Miten syntyy kaunis vibraatto?

Suoraääninen

Nuoruudessani otin lauluntunteja. Petyin kovasti siihen, että en oppinut koskaan "laulamaan", vaikka minulla on tarkka sävelkorva ja hyvä nuottikorva ja osaan laulaa puhtaasti nuotilleen. Se, mikä puuttuu on itse ääni. Ääneni ei ollut kaunis ja siitä puuttui täysin vibraatto. Kun kysyin laulunopettajaltani asiaa niin hän vastasi minulle, että ääneni on vain sellainen, ettei siihen synny vibraattoa. Suurin piirtein noihin sanoihin siihen loppui lauluinnostukseni. Uskoako opettajaani? Hän oli oopperalaulaja.

Otan tässä muutaman esimerkin kuuluisista laulajista:

"Suoria" ääniä kammoksun, esim. Anneli Saaristo ja Arja Saijonmaa. Molemmat menestyneitä ja arvostettuja laulajia, joille minä en lämpene. Jokainen fraasi lauletaan pitkään ja pysäytetään kuin seinään, ei...

En halua sellaista "yli-vibraattoa" kuin esim. iskelmälaulaja Eija-Sinikalla tai "Hullujussi"-bändin rumpali Ykä Fonseliuksella hänen parodioidessaan Frederikiä laulussa "Harva meistä on rautaa.

Enkä halua jännitys-tärinä-vibraattoa, esimerkkeinä Virve Rosti ja Buffy Sainte-Marie.

Kauneimmat vibraatot löytyvät romanilaulajilta, jokaiselta heistä; Anneli Sarista lapsitähti Leif Lindgreeniin.

Ja suurimmalla osalla ns. "tusinatähdistä" on kaunis vibraatto, vaikkeivät muuten omaperäisiä olisikaan.

Kaikkein kauneimpia ääniä ovat Tamara Lund, Tarja Turunen, Olavi virta... lista on loppumaton. Niitä upeita laulajia löytyy heavysta klassiseen hirveä määrä. Ari Koivunen on fantastinen, Uriah Heepin David Byron, Soile Isokoski...

Miten tuo äänen keinuvuus oikein saadaan aikaan? Se ei siis synny itsestään kylkiäisenä siitä, että laulaa paljon (minä lauloin pikku tytöstä aina 25-vuotiaaksi asti paljon, opiskelin laulua yksityisesti, en esiintynyt - eikä se ollut tarkoituskaan vaan omaksi iloksi, mutta en saavuttanut tuotakaan iloa).

9

5015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ***

      Käy lukemassa edellinen aihetta käsitellyt keskustelu (ehkä hieman liian kaunis ilmaus sille ajatustenvaihdolle, mutta kuitenkin :) )tuolta alempaa; taisi olla Miten vibraa ääneen tms.

      Mutta sen verran tiedän, ettei sitä todellakaan kaikille kehity - eikä sellainen ääni ole huonompi kuin vibran omaava ääni. Tietysti, jos itse sen välttämättä haluaa, niin..

      Mutta kauanko lauloit silloin nuorempana? Itselläni alkoi vibra kehittyä ehkä vuoden tuntien jälkeen, mutta toisaalta "valmis" se ole vieläkään, kuten ei ääni kai koskaan. Koen vibran tulevan itsestään sillin, kun hengitystuki on kohdallaan ja kasvojen/kaulan alueen lihaksisto rentona. Ts vibran puuttuminen omalla kohdallani kertoo tekniikan puutteellisuudesta.

      • Minun...

        ..."laulu-urani" kesti kolme vuotta. Tuon aikana minulla oli kaksi opettajaa, joista ensimmäinen vanhan ajan despootti, joka suorastaan kiljui ja huusi, jos tein pienenkin virheen. Pelkäsin häntä ja lopulta en uskaltanut mennä hänen tunneilleen ollenkaan. Jokaisen tunnin jälkeen itkin. Jälkimmäinen opettajani osasi tuoda asiat hellävaraisemmin esille. Juuri tämä jälkimmäinen opettaja sanoi, että minulla on "suora ääni" eikä siihen koskaan tule kehittymään vibraattoa.
        Lauloin todella paljon, mutta kolme-neljä vuotta kävin aktiivisesti tunneilla.

        Lopetin ennen kuin opettaja ennätti sanoa minulle, ettei minusta koskaan tule sellaista laulajaa, jollaiseksi haluan. Tiesin sen itsekin.

        Olen ensimmäistä kertaa tällä palstalla. En huomannut lukea edellisiä viestejä. Kiitos vastauksestasi. Jatkan edellisten viestiketjujen tutkimista.

      • Äänialani oli
        Minun... kirjoitti:

        kuulemma harvinainen "kontra-altto". Ensimmäinen opettajani sanoi minua mezzo-sopraanon ja alton välimuodoksi ja minun oli hirveän vaikea kehittää hänen opetuksessaan ääntäni. Jälkimmäisen opettajani kanssa työskennellessäni äänessäni tapahtui sentään JOTAKIN edistymistä. Olen varsin itsekritiitiinen, mutta oletan että objektiivisestikin arvioiden minulla ei ollut lahjoja laulajaksi. Pianonsoitossa onnistuin hieman paremmin.

      • Sopraano myös
        Äänialani oli kirjoitti:

        Ihan ensiksi pitää sanoa, että kumpikaan opettajistasi ei oikein tainnut olla hommaansa pätevä. Olet harvinaisen sitkeä, kun olet uskaltautunut käymään kaksi vuotta tuollaisen despootin tunneilla. Minusta tuo ensimmäinen ope teki sinulle paljon vahinkoa, eikä toinenkaan valitettavasti kyennyt sinua oikein auttamaan. Eihän ketään laulata, jos tunneille menoa tarvitsee pelätä. Huutaminen ja haukkuminen kun ei auta ketään, vaan vie vain ihmisen lukkoon. Tuollaisessa tilanteessa on mahdoton oppia ja onnistua, vaikka olisi miten lahjakas.

        Suosittelen lämpimästi, että uskaltaudut yrittämään vielä kerran uudelleen, mutta kannattaa valita opettaja huolella. Ensinnäkin, hyvä opettaja ei huuda eikä hauku. Eikä myöskään heitä ns. hanskoja tiskiin ennen aikojaan, niin kuin tuo sinun toinen opettajasi teki. Yksi vuosi kunnon ohjauksessa on mitätön aika, eikä se edes riitä kompensoimaan niitä huonoja kokemuksia, mitä tuon ensimmäisen open aikana tuli. Nyrkkisääntönä voi pitää, että huonon opetuksen vaikutuksen eliminointi kestää tuplasti sen ajan, minkä olet huonolla opettajalla ollut. Eli, jos olit hänellä kaksi vuotta, sinun pitäisi opiskella neljä vuotta,jotta pääsisit eroon siitä painolastista.

        Hirveää kuulla, että joku menettää laulamisen ilon tuollaisten takia. Mutta valitettavasti et ole ainoa. Minä löysin onnekseni opettajan, joka ei huuda tai hauku, vaan jaksaa kärsivällisesti neuvoa ja kannustaa. Hyviäkin opettajia on, ja sinulla on oikeus vaatia laadukasta opetusta, koska olet maksava asiakas. Tämä on asia, joka monilta tahtoo unohtua. Ei kenenkään tarvitse sietää opettajaltaan mitä tahansa, vaikkei olisikaan mikään huippulahjakkuus.

      • amateur
        Äänialani oli kirjoitti:

        kuulemma harvinainen "kontra-altto". Ensimmäinen opettajani sanoi minua mezzo-sopraanon ja alton välimuodoksi ja minun oli hirveän vaikea kehittää hänen opetuksessaan ääntäni. Jälkimmäisen opettajani kanssa työskennellessäni äänessäni tapahtui sentään JOTAKIN edistymistä. Olen varsin itsekritiitiinen, mutta oletan että objektiivisestikin arvioiden minulla ei ollut lahjoja laulajaksi. Pianonsoitossa onnistuin hieman paremmin.

        Oma kokenut ja pätevä laulunopettajani on sitä mieltä että kaikki voivat oppia ja kehittyä. Usein sellaiset pääsevät pitkälle, joilla on sitkeyttä tehdä töitä vaikkei ehkä olisi äänellisesti parhaimmat lähtökohdat.

        Suurin merkitys on oikealla ohjauksella ja sillä että jaksaa harjoitella ja yrittää vaikka ei heti onnistuisi. Laulutekniikan oppiminen on vuosien prosessi ja jos on alkuun joutunut väärille urille voi mennä pitkä aika.

        Kun sinulla selvästi on musikaalisuutta, ei kannata heittää hanskoja tiskiin vaan hakeutua oikeasti pätevälle opettajalle. Se että opettajasi oli itse oopperalaulaja ei vielä kerro pedagogisista taidoista.

        Lisäksi klassisessa laulussa "oman äänen" löytyminen on vuosien prosessi. Itsekin olin ennen laulutunteja ihan tavallinen piipittäjä ja lähdin hommaan periaatteella että jotainhan sitä voi oppia vaikka ei ääntä olisikaan. Pikkuhiljaa löytyikin ihan hyvä ääni joka itse asiassa oli varsin suuri ja soiva, ihan erilainen kuin kuvittelin.

        Huomaa myös, että eri äänien kehitys on erilaista ja jotkut äänet kehittyvät täyteen kukoistukseensa vasta vanhemmalla iällä. Jos on vähän "raskaampi" ääni (hyvin matala tai isovolyyminen), sen hallintaan saaminen voi olla työläämpää.

        PS itse en kyllä täysin usko tuohon "vibraatottomaan" ääneen, eiköhän se sieltä löydy oikeassa opetuksessa mutta se voi viedä vuosia.

      • Tenori.
        amateur kirjoitti:

        Samaa mieltä amateurin ja opettajansa kanssa siitä että että kyllä oikeaoppinen treeni ja kova työnteko on tärkeimmät aseet kehittymisessä. Edellyttäen että nuottikorvasi ja äänen vireystasosi on sillä tasolla että hyvän opettajan oppiin pääset.

        Lähtökohtaisesti ole siis väliä laulaako ennen treenin aloittamista "nenä-äänellä", piipittääkö tms. Ihmiskroppa itsessään on niin uskomaton instrumentti että ääni kyl alkaa soimaan ennemmin tai myöhemmin kun sitä hioo ammattitaitoisen opettajan kanssa.

        Laulunopiskelun voisikin kiteyttää seuraaviin asioihin mitänyt tulee rooleihin opettajan ja oppilaan välillä.

        Oppilaalla tulee olla sävelkorvaa ja palava halu kehittyä. Opettaja antaa oppilaalle oikeat työkalut, tarpeeksi yksinkertaiset ohjeet ETTEI oppilas tee turhaa työtä ja kadota palavaa haluaan edetä. Tämän lopputuloksena syntyy oppilaan luottamus opettajan osaamiseen joka on a ja o opetuksen edetessä.

        Opettajan rooli on myöskin avainasemassa ohjatessa kehitystä ja sen etenemistä etenemistä haluttuun suuntaan.

        Kyl ääneen tulee vibra jos sitä oikeaan suuntaan hiotaan. Joillakin se tulee nopeasti, toisilla menee aikaa. Anyway.. oikeaoppinen tekniikka rakentuu äänen vapaaseen tilaan oikeissa paikoissa ja se kyl tuottaa vibran kun ääni oikein sijoittuu..

      • lauleskelija
        Tenori. kirjoitti:

        Tuolla klassisen musiikin osastolla oli todella mielenkiintoinen topic. Siinä oli monia neuvoja ja mielipiteitä, jotka sopisivat myös tämän topicin aloittajalle ja kaikille muillekin jotka näinde samojen ongelmien kanssa painiskelevat. Käykäähän katsomassa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=1500000000000067&posting=22000000032350634

    • *--*

      Lauluopettajana olen varma siitä että oikean tekniikan ja vapaan ilmavirran tuloksena vibra alkaa kyllä kehittyä. Eri asia on jos opettaja on niin ammattitaidoton ettei halua/kykene antamaan oppilaalle työkaluja kuinka terve äänentuottaminen tapahtuu.

      Ääni on ilmanpainetta joka soittaa äänihuuliamme. Vibrato syntyy ilmanpaineen ollessa tasapainossa äänihuulten ylä -ja alapuolella, oikea tekniikka mahdollistaa sen..

    • valsa

      Vibraaton aikaan saaminen vaatii todella paljon työtä. Harjoittele vähintään joka päivä, mieluiten aamulla ja vielä illalla.

      Mitä jos äänimateriaalisi ei ole vielä valmis vastaanottamaan vibraattoa?
      Itse klassisen laulun opiskelijana voin sanoa sinulle että olen kuullut laulajia joilla on vibraatto mutta he eivät osaa käsitellä omaa ääntänsä tarvittavalla tavalla ja se jos mikä on aivan hirveätä kuunneltavaa.

      Keskustelin vähän aikaa sitten erään klassisen laulajan kanssa joka oli äänialaltaan tenori ja erittäin innostunut laulamisesta siitä syystä että hän oli löytänyt oman vibtaaton. Hän halusi myös vibraaton ja sai sen jopa neljässä kuukaudessa, harjoittelemalla joka päivä jopa neljä tunti.
      Loppukaneettina sanoisin että äng-äänteellä pääset jo pitkälle ja kannattaa avata ääntä käyttämällä kaikkia vokaaleja. ajattele ääni pään yläpuolelta, ei eteen sillä silloin ääni menee nenään ja taakse ei kannata ajatella sillä ääni menee silloin kurkkuun. Unohda täysin mitä kurkunseudulla tapahtuu.
      Toivottavasti näistä on sinulle jotain hyötä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4215
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1944
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      446
      1739
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      55
      1375
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      464
      1300
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    Aihe