vituttaa!
ei tästä mun elämästä (muusta kuin opiskelusta ja työnteosta) tule yhtään mitään. Olen jo pian 25-vuotias vanhakurppa eikä mua ole koskaan kukaan rakastanut. Ihan vitun perseestä.
Mä olen niin sairaan kateellinen kaikille mun kavereille, joista jokainen on kaunis ja naisellinen: sirot kasvot, kaunis naisellinen vartalo, naiselliset olkapäät, käsivarret, kauniit rinnat, kauniit kädet ja jalat yms. päästä varpaisiin siis naisia ja naisellisia.
mä olen koko elämäni ollut tällainen järkyttävän ruma paska. Mussa ei ole mitään seksikästä, ei mitään kaunista. En voi mennä minnekään ilman meikkiä, koska näytän niin epäsiistiltä ja naurettavalta. Mulla ei ole normaalia leukaa, vaan semmonen "hanhenleuka", iso nenä, ei poskipäitä ja tihrusilmät jotka lähellä toisiaan. Niinpä. Voitko kuvitella mitään rumempaa.
Joka ikinen aamu kun katson peiliin, joudun vain toteamaan, että ei vittu miten saatanan ruma. Mulla ei oikeen ole nykyään kavereiden kanssa mitään puhuttavaakaan. Aina jutut menee miejuttujen kelaamiseen ja en voi oikein puhua mitään koska mulla ei ole niitä ollut. Tulee vaan aina paha mieli, kun tajuaa kuinka paljosta olen jäänyt ja jään paitsi koska näytän tältä miltä näytän.
Olen päättänyt mennä kauneusleikkauksiin, mutta ne maksaa aivan törkeesti. Teen yöt töitä että saisin 50 000e kasaan, että saisin elämän. Mä niin toivoisin että saisin jonkun lottovoiton jolla voisin laittaa naamani normaaliksi ja nätiksi. Miksi elämän pitää olla näin epäreilua! Ei vaan meinaa jaksaa enää.
ei tästä mun elämästä (muusta kuin opiskelusta ja työnteosta) tule yhtään mitään. Olen jo pian 25-vuotias vanhakurppa eikä mua ole koskaan kukaan rakastanut. Ihan vitun perseestä.
Mä olen niin sairaan kateellinen kaikille mun kavereille, joista jokainen on kaunis ja naisellinen: sirot kasvot, kaunis naisellinen vartalo, naiselliset olkapäät, käsivarret, kauniit rinnat, kauniit kädet ja jalat yms. päästä varpaisiin siis naisia ja naisellisia.
mä olen koko elämäni ollut tällainen järkyttävän ruma paska. Mussa ei ole mitään seksikästä, ei mitään kaunista. En voi mennä minnekään ilman meikkiä, koska näytän niin epäsiistiltä ja naurettavalta. Mulla ei ole normaalia leukaa, vaan semmonen "hanhenleuka", iso nenä, ei poskipäitä ja tihrusilmät jotka lähellä toisiaan. Niinpä. Voitko kuvitella mitään rumempaa.
Joka ikinen aamu kun katson peiliin, joudun vain toteamaan, että ei vittu miten saatanan ruma. Mulla ei oikeen ole nykyään kavereiden kanssa mitään puhuttavaakaan. Aina jutut menee miejuttujen kelaamiseen ja en voi oikein puhua mitään koska mulla ei ole niitä ollut. Tulee vaan aina paha mieli, kun tajuaa kuinka paljosta olen jäänyt ja jään paitsi koska näytän tältä miltä näytän.
Olen päättänyt mennä kauneusleikkauksiin, mutta ne maksaa aivan törkeesti. Teen yöt töitä että saisin 50 000e kasaan, että saisin elämän. Mä niin toivoisin että saisin jonkun lottovoiton jolla voisin laittaa naamani normaaliksi ja nätiksi. Miksi elämän pitää olla näin epäreilua! Ei vaan meinaa jaksaa enää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"oka ikinen aamu kun katson peiliin, joudun vain toteamaan, että ei vittu miten saatanan ruma."
Jos joka aamu toistat itsellesi että 'minä ole hauki' niin jonkun ajan päästä alat uskomaan että olet todella hauki.
"Teen yöt töitä että saisin 50 000e kasaan, että saisin elämän."
En tiedä mitä olet kokenut mutta kuullostat todella ulkonäkökeskeiseltä. Ulkoiset puitteet kuntoon niin koko elämä järjestyy kuin taikaiskusta....
Jätä pois itsesi mollaaminen niin itsetuntosi ja mielialasikin kohenee. Ulkonäkösi on mitä on. Keskity muihin asioihin. Jos ajattelet itse että olet paskaa niin muut näkevät että sinä olet sisältä paskaa. Ulkonäköäsi et voi muuttaa mutta sisimpäsi voit.
Hei!
Minä en usko että oikeasti olisit niin ruma kuin väität. Todella harva ihminen on oikeasti ruma. Tavalisemmankin näköisestä saa suht hienon ja tyylikkään (jopa sievän) esim. trendikkäällä pukeutumisella ja vaatteiden leikkauksilla, jotka istuvat juuri hänen vartalolleen. Kannattaa katsoa mikä sopii juuri omalle vartalolle, eikä väkisin pukeutua vaatteisiin jotka eivät itselle sovi. Ja meikki tekee kyllä huolitellumman näköiseksi, kunhan ei ole mikään sotamaalaus.
Olen lähes varma, että ongelmasi ei kuitenkaan ole ulkonäkösi, vaan se että olet kehittänyt itsellesi huonon itsetunnon. Ja sitäpaitsi, ei kauneus tarkoita sitä, että kukaan sittenkään rakastaisi. Aika paljon se on tuurista kiinni.
kun pääset tähän ikään asti.
Hiukset harvenee pienestäkin stressistä, pakkelia pitää olla sentin kerros, että kehtaa edes kauppaan lähteä ja selluoidia riittää;o)))))
Mutta huomenna on taas uusi päivä, että jos olis edes vähän paremmassa mielentilassa....
Toivottavasti huomasit itseironian ja oikeesti, lopeta heti itsesi sääliminen. Millaisen leikkauksen saisit 50 tonnilla. Eihän se tuo sulle kauniita käsivarsia, jalkoja yms. eikä saa sua tuntemaan itseäsi kauniikis ellei pääkopassa kaikki ole kunnossa.
Meikkiä naamaan ja asenne kohdalleen, rumia ihmisiä ei ole olemassa!
Hei, rakas ystävä (sillä kaikkien pitäisi olla ystäviä toisilleen...ja itselleen!). Olen itse 25-vuotias, nykyään usein kauniiksi kehuttu, mutta todellisuudessa varmaankin "normaali/tavallinen" - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Teini-iässä uskoin olevani poikkeuksellisen ruma ja ajattelin, ettei kukaan voisi minusta koskaan pitää. Olisin voinut kuvailla itseäni pitkälti samoilla sanoilla kuin sinä. Olen myös ollut koko ikäni taipuvainen kaikenlaisiin iho-ongelmiin, mitkä osaltaan huonontavat fiilistä (ja kuvitelmissani myös ulkonäköäni).
On mielestäni turha jeesustella, että "hanki parempaa ajateltavaa; ei ulkonäkö ole koko elämä", "olet se mikä olet; paranna itsetuntoasi" jne. Itse en noista neuvoista ainakaan paljoa hyötynyt - tyhjää sanahelinää vain... Minut paransi se, että ihan sattuman kaupalla olen tutustunut ihmisiin jotka ovat omalla välittömällä suhtautumisellaan saaneet minut uskomaan omaan kauneuteeni. Ihminen joka tuntee jatkuvasti pahaa mieltä omasta ulkonäöstään ei niin helposti tällaisiin ihmisiin pääse tutustumaan, mutta - kuten sanottu - mulla kävi tuuri. Nykyään tunnen itseni harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka ei ole täydellinen sisäisesti tai ulkoisesti, mutta vähintäänkin tarpeeksi hyvä tähän maailmaan.
Toivon kaikkea hyvää sulle. Jos pystyt, yritä edes kokeeksi tutustua uusiin ihmisiin niin ettet mainitse sanaakaan ulkonäöstäsi tai siitä, mitä ajattelet siitä. Anna toisten ihmisten itse päättää mitä he sinusta ajattelevat. Ole oma itsesi. Oikeasti, persoona ratkaisee - ja kukaan ei tykkää murjottajista... Kukaan ei inhoa toista ihmistä siksi että tämä olisi ruma - sen sijaan jos ihminen itse inhoaa itseään, saattaa se tarttua muihinkin...
Heitänpä miehisen vastauksen.., vaikka saatan vain hieman aavistaa kurjan olosi.
Itse sinkkuna ollessa ajatukset olivat kutakuinkin samanlaisia,mutta jotenkin sitten sain kasattua itseni ja kuinka ollakaan, tapasin naisen semmoisella hetkellä,etten osannut mitään odottaa ja ihastuin häneen ensi-silmäyksellä ja en edelleenkään osaa sanoa ainuttakaan yksittäistä kohtaa/ ominaisuutta hänessä,joka pelkästään olis vaikuttanut ihastumiseeni tähän naiseen;minä vain rakastan tätä naista sellaisena kun hän on,vaikka myönnettäköönkin,että hän ei vastaa miesten yleisesti määrittelemiä maisen ihannemittoja,mutta mitäs sitten, ei ne ihannemitat takaa onnellista ja hyvää parisuhdetta. Ja vaikka ollaan väsyneitä, kotivaatteissa ja vaimoni ilman meikkejäkin,niin silloinkin rakastan täysillä tätä naista, siihen ei tarvi pakkeleita. Ja ulos lähtiessä ne pikkaset "pakkelit" tekevät sitten vaimostani todella söpön näköisen. Eli kun se oikea tulee sinunkin kohdalle, voit olla varma,että ulkonäkö ei näyttele tärkeintä osaa,sille oikealle.
Tsemiä vaan..