No niin, elämäntapamuutos käynnissä tällä tytöllä, mutta järkevä tuki puuttuu. Puntari näyttää liki 100 kiloa, pituutta 169cm. Olen ollut monta vuotta ylipainoinen, kiitos mieheni ja oman saamattomuuden. Nyt olen lukenut viikon pari tietoa järkevästä laihduttamisesta netistä ym. sekä tarkkaillut syömistäni. Suurin ongelmani on ollut valtava suklaahimo, roskaruokaa, sipsejä tai limppoja/alkoholia en ole koskaan juonut, kotiruoka sen sijaan on maistunut, sitähän pitää jo perheen lapsille tehdä alinomaan, joten keittiössä on aikaa vietetty...
Ongelmani on tuen puute. Mieheni tykkäisi niin kovasti "isoista tytöistä". Häneltä en tukea saa tähän, koska veriarvoni ovat onneksi vielä hyvät, niin hänen mielestä ei kannata rääkätä millään porkkanakurilla. Olen kyllä kertonut mitä kaikkea ihanaa saan syödä ja nälässä en halua olla, mutta hänen vankkaa mielipidettään en saa käännettyä. Itse en halua laihduttaa ulkonäön takia, ainoastaan terveyssyistä. Enkä enää tuota ukkoa kuuntele, oma on elämäni ja vartaloni, jolle teen niinkuin parhaaksi näen. Haluan elää terveempänä pidempään ja onnellisempana äitinä lapsilleni!
Myöskään tuttavapiiri ei ymmärrä minua. Sukuni on pyöreätä mallia, mikä tarkoittaa että kaikilla on todella paljon painoa. Kaverit samoten. Kukaan heistä ei halua edes käydä puntarilla ja katsoa totuutta silmiin. Ainoastaan työpaikalla pomo on kannustava, mutta se ei riitä minulle.
Kuinka saan ihmiset ympärilläni ymmärtämään liikakilojen haitat ja mukaan tähän elämänpidentämisprosessiin, sekä kannustamaan minua? Itse olen sitä mallia, että kun jotain päätän, se myös toteutuu. Olen myös sanonut etten laihduta, laitan vain elämäntavat uusiksi, ja siinä samalla laihtuu sitten. Siis ei enää ikinä laihdutuskuureja, vaan terveellinen elämä, johon kuuluu liikuntaa ja ravintoa oikeassa suhteessa.
Millaista tukea te muut olette saaneet lähipiiriltä?
Ongelmani on tuen puute. Mieheni tykkäisi niin kovasti "isoista tytöistä". Häneltä en tukea saa tähän, koska veriarvoni ovat onneksi vielä hyvät, niin hänen mielestä ei kannata rääkätä millään porkkanakurilla. Olen kyllä kertonut mitä kaikkea ihanaa saan syödä ja nälässä en halua olla, mutta hänen vankkaa mielipidettään en saa käännettyä. Itse en halua laihduttaa ulkonäön takia, ainoastaan terveyssyistä. Enkä enää tuota ukkoa kuuntele, oma on elämäni ja vartaloni, jolle teen niinkuin parhaaksi näen. Haluan elää terveempänä pidempään ja onnellisempana äitinä lapsilleni!
Myöskään tuttavapiiri ei ymmärrä minua. Sukuni on pyöreätä mallia, mikä tarkoittaa että kaikilla on todella paljon painoa. Kaverit samoten. Kukaan heistä ei halua edes käydä puntarilla ja katsoa totuutta silmiin. Ainoastaan työpaikalla pomo on kannustava, mutta se ei riitä minulle.
Kuinka saan ihmiset ympärilläni ymmärtämään liikakilojen haitat ja mukaan tähän elämänpidentämisprosessiin, sekä kannustamaan minua? Itse olen sitä mallia, että kun jotain päätän, se myös toteutuu. Olen myös sanonut etten laihduta, laitan vain elämäntavat uusiksi, ja siinä samalla laihtuu sitten. Siis ei enää ikinä laihdutuskuureja, vaan terveellinen elämä, johon kuuluu liikuntaa ja ravintoa oikeassa suhteessa.
Millaista tukea te muut olette saaneet lähipiiriltä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä olen ainakin törmännyt siihen, että sukulaiset ja muut läheiset vähän pyörittelee silmiään kun kerron aloittaneeni terveellisen elämän. Pudotin aikaisemmin painoa 27kg, mutta idiootti päästin kilot kertymään takaisin. Jo silloin laihisurakan aikana porukka tuntui oikeen vahtivan syömisiäni sivusilmällä esim juhlissa. Sitten muistettiin aina mainita, että se kilojen poissapitäminen on vaikeampaa kun varsinainen laihis. Tälläistä kaikkea pientä.
Nyt sitten kun aloitin urakan uudelleen, niin voi vaan kuvitella muiden aatoksia. Koska päästin kilot takaisin, niin varmaan käy läskiparalle niin taaskin... Ikävää on huomata itselle tärkeiden ihmisten asenteet.
Mieheni ei juurikaan reagoi pudotan painoa tai en. Hän ei ole koskaan ollut sen tyylinen, että kehuisi tms. Joskus se tuntuu todella pahalta. Olen kysynyt onko hänelle aivan se ja sama miltä näytän, miten voin. Tähän hän toteaa ettei ole vaan hänen luonteistaan kehuskella ja lässytellä(??!!). Mieheni painaa vähemmän kuin minä. Hän laihtui lähes yrittämättä lähes 30kg taloremontin aikana. En tiedä tekeekö tahallaan vai huomaamatta, mutta hän usein käy vaa'alla ja ääneen kertoo painonsa. Samoin saattaa napauttaa ettei hälle tuota vaikeuksia olla vähällä ruoalla tai että hän laihtui yrittämättä. Niin ja sitten monasti näyttää miten suureksi jotkut vaatteet ovat tulleet ja sitä pitää sitten päivitellä. Olen varmaan turhan herkkänahkainen, mutta usein pahoitan mieleni. Itse kun kerron minkä verran nyt on kähtenyt tms, niin vastaus saattaa olla poissaoleva hymähdys tai lyhyt "aijaa".
Tulipa purkauduttua. Välillä vaan käy mielessä, että kiva ois mies joka kehuis.. ehkä tuntis itsensä kauniiksi...
olen aloittanut elämäntapamuutoksen. Kuureihin en usko. Laihdutuskuurin tulos on vain hetken kuuriluonteinen hoikkuus.
Itse en kaipaa paljoakaan tukea. En kaipaa kommentteja kiloistani, on niitä sopivasti tai liikaa. Minua kiinnostaa enemmän olotilani ja peilikuvani kuin kilolukema. Noin 10 kiloa pitäisi pikkuhiljaa hävittää. Itselläni runsas makean mussutus on kostautunut, joten se on asia, jonka olen muuttanut.
Äskettäin etelän lomareissulla saatoin vaan todeta, että suurin osa ihmisistä oli enemmän tai vähemmän ylipainoisia. Minä mukaanlukien. Kyse on muustakin kuin ulkonäöstä. Ylipaino on valtava terveysriski.
Iselläni on jo muutamien viikkojen jälkeen mukavampi olo, kun verensokerit ei enää heittele niin rajusti eikä ole niin tönkkö ja väsynyt olo.
Suklaan olen jättänyt nyt kokonaan pois, sillä sitä olen syönyt hirvittävästi. Yllättävän nopeasti siihen tottui. Nytkin kaapissa on joulusuklaita, muutta niihin en koske!
Mielestäni asiassa auttaa se, että tekee selkeän päätöksen, mitä asioita muuttaa pysyvästi. Samoin se, että tekee muutoksen vain itsensä vuoksi. Kun itse todella haluaa muuttua, ei muiden mielipiteet ole niin tärkeitä. Monet haluavat laittaa toisen yritykset lyttyyn, koska haluaisivat isekin muuttua, mutta eivät pysty. Itse en ole asiastani juuri kenellekään edes puhunut. Mitäpä se muille tekee.
Toivon sinulle tsemppiä ja päättäväisyyttä!