hei,
olen ollut tämän alkuvuoden syömättä suklaata. Itselleni se on pieni ihme, sillä olen vuosikymmenet syönyt valtavasti suklaata ja kerännyt 10 ylimääräistä kiloa.
En tiedä tarkkaa painoani. Oloni on kuitenkin jo nyt parempi. Muukin makea on jäänyt vähemmälle, sillä mikään ei ole suklaan veroista. Tarkoitus on kuitenkin pitää tuo yksi muutos elämässä: suklaa pois! Tavoitteeni on pitää ainakin välivuosi suklaasta. On helpompi olla kokonaan ilman kuin syödä sitä vähän harvakseltaan. Ihmeen helppoa ollut tähän asti.
Laihdutuskuureihin en usko ollenkaan. Täytyy vain opetella uudet tavat, joita voi oikeasti jatkaa vaikka lopun elämää.
Lisäksi on tullut aikaa myöten muutakin muutosta. Punaista lihaa en syö enää ollenkaan. Se vaan ei maistu enää. Enimmäkseen syön kalaa ja kasviksia. Haluan kaiken mahdollisen luomuna ja kiinnitän paljon huomiota ruuaksi kasvatettavien eläintenkin olohin.
Terveisiä kaikille "painonhallitsijoille"!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulle on kans tuttua tuo makeiden syönti, suklaa ollut yksi paheistani. Viikon olen ollut syömättä makeisia, mitä nyt la ostin jmuutaman marmeladikuulan, ja oli on parempi. Tuntuu et omalla kohdallani nuo makeiset on ollut enemmänkin jokin pinttynyt tapa. Ei oo enää sellaista sokeripöhnää tms raskasta oloa kun namit jääneet vähälle. Luulen että itselleni riittää herkuttelupäivä kerran viikossa ja silloinkin kohtuudella.