Alussa maa oli tasainen ja sileä.
Sillä seisoi kaksi vuorta. Lännessä Amujo ja idässä Klavitan.
Niiden välissä virtasi ensimmäinen joki maailmassa ja sen varrella asuivat ihmiset.
Ihmiset elivät kuin paratiisissa. Riisi kasvoi itsestään. Tarvitsi vain keittää se itse ja valmistaa siitä riisiviinaa.
Kalaa voi poimia käsin joesta, villisiat ja peurat tulivat itse metsästäjien tapettaviksi.
Mutta erään kerran sadeajan saapuessa, ei vettä satanutkaan.
Joki kuivui ja ihmisiä kuoli janoon.
Silloin vanhus sanoi "joki on kuollut ja haudattu, voimme löytää sen hengen jos kaivamme uomaa".
Niin ihmiset kaivoivat ja kolmantena päivänä löytyi vettä.
Sitä tuli niin paljon että uoma täyttyi ääriään myöten.
Mutta silloin alkoikin sade.
Vettä satoi aivan kaatamalla ja jo ääriään myöten täynnä ollut joki tulvi.
Vanhus sanoi veden jumalan suuttuneen meille siitä kaivamisesta.
Veden yhä noustessa ihmiset pakenivat vuorille.
Mutta vesi nousi yhä ylemmäksi ja hukutti syntiä tehneet ihmiset.
Ainoat pelastuneet olivat, sisko ja veli.
Tulvan laskettua maa ei enään ollut entisensä. Oli syntynyt lukemattomia uusia vuoria ja jokia.
Sisarukset laskeutuivat alas vuorelta ja ryhtyivät etsimään eloonjääneitä.
He etsivät kolme päivää, mutta ketään ei löytynyt.
Joten veli sanoi "meidän on ryhdyttävä mieheksi ja vaimoksi, jotta ihmiskunta säilyisi".
Niin tapahtuikin ja jumala Makanongan hyväksyi liiton.
Heille syntyi viisi poikaa ja neljä tyttöä.
Jotka avioituivat keskenään.
Nuorin pojista jäi ilman vaimoa.
Pian koitti kuitenkin nälänhätä. Jolloin pysyäkseen hengissä vanhin veli surmasi nuorimman, joutavan veljen jolla ei vaimoakaan ollut.
Jumala kuitenkin suuttui tästä ja määräsi neljä veljestä lähtemään maailman neljään ilmansuuntaan.
Vielä jumala sanoi "koska olette vuodattaneet veljenne verta, olkoon ihmisten kohtalona ikuisesti sotia keskenään".
Näin sai ihmiskunta alkunsa.
Tämä on pikainen käännös Filippiiniläisestä legendasta.
Sen alkuhistoria on hämärän peitossa, sillä se on kansan suullista perimätietoa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo oli mielenkiintoinen kertomus, oikein jännitti mitä lopussa tapahtuu.
Ihan yhtä pätevä uskomus maailman synnystä, kuin Nooa ja kump.
aivan. tarinaa,tarinaa. Samantyylistä symbolikamaa kuin tämä hotellikirja. Mites sen inkkareiden juttu meni, oliks siinä joku varis ja muna tai jotain. jees.