Älä opeta lepsun rakkauden Jumalasta!

MINUN JUMAALNI EI OLE LEPSU RAKKAUDESSAAN - ENTÄ SINUN ?

Kun keisarin laki on lepsu, niin pedofiliaa ym jumaattomuutta ei mikään estelle.
Meillähän insestiä vastustava adressikin sai vastikään lukuisia nimiä sisäänsä.

Adventtikirkko on - ehkä ymmärtämättömyyttään - lyöttäytynyt keisarin ystäväksi
siten, että koettaa todistella,ettei iankaikkinen korkein oikeuskaan langeta
oikeastaan muuta tuomiota, kuin että vapauttaa ikuiseen unohdukseen.
Mutta tosiasiassa Jumala lupaa unohtaa vain niiden pahat teot - nidien, jotka
ovat Kristuksen päällensä pukeneet ja SEN VUOKSI karttavat pahaa.

Joko adventismi on lepsua tai sitten adventistien Jumala on rakkaudessaan
adventisteja kohtaan lepsu. (En silti kadehdi, sillä minulle Jumala on
ilmoittanut KOKO totuuden). Mutta sellainen rakkaus olisi vain inhimillistä
tunteilua - sellainen missä jo etukäteen korostettaisiin, ettei rangaistus
vääryydestä paljonkaan kirpaise. Elikkä: aivan hyvin voit elää jumalattomastikin,
itsellesi - mutta Minulla olisi tarjota sinulle hiukan parempikin vaihtoehto, Jeesus.


Mnun Jumalani vaatii kuuliaisuutta armotalouden huoneenhaltijalta,
niin että muistutan, mistä tarvitsemme pelastumista. Kun siinä
pysyn uskollisena, Hänen HORJUMATON rakkautensa
varjelee minua kaikessa ja viimein iankaikkisesta tuomiosta.

Ikinä ei jumalaton (ei-uskova) pääse pakoon Hänen ankaraa katsettaan:


Room. 11:22    Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.    
2. Kor. 13:10    Sentähden minä kirjoitan tämän poissa ollessani, ettei minun teidän luonanne ollessani tarvitsisi käyttää ankaruutta sen vallan nojalla, minkä Herra on minulle antanut rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.

   
Ilm 14:10
Niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.   

Jumalan horjumaton rakkaus lapsiaan kohtaan:

Psalmit 136       

1 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.   
4 häntä, joka yksin tekee suuria ihmeitä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
   
10 häntä, joka löi Egyptiä surmaten sen esikoiset, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,   
11 ja vei Israelin pois heidän keskeltänsä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,   
12 väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
   
16 häntä, joka johdatti kansaansa erämaassa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;   
17 häntä, joka voitti suuret kuninkaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,   
18 ja surmasi mahtavat kuninkaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
   
23 häntä, joka muisti meitä alennuksessamme, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,   
24 ja kirvoitti meidät vihollisistamme, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;   
25 häntä, joka antaa ravinnon kaikelle lihalle, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.   
26 Kiittäkää taivaan Jumalaa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.   

Onko työläs luopua sinettiopista? Painaako raskas epävarmuuden taakka, kun mietit?
Älä turhaan murehdi - sillä Herra, joka rakastaa lahjojen antamista, ojentaa henkilkökohtaisen palkinnon voitttajalle, sitten perillä - ikioman valkoisen sinetin:


Ilm 2:17
"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja. [Ps. 78:24,25 | Jes. 56:5, 62:2, 65:15]   

Jumalan rakkaus Kristuksessa ei horju

3

102

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Punitsemisen arvoista asiaa

      Laul. l. 8:6
      Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.

      Jaak 2:11-13
      11
      Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat.
      12
      Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
      13
      Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

      On se niin, totta tosiaan -- rakkaudellinen
      armahtavaisuus on iäti pysyvää, mutta myös
      armoton rakkaudettomuus ... saa pysyvän palkan.

      Matt 5:25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
      26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.

      Kas, iankaikkisuuden puolella ei enää voida hyvittää. Siellä ei pääse vankilastaan ikinä.

      Punnittua puhetta, mutten minäkään muuta
      uskaltaisi opettaa

    • Punnitsemisen arvoista asiaa

      Laul. l. 8:6
      Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.

      Jaak 2:11-13
      11
      Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat.
      12
      Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
      13
      Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]

      On se niin, totta tosiaan -- rakkaudellinen
      armahtavaisuus on iäti pysyvää, mutta myös
      armoton rakkaudettomuus ... saa pysyvän palkan.

      Matt 5:25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
      26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.

      Kas, iankaikkisuuden puolella ei enää voida hyvittää. Siellä ei pääse vankilastaan ikinä.

      Punnittua puhetta, mutten minäkään muuta
      uskaltaisi opettaa

    • Alussa ihminen söi hyvän ja pahantiedon puusta sillä
      seurauksella, että lankeemuksen tilaan jäi.
      Jottei eläisi peruuttamattomasti lankeemuksessa,
      ikuisesti - ja jouduttaisi heittämään sinne, mikä
      on valmistettu saatanalle, helvettiin - Jumala
      esti menemästä elämän puun lähelle, syömään siitä.
      (Raamatun alussa se info)

      Maassa voi ikuinen sielu lymytä Jumalan kasvojen edestä, niin että Hän huutelee: Missä olet, Adam.
      Mutta ikuisuudessa ei Herran ja enkeleiden
      läpitunkevaa katsetta voi enää paeta:

      Ilm 14:10
      joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]

      Mutta kaikille, jotka ottavat vastaan Kristuksen,
      Jumala antaa oikeuden syödä elämän puusta -
      sillä he eivät ole enää langenneessa tilassa,
      vaan Karitsansa perillisiä.

      Ilm. 22:14
      "Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. [1. Moos. 3:22; Ilm. 2:7, 7:14, 21:27]

      OTA VASTAAN SINETTI, ETTÄ PÄÄSET OSALLISEKSI
      ELÄMÄN PUUHUN !

      Joh. 20:22
      Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.

      Ef. 4:30
      Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. [Ef. 1:13]

      Ef 1:13-14
      13
      Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. [1:13,14: Room. 8:16 ]
      14
      Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi.


      1. Tim. 4:9
      Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe