Sanokaa hyvät ihmiset miksi kestätte epätyydyttäviä liittojanne.Jos kaikki voitava on tehty onnen eteen eikä siltikään toimi niin miksi jatkaa.uskon ettei erokaan helppoa ole mutta moni eronnut sanoo,että se olisi tarvinnut tehdä jo aikaisemminkin.
Mikä teitä estää eroamasta.Painostaako suku,ei haluta myöntää epäonnistumista,sosiaaliset paineet,kiristääkö ukko itsemurhalla jne.Lapsia on turha sanoa syyksi ilman painavia perusteita.Kyllä hekin aistivat ettei kaikki ole hyvin ja saavat väärän esimerkin avioliitosta kun eletään valheessa.
En yhtään ihmettele,että on sivusuhteita jonne voi mennä omana itsenään ja nauttia yhdessäolosta sillä heillä ei ole aikaa eikä haluja riitelyyn.He keskittyvät vaan olennaiseen olkoon se sitten seksiä tai ymmärrystä tai hyväksyntään.Ihan mitä vaan mitä he eivät liitoissaan saa.
Mikä teitä estää eroamasta.Painostaako suku,ei haluta myöntää epäonnistumista,sosiaaliset paineet,kiristääkö ukko itsemurhalla jne.Lapsia on turha sanoa syyksi ilman painavia perusteita.Kyllä hekin aistivat ettei kaikki ole hyvin ja saavat väärän esimerkin avioliitosta kun eletään valheessa.
En yhtään ihmettele,että on sivusuhteita jonne voi mennä omana itsenään ja nauttia yhdessäolosta sillä heillä ei ole aikaa eikä haluja riitelyyn.He keskittyvät vaan olennaiseen olkoon se sitten seksiä tai ymmärrystä tai hyväksyntään.Ihan mitä vaan mitä he eivät liitoissaan saa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä taas en ymmärrä, mikset voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat elää vanhuutensa yhdessä ja säilyttää ehjän perheen ja jättävät toissijaiseksi oman onnen jatkuvan etsimisen.
Ihminen voi olla elämäänsä oikein tyytyväinen vaikkei parisuhde olekkaan viimeisen päälle toimiva.
Ällistyttävää, että väität, että lapsia on turha sanoa syyksi jatkaa avioliittoa. Minusta olet täysin väärässä olettaessasi, että "lapset aistivat, ettei kaikki ole hyvin ja saavat väärän esimerkin avioliitosta". höpö höpö... tuo on kulunut vanha klisee.
Toki on asioita, joita ei pidä lastenkaan kokea esim. alkoholismi ja väkivalta mutta esim. oman onnen etsiminen ja siihen keskittyminen on sitä länsimasita itsekkyyttä, josta me kaikki välitämme erilaisin version mutta olemme itse hyvin pitkälle samanlaisia.
Itse elän pitkässä avioliitossa, jossa meillä mieheni kanssa on aika viileät välit mutta arki sujuu hyvin. Meillä on vielä yksi lapsi kotona ja hän nauttii perhe-elämästä ja niin myös muutkin lapsemme käydessään kotona, ovat iloisia siitä, että sekä isä että äiti ovat kotona.
Elämämme mahtuu muutakin kuin parisuhteemme; meillä on moloemmilla mielenkiintoiset työt ja hyvi yhteisiä ja omia ystäviä. Seksiä on kerran pari kuussa ja se on ihan tyydyttävää. Eli valittamista ei löydy muutoin kuin etsimällä etsien mutta minulle perhe ja lasteni hyvinvointi menee oman edun edelle.
Sinä kuulut tyytyväisten joukkoon ja hyvä niin.
Vanhatkin kliseet toimivat ja se on selvä,että lapset aistivat jo hyvin nuoresta ettei kaikki ole hyvin.
että ei nuo asiat kovin pahasti sitten ole.
Monilla kun se seksi loppuu käytännössä kokonaan
Mun tilanteessa se varmaan on itsepäisyys se syy mikä saa jatkamaan. Olen perfektionisti itseni suhteen enkä halua luovuttaa. Tämä pätee siis avioliittooni. Olen päättänyt yrittää hamaan loppuun asti! Eikä suhteessa aina olla onnettomia, on hetkiä jolloin kaikki on täydellistä ja ne hetket saa yrittämään entistä enemmän. Ei puolisoaan voi syyttää omasta onnettomuudesta. Ei toinen ihminen ketään tee onnelliseksi vaan se lähtee ihan omasta sisimmästään. Ja sivushteista.. kyllähän se elämä on hienoa kun toista ei nähdä koko ajan eikä eletä yhdessä, siksi kai ne onkin niin ihania! Mutta loppupelissä se on sitä samaa p*skaa erillaisessa paketissa.. ei se "toinen" voi tehdä onnelliseksi ihmistä joka ei ole onnellinen! se on hetkellistä ja sitten edestään löytää saman onnettoman elämänsä.
Meillä ainakin suurin ongelma on ihan kommunikaatiossa. välitetään toisistamme, mutta aina jokin pieni sana pilaa kaiken ja sitten ollaan onnettomia vaikka vuosi.. Eikä se liika yrittäminen ole kuin pahasta! jos koko ajan YRITETÄÄN JA YRITETÄÄN niin eihän sitten elämässä ole muuta kuin yrittämistä! ja jää se toinen ihminen näkemättä kun nähdään vaan että yrittääkö se vai ei. ei onnesta pidä tehdä niin vaikeasti tavoiteltavaa, se on kuitenkin jokaisesta itsestään kiinni.
Tyydyttävistä ja epätyydyttävistä hetkistä muodostuu kokonaisuus = inhimillinen avioliitto.
Pitkällä juoksulla liittoa voi sanoa kokonaisuudessaan onnelliseksi, jos karikkojen jälkeen on jälleen löytynyt myötätuuli ja auringonpaiste.
Olen samaa mieltä kuin joku muukin tässä viestiketjussa; ihmisen on ensin oltava onnellinen itsensä kanssa, vasta sen jälkeen voi olla onnellinen jonkun muunkin kanssa. Onneaan ei voi antaa vain toisen käsiin, mutta yhteisen onnen voi löytää, kun hyväksyy itsessään ja toisessa sekä hyvät että huonot puolet, etsii niiden välille tasapainon ja tekee arjesta pienten onnellisten asioiden jatkumon, sen sijaan että keskittyisi niiden pienten epäoleellisten asioiden huonoon jatkumoon.
Asenteestahan se kiinni on. Aika usein jos toista kohtelee hyvin, saa samaa vastineeksi. Aika usein jos nielee kiukkuisimmat sanansa ja kertoo harminsa nätemmin ja ymmärrystä hakien, tulee itsekin ymmärretyksi ja asiat eivät pitkity ja paisu turhaan. Aika usein jos on valmis luopumaan jostain omastaan (omasta ehdottomuudestaan jonkun asian suhteen) toisen onnellisuuden vuoksi, se palautuu moninkertaisena takaisin. Näin jos siis puhutaan normaaleista ihmisistä, joilla on normaali itsetunto ja normaali onnen tunne ihan itsensäkin kanssa.
Aika usein jos ymmärretään, että itse tai toinen ei ole täydellinen, vaan silti hyvä ja inhimillinen ihminen, löytyy realistinen ja onnellinen liitto, jossa alamäetkään eivät pelota, koska yhdessä sieltä noustaan poiskin. Ei ole satua, prinssejä ja prinsessoja tavallinen hyvä elämä. Ja se on hemmetin hyvä niin.