Miksi vanhemmilla on yleisen näkemyksen mukaan oikeus tehdä lapsestaan edustamansa uskonnon kannattaja, muttei esim. edustamansa poliittisen näkemyksen kannattaja? Se että lapsi ehdollistetaan jonkun poliittisen näkemyksen kannattajaksi, katsotaan yleisesti lapsen vapauden riistoksi, mutta uskonnollinen ehdollistaminen on normaalia toimintaa. Monien mielestä on itsestäänselvää että se uskonto, jonka vaikutuspiiriin lapsi syntyy, on lapsen uskonto.
Perustelkaa miksi uskonto on eri asia kuin poliittinen näkemys, musiikkimaku tai vaikka seksuaalinen suuntaus. Jos ei päteviä perusteluita heru, eikö looginen johtopäätös olisi, että lasten uskonnollinen ehdollistaminen tulisi kieltää?
Vittu että ihmiset on sitten ääliöitä. Mennään vain yleisen kaavan mukaan aivot narikassa. Itsenäinen ajattelu on harvojen hallussa.
Perustelkaa miksi uskonto on eri asia kuin poliittinen näkemys, musiikkimaku tai vaikka seksuaalinen suuntaus. Jos ei päteviä perusteluita heru, eikö looginen johtopäätös olisi, että lasten uskonnollinen ehdollistaminen tulisi kieltää?
Vittu että ihmiset on sitten ääliöitä. Mennään vain yleisen kaavan mukaan aivot narikassa. Itsenäinen ajattelu on harvojen hallussa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vanhempiensa näkemyksille mitä ne sitten ovatkaan, ateismia tai pullon henkeä jne. Jokainen elää jonkun uskon tai uskomuksen mukaan. Eihän tämä luterilainen kulttuurikristillisyys mikään Raamatullinen ihanne ole, mutta huomattavasti parempi ja suvaitsevampi kuin esim islam... Tunnustavat kristityt ovat vähemmistönä maassamme joten mistään yleisen kaavan mukana menemisestä ei todellakaan ole kyse. Kenestäkään ei saa aitoa kristittyä pakottamalla. Se on Jumalan työ jos joku tulee uskoon. Eivät kaikki uskovien lapset automaattisesti ole uskovia. Jokaisenon tehtävä oma henkilökohtainen ratkaisunsa.
"lapset altistuvat vanhempiensa näkemyksille mitä ne sitten ovatkaan, ateismia tai pullon henkeä jne."
Mitä tarkalleen haet takaa? Sitäkö, että koska lapsi altistuu vanhempien näkemyksille, lasten tarkoituksenmukainen ehdollistaminen on ok? Hutera argumentti.
"Eihän tämä luterilainen kulttuurikristillisyys mikään Raamatullinen ihanne ole, mutta huomattavasti parempi ja suvaitsevampi kuin esim islam"
En käsitä mihin tämä kommentti liittyy.
"Tunnustavat kristityt ovat vähemmistönä maassamme joten mistään yleisen kaavan mukana menemisestä ei todellakaan ole kyse."
Käsitit täysin vituralleen. En sanonut että uskonnollinen ehdollistaminen olisi yleinen asia, vaan että uskonnollinen ehdollistaminen katsotaan yleisesti normaaliksi asiaksi. Lue ajatuksella ja mieti ennen kuin vastaat, jos mitenkään onnistuu.
"Kenestäkään ei saa aitoa kristittyä pakottamalla. Se on Jumalan työ jos joku tulee uskoon. Eivät kaikki uskovien lapset automaattisesti ole uskovia. Jokaisenon tehtävä oma henkilökohtainen ratkaisunsa."
Ja loppuun laitoit kasan paskaa. Kiitos.
omaperäistä hyökätä kristinuskoa vastaan:)
Kun tulee joku vaikea ja epämukava ajatus tai kysymys vastaan, niin voi päästä moisesta sanomalla sitä hyökkäykseksi, vaikka toinen esittää asiallisen kysymyksen. Reilumpaa olisi ollut jos vaikka vastaisit, että "en osaa sanoa" tai "minulle ei ole opetettu, miten tällaiseen kysymykseen pitäisi vastata" tai että "en uskalla ajatella koko asiaa".
Jos sinussa olisi rehellisyyttä, ja vilpittömyyttä katsoa omaan sisimpääsi, niin vastaisit ehkä että "en ole ajatellut, mutta lupaan pohtia asiaa, vaikka se veisi pohjan aikaisemmilta käsityksiltäni"