Hei! ;o)
Pojuni kanssa jutellaan ihan kaikesta mikä mättää, sukanväreistä luonteen piirteisiin ja haaveisiin ja ties mihin. Ollaan tosi rehellisiä, joskus tuntuu et ehkä liiankin. Mut tiedetään kuitenkin toistemme ajatukset perinpohjin, vaik kaikkee ei käsitetäkään. :-) Voikohan sitä ikinä? Mutta yks asia mua risoo aika laikka:
Onks normaalia semmoinen et kun suhteessa puhutaan asioista, niin jutut puhutaan halki, mut ikinä ei tehdä kompromissejä? :-/ Tai siis ainakin must tuntuu silt et mä olen se kompromisseja tekevä osapuoli. Pojuni mielestä ihminen tekee kompromisseja jos sen näkee parhaaks, mut ei sit halua muuttaa itseään. Hän tekee niinkuin tahtoo, ja mä olen kärsivällinen. Mut kun hänen pitäis sit odottaa mua jossain asiassa tai ottaa mut huomioon niin kärsivällisyys loppuu saman tien. Esim jos tuun vaikka 5 minuuttia myöhässä tapaamiseen, niin hän on jo häipynyt ja tulee uudestaan vartin päästä tarkistaan olenks paikal. Toisaalta mun pitäis sit kiltisti odotella häntä siellä sen aikaa kun herra on jossain. Jos sanon asiasta niin vastakommentti on jotain sellaist kuin "no sä ite päätit oottaa" tai "en mä itseäni kestäiskään, hyvä et sä oot niin kultanen et kestät mua". Enkä sit osaa sanoa mitään enää...
Tunnen usein olevani se myötäilijä, ja et mun pitäs ryhdistäytyä.... :-( Mut kun mä vain haluun olla mieliks ja tehdä mikä on kivaa pojustakin, se saa mulle hyvän olon. Onks täs suhtees teidän mielestänne mitään järkee? Neuvoja!!!!!
Pojuni kanssa jutellaan ihan kaikesta mikä mättää, sukanväreistä luonteen piirteisiin ja haaveisiin ja ties mihin. Ollaan tosi rehellisiä, joskus tuntuu et ehkä liiankin. Mut tiedetään kuitenkin toistemme ajatukset perinpohjin, vaik kaikkee ei käsitetäkään. :-) Voikohan sitä ikinä? Mutta yks asia mua risoo aika laikka:
Onks normaalia semmoinen et kun suhteessa puhutaan asioista, niin jutut puhutaan halki, mut ikinä ei tehdä kompromissejä? :-/ Tai siis ainakin must tuntuu silt et mä olen se kompromisseja tekevä osapuoli. Pojuni mielestä ihminen tekee kompromisseja jos sen näkee parhaaks, mut ei sit halua muuttaa itseään. Hän tekee niinkuin tahtoo, ja mä olen kärsivällinen. Mut kun hänen pitäis sit odottaa mua jossain asiassa tai ottaa mut huomioon niin kärsivällisyys loppuu saman tien. Esim jos tuun vaikka 5 minuuttia myöhässä tapaamiseen, niin hän on jo häipynyt ja tulee uudestaan vartin päästä tarkistaan olenks paikal. Toisaalta mun pitäis sit kiltisti odotella häntä siellä sen aikaa kun herra on jossain. Jos sanon asiasta niin vastakommentti on jotain sellaist kuin "no sä ite päätit oottaa" tai "en mä itseäni kestäiskään, hyvä et sä oot niin kultanen et kestät mua". Enkä sit osaa sanoa mitään enää...
Tunnen usein olevani se myötäilijä, ja et mun pitäs ryhdistäytyä.... :-( Mut kun mä vain haluun olla mieliks ja tehdä mikä on kivaa pojustakin, se saa mulle hyvän olon. Onks täs suhtees teidän mielestänne mitään järkee? Neuvoja!!!!!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Löysin tekstistäsi paljon yhteistä ajatellessani parisuhdettani.
Tunnen myös olevani se myötäilijä. En tosin aina. Mutta ehkä juuri niissä asioissa missä juuri niitä kompromisseja tarvittaisiin.
Myös me puhumme paljon, kaikesta. Huomaan olevani niin avoin etten koskaan uskonut olevani. Arimmatkin asiat saamme puhuttua ja ymmärrämme toisiamme, useimmiten.
Puhumme myös seksistä, omista mieltymyksistämme sen suhteen ja paljosta muusta.
Voisinko olla onnellisempi? Mutta silti päässäni pyörii pieni kysymysmerkki suhteemme päämäärästä ja toimivuudesta. Onko se kumminkaan tasapuolisesti kahden kauppaa...?
Voisin ja olisi kiva keskustella kanssasi aiheesta enemmänkin. Vaihtaa ajatuksia jne.
Olen koittanut saada kehittävää juttua aikaan chatin naisten kanssa, mutta siellä kun usein haetaan seuraa....
No mutta, vilkuilen jos vaikka kirjottaisit vastausta.. :)
käsittää kaikkea eikä tarvitsekaan. Elämästä tulisi supertylsää!
Minulla on pitkä suhde emmekä myöskään ole koskaan tehneet kompromisseja. En minä enkä mieheni. Ketä kompromissit hyödyttävät? Silloin vain tehdään asia tavalla, josta kumpainenkaan ei pidä. Mihin se sitten johtaa? Tyytymättömyyteen.
Tai sitten erotaan!
Tietysti voihan olla että jostain käsittämättömästi syystä kaksi ihmistä ovat niin samanlaisia ettei mistään synny kiistaa eikä siis kummankaan tarvitse taipua toisen mielipiteeseen, mutta kyllä väittäisin että jokaisessa suhteessa tehdään jonkinlaisia kompromisseja.
Teillä se kompromissien tekijä taitaa sitten olla miehesi vaikkei sitä ehkä sulle paljastakkaan!
Esim. Jos mies pyytää sua nielemään lastin etkä siihen suostu, hän tekee myönnytyksen ja laukaisee sitten vaikka naamallesi.
Mutta hyväntahdon elkeenä annat suostut sitten seuraavan kerran nielemään hiukan vastentahtoisesti elikkä molemmat tekevät pieniä kompromisseja jotta suhde toimii
Jos sanon, ettei meillä tehdä kompromisseja niin uskohan hyvä mies asia!
Jos meillä joku tekisi kompromisseja se olisin minä. En kyllä suostu siihen, koska miehenikään ei kompromisseista piittaa. Toki joskus teemme, ihan omasta tahdosta vapaaehtoisesti, toisen pyytämättä, asioita, joista emme itse niinkään välitä, mutta tiedämme toisen pitävän. Niin se toimii.
Olipa muuten harvinaisen iljettävä esimerkkisi. Jos mieheni todella pyytäisi nielemään koko lastin niin pitäisin häntä typeränä. Minä teen tuossa tilanteessa niinkuin teen ja ellei kelpaa, mies saisi olla ilman suuseksiä.
Iljettävä oli joo.. mutta taisin huomata kysyjän pointin... Olen samaa mieltä, että kompromisseja tehdään aina ja joka paikassa, joskin saattaa mennä filosofian puolelle... riippuu siitä mitä kompromissillä tarkoitetaan.
Eikö seuraava ole kompromissi? Heräätte aamulla, ja kumpikin on väsynyt. Toinen pyytää että "voisitko tehdä aamupalan", jolloin toinen ehkä hieman vastahakoisesti ajattelee että "juu voinhan minä kun tuo kulta pyytää, se ei ole niin iso asia ja se ilahduttaa toista.. vaikka en minä oikeastaan haluaisi aamupalaa mennä tekemään kun tässä on niin kiva loikoilla...".
Tai jos jätät sen suunnittelemasi shoppailureissun tekemättä kun miehesi sanoo että on suunnitellut jotain kivaa illaksi ja haluaa sinut kotiin suoraan töistä?
Tai jos teidän pitää valita talonne ulkomaali, ja toinen pitää sinisestä ja toinen punaisesta? Tuossa ainakin tulee ihan varmasti tehtyä kompromissi!!
Kahden ihmisen suhde on täynnä kompromisseja. Sille ei voi mitään. Ne eivät välttämättä _tunnu_ kompromisseilta mutta ne ovat sitä kuitenkin.
Arvoisa Pohdikelija,
mietipä uudelleen mitä kompromissi käsitteenä oikein tarkoittaa ja mitä ei. Kun pääset siitä selvyyteen, yritä uudelleen. Kenties saisit aikaan jotain järjellistä tekstiäkin.
Varsin omituinen vastaus. Termitetään sitten kun pyydetään.
Kompromissi = joku/jotkut tekevät eri tavalla kuin mikä olisi kaikista mieluisin vaihtoehto. Se on "kultainen keskitie" tai ainakin jossain siinä eri mielipiteiden välillä, jos parisuhteesta puhutaan. Eikös se niin mene?
Sanakirjasta vielä varmistukseksi katsotaan, että:
"Kompromissi: sovittelu, sopu- tai sovitteluratkaisu, sopia, sovittelemalla ratkaista, tinkiä"
Kerroppas nyt Spektaakkeli, että mitenkä esim se talon ulkomaalin valinta-esimerkkini ei esittänyt kompromissitilannetta? Tai miten ne muut eivät olleet järjellisiä tekstiä???
esimerkkisi ovat liian ristiriidattomia kompromissin tekemiseen. Kompromissiin tarvitaan kunnollinen erimielisyys, joka sovitellaan niin, ettei kumpikaan "voita" vaan valitaan ratkaisu kahden mielipiteen välistä.
Esimerkki: Haluaisin maalata talon mustaksi ja mies valkoiseksi. Syntyy kamala riita ;D. Asiasta riidellään viikkokausia eikä kumpikaan anna periksi (jos antaisi, tuloksena ei olisi kompromissi), talon on oltava mielestäni EHDOTTOMASTI musta ja yhtä ehdottomasti mieheni mielestä valkea. Koska sovintoon ei päästä, täytyy tehdä kompromissi ja talosta tulee harmaa. Ei siis kummankaan ehdotus vaan jotain siltä väliltä.
Juuri tämä esimerkki kuvaa hyvin sitä mitä tarkoitin sillä, ettei meillä tehdä kompromisseja. No ehkä pari on tehty joskus 10 vuottta sitten, muttei ne toimineet, koska silloin kumpikaan ei saa mitä haluaa. Pidämme molemmat tärkeinä sitä, että olemme itse tyytyväisiä emmekä pyri liikaa miellyttämään toista. Pitkällä tähtäimellä jos usein ohittaa itsensä toisen hyväksi, suhde heikkenee väistämättä, josta seuraa ongelmia.
Ei tehdä kompromisseja, meni jakeluun. Mutta tuo selityksesi on ristiriitainen, ainakin minusta.
Jos oikein käsitin, niin esim yhteisissä asioissa myönnytään siis jommankumman mielipiteeseen? Vuorollaan kumpikin, toivottavasti?
Eli tärkeää ei ole se että on itse tyytyväinen vaan se että _toinen_ osapuoli on tyytyväinen? Koska sehän tuosta seuraa, jos A suostuu _oman_ halunsa yli siihen mitä B haluaa? Miten sitten voidaan pitää tärkeänä sitä että kumpikin A ja B ovat tyytyväisiä? Tekeekö B myönnytyksen A:lle, vastineena A:n suostumuksesta?
Meilläkään ei tehdä kompromisseja ja melko harvoin edes myönnytyksiä. Miksi pitäisi? Mitä ovat ne yhteiset asiat, joissa niitä pitäisi tehdä?
Tyytyväisyydestä. Oma tyytyväisyys on kaiken a ja o. Sillä jos teemme liikaa myönnytyksiä se saa meidät pahalle tuulelle ja myös syyttämään toista siitä, ettemme voi olla onnellisia. Tämähän on täällä tullut vastaan jokatoisessa kirjoituksessa.
Parisuhteessa tärkeintä onkin se asenne, joka molemmilla on (erikseen). Puhutaan vain itsestä, omista tuntemuksista ja siitä miten haluaisi asioita hoitaa. Kumpikin hoitaa asiat omalla tavallaan ja ovat tyytyväisiä. Eikö?
Monesti lähestymme ongelmiamme liian läheltä. Luulemme, että itsellemme tärkeät asiat on pakko olla tärkeitä toisellekin, vaikka hampaat irvessä. Oma epävarmuutemme saa meidät kieltämään kumppanilta milloin mitäkin. Se taas luonnollisesti herättää suurta närkästystä kumppanissa eikä suhde siitä ainakaan parane. Pitäisi aina muistaa, että vaikka toinen on itselle läheinen ihminen, hän ei läheskään aina ajattele samalla tavalla kuin itse eikä se ole yhtään sen enempää "väärä" ajattelutapa kuin omakaan.
Peace & Love!!!
Kirjoitit:
"Meilläkään ei tehdä kompromisseja ja melko harvoin edes myönnytyksiä. Miksi pitäisi? Mitä ovat ne yhteiset asiat, joissa niitä pitäisi tehdä?"
Valintatilanteissa tulee koko ajan vähintäänkin myönnytyksiä. Kompromisseja myös.
Esimerkkejä:
- Yhdessä tekeminen (Esimerkki: toinen haluaa syömään pihviä kaupungille ja toiselle mieluisampaa olisi hakea naapuritalosta pizza.)
- Yhteisten tavaroiden hankkiminen (huonekalut, talo, auto, jne.)
- Televisiokanavan valinta. Jopa silloin kun toisen ohjelman voi nauhoittaa, sen toisen osapuolen on suostuttava katsomaan ohjelma myöhemmin.
- Kaapin paikka olohuoneessa. Eikun keittiössä.
- Seksi. Toinen haluaa, toinen ei. Ja sitten huomenna toisinpäin.
- Tavat: Jos toinen tupakoi, ja toinen ei sitä hyväksy, niin jommankumman on tehtävä muutos tekemisissään/suhtautumisessaan tai asiasta tapellaan/keskustellaan koko ajan. Sama juttu voi olla ihan mistä tavasta tahansa, mutta tupakointi on varmaan kaikille jompaan kumpaan suuntaan tunteita herättävä asia.
Vähintäänkin toinen joutuu jokaisessa edellä mainitussa tilanteessa muuttamaan mielipidettään eli tekemään myönnytyksen. (Siis sikäli mikäli noita tilanteita halutaan tehdä tosiaan _yhdessä_. Ihan samahan se sitten on jos kumppanukset menevät eri paikkoihin syömään tai harrastavat seksiä naapureiden kanssa silloin kun sitä huvittaa harrastaa... nyt puhutaan yhteisestä tekemisestä.)
Miten ihmeessä pystytään elämään ilman kompromisseja tai myönnytyksiä?
T: Pohdiskelija
PS. En edes yksin ollessani pysty elämään täysin 'myönnytyksittä', joskin silloin teen ne elämän reaaliteeteille konkreettisista asioista: Jos minulla ei ole rahaa maitoon, niin vaikka kuinka sitä haluan niin en voi kaupasta sitä hakeakaan.. Joudun "nielemään haluni" juoda maitoa. Ei paljoa lohduta... ;-)
pääsee kun on avoin, eikä nipota (=nalkuta) eikä pyri muuttamaan toista. Asiat voidaan usein ratkaista ilman, että myönnytyksiä tarvitsee tehdä
Jos myönnytyksiä tekee, ne kannattaa tehdä niissä asioissa, jotka eivät merkitse itselle paljoa, mutta kumppanille merkkaa.
Siispä:
-Tehdään yhdessä vain sellaisia asioita, jotka ovat mukavia molemmille! Esim. jos toinen haluaa ehdottomasti pitsaa kotiin ja toinen pihviä syömään ravintolaan, asia täytyy suorittaa kumpainenkin omalla tahollaan. Ei olisi itselläkään kivaa syödä pihviä jos raahaisi kumppanin puoliväkisin mukaan.
- Hankinnoista voi päätöksen tehdä todella helposti. Molemmat sanovat mitä ominaisuuksia haluavat ja valitaan esmes sellainen auto, jossa niitä on eniten. Yleensähän jostain joutuu yksinkin kauppoja tehdessä tinkimään.
- Tv-kanavista ei tarvitse riidellä, kun molemmilla on oma tv videot.
- Kotia sisustaa se, joka siitä enemmän ymmärtää ja joka siitä on kiinnostunut, mutta hänen on otettava huomioon, ettei tunge kotiin mitään sellaista mitä toinen syvästi inhoaa.
- Seksiä on silloin, kun molemmat sitä haluaa. Muusta ei oikeastaan kannata edes keskustella.
- Tavat. Se, joka ei hyväksy toisen tupakointia, voi lopettaa nalkuttamisen. Toinen lopettaa tupakoinnin sitten kun lopettaa jos lopettaa. Itseään voi muuttaa, ei toista.
nimittäisin myönnytyksiä valinnoiksi niin ei tule epäselvyyksiä ;D. Ja lähes ainahan on valinnanvaraa, joten juuri koskaan mikään vaihtoehto ei ole pakollinen.
Jos aikoo asua ja viihtyä toisen kanssa, ei ole juuri vaihtoehtoa kuin antaa hänen tehdä niin kuten haluaa. Pienellä viekkaudella voi alkaa itse toimia eritavoin, silloin on mahdollista´, että toisen käytös muuttuu. Tai joskus se muuttuu, vaikkei tee yhtään mitään. Ihmiset vain muuttuvat vuosien varrella ja se minkä olen pannut merkille, on , että vanhassa parisuhteessa ei pipo enää kiristä yhtä paljon kuin aiemmin.
Moi! Jos miehes on intin käyny, niin siellä on varmaan oppinu sen et ei saa myöhästellä. Eräs tuntemani miespuolinen alkoi inttiin mentyään oleen vapaa-ajallakin tosi tarkka sovituista ajoista.
Jos intissä jotain oppii niin sen että jos on ajoissa jossain niin saa odottaa... ja odottaa... ja odottaa... :-) Ja siellä "oppii" myös sen että omaa päätä ei tarvitse käyttää. Intin opetukset on käytännössä ihan p*****stä, lukuunottamatta yhtä: Elämässä pitää niellä paskaa jotta pääsee sen nielemisestä lomille. ;-)
no voi voi! tuollaisia miehiä Te ansaitsette