Voiko ihmisen luonne muuttua?

En ole lukenut aiheesta sen enempää, mutta olen keittiöpsykologian lisensiaatti sekä samaisen huoneen henkinen ylipappi ja valaistunut.

Mielestäni persoonaansa ei voi kovimmasta ytimestään muuttaa (esimerkiksi se että haluat toisinaan olla yksin ei muutu). Sen sijaan se kuinka paljon olet pelkojen ym. ym. orjana on oma valintasi. ("en tee [X], koska [y]" "en voi [z] koska [s]" jne.) Oikeasti ainoa syy siihen ettei jotain voi tehdä, on ainoastaan se että ajattelee niin. Tämä tosin pätee tiettyyn rajaan asti tämäkin, masentuneet eivät tule iloisiksi niin päättämällä ja sitä rataa, mutta kärsivällisyys sekä sinnikkyys ovat avain-asemassa.

Tiivistetysti sanottuna kannattaa katsoa Star Warsit ja kuunnella tarkkaan mitä mestari Yoda sanoo.

yrittänyt muuttua, jos en nyt aivan toisenlaiseksi, ainakin osittain ja todella heikoin tuloksin.
Jonkun aikaa sitä jaksaa tai pystyy "näyttelemään" muuta mitä oikeasti on, mutta ei minulla ainakaan mitään pysyviä muutoksia ole tapahtunut. Ja ihan rehellinen ollakseni, kyllä ne yritykset ovat olleet niin läpinäkyviä että tätäkin kirjoittaen hävettää.
Pysy vain omana luonnollisena itsenäsi se riittää tai ainakin sen pitäisi riittää.

Minusta tuntuu, että ongelma on enemmänkin siinä, miksi ihminen ei hyväksy itseään. Sitä pitäisi miettiä ja sitä kautta löytää rauha. Asioita voi muuttaa, mutta luulen, että vasta hyväksymisen jälkeen se onnistuu. Ehkä persoonan täydellinen muuttaminen on mahdotonta. Ja enemmänkin on kysymys siitä, miksi sitä pitäisi tehdä, jos kuitenkin on kyse ihan tavallisesta ihmisestä, jolla ei ole vaikkapa rikollinen.
Kaikenlaisissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa. Itse olen sanavalmis ja ujokin.. oikeastaan se ujous on merkki jostakin hyvästä minussa. Tietenkin, jos se piirre hallitsee täysin ja tekee elämisen vaikeaksi, sittenhän se on ongelma, johon kyllä voi löytää helpotusta. Mutta se onkin eri juttu.

Meissä löytyy piirteitä, muitakin kuin se mikä näkyy...

Minua puhuttelee sellainen näkemys, että itseä ei tarvitse muuttaa. Minussa on jo kaikki oikein ja valmiina. Pitäisi vain päästä eroon tavoista ja tottumuksista, joita elämänsä aikana on keräillyt todellisen persoonansa päälle niin ettei se pääse loistamaan.

Siis ihminen muuttuu joka päivä mitä enemmän se oppii sen paremmin se taitaa . Ja kyllä sekin on totta että ihminen muuttuu sehän on vain tahdosta kiinni . Ja siitä kuinka valmis on panostamaan . Jos haluat päästä ujoudesta tee jotain sellaista mitä et tekisi yllätä itsesi ja näytä itsellesi että olet se kuka määrää. Niin ja tosta sana valmiudesta sen verran että sitäkin voi harjottaa. Sitä kun oppii pitämään puhumisesta ja oman mielipiteen antamisesta niin huomaat että olet se kuka aina on sanavalmis. Eihän maailmaakaan valloiteta yhdessä yössä.

itse muutuin sanavalmiista ujoksi ja ajoittain palailen takaisin sanavalmiiksi.
Ehkä pääsen lopulta ujoudesta eroon ja palaudun siksi, joksi synnyin.

Ei tahdonvoiman, mutta elämänkokemuksen myötä. Esim ujous karisee, jos joutuu väkisin olemaan jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä.

Luonne voi myös muuttua ikävien elämänkokemusten myötä. Iloisesta optimistista voi tulla kyyninen pessimisti lopuksi ikää, jos hän joutuu jatkuvasti pettymään ihmissuhteissaan, ja vain vastoinkäymisiä asetetaan hänen tielleen.

Huomasin äsken, että en ole yli kymmenessä vuodessa muuttunu juuri yhtään. Yhtä omalaatuinen jätkä olen kun silloinkin. Tosin masennus/pelot ym.. tahtoo ahdistaa välillä luonteen/persoonallisuuden nurkkaan.

Välillä toivon todella, että luonnetta voisi muuttaa, mutta en usko siihen tai se on todella vaikeaa. Tapoja ja tottumuksia voi muuttaa, mutta syvintä luonnetta ei, koska se on ollut osa meitä niin kauan.

Tota...
Voi se aika paljon.

Kyllä ujosta pystyy koulimaan sanavalmiin. Ehkä se ei ikinä tule muuttumaan, että kyseinen ihminen ei ehkä opi nauttimaan esim. esiintymisestä, mutta voi siinä tulla luontevaksi ja hyväksikin. No ehkä myös oppia pitämään siitä on mahdollista.

Itse olin tossa pitämässä koululaisille päihdekasvatusta ja olipahan vatsaa vääntävät pari päivää. Meni ihan ok kuitenkin, mikä myös on muuten aika yllättävä muutos, siis se että koen onnistuneeni melko hyvin.

Eipä olis joskus aikanaan onnistunut jonkun 8.-luokkalaisten edessä puhuminen, eikä etenkään se että koen onnistuneeni. Eli muutosta on tapahtunut. Nyt tunnistan kyllä virheeni, jotka tunneilla tein, mutta ne eivät ole se asia joka jää mieleeni päälimmäiseksi. Ennen ne virheet olis jääneet mieltäni myrkyttämään ja ruoskineet häpeää ja epäonnistumisen tunnetta.

Oman luonteen ja persoonallisuuden muuttaminen on ehkä kovatöisempiä asioita mitä ihminen voi tehdä, esim. huume/peli/läheis- tai muusta riippuvuudesta eroon pääseminen.

Ujous on toisaalta eräänlaista empaattisuuden ja toisten tunteiden ja ajatusten huomioon ottamista josta ei pidäkään päästä eroon vaan saada se tasapainoon oman itseluottamuksen ja terveen itsekkyyden kanssa - melkeinpä jokainen kallistuu hieman liikaa jompaan kumpaan suuntaan toisten ollessa herkkiä ja epävarmoja ja toiset taas narsisteja jotka näkevät vain oman itsensä.

Puheliaisuutta ja sanavalmiutta pystyy vähittäisin askelin kehittämään käytössä, esim. jos on joitain iäkkäitä sukulaisia tai tuttavia jotka kaipaavat juttuseuraa niin miksipä ei vierailisi tällaisissa paikoissa jutustelemassa niitä näitä. Tai jos haluaa aloittaa pienin askelin niin käy kaupassa ja tarvehtii kassanhoitajaa ostoksia maksaessaan, sekin on pieni alku.

Iloinen, positiivinen, sosiaalisesti lahjakas, puhelias ihminen voi muuttua surulliseksi, syrjäytyneeksi ja epäluuloiseksi.

MIksikö? Kun saa tarpeeksi monta kertaa pa..aa naamalleen kaikilla elämänalueilla niin ei lopulta jaksa nousta enää siitä kuopasta (= lähteä kotoaan ulos) "vastaanottamaan uusia upeita kokemuksia." Luottamus ihmisiin ja etenkin vastakkaiseen sukupuoleen on lopullisesti mennyttä. Kaikki entiset ystävät elävät "onnelisessa" parisuhteessa ja vaikka kuinka yrität tutustua uusiin ihmisiin, kaikilla on jo omat perhekuvionsa, kiireensä, harrastuksensa ja tiivis parisuhde. Yksinäiset eivät mahdu parisuhteelliseten seurueisiin.

Olen ujo ollut pienestä asti. Arastellut ihmisiä, mutta en kaksin kesken ole ujo enkä arka tuttujen kesken. Olen vapautunut paljon ajan kanssa ujoudesta. Ihan harjaannuttamalla itseäni. Töissä olen vaan pikkuhiljaa alkanut jutella ihmisten kanssa, vastaillut ensin ihmisten kysymyksiin hiukan pidemmin ja alkanut itsekin heittää pientä smaltalkia. Olen vähän ottanut mallia toisista, että millaisia juttuja sitä voi heitellä toisille.
Kommentoida säästä tai kehua toisen vaatteita aluksi, sitten voi kysellä jo kuulumisia ja kertoa itsestäänkin jotain. Ujo voi harjoittaa itseään tällätavoin, ottaa siedätyshoitoa. Sitä huomaa sitten että ei useimmat ihmiset olekaan niin pelottavia vaan mukavia. Siinä on ujous sitten alkanut karista.
Ujous on jonkinlaista häpeää itsestään ja sitä että ei ole taitoja sosiaaliseen kanssakaymiseen,sitähän on tottunut välttelemään toisia huomion pelossa.

Jostain syystä toisia ihmisiä ujostelee enempi kuin toisia. Itse ujostelen enemmän tyyppejä jotka ovat itsekin varautuneen oloisia, kun taas rennompia tyyppejä on minunkin helpompi lähestyä ujostelematta.
Te rohkeat ihmiset voitte paljon auttaa ujoa, pikkuhiljaa lähestymällä häntä. Olen itse tutustunut pariin itseäni ujonpaan ihmiseen ja arvelen että monen ujo on ulkokuoren takana voi olla aarre ihmiseksi.

Täytyy myöntää että itse olen muuttunut todella paljon viime vuosien aikana ehkä elämäntilanteenikin takia mikä kääntyi ihan päälaelleen ehkä parempaan suuntaankin.Olin todella sosiaalinen ja mulla oli paljon kavereita ja menevä eli en viihtynyt yhtä päivää edes kodissani koska tuntui heti että seinät kaatuu niskaan pakko päästä menemään ja nyt viihdyn enemmän itsekseni ja myös kotona tosi paljon mikä on ollut todella uutta itselleni eikä edes kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin.Ehkä olen myös aikuistunut ja oppinut sen että arki ei ole yhtä juhlimista mutta sen oppimiseen meni kyllä kauan,täytyy myöntää.

Minä olen ollut ujo myös pienestä pitäen. Pienenä minua aina ärsytti jos joku sanoi minua todella hiljaiseksi, tai ujoksi mutta ei se vanhempana minua haitannut. Minäkin olen harjaannuttanut ujouttani pois muutaman vuoden aikana tervehtimällä esimerkiksi työkavereitani joiden kanssa en ole kauheasti puhunut ja vaihtanut pari sanaa heidän kanssaan. Naapureihin johoin alussa tänne kerrostaloon muutettaessani en ollut tutustunut, aloin moikata ja kyselin kuulumisia, vaikka se vähän oudolta kuulostaakin että yhtäkkiä alan kyselemään heiltä kuulumisia kun aikaisemmin en edes varmaan katsonutkaam heihin päin... :D
Olen tullut paljon sosiaallisemmaksi, ei onneksi tarvitse enää koko ajan pelätä puhua. Tykkään kyllä itseksenikin olla, olenkin aika usein.
Juu, tiedän viime kommentti tähän keskusteluun tuli n. 5 vuotta sitten, mutta kyllä minä silti tähän päätin jotain laittaa hehe...
Mutta muistakaa kaikki olla omia itseänne, ei tarvitse esittää ketään muuta! :)

En ole ujo, estynyt tms. Olen reipas sosiaalisissa tilanteissa, avulias, myötätuntoinen, hymyileväinen, empaattinen.... Hetkellinen yksin oleminen on joskus ollut vain vaihtelua.
Sitten taas yksinäisyys jota nykyään poden on minulle kuin elinkautinen tuomio kurjaakin kurjemmassa eristyssellissä. Millään ominaisuudellani ei ole käyttöä. Niistä on kehittynyt itselleni taakka.
Toivoisin muuttuvani/pystyväni muuttumaan erakoksi joka ei kaipaa ketään tai mitään. Olisi ehkä helpompaa tämä pohjaton yksinäisyys.
Juuri eilen listasin paperille asioita joiden vuoksi minun on hyvä olla yksin. Yritän siis psyykata itseäni uskomaan että näin kuuluukin olla ja tapahtua. (Kovin lyhyeksi jäi se lista) Vaikeaa tämä on; suorastaan hirvittävää. Mietin myös kuinka kauan mielenterveyteni kestää tätä yksinäisyyttä. Silloin kun se repsahtaa olen jo muuttunut mutta en tiedä minkälaiseksi ja kuinka paha minulla silloin on olla. Toivottavasti höynähdän niin totaalisesti, etten tajua enää mistään mitään.

Oma käsitykseni on, että ns. luonteenpiirteet, eli temperamenttipiirteet, ovat biologisesti määräytyviä eivätkä siten muutettavissa. Elämänkokemusten myötä persoonallisuudessa voi tapahtua kypsymistä (sekä huonoon että hyvään suuntaan) ja ympäristöstä johtuen eri temperamenttipiirteet voivat tulla hallitsevammiksi toisten vetäytyessä taka-alalle.

Yksilö voi myös esim. rankkojen lapsuuskokemusten takia vetäytyä kuoreensa, kehittää tahattomasti sosiaalisen maskin, jonka kautta pystyy kohtaamaan toiset ihmiset. Se on kuin suojakuori hänen todelliselle minuudelleen. Tosin tällaisessakin tapauksessa varmaan henkilön biologiset temperamenttipiirteet määräävät, millaisen sosiaalisen maskin hän huomaamattaan rakentaa itselleen; biologisesti ekstrovertista ihmisestä voi kehittyä pakonomainen tarinaniskijä tai huuliveikko, kun taas biologisesti introvertista voi tulla sosiaaliselta maskiltaan joka tilanteessa hymyilevä miellyttäjä.

Psykologiatieteessä on pystytty erittelemään ainakin kolme temperamenttipiirrettä, jotka ovat universaaleja, eli niiden mukaan pystytään jakamaan ihmisiä ja ennakoimaan käyttäytymistä ympäri maailmaa, kulttuuri- ja kielialueesta riippumatta. Niitä ovat: 1. introverttius / ekstroverttius 2. alistuvuus / hallitsevuus 3. harkitsevuus / riskinottotaipumus.

Olen itse introvertti, alistuva ja harkitseva. Kuitenkin jo nuoresta pitäen olen huomannut, että tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja tiettyjen, läheisten ihmisten seurassa muutun hieman ekstrovertimmaksi, hallitsevammaksi ja ainakin spontaanimmaksi, jos en nyt riskinottajaksi. Tilapäistä heilahtelua siis tapahtuu, mutta lähtökohtaisesti, silloin kun en ennalta tunne tilannetta, lähestyn sitä varovaisena tarkkailijana, joka mieluummin vetäytyy syrjään antaen toisen ottaa ohjat käsiinsä.

Minusta tuntuu, että jos ihminen rupeaa väkisin, puhtaalla tahdonvoimalla, muuttamaan temperamenttipiirteitään, seurauksena on rumaa jälkeä: epäsuhtaisia sosiaalisia liikkeitä, väärinkäsityksiä, disharmoniaa.

Toisaalta ei ole moraalisesti väärin eikä laissa kielletty, että kokeilee olla joskus vähän eri lailla, toimia ja käyttäytyä itselle epätyypillisesti. Se voi hämmentää tuttuja ihmisiä ja näyttää falskilta tuntemattomien silmissä, mutta toisaalta... onko sekään niin vaarallista?

En usko, että tahdonvoimalla. Harjoittelulla voi jo saada aikaan tulosta. Kannattaa varmaan edetä vähitellen, ottaa pieniä ja konkreettisia tavoitteita. Esim. moni näkyvää ja esiintymistä vaativaa työtä tekevä ihminen on alkuun ollut täysin paniikissa. He ovat silti sopeutuneet, ja löytäneet oman persoonallisen tapansa selvitä (esim. virkkuri Molla Mills kertoi, miten kamalia ensimmäiset esiintymiset olivat, ja nykyään hänen luentonsa ovat hyvin viihdyttäviä). Eli jopa esiintyjä voi olla ytimeltään introvertti. Hän on vain oppinut selviytymistaidot, joilla hän persoonallisuuttaan menettämättä vaikuttaa ekstrovertiltä.

Aloita jostain pienestä itselle sopivasta tavoitteesta. Pidä vaikka puhe jossain perhejuhlassa tai juhlatilaisuudessa, vaikka alkuun paperista lukien. Seuraavassa vaiheessa koeta ilman lunttilappua. Mene laulamana karaokea tai stand up -komiikan kurssille (monissa harrasteryhmissä on myös oikeat esiintymiset, joten uuden taitonsa saa treenata käytännössä). Itse koen myös hyväksi vaikka erilaisissa luentotilaisuuksista tehdä kysymyksiä, kun on kysymyksien aika. Siinäkin jännittää tosin paljon. Kannattaa muotoilla riittävän lyhyt, mutta mielenkiintoinen kysymys. Senkin voi kirjoittaa paperille muistin tueksi, jos pelkää unohtavansa asiansa paniikissa. Myös tuntemattomien ihmisten kanssa voi opetella juttelemaan esim. erialaisiin tilaisuuksiin jonottaessa. Taito on muutenkin hyväksi, voi saada hyödyllistä tietoa. Asian ei tarvitse olla mitään monimutkaista. Harvoin ihmiset odottavat toiselta mitään äärimmäisen vaativaa jutustelua, jopa päinvastoin.

Sen sijaan en pidä mielekkäänä keinotekoisesti "muuttaa luonnettaan". Se on epäaitoa, eikä toimi. Eivätkö ihmiset saisi olla erilaisia, persoonallisia? Ei kaikkien täydy lärpättää ja jauhaa p:tä vaikka kaveritapaamisissa. Jos koet olevasi liian hiljainen, niin koeta maltillisesti lisätä osuuttasi. Yleensä hiljaisen ihmisen kommentit muistetaan paremmin. Eli sano vähemmän, mutta enemmän asiaa. Kyllä sinulla on oikeus olla oma itsesi, vaikka et olisi suupaltti, ja vaikka jännittäisit. Puhuttavaahan aina riittää. Kun on alkuun päässyt, niin siitä se etenee.

En usko, että ihminen voi muuttua, ainakaan kaikilla osa-alueilla. Ihminen syntyy sellaisenaan kun syntyy. Silti voisin sanoa, että ainoat muutokset VOIVAT tapahtua vielä suurinpiirtein ennen esikouluikää, eli noin alle 5-7 vuotiaana. Kyse on myös osaksi siitä, miten meidät on pienenä kasvatettu.
Puollan kuitenkin siihen, että 80% ihmisen olemus, luonteenpiirteistä ja muut geenitekijät kehittyvät jo kohdussa. Loput 20% varhaislapsuuden ajan kasvatuksesta.

Näistä kaikesta tiedotamattoman pienen lapsen käytöksestä (esim. esikoulussa) voi hyvin nähdä millainen luonne on kyseessä. Esimerkiksi minäkään en ole kuulemma ollut koskaan (esikoulussa) mitenkään seuraan lyöttäytyvää sorttia, enkä ole sitä tänäkään päivänä, vaikka haluankin.. Erittäin kovasti.

Itse tosiaan olen 22 vuotias nuorimies ja olen 100% introvertti, kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Olen aina halunnut kyllä olla se vähän näkyvämpi, kuuluvampi, kiinnostavampi ekstrovertti, mutta minkäs teet. Huonot kortit on itelle jaettu. Lapsuuskin (tai pikemminkin vanhemmat) ollut hirvein mahdollinen.

Ja lopuksi täytyy kyllä vielä sanoa, että idioottimaisin hokema mitä valitettavan usein kuulee on "harjoitus tekee mestarin." Ja vitut. Minä en usko tähän. Oma lempisanonta tuohon on "lahjattomat treenaa." Joku ihminen ei VAIN VOI kehittyä samalla tavalla kuin joku toinen. Sen estää ihmisen geneettinen perimä. Joillain on hyvä lauluääni, toisella ei. Toiset änkyttää ja jännittää lopunelämäänsä sosiaalisissa tilanteissa. Ei näihin ominaisuuksin ihminen voi juurikaan vaikuttaa. Vaikkakin - niin kuin jo ihan alussa sanoin - joillakin osa-alueilla VOI muuttua HIUKAN. Esim. käytöstä voi hieman muuttaa, tehdä asioita eri tavalla. Esim alkoholin, ylensyönnin tai muun haitallisen asian tiimoilta. Pitää ottaa vain huomioon se, etteivät nuo ole luonteenpiirteitä, niin kuin esimerkiksi sosiaalisuus, puheliaisuus ja muu kanssakäyminen.

No jos oikein itsensä hukata haluaa, niin kai se voi muuttua.

Eli miksi helvetissä pitäisi?

Muiden asioiden pitää muuttua. Ei sen mikä on arvokkainta.

Eri asiat persooniin liittyen sitten erikseen. Joo.

Kun alkaa ahdistaa; muutan mielenhuoneesta toiseen. Terkuin Skits O'freen Icco

lääkäritkin merkkaa ylös ihmisen olemuksen.

TUSKIN SE ON SAIRAUTTA JOS ON UJO TAI LÄPISEVA SUUPALTTI.
minkä sille voi mitä on perinyt.

https://yle.fi/uutiset/3-9471573

Pitkä luonnetutkimus yllätti: Persoonallisuus voi muuttua elämän varrella perusteellisesti