Koen

väheksyvän kaikkia sanomisiani. Kahvihuoneessa aamukahvilla,jos kerron työkaverilleni tehneeni jotain esimieheni kertoo suureen ääneen tehneensä saman asian,mutta vielä paremmin ja vielä isommin.
Tänäkin aamuna kerroin työkaverilleni kuinka olin ollut vesijuoksussa eilen ja juosseeni 50 minuttia,kun, esimieheni jo suureen ääneen kertoi kuinka hän on jo pitkään harrastanut hydrobickiä ja kuinka hän saa siitä hien pintaan ja kunka hän on aina harrastanut airobickiä (tosin se ei näy hänen vartalosta). Jos joudun ilmoittamaan sairaspoissaolostani hän epäilee tekeeköhän lääkäri, nyt varmasti kaiken ja syönköhän nyt varmasti minulle määrätyt lääkkeet.Työkaverini kysyi, kuinka autoni on toiminut ja olenko ollut autooni tyytyväinen,kun esimieheni jälleen alkoi kovalla äänellä kehumaan omaa autoaan ja kertoi, kuinka kovaa hän uskaltaa ajaa. Hoh hoijaa!!
Olemme samanikäisiä,siis jo ehtoopuolen orvokkeja. En vain tiedä mistä moinen väheksyntä kaikessa sanomisessani johtuu. Siitäkö etten kuulu hänen eliittikuntaansa,jotka mielistelevät häntä ja pokkuroivat sinne ja tänne.
Ajattelin jo aamulla kertoa kuinka vähän olen aamulla ulostanut ja katsoa, josko hän kertoisi tehneensä ainakin kilon suuruisen paskan.
Miten pitää toimia,vai olenko vain yliherkkä esimieheni leventelyille? Nyt hän on saanut minun tukkimaan suuni,niin kauan, kun hän on paikalla. En halua puhua tekemisistäni tai muistakaan asioista mitään,ennen kuin hän poistuu paikalta.
Jos jollakin on vastaavia kokemuksia esimiehen taholta,niin kerro miten saada moinen vähättely loppumaan.Työkaverini myöntävät huomanneesa tämän vähättelyn,mutta sanoivat vain,että älä välitä moisesta.
2299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hahhah! Kyllä nauratti, kun ajattelin jos joku tosiaan alkaisikin (vanhasta tottumuksesta) kehua paskoneensa enemmän.... ;-D

Taitaa olla esimiehesi varsinainen höhlä, jonka pitää päteä ja hölöttää asiasta kuin asiasta, vaikkei mitään tietäisikään. Minusta hän tekee siinä itsestään kyllä ihan tyhmän, kun tuolla tavalla käyttäytyy, ja tavallaan tulee "ylentäneeksi" sinut, vaikka yrittääkin vähätellä.

Kyllä ihmiset yleensä ymmärtävät mikä on ihan hevonpeetä ja naureskelevat ainakin itsekseen (vessassa tai kotimatkalla...) hoopoa esimiestä, joka varta vasten tekee itsestään pellen kaikkien silmissä. Itselläni ei noiden kahjojen esittäjien kanssa pokka pidä, vaan pitää mennä kiireesti nurkan taakse nauramaan. (Kun ei raaski nauraa päin näköä, säälittää niin...)

Äänestä

juuri samanlainen, mutta hän oli niin hullu, etten viitsi edes tarkkaan kertoa, kun kehui itseään jopa intiimistä paikoista......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esimieheni kirjoitti:

väheksyvän kaikkia sanomisiani. Kahvihuoneessa aamukahvilla,jos kerron työkaverilleni tehneeni jotain esimieheni kertoo suureen ääneen tehneensä saman asian,mutta vielä paremmin ja vielä isommin.
Tänäkin aamuna kerroin työkaverilleni kuinka olin ollut vesijuoksussa eilen ja juosseeni 50 minuttia,kun, esimieheni jo suureen ääneen kertoi kuinka hän on jo pitkään harrastanut hydrobickiä ja kuinka hän saa siitä hien pintaan ja kunka hän on aina harrastanut airobickiä (tosin se ei näy hänen vartalosta). Jos joudun ilmoittamaan sairaspoissaolostani hän epäilee tekeeköhän lääkäri, nyt varmasti kaiken ja syönköhän nyt varmasti minulle määrätyt lääkkeet.Työkaverini kysyi, kuinka autoni on toiminut ja olenko ollut autooni tyytyväinen,kun esimieheni jälleen alkoi kovalla äänellä kehumaan omaa autoaan ja kertoi, kuinka kovaa hän uskaltaa ajaa. Hoh hoijaa!!
Olemme samanikäisiä,siis jo ehtoopuolen orvokkeja. En vain tiedä mistä moinen väheksyntä kaikessa sanomisessani johtuu. Siitäkö etten kuulu hänen eliittikuntaansa,jotka mielistelevät häntä ja pokkuroivat sinne ja tänne.
Ajattelin jo aamulla kertoa kuinka vähän olen aamulla ulostanut ja katsoa, josko hän kertoisi tehneensä ainakin kilon suuruisen paskan.
Miten pitää toimia,vai olenko vain yliherkkä esimieheni leventelyille? Nyt hän on saanut minun tukkimaan suuni,niin kauan, kun hän on paikalla. En halua puhua tekemisistäni tai muistakaan asioista mitään,ennen kuin hän poistuu paikalta.
Jos jollakin on vastaavia kokemuksia esimiehen taholta,niin kerro miten saada moinen vähättely loppumaan.Työkaverini myöntävät huomanneesa tämän vähättelyn,mutta sanoivat vain,että älä välitä moisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu