
Aivan ensimmäiseksi kerron itsestäni hieman.
Eli olen 19 vuotias nuori nainen. 159/92.
Asun yksin ja olen opiskelija.
Seurustelen.
Eli siis olen lyhyt ja leveä. Reilusti ylipainoinen. Vaikea ylipaino lääkärin sanoin.
Olen moneen kertaan päättänyt, että nyt aloitan laihdutuksen tai ensin muutan ruokavaliotani.
Näin olen päättänyt niin monta kertaa, etten edes muista. Ja koskaan se ei ole pitänyt viikkoa pidempään.
Olen kahden vuoden sisään lihonut varmaan ainakin 10kg!!!! :(
Tuntuu joskus, että makea himo on jokin paha henki, joka saa minut pauloihinsa.
Pahinta tässä on, että vieressäni, noin 200m päässä on kauppa :/ Sinne on niin helppo lähteä, kun alkaa himottaa. Suklaapatukat vilkkumaan silmissä. Kuola valumaan suupielistä (jos näkee jonkin suklaa mainoksen)
Poikaystäväni on sanonu minulle kerran, että hän ei pidä laihoista naisista/ tytöistä, että pitää olla vähän josta ottaa kiinni.
Mutta tämähän ei tarkoita sitä, että hän pitäisi ylipainoisista naista/ tytöistä. Mutta miksi hän minun kanssani olisi?
OK, hänelle tärkeintä ei ole ulkokuori, vaan se mitä on sisällä.
Minua painoni häiritsee kovasti!
En pidä siitä että poikaystäväni koskettelee minua. Häpeän itseäni todella.
Mutta silti en saa itseäni niskasta kiinni.
Nyt viikonlopun aikana poikaystäväni sanoi, että meidän pitäisi jutella yhdestä asiasta.
Mieleeni tuli heti oma painoni.
Pelkäsin hänen sanovan jotain, että meidän pitää lopettaa makean syönti ja rasvaisten ruokien syönti.
Hän myös kyselee minulta usein, että miksi en anna hänen kosketella minua vatsasta ym ym.
Sanon vaan aina, että en tykkää siitä.
Mutta luulen hänen kyllä tietävän oikean syyn.
Eilen illalla päätin, että nyt todella koitan saada painoani putoamaan edes vähän.
Kaikki housutkin alkavat ahdistamaan jo. On niin tukala olla.
Aina kotiin kun tulen, niin ensimmäinen asia mitä teen, on se, että vaihdan löysät kotihousut jalkaan.
Minun olisi aivan huutava PAKKO saada painoa ensin edes vähän pois, ja vatsaa pienemmäksi.
Pidän kyllä joistakin kasviksista, kuten tomaatti, kurkku, papsika, porkkana ym ym, kaikki perus vihannekset ja hedelmät sekä marjat.
Mutta on hankalaa tehdä terveellisiä ruokia, kun poikaystäväni on niin hurjan monelle allerginen ja ei pidä kaikesta, kuten en minäkään.
Kotiruoka on ollut aina mieleeni.
Ja myös se, että kun asuu yksin ja opiskelee, ei rahaa ole paljon. Pitäisi päästä helpolla ja halvalla ruualla eteenpäin.
Arkena usein syön nuudeleita tai makaronia kastikkeen kanssa ja kurkkua ja leipää sekä maitoa.
Olkaa niin kilttejä, auttakaa minua! Pyydän todella.
Haluan aluksi HELPON ja EDULLISEN tavan pudottaa painoa. Edes ihan muutama hassu kilo, että pääsee alkuun.
En ole pitkään aikaan nähnyt vaa'an näyttävän miinus kiloja ja se tsemppaisi todella paljon, jos edes ihan muutama kilo olisi lähtenyt!
On niin raskasta olla lihava. On koko ajan väsynyt ja ei jaksa tehdä yhtikäs mitään.
Huono olen lenkille lähtemään taikka kuntosalille. Yksin en saa takapuoltani ylös sohvala lähteäkseni lenkille :(
Ja poikaystävääni näen vain viikonloppuisin.
Ja luulen, että olisi helpompi lähteä uloskin happihyppelylle, kun tietää pudottaneensa jo muutaman kilon ruokavaliolla.
Suuri KIITOS etukäteen!
Toivon asiallisia vastauksia! =)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei!
Kokeile vaikka ihan ekaksi sellaista, että illalla et syö kuin hedelmiä tai salaattia, ei mitään raskasta. Ja sitten toisena pienennä annoskokoa. Jos yleensä otat lautasellisen makaroonia ja puoli kasaria kastiketta niin nyt otat vain 2dl makaroonia ja kastiketta saman verran. Kannattaa myös käyttää esim.kevyt jauhelihaa (se on hieman kalliimpaa, mutta kannattaa sen verran satsata) ja sitten laita lautaselle salaattia tai pilko vaikka kurkkua ja tomaattia siihen, sillä ne täyttävät vatsaa jonkin verran ja saat kalorit alemmaksi.
Sitten voisit aluksi vaikka yrittää mennä kävelylle 15-20 min ja sitten vaikka ensi viikolla lisätä 5min aikaa lisää.
Mitä henkiseen puoleen tulee, niin aina kun ahdistaa niin ajattele mitä hyvää laihtuminen tuo mukanaan, mieti miltä tuntuisi olla hoikka. Sitten kun taas syömishimo iskee niin yksinkertaisesti sulje ne ajatukset pois päästä.Ajattele jotain muuta eläkä ala keksiä "tekosyitä" sille, että miksi yhdestä herkkupalasta ei ole haittaa, sillä siitä on. Liikuntaa harrastaessa tsemppaa itseäsi ja kehu hyvästä suorituksesta itseäsi.Älä ajattele ettet onnistu. Kannattaa myös olla kärsivällinen.
Lisäksi juo pari litraa päivässä vettä. Vähennä sokeri minimiin ja käytä kevyitä tuotteita. Sydänleima tuotteet ovat hyviä. Muista myös syödä aamiainen. Syö noin 4 kertaa päivässä.
Veikkaan että näillä keinoilla laihdut ensimmäisessä viikossa 1-3 kiloa. Muista tarkkailla kalorimääriä samalla päivän mittaan.
Jos tulee repsahdus niin ei kannata siihen luovuttaa vaan jatkaa taas repsahduksen jälkeen tiukalla linjalla.
Tsemppiä kovasti yritykselle! Ilmoittelehan miltä homma alkaa vaikuttaa...
ja vertaistukea laihdutukseen, mailaile; [email protected]
Itsellä projekti menossa, voit lukea jotain tuosta muutama viesti alaspäin nimimerkillä Nutris. Olen reilu parikymppinen tytsy.
Kiitos kovasti! :)
Haluan lisätä vielä yhden asian.
Siis kun seurustelen. POikaystäväni ei ole lihava. Hän on vankka runkoinen je tekee ruumiillistä työtä. PIkkuinen masu hänellä on, mutta ei missään nimessä lihava.
Hänen vanhempansa ovat sanoneen hänelle, että hänestä alkaa tulemaan lihava, ja hänen pitäisi katsoa mitä suuhunsa laittaa.
Kun hän kertoi tuon minulle, rupesin heti miettimään, että mitähän hänen vanhempansa minusta ajattelevat :/
Heips!
Kirjoituksesi kuullosti sellaiselta kuin minä itse olisin sen kirjoittanut. Melko samassa jamassa olen sinun kanssa. Ja itsekin olen 19 vuotias nuori neitonen :) Mukava olisi mailailla sinun kanssa, jos vaikka sinulta mailiosoitteen saisi niin voisi kirjoitella enemmän?
Olin muutama vuosi sitten samassa asemassa kun sinä nyt. Olin liiankin pyöreä, söin suklaata melkein päivittäin enkä todellakaan pitänyt itsestäni. Nykyään olen ihan hoikka (vaikka onkin maailman huonoin itsekuri), joten toivosta ei kannata luopua. Kerron mitä tein ja miten söin, tuskin on maailman paras ja terveellisin keino mutta minulla ainakin toimi (ja toimii edelleenkin).
-kalsium ja proteiinit: eli vähärasvaisia maitotuotteita sekä kanaa, kalaa yms
-vähennä hiilihydraatteja (itse kieltäydyn luopumasta perunasta ja myslistä mutta riisi ja pasta on vähentynyt), leipääkään ei kannata hirveästi syödä
-alkoholi pois kokonaan, juo light limuja (jos tekee mieli) ja varsinkin teetä (sitä saa niin monena eri makuna että joku mieluinen löytyy aivan varmasti, vihreä tee on oikeasti hyvää), ilman sokeria tietenkin. Mehu ja maito myös pois
-syö hedelmiä tai marjoja makeanhimon iskiessä
-syö paljon salaattia ja keittoja (keittoakin voi aina tehdä ison satsin ja laittaa pakastimeen. salaattiin kannattaa lisätä proteiinia (tonnikalaa, raejuustoa, kanaa, keittokinkkua), jätä kastikkeet pois. salaattiin voi vaikka laittaa valkoviinietikkaa ja eri mausteita
-älä käytä suolaa, yritä olla käyttämättä rasvaa
-syö ainoastaan silloin kun on nälkä
-suosi vähärasvaisia tuotteita
-kävele joka paikkaan
-hanki hyppynaru ja hypi kotona, kotona voit myös tanssia tai venytellä
-palkitse itseässi (muulla kun ruoalla)
-keksi uusi harrastus (ei tarvitse liittyä urheiluun)
-kerro poikaystävällesi että laihdutat- yrittäkää kokkailla terveellistä ja hyvää ruokaa yhdessä, jos hän haluaa syödä jotain epäterveellisempää, ei se automaattisesti tarkoita sitä että sinunkin on sitä syötävä
-hyväksy itsesi, painosi on vain osa sinua, älä yritä piiloutua sen taakse. Vähitellen huomaat että laihdut ja itsetuntosi kohenee
kokeile näitä: linssi-perunakeitto, fetasipulimunakas (ilman keltuaista), täytetty uuniperuna (täytteenä tonnikalaa tai raejuustoa), hedelmäsalaatti
Itsellä myös sama tilanne, että suht. edullisella pitäisi selvitä... mutta mielestäni kun oikein laskee, paljonko herkkuihin on mennyt ja saman satsaa kevyimpiin, niin ei juuri eroa..
TÄRKEINTÄ LAIHDUTUKSESSA: jolla myös hallitset paremmin mielitekoja... SYÖ SÄÄNNÖLLISESTI 3-4H VÄLEIN! tästä älä koskaan tingi. vaikka se tuntuisi kuinka "hassulta" syödä vaikka ei KAMALA nälkä olekkaan, ja on laihiksella, niin IHAN OIKEESTI tuo on kulmakivi laihdutuksessa ja uusien elämäntapojen aloituksessa!
oma mottoni on että kaikkea kohtuudella. Älä unohda herkutteluakaan ihan tyystin, omat laiharit on kaatunut ennen aina siihen, että olen ollut liian tiukilla. sovi itsesi kanssa, että esim. perjantaina TAI lauantaina saa vähän herkutella, esim. kevytjäätelö on aika hyvä ja yllättävän vähän kaloreita, kun vertaa esim. irtokarkkeihin!
Pakastevihannekset ovat edullisia. esimerkiksi itse syön lähes päivittäin kruunusekoitus tai pakastevihannekset/suikaleet/juurekset pussin ruuan seuraks, niitä voi maustaa yrteillä ja aromisuolalla vähän, saa eri makuja ja ei niin helposti rupea tympimään! eli puoli lautallista kasviksia ja 1/4 pastaa/perunaa/riisiä ja 1/4 kastiketta/lihaa tms. TÄMÄ SÄÄNTÖ ON ERITTÄIN HYVÄKSI HAVAITTU! ruuan lisäks syön usein 2 palaa näkkäriä, ½tl rasvaa päälle ja keittokinkkua tai 5½ juustoa, ja/tai kurkkua, tomaattia tms.
kasvissosekeitto on erittäin helppo tehdä itse ja on kevyttä! (pakkaseen voi tehdä annoksia) itse teen näin (vaihdellen vähän määriä, maun mukaan...)
porkkanoita, kaalia, suikalejuurekset, sipulia, tomaattimurskaa. Nuo keitetään, soseeksi ja mausteeksi vähän mustapippuria, valkosipulia, basilikaa, oreganoa ihan maun mukaan, ja hyvää tuli! voi laittaa myös esim. kevytkasvirasva seosta (4% tai 7%) jos tykkää "kermaisemmasta" versiosta. helppoa, takuulla vähän kalorista ja pakkaseen annoksia, niin nopeaa!
Näkkäri on hyvä ja edullinen ja tuo vähän vaihtelua ruisleivän puputtamiseen! ja on puolet vähemmän kaloreita (ainakin itse käyttämässäni ryvita dark rye -näkkärissä, on hyvää!)
iltaisin syön usein ananas tai sekahedelmiä kera kevyt jukurtin tai kevyt mehukeiton kanssa.
ja paras ja edullisin esim. lounas on neljän viljan- tai kaurapuuro, kera esim. vauvan piltin tai mehukeiton ja lisäks omenaa tms. hedelmää...
ja viikonlopuksi voi sitten taas ostaa vähän "herkumpaa" salaattia, esim. feta (3% on hyvää valkosipuli -basilikalla maustettu! arlalta...)
tässäpä alkuun. kirjoittele lisää kysymyksiä/miten menee, kerron mielelläni lisää!
-10kg takana "noilla opeilla" ja vielä tavoitteena 10 lisää..
ps. liikkuminen oli itsellänikin vaikeaa aluksi. Ota ihan rauhassa muutama viikko. oikein syöminen on tärkeintä laihdutuksessa, liikunta toki on tärkeää myös, mutta aluksi voi syönnillä alkuun päästä. kun olet syönyt oikein, saanut muutaman kilon pois, alkaa energiaa olla vaikka muille jakaa.. josko sitten vaikka iltakävelylle?!? siitä se lähtee!
tsemppiä!