Oikeaa työtä

Voisiko joku vahingoniloisista provoilijoista kertoa mikä on oikeaa työtä ? Osaisin hakeutua oikeisiin töihin kun tehtaalta pääsen sinne oikeaan maailmaan.
Onkohan arvon kirjoittelijoilla omaa työuraa takana ollenkaan?
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä tuli aikanaan vajaat 10 vuotta tehtyä siinä opiskelujen ohella että pysyi hengissä ja sai kirjahankinnat ym. tehtyä.
Eli kaikenlaista fyysistä hommaa sillä 7 euron tuntipalkalla, veikkaisin että ne mielletään oikeiksi töiksi. Enää en tekisi "oikeita töitä" tai ainakin saisi olla todella pakottava tarve, koulutuksella on se hyvä varjopuoli että ei ihan noilla liksoilla tarvitse hommia tehdä mutta sanotaan vaikka näin että vasta nyt on palkka keskimäärin laskettuna nelinkertainen bruttona verraten jos tekisi tuolla 7 eurolla täyttä päivää. Työelämää on takana kumminkin kohta 10 vuotta, eli yhteensä laskien on 20 vuotta pitänyt ahkeroida elämästään saadakseen edes hieman yli keskitason liksaa päivätöistä. Mikä taitaa olla siltikin vasta samoissa kuin paperimiehellä, toki, ei minusta olisi 3-vuorohommiinkaan ollut....tuskin tottuisin rytmeihin koskaan. Ja luonnollisesti vuorotöistä pitääkin saada korvaus. Tulipa lyhyt vastaus.

Äänestä
  • Vai hanttihommat ovat vain oikeita työpaikkoja ja vielä opiskeluaikana?
    Hanttihommista haetaan vain suolarahoja, ei ne elätä perheellistä työntekijää täällä kalliissa suomenmaassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epämääräinen tulevaisuus kirjoitti:

Voisiko joku vahingoniloisista provoilijoista kertoa mikä on oikeaa työtä ? Osaisin hakeutua oikeisiin töihin kun tehtaalta pääsen sinne oikeaan maailmaan.
Onkohan arvon kirjoittelijoilla omaa työuraa takana ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu