Erostani on kulunut reilu vuosi, ja en voi edes keskustella puhelimessa ex-vaimoni kanssa, vaikka meillä yhteisiä lapsiakin, ja yhteishuoltajuus kyllä pelaa. En voi katsoa häntä edes silmiin tai tervehtiä, koska olin se jätetty ja tunnen suurta surua, ja alan voimaan pahoin jos näen tai katson häntä. Koska rakkauteni ei ole kuollut, niin teen niin tai näin, niin lopputulos on surullinen olo. ei auttanut terapiat, eikä paljon muutkaan. Ehkä se aika sitten joskus on se lääke. EI ole oikeastaan minkään valtakunnan kiinnostusta mihenkään asiaan, vaikka kuinka yrittää. Aina se paska olo vain hiipuu niskaan. Kyllä ero on aika mullistava tekijä elämässä. Ei olisi uskonut, eikä toivonut.
En vain voi
MiesVain37v
162018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Puolisen vuotta on asuttu erillään, ero tulee kohta voimaan. Rakkaus ei ole kuollut minulta, vaimo vain pisti elämänsä uusiksi, miestä myöden. Ei painanut vajaa 15 vuotta yhteistä taivalta mitään. Pakko on ollut pitää yhteyttä lapsen tähden, vaikka helvetin kipeää tekeekin. Ja tästä syystä pitää koittaa vain itsekin jaksaa, olen kuitenkin pääasiallisesti lapsen kanssa.
Minusta kanssa tuntuu, ettei oikein mistään ole mitään apua. Se pohjaton ikävä kalvaa päivittäin, ei toivoisi kenellekään tällaista. Hoitakaa hyvät ihmiset parisuhteitanne, ettette ole tässä samassa suossa. Itsekkyys on tämän päivän tauti pahinta laatua.
Yritetään jaksaa!
Mikä ihme siinä on kun minä naisena en löytänyt niitä miehen sanoja, joiden avulla mies olisi ymmärtänyt etten jaksa enää ja tarvitsen myös hänen apuaan ongelmiemme selvittämisessä?
Kun vietiäni en saanut perille (minun mielestäni selkein viestein ja sanoin) ja lopulta rakkaus sekä avioliitto loppui, mies heräsi. Mutta se oli jo liian myöhään. Luuli kai että hätähuutoni oli vain jokin oikku. Aikaa ei voinut kääntää enää taaksepäin.
Jokin kielimuuri siinä naisen miehen välillä täytyy olla....
samaa paskaa tääläkin.2kk erillään eikä rakkaus ole kuollut.taistelen urakalla katkeruutta vastaan ja yritän pysyä kaverina.viisitoista loistavaa avioliitto vuotta.sitten miehen sukat alko pyöriä jalassa.tiedän,että se omalla tavallaan rakastaa mua vieläkin ja on vaan ihastunut tämänhetkiseen naiseensa.meillä on kaksi lasta jotka sen suurimmat rakkaudet elämässä.tällä naisella ole lapsia.arki tulee sieläkin vielä vastaan.kun sais ajatuksensa edes hetkeksi johonkin muualle tai aika armahtais.
Luulen että se aika on ainoa ratkaisu. En tiedä taustoja mutta yleensä kaksi asiaa ovat niin lähellä toisiaan viha ja rakkaus. Kumpikin on erotilanteessa vaikea käsitellä. En tiedä kohdallasi mutta joillain rakkaus entiseen puolisoon muuttuu vihaksi kunnes laimenee piittaamattomuudeksi. Toisilla hyväosaisilla rakkaus muuttuu ystävyydeksi joka lienee kaikista paras vaihtoehto. Parhaaksi tavaksi purkaa pahaaoloa olen kuitenkin havainnut juttelun ystäville jotka tietysti jaksavat kuunnella vain rajoitetusti toisen murheita ja kirjoittamisen tänne tai vaikkapa pöytälaatikkoon. Vertaistuki kullostaa vähän viralliselta mutta tosiasiassa on erittäin hyvä apu tilanteessa johon kukaan ei tietoisesti halua joutua. Koitappa jaksaa aurinko paistaa aina sitä vaan ei aina näy.
Tunteet vaihtelee vihasta rakkauteen. Lapsia on ja velkaa. Vaimo kertoi kuolettaneensa tunteen viimeisten vuosien aikana. Itse yritin samaan aikaan muuttaa tapaani toimia suhteessa, mutta jos toinen on päättänyt kuolettaa tietoisesti tunteensa voidakseen erota ja toinen yrittää tehdä töitä itsensä kanssa, että suhde toimisi. Taitaa pyrkimykset olla olleet meillä päin vastaiset. Nyt viha nostaa päätään...
Yhteistä velkaa on sen verran, että ei heti voida erota vaikka talomyytäisiin... miten helvetissä tästä selvitään.
En tunne vihaa häntä kohtaan.Pettymystä ja surua ennemminkin.Ja se syö voimia ja elämänhalua. Ja hän yllätys, yllätys vain nauttii siitäkin kun saa kuulla voinnistani.En ole ystävieni (pari hassua) kanssa tekemisissä, koska en jotenkin vain viihdy juuri nyt kenenkään kanssa, paitsi lapsien. Niistä saa parasta lohtua ja voimaa. sitten kun lähtevät kotiinsa takaisin, putoaa se helvetti niskaan, niin että valvotaan taas pari yötä. Exäni muuttui valtavan kylmäksi oikeastaan heti pari kuukautta eron jälkeen, ja haluaa suorastaan lyödä, lyötyä. Miksi annan hänelle sen nautinnon. En tiedä...jos tietäisin en kirjoittelis näin. En ruoki itsesääliä, mutta kun koko maailma menee laakista uusiksi, niin ei siitä paljon kyllä voi nauttia. Tyhjyys ja yksinäisyys on raskasta, mutta se on nyt valintani. Ehkä suojelen näin sydäntäni. En tiedä...en todellakaan tiedä.
Auttamisesi on täältäkäsin helppoa. Kerron vain että hyviä konsteja on vaikka kuinka paljon. Jospa se olisikin näin helppoa. Miehenä ja samanlaista kokeneena ymmärrän fiiliksesi tosi hyvin. Kuten joku kirjoitti osuvasti jossain muualla, syö norsu pala kerrallaan. Tahtoo sanoa että asia kerrallaan edeten kokonaisuus korjaantuu. Unohda syyttelyt joita tulet ehkä joiltain täälläkin saamaan. Besserwissereitä on palsta pullollaan ja aina löytyy joku joka haluaa kaataa vettä niskaasi. Tällä hetkellä sijassasi keskittyisin lapsen tulevaisuuden turvaamiseen ja ns. käytännön asioiden hoitoon. Ratkaisuna se ei välttämättä luonnistu näin vain mutta ole lujana ja käytä energiasi etsimällä tietoa hyödyntämällä yhteiskunnan tarjoamia apuvälineita esim oikeusaputsto, pankin kanssa onnistuu yleensä neuvottelu maksuohjelmista jne. Olet maksanut veroja niinpä sinulle kuuluu antaa apua tavalla jos toisellakin vaadi sitä äläkä anna periksi. Takaan että jo suhteellisen lyhyen ajan kuluttua tilanteesi on jo parempi ja tämäkin kokemus tekee sinusta ihmisenä vahvemman.
Olen nainen ja juuri eronnut, enkä ollenkaan omasta tahdostani. Mies halusi erota, syynä että rakkaus loppu eikä kiinnostanut enään. Meni 4kk ja hänellä on uusi nainen joka on jo raskaana. Kyllä se sattu ja paljon. Varsinkin ku minulla takana monta keskenmenoa ja kovasti oli lapset toivottuja.
Meillä on yksi yhteinen lapsi 13v joka myös ottaa todella raskaana isän uuden suhteen ja tulevan lapsen. Enkä pysty mitenkään häntä kannustamaan olemaan innoissaan asiassa.
En myöskään pysty puhumaan exän kanssa koska alkaa heti itkettämään, miten toinen ihminen voi niin kevyesti heittää 16 yhteistä vuotta pois ja aloittaa alusta.
Uskon kuitenkin aurinkoisempaan tulevaisuuteen... usko ihmisiin vaan on mennyt.
Pärjäillään kohtalotoverit...ehkä pitäisi osallistua jollekkin erokurssille.
Niin oli meilläkin 20vuotta yhteiseloa takana, ja heti eron jälkeen hän alkoi tapailla muita miehiä.
...tilanteesta... ja mä uskon että noin nopeesti alotettu uusi suhde ei tule kestämään. Meidän ja muidenkin "jätettyjen" tätyy vaan antaa ajan kulua ja parantaa haavat.
Vaikka mitä puhutaan ni tää nimenomainen palsta on tosi hyvä, saa purkaa omaa pahaa oloaan ja lukea että kohtalotovereita on paljon.
T: Nainen 36v.
Meinaan kannattaako se erokurssi. Olen nimittäin menossa semmoiselle ja odotan siltä paljon. 28v on minullakin vaimo nakannut roskikseen ja on aika alkaa alusta, jos vain voimia riittää. Tällä hetkellä objektiivinen suhtautuminen asiaan on hieman vaikeaa mutta uskon kuitenkin että minulle on vielä jossain joku jakamaan loppuelämäni ilot ja surut vähän paremmalla onnella. En siis ole täysin menettänyt uskoani ihmisiin.
..se erokurssin käyminen. Itse kävin Fisher-seminaarin vuosi sitten, kun mies laittoi erohakemuksen postiin. Silloin olin aivan maassa, vaikka toisaalta harkinta-aika oli edessä ja tavallaan toivoakin jäljellä.
Kurssilla käsiteltiin kipeitä asioita, itku tuli monta kertaa, mutta se kannatti. Sain kuulla muiden kokemuksia, ja pystyin luottamuksella puhumaan omista tunteista ja ajatuksista. Kurssin jälkeen sieltä saadut paperit jäivät kansioon, vasta vähän aikaa sitten kaivoin muistiinpanojani esille. Nyt niitä oli jo helpompi lukea, eikä ahdistanut muutenkaan. Aikaa se vaatii, joka tapuksessa, kävipä kurssin tai ei.
Suosittelen eroseminaaria kaikille, olitpa jättäjä tai jätetty.
mutta tuntuu ettei ole voimia edes siihen. Olen mielestäni hyvä kuuntelija, tai ainakin työkaverit tuntuu kaatavan kaikki murheensa minun niskaan. Eihän se mitään, kuuntelen mielelläni jos jotakin auttaa. Joskus vaan tuntuu,että haluaisi puhua omista asioistaan jollekkin.Töissä ei tosin ole ketään jolle haluan asiani kertoa. Villit juorut lähtee heti liikeelle.Ystävätkään ei jaksa aina kuunnella saman jauhamista. Olen toki työn kautta muutamia kertoja käynyt psykiatrilla, mutta siitäkin meni maku, kun herra istu tuolissaan ja alko haukotella. Tuntu juuri siltä, et kuunnellaan vaan rahan takia se sovittu aika.Tässä sitä nyt mennään puolikkaan pillerin päivä annoksella pvä kerrallaan. Mieliala vaihtelee niin nopeesti ettei meinaa itsekkään pysyä perässä. Joskus elämä on vaan niin epäreilu, mutta silti tässä vaan räpiköidään kukin tavallaan. Voimia sinulle. Toivottavasti osaat tehdä oikeat ratkaisut. Itse en ole osannut enkä pystynyt, joten kaikki on kuin ennen paitsi ettei mies asu minun ja lasten kanssa.
samat on fiilarit - tyhjyys ajaa välillä itsetuhon partaalle. Oma ero astui joulukuussa voimaan. talous vaan ahtaalle kun en ole töissäkään... lapsia kaksi joita on juuri sanomasi kuvatunlaista tavata - olisihan miehenä pitänyt jaksaa turvata lasten tulevasuus... viimeksi tänään kävin terv.keskuksessa romahdettuani ja jätettyäni mielialalääkkeet ottamatta. Ei ole elämä helppoa, minkäs teet jos ei enää saa otetta. Naisia ei kiinnosta hakea kun oma elämä on poskellaan - sen verran pitäisi oma elämä saada edes raitelle ja töitäkin jostain.
nim. ei enää insinöörihommia
Yritetään jotenkin jaksaa. tunteesi ovat täysin minun kaltaiset. Ymmärrän hyvin. Minulla meni työt myös eron jälkeen, ja kaikki se mitä rakentanut ja tehnyt perheen eteen.Tsemppiä silti..vaikka ne on vain sanoja..
Kyllä te selviätte jos minäkin. Olisikin vain pelkkä ero josta pitäisi selvitä. Mutta kun pari kuukautta sitten kuoli pitkän sairastelun jälkeen yksi tärkeimmistä läheisistäni. Se se vasta kamalaa oli.
Kaikki tämä tuntuu liialta. Sairasloman tarpeessa olisin, ei ole ollut edes vapaapäiviä, nyt on pari mutta väsymys jatkuu. Mutta tarvitsen rahaa kun asun nyt yksin, vuokra pitää maksaa. Olen keikkatöissä ja yrittäjä joten jos jään sairastamaan rahaa ei tule mistään. Töissä ihan viimeisimmilläni. Onneksi sain asunnon luonnon ja meren läheltä, ulkoilu on parasta terapiaa. Välillä kun juoksee täysillä merenrannassa niin pakko vain hymyillä...Ulkoilu antaa energiaa.