Osaisiko joku kertoa mulle, mitä tämä on?
Olen ollut parisuhteessa n. 2 vuotta, ei asuta yhdessä, melko tiiviisti aina ollaan yhdessä kun työt antavat periksi(vuorotyöläisiä molemmat).
Seksiä emme ole harjoittaneet liki vuoteen! Mies sanoi joskus viime keväänä, että jotenkin ei vaan nyt onnistu ja typerä kun olen, jätin asian siihen. Olen tosi huono ottamaan asioita puheeksi ja selvittämään, kai sitä pelkää menettävänsä toisen tai jotain.... Silloin kun tämä alkoi, miehellä oli rankka jakso perhesuhteissa ja joutui moneen uuteen ja outoon tilanteeseen sekä tekemään päätöksiä muiden puolesta. Oli väsynyt ja ärtyisä.
Pussailu ja halailu on kyllä edelleen pysynyt kuvioissa, enkä epäile toista naista tms. Olemme molemmat vaan sattumoisin niitä jotka eivät osaa ääneen sanoa tunteitaan.
Olin ennen tätä suhdetta viettänyt sinkkuelämää ja opetellut puhumaan avoimesti seksistä ja tunteista, mutta nyt tuntuu että tosiaan kaikki opittu olisi unohdettu!
Nyt kun luen tätä itse, tuntuu että missään ei ole mitään järkeä tai ainoa vaihtoehto on se, että otan asian vain puheeksi ja sen kyllä aion tehdäkin, mutta... voiko esim. joku tuollainen asioiden aiheuttama huoli vaikuttaa mieheen noin? Vai onkohan vaan ns. "uutuuden viehätys" minusta kadonnut? Mutta seksitöntä elämää en kyllä kauan jaksa, yritän tsempata itseäni ottamaan asian puheeksi. Kiitos.

Vastaukset 7
Vanhimmat
no teillä on nyt homma lipsunut väärään suuntaan, mutta voihan sitä naisena tehdä muutakin asian hyväksi kuin "ottaa puheeksi, antaa kurinpalautus ja odottaa että mies tekee jotain". mars alusvaatekauppaan, anna miehelle hieronta tai kehu vaikka seksikkääksi tai kerro kuinka tärkeä hän sinulle on! siitä se sitten lähtee...;)
syyllistä enkä odota miehen pelkästään tekevän aloitetta vaan arkailen itse sitä vain tehdä. Ja sehän tässä mietityttää, jos hän ei sitten vaikka enää halua minua. Mutta ei se halaaminen ainakaan mitenkään vaisua ole pitkän näkemättömyys jakson jälkeen.... Mutta yritän sun ohjeilla, kiitos! =)
ei vaan stondaa. Ohjeista se lääkärille, mutta älä luule että se susta johtuis, sit vaan opetteleen uudelleen.
On totta että stressi ja kovat muutokset elämässä saattavat viedä seksihalut mielestä toiselle sijalle.
Asian ymmärtää kun ajattelee asiaa niin päin että mielissä pyörii ongelmallisia asioita niin ettei muut asiat satu edes käymään mielessä.
Ilmeisesti miehesi rakastaa sinua kun osaa ottaa huomioon muilla keinoin.
Anna miehellesi aikaa,odota että tulee hetki jolloin hän saa täysin rentoutua ja homman käydä ihan itsestään.
Elämässä vaan usein käy niin ettei pöytäliinan värillä ole väliä jos oma talo palaa samalla hetkellä.
Jospa teillä on vaan erilaiset halut seksin suhteen?
Kovin outoa. Jos mies olisi se puutteessa oleva niin nainen olisi pian pihalla. Naisilla on paha tapa jämähtää tilanteeseen. Sanot ettet uskalla? Haloo, siis mitä pelkäät menettäväsi. On suorastaan vaikea löytää miestä jolle ei seksi kelpaisi. Mekaanisempikin seksi kelpaa paremman puutteessa eli miehessäsi on tosiaan jotain vikaa, ei sinussa. Elikkä tuumasta toimeen ja pässiä munista. Siitä voi seurata vain hyvää eli joko seksielämänne yskähtää käyntiin vaikka köhien tai sitten häneltä menee hermot ja saat moraalisen syyn miehen vaihtoon.
Kiitos siis kaikille vastauksistanne!
En tosiaan halua enkä aio varsinaisesti syyttää kumpaakaan tilanteestamme, tuli vain tunne, että haluan ulkopuolisten mielipiteitä kuulla. Ja aika moni olikin minun kanssa samoilla jäljillä. Joten, pässiä vaan sitten munista! =)
ps. meillä on sitten TODELLAKIN erilaiset käsitykset seksin suhteen, jos tämä siitä johtuu, että on erilaiset halut.... kuitenkin tosiaan melkein vuosi mennyt viime kerrasta!!!