Vuoden verran pyörin treffisivustolla, jälkimmäisen puoli vuotta aktiivisemmin ja treffaillen. Saldo oli muutama mukava viestituttavuus, nippu seksinvonkaajien viestejä, muutamat kivat treffit, yksi ihastuminen minun puoleltani, yksi ahdistelija. Mitään todellista tai vakavampaa ihmissuhdetta ei löytynyt, enkä siihen kyllä tähän alkaessani uskonutkaan. Tämän historian perusteella olen tullut siihen tulokseen, että vakavaa ihmissuhdetta ei kannata netistä etsiä. Miehet, ja varmasti naisetkin, jotka treffisivuilla roikkuvat aktiivisesti, hakevat aina sitä parempaa treffiseuraa, eivätkä osaa jättää surffailua kesken ja tutustua kunnolla oikeassa elämässä. Positiivista on, että olen saanut rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin, treffeille pyytäminenkin tuntuu jotenkin helpommalta tämän kokemuksen myötä. Aikansa kutakin, nyt on aika keskittyä ihmisiin oikeassa elämässä.
Profiili on
poistettu!
142462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Mikään ei riitä, aina vain etsitään parempaa. Ja huvittavinta on se, että ne samat ukot vastailee vuosi tolkulla. Eli ei ne ketään kuitenkaan ole löytänyt. Miehet ovat oikuttelevia pikkupoikia.
Ensin naiset on niin kiinnostuneita profiilista ja muuta, ihan tositarkoituksella olen liikkeellä. Kun muutaman viestin jälkeen lähetin lupaamani kuvan tulikin viesti "että tuli sellainen tunne että et ole ihan sitä mitä etsin". Itse olen sellainen normaalin näköinen kaifari, ehkä?!
No ei se mitään, ei maailma siihen kaadu mutta tuntuu että kelpaako teille naisille kukaan? Etsittekö te jotain sellaista mitä te ette itsekkään tiedä?
Mutta sen sanon että ulkonäkökeskeisimmät naiset löytyy netistä ja sitä on ihan turha kiistää!!
ja höpön löpön. Naiset kyllä kelpuuttavat ihan tavallisen näköiset kunnon miehet, poikkeudet ovat tietenkin seksin vonkaajat ja nuoret miehet. Miehille ei kelpaa mikään. Itse olen ihan fiksu 53 vuotias, kivan näköinen ikäisekseni, siisti jne. Mutta kaiken maailman lökäpöksyt eivät kelpuuta, vaan vuodesta toiseen etsivät sitä "prinsessaa". Tämä on monen vuoden kokemus!
Itse tarkoitin about 25v naisia, näille tuntuu olevan hyvin epäloogiset vaatimukset johon ei niiden omakaan ulkonäkö riitä, mielestäni nämä naiset palstalla vasta prinsessaa leikkiikin...
Mutta saahan sitä vaatia, mitäs minä sitä olen kieltämää mutta ei näiden naisten ainakaan tarvi täällä sitten itkeä kuin pillunperässä juoksijat yrittää iskeä.
Itse olen hakenut ihan normaalia naista en mitään "miss suomea" todellakaan vaan vaatimukset profiilissakin hyvin laajalla skaalalla mutta ei, jumalauta aina sama juttu!
Menee vain pikkuhiljaa usko koko palstaa kun pitäisi olla joku saatanan yli-ihminen.
ole etsimässä prinsessaa. Itse ole 48v ja muutenkin tavis ja täältä suomesta löyty 50 tavis nainenkin ja aivan ihmisen oloinen ja näköinen
Näin on, samansuuntainen on kokemus. Kädet taskuissa käveleviä lökäpöksyjä puseronmallisessa takissa en minäkään kelpuuttanut. Missä on tavallisennäköinen huoliteltu mies ikäluokkamme naiselle?
Kuollut sukupuuttoon?
Jatkuva hakeminen tuskin on sukupuolesta kiinni. Tämä formaatti vain jotenkin houkuttaa ja koukuttaa siihen. Välillä itsekin tunnustan syyllistyneeni samanlaiseen ajatteluun. Vaikka olin tutustunut ihan mukavaan mieheen, taustalla oli ajatus siitä että ehkä kannattaa pitää joku toinen vielä tuntematon juttukumppani varalla jos hommasta ei mitään tulisi. Tätä ei tosielämässä tule niin helposti tehtyä, mutta täällä se on niin helppoa. Mielestäni tämä ajattelu ei ole kuitenkaan tervettä, ja myös yksi syy siihen miksi profiilini poistin.
niin meinasin itsekin liittyä seuraan kun vapaa-aikana ei ehdi tota seuraelämää ylläpitää.Onneks
suomi 24 treffipalvelu ei aina toimi joten jätin
profiilin tekemättä. Parempi kuitenkin tavata joku, joskus, ehkä, oikeassa elämässä.
Ei kiitos nettitreffejä !!!!!!!!
Itse olen käyttänyt suomi24 treffejä, ehkä vuodesta 2003. Välillä kuvan kanssa, välillä ilman. Teksti on ollut välillä lyhyempi, välillä pidempi. Teksti on ollut joskus vakavampi joskus huomoristisempi. Kaikkea on kokeiltu.
Alkuun en ollut juuri ollenkaan aktiivinen, en tehnyt aloitteita, myöhemmin olen lisännyt aktiivisuutta. Kun jätin kääpiömäisen pituuteni (160 cm) pois profiilista, niin sitten joku jopa kävi katsomassa. Kaikki taitaavat rajata hakuehtoihin minimi pituuden paljon korkeammalle.
Kukaan ei koskaan ole ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä. Nyt olen useammallekin kirjoittanut jotain, ei enää kovin pitkästi, koska turhauttavaa, kun kukaan ei vastaa mitään. Ei kukaan vastaa lyhyeenkään viestiin.
Eräs nuori nainen etsi hyvin minunlaista seuraa ja suorastaan valitti, että kukaan ei vastaa mitään ja miehet on sikoja, viestipommituksen jälkeen tuli vihdoin viesti "EI KIINNOSTA", kaksi on tainnut vastata sivistyneesti ensimmäiseen yhteyden ottoon "ei kiinnosta". On myös niitä jotka anelee vastauksia ja lupaileevat vastausta viesteihin -> ei vastausta.
Kokeilin kerran myös huvikseen flirttikutsuja ihan vain suoraa satunnaisille vastaan tulijoille, en katsonut edes seksuaalista suuntautumista, kunhan vain oli nainen, tulikohan 1/20:stä myöntävä vastaus ja hänkin oli minulle "ei sopiva".
Itse en ole kovin ronkeli, ikä, ulkonäkö yms asiat vaihtelee suuresti valitsemieni "uhrien" välillä. Käytän naisista sanaa uhri, koska olen saanut käsityksen, että lähestyminen on heistä epämiellyttävää.
Tää netissä pariutuminen on tosi hauskaa puuhaa, ehkä mulla on aina ollut vähän negatiivinen asenne tähän puuhaan, mutta kokemukset ei paranna mielikuvaa yhtään.
Olen samaa mieltä,ei kannata etsiä netistä.Netti muuttaa muutenkin ihmisen persoonallisuutta tai paremminkin tuo ihmismielen kaikki tuotokset ja omituisuudet esille.
Tarkoitan tällä sitä,kuinka pystyy huiputtamaan muita,ja samalla itseään.Profiilissa voi antaa itsestään hieman toisen kuvan,kuin mitä se sitten onkaan.
Viestittelyasteella voi panna parastaan,hieman totuutta muunnellen.
Faktat paljastuvat heti ensitreffeillä,paluu maan pinnalle välitön.Netissä muodostetaan toisesta itselleen sopiva virtuaalinen mielikuva,kaikki luulevat löytäneensä vihdoin sen mitä hakeekin.Erittäin hyvä,ellei täydellinen,minä löysin prinssini/prinsessan.
Ihmisen petollisuus pääsee oikeuksiinsa,voi kirjoitella monen kanssa samaan aikaan,tapailla monia vaikka samalla viikolla,eikä toinen "tajua"mitään.
Voi valikoida tyyliin "lasten leikkikentällä"mä en leiki sun kaa.Voi etsiä kuvia,vertailla,heivata,etsiä toinen,heivata.Tää aarrearkku on ihan loputon.Herkkä ihmismieli menee ihan radaltaan,niin on rajattomat mahdollisuudet ja se koukuttaa monet.
Minä olen kertonut oman tarinani ja kokemukseni lyhyesti ketjussa-lähettääkö naiset viestejä.Se kokemus riitti minulle.En olis uskonu että rakastun niin tulisesti,olin pitäny nettitreffejä ihan hömppänä.Ja sitten sain särkyneen sydämen, ikään kuin olisin saanut siitä rangaistuksen.(Nettijumala rankaisi)
Profiilini oli vain pari kuukautta,sain yhden häirikön joka on vihdoin jättäny minut rauhaan,toivottavasti.Poistin profiilini heti kun olin tavannut sieluntoverini,minulla ei ollu mitään tarvetta etsiä muuta.Olin vain hänen,ja olen aina ollut ja tulen olemaan uskollinen.
Nykyaikana ja netissä uskollisuus on jo pelkkä vitsi,melkein kaikki touhuilee omia pikku juttujaan.
Ja kyllä,on niitäkin onnellisia jotka löytää kumppanin.Minun ystäväni, joka potee vaikeaa masennusta löysi miehen ja meni kihloihin.Nyt he asuvat jo yhdessä.Olen todella onnellinen hänen puolestaan.
Minä olen siirtynyt keskustelupalstoille pysyvästi,olen lukenu vaikka mitä aiheita,sillä tavalla silmäni ovat auenneet.Välillä saa suorastaan henkeä haukkoa.
En ole ainut,joka on saanut särkyneen sydämen.
Täältä voi lukea jos jonkinlaista kohtaloa,ja ihan ylivoimaisesti ihmiset on sitä mieltä että tää touhu mättää.
Olen alkanut käydä työkaverini kanssa uimahallin kuntosalilla ja uimassa.Joka kerta olen vaihtanu katseita miesten kanssa,eikä tarvii kuin vähän kysyä:voitko neuvoa...........niin olen saanut perusteellisen esitelmän miten laite toimii,missä asennossa pitää olla yms.
On ihanaa uida sen jälkeen,saunoa,syödä kevyt iltapala,nukahtaa väsyneenä mutta onnellisena.Hymyilen viimeiselle ajatukselleni ennen nukahtamista:kuinka moni silläkin aikaa tapitti ruutua,naputteli viestejä,huokaili ja pettyi,katseli kuvatarjontaa.....
Menkää tekin ulos tuulettumaan,minä nukahdan just nyt.
Tätä asennetta olen aina ihmetellyt näissä ei-enää-koskaan-profiilia kirjoituksissa. Aivan kuin näiden ihmisten mielestä on vain kaksi tapaa nettitreffailla. Selata joko kaikki vapaa-aika ilmoituksia tai poistua kokonaan netistä.
Älkää ottako tätä niin vakavasti.
Itse käyn joskus 1/2 tuntia selaamassa ilmoituksia ja joskus en käy pitkään aikaan. Kirjoitan viestin jos jotain löytyy ja myöhemmin totean ettei vastausta kuulu. Mitä siitä, siirryn seuraavaan kun sellainen löytyy. Verkot ovat kuitenkin vesillä myös netissä. Miksei olisi? Samoin pidän silmät auki tosielämässä. Ei siitä tarvitse elämää suurempaa tehdä.
minä taas olen huomannut sen, että samat ihmiset ottavat uusia profiileja jos edellinen on hiljentynyt, vaihtavat hiukan henkilötietojaan. Tarkoitan siis heitä jotka pelaavat täällä pitkiä aikoja eivätkä niin tosissaan.
Kohdalleni on sattunut miehiä jotka tsekkaavat kahdellakin eri profiililla minua varmistaen tietojaan. Arvoitus aina on mitä sellaisten takaa voi löytyä.
No, kun meitä ihmisiä on niin monenlaisia.Jokainen ottaa asiat eri tavalla.En minä nyt tarkoita että sain traumat loppuiäkseni,tai olen kerrasta poikki tyyppiä-hyvä on mie suutun, tai jotain.
Ei se vaan ollu minun juttu.Minä en hakenut elämänkumppania,minulle olisi riittänyt seurustelu,tapaaminen vaikka kerran viikossa.Minulla on raskas työ ja olen parjattu yh-äitikin vielä.
Minulle riittää se,että minulla olis edes joku,rakas ihminen,että en olis täysin yksin.
Et joskus saisin kivan tekstarin päivän piristeeksi,ehkä puhelunkin.
Jos hirveä ikävä iskee,voisin hypätä autoon ja ajaa rakkaani luo pariksi tunniksi.
Saisi minun luona viikolla olla yötä,jos viikonloput ei käy joskus.Antaisin aika paljon tilaa ja vapautta,pettämistä en kuitenkaan salli.
En vaatisi suuria suunnitelmia ja tekoja,raharukon kahina ei uppoa minuun,se päinvastoin karkoittaa.
Se että miehellä on edes joskus aikaa minulle,syötäis yhdessä,katsotaan elokuvaa,kävellään ulkona,pidetään pitkiä syvällisiä keskustelutuokioita.
Mutta seksin suhteen toiveet ovat aika korkealla,mikä tahansa ei enää riitäkään. Kyky rakastaa,olla läsnä,antaa läheisyyttä,olla tukena ja turvana,ne ovat minulle hirveän tärkeitä.
Nyt eksyin asiasta.Satuin vaan löytämään tätä kaikkea.Sen ymmärtää vasta sitten kun se omalle kohdalle sattuu.
Katselin aika kauan tämän miehen profiilia,en uskaltanut lähestyä.Mutta jokin sisäinen ääni kehoitti tekemään niin.
En voinu tietää että hän on niitä koukkuunjääneitä.Olen lukenu satoja juttuja jossa kerrotaan kuinka toinen pitää yhä profiilia vaikka seurustellaan,tai joku menee sivulle heti treffien jälkeen.
Moni puolustelee tätä käytöstä,minusta on loukkaavaa kalastaa koko ajan.Mut kukin tehköön tyylillään.
Minulle se oli uutta,että moni ei pysty lopettamaan,myös se että naiset eivät tee aloitetta kovinkaan usein.
Tiedän sellaisia ihmisiä jotka töissäkin käyvät kurkkaamassa onko tullu viestejä tai katselee profiileja.Tiedän naisia jotka tapailevat kahta miestä samaan aikaan,yhdellä on lähes jokaisella deittipalstalla ilmoitus.
On aika monenlaisia tyylejä,joku ottaa rennommin joku punoo melkoisia verkkoja,lopulta sotkeutuu itsekin niihin.
Itseasiassa yritän ottaa vaan opikseni,jos en olis tienny mitä tää nettideittailu pitää sisällään,olisin "tyhmempi"Minulla on ollu kone vasta vajaa kolme vuotta,sitä ennen en todellakaan ymmärtäny mitä netti edes on.
Vaan nyt tiedän ja luen koko ajan lisää,mitä muut kertoo ja tuumaa.
Jos ja kun tapaan miehen muuten kuin netin kautta,tiedän nyt senkin että hän saattaa puuhata netissä mitä vaan.Se on nykyajan meininki.
Olen luonteeltani liiankin epäileväinen,on vaikea luottaa ihmisiin.Minun ikäisenä on tullu opittua elämästä yhtä sun toista.Jatkan kulkuani välillä kompastellen,silti toivoen että-jossakin on joku mulle rakkain?