Mitä tein väärin??

oltiin isolla porukalla baarissa ja tutustuin siellä kaverin kaveriin, jonka kanssa oli jo sen illan aikana jotain juttua. Yöllä jatkettiin kuitenkin kumpikin omiin osoitteisiimme, sillä en harrasta mitään yhden yön juttuja ja mies sanoi että se oli hyvä juttu. Vaihdettiin kuitenkin numeroita ja seuraavana päivänä mies soitti ja kysyi haluaisinko vielä lähteä kahville. Sovimme samalle viikolle treffit, menimme kahville, juttu luisti ja molemmat nauroivat ja kaikki meni hyvin. Päädyimme hänen luokseen ja lopulta sänkyyn, jonka jälkeen hän pyysi jäämään luokseen yöksi ja minä jäin. Vietimme aamunkin yhdessä ja hän pyysi leffaan seuraavana päivänä ja kyseli seuraavan viikon aikatauluista. Menimme uudestaan leffaan ja sen jälkeen yksille ja juttu luisti yhtä hyvin ja tunnelma oli rento, joten jatkoimme minun luokseni ja jossain vaiheessa yöllä päädyimme taas sänkyyn. Muutamaa tuntia myöhemmin mies lähti, koska minulla oli aamulla töitä ja sovimme että soitellaan.. Mutta sen jälkeen emme ole olleet missään yhteydessä.. mitäköhän tein taas väärin? kiitos jos joku vaivautuu vastaamaan.. :)
113333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

NIIN yhden illan juttuja ja ihastumista mäkin täs peräsin. mut vastaukset olivat ,mikä kiire sänkyyn ,ettekö voi käydä kahvilla tai leffassa ja edetä pikkuhiljaa. no sä ainakin olet tehnyt niin ,mut jospa miehelläkin on töitä ja ne estää yhteydenottoja ,ootas vielä kyl tarinasi kuulostaa siltä ,että häntä kiinnosti sun seura kovasti. malttia vaan

Äänestä

Eli pillua sinulta, oliko yllätys? Kaikkein paras oli kun kirjoitit että et harrasta yhden-illan juttuja mutta heti seuraavalla viikolla menit sänkyyn jätkän kanssa jota tuskin tunsit!
Koska vittu te tajuatte että ei haarojen aukaisu takaa mitään pysyvää suhdetta?? Jos mies haluaa jotain enemmän sinusta niin kyllä se jaksaa odottaa pitempää sitä sänkyyn menoa. Mutta omapas on päänsärkys, hajoa siihen!

Äänestä

Odotatko aina vain miehen yhteydenottoa? Minä ainakin vaivaudun, jos saan olla aina itse olla ottamassa ensin yhtettä. Hän saattaa odottaa sinun yhteydenottoasi. No, syitä voi olla vaikka mitä, mutta ainakin omalla kohdallani tämä on monesti syy yhteydenpidon katkeamiseen.

Äänestä

kun alennuit antamaan pilluasi hänelle. Mies etsi selvästikin helppoa pillua jota sinulta saa jo yhden kahvi tai elokuvareissun jälkeen. Ei tuollaista naista, joka noin helposti antaa kukaan mies vakavasti ota. Kyllä se varmaan sinulle soittelee sitten kun seuraavaksi tekee pillua mieli ellei ole jo löytänyt kunnollista naista itselleen.

Äänestä
  • Kuule, "Suuri Isä", menehän terapoimaan omat puutteesi ja patoutumasi, ettei tarvitse täällä netissä moralisoida ja tuomita toisten ihmisten käytöstä. Ongelma taitaa olla aivan oman pääsi sisällä. Ei ole nainen, eikä mieskään yhtään toistaan "halvempi" tai vääremmin toiminut", vaikka seksiä ovat harrastaneetkin.
    Hoidahan itsesi kuntoon, niin ei tarvitse muita täällä kateellisena ilkkua.

    Äänestä

Tulikos mieleen että herra on varattu ja haki vähän seikkailua tai vaimo palasi reissusta ja taas eletään onnellisesti perhe-elämää.

Te olitte vaihtaneet puh.numeroita. Miksi et itse soita?

Äänestä

Et ainakaan tuossa omassa kertomuksessai tehnyt mitään väärää. Kuulostaa aika söpöltä.

Tahdon tarttua erääseen asiaan, mikä ei suorastaan liity tähän tapaukseen.

Yhdenillan suhteen määritelmä ei ole se, että panet jotakuta, jonka tapaat baarissa. Vaan, että panet jotakuta yhden kerran, seksin itsensä tähden.

Jos tunsit kundin jo aiemmin enne sitä ekaa baarireissua, niin ei se ole yhdenillansuhde jos olisitte panneet ekan kerran silloin ja jatkaneet tapailua. Varsinkin kun sitten joitte kahvit ja panitte, jotan etäisyys "yhdenillansuhteesta" "seurustelupanemiseen" ei ole niin kaukana kuin ehkä luulet. Maailma ei koostu säännöistä.

Mutta sanoisin, että soita sille kundille itse. Elämme 2008 lukua ja miehiä vituttaa naiset, jotka eivät ole aloitteellisia. Ystäväni erosi vähän aikaa sitten 1,5 vuotta kestäneestä, muuten onnellisesta suhteesta, jossa tämä tyttö ei ikinä pyytänyt mitään, ehdottanut mitään tai järjestänyt mitään. Samallahan voisi vaikka hankkia postimyyntimorsiamen.

Mahdollista, että juuri tämä ominaisuus sinusta on nyt kundilla koetuksella. Hän haluaa nähdä, että mitä sinä keksisit teille yhteiseksi ajanvietoksi. Soita, ja lupaudu laittamaan ruokaa.

Äänestä

Kysyit että mitä teit väärin. Teit väärin sen että lupasit että soitellaan, mutta et soittanut. Ei se puhelinlasku voi niin suuri menoerä olla ette pystyisi yhtä puhelua soittamaan.

Äänestä

minusta menit liian pian sängyyn . vaikka mies puhuu toista niin se tarkoittaa toista .ole seuraavaksi pidättyväinen .vaikka juttu luistaisi kui hyvin älä mene sängyyn liian pain .kyllä mies odotta seksiä jos on tosissaan.mä annoin nykyisen miesystäväni odottaa. ja se odottti ja vielä ollaan yhdessä.

Äänestä

Hmm...ette ole olleet yhteyksissä?? Noo jos itse olen noin paljon toista tavannut ja koeajotkin jo suorittanut ja jopa tykännyt niin takuulla soittelisin miehelle päin :) Ja mitä motkotuksiin odotteluista tulee niin esiaviollinen seksihän on syntiä hehheh NOT! Kyllähän nyt herranen aika kemiat makkarissakin tarttee testata ennen kuin homma menee vakavammaksi! Ihmisiä on niin moneen lähtöön. Toiselle sopii toinen ja toiselle jokin muu. Joillekin seksi ei edes ole tärkeää! Kumma juttu..

Äänestä

luotettavammalta(jos haluais vaikka seurustella)jos ei heti ekaks anna pinspaa.mies kyllä arvioi,että kannattaako vai onko horo.joku on myös voinut sanoa,että hei,se ollut sen ja sen kanssa joten paras unohtaa ettei tunnu looserilta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enhaluatoistaavirhettä kirjoitti:

oltiin isolla porukalla baarissa ja tutustuin siellä kaverin kaveriin, jonka kanssa oli jo sen illan aikana jotain juttua. Yöllä jatkettiin kuitenkin kumpikin omiin osoitteisiimme, sillä en harrasta mitään yhden yön juttuja ja mies sanoi että se oli hyvä juttu. Vaihdettiin kuitenkin numeroita ja seuraavana päivänä mies soitti ja kysyi haluaisinko vielä lähteä kahville. Sovimme samalle viikolle treffit, menimme kahville, juttu luisti ja molemmat nauroivat ja kaikki meni hyvin. Päädyimme hänen luokseen ja lopulta sänkyyn, jonka jälkeen hän pyysi jäämään luokseen yöksi ja minä jäin. Vietimme aamunkin yhdessä ja hän pyysi leffaan seuraavana päivänä ja kyseli seuraavan viikon aikatauluista. Menimme uudestaan leffaan ja sen jälkeen yksille ja juttu luisti yhtä hyvin ja tunnelma oli rento, joten jatkoimme minun luokseni ja jossain vaiheessa yöllä päädyimme taas sänkyyn. Muutamaa tuntia myöhemmin mies lähti, koska minulla oli aamulla töitä ja sovimme että soitellaan.. Mutta sen jälkeen emme ole olleet missään yhteydessä.. mitäköhän tein taas väärin? kiitos jos joku vaivautuu vastaamaan.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu