Olen syönyt Diane Nova pillereita jo muutaman vuoden. Sain ne aluperin finniongelman takia. Ihoni on voinut hyvin jo aika pitkään mutta edelleenkin vaan syön niitä. Haluaisin lopettaa mutta en uskalla. Onko täällä kenelläkään kokemuksia, tulivatko finnit takaisin kun lopetitte pillereiden syömisen?Olen 25 vuotias ja hoidan kyllä ihoni tosi hyvin.
DianeNova
belliina_69
6801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei, itse lopetin pillerit viime kesänä kymmenen vuoden jälkeen ja iho-ongelmat palasivat pahempina :( Kaikki sanoo, että se menee ohi ja hormonit tasoittuu, mutta ei paljo lohduta, kun naama on näppyinen, rasvainen ja samaan aikaan myös hilseilevä ja mikään pakkeli ei peitä tarpeeksi. Uudelleen en pillereitä kuitenkaan aloita, koska sama ralli ois tulevaisuudessa eessä kuitenki. Myös hiukset rasvoittuu helpommin kuin pillereitten aikaan.
eli aloitin Diane Novat lievään akneen, käytin niitä reilu vuoden, mutta näppylöihin se ei vaikuttanut. Kun lopetin pillerin käytön, kasvoni ovat ehkä olleet jopa paremmassa kunnossa.
Mulle näpyt tuli takasin parissa kk:ssa pillerit lopetettuani. En voinut syödä niitä enää migreenin takia. Se onneks loppui.
Nyt syön Yasminea, joka on tarkotettu myös finneihin. Ei ole päänsärkyä enää.
Minulla sama ongelma, diane novaa olen syönyt ainakin viimeiset viisi vuotta, enkä uskalla lopettaa, eräällä tuttavalla tuli niiden lopettamisen jälkeen myös entistä pahempana akne takaisin... Eli lisää kokemuksia! Kiitos!
joo niitä kauhutarinoita on kuullut tässä aika paljon. Varsinkin näiltä palstoilta...Mä luulen kuitenkin että vaikka se iho aluksi pahenee (tottakai se on shokki hormoneille kun yhtäkkiä lopettaa tai vaihtaa toiseen merkkiin) niin kyllä se sitten tasoittuu...musta ne dianet on kuitenkin sen verran tuhtia tavaraa että en halua niitä enää syödä. Vaikka ne onkin mulle ollu hyviä. kuulin myös että se reaktio ei oo niin paha jos vaihtaa toiseen lievempään merkkiin ensin. eli niin minä nyt aion tehdä, vaihdan Yasmineen kun tää liuska loppuu ja sit jonkun ajan päästä voisin varmaan jättää nekin...saa nähdä miten menee....ja jos se ihon huononeminen on väliaikaista niin kyllä minä sen kestän...kesää kohti ollaan menossa, aurinko varmaan lievittää reaktiota muutenkin...Mut tsemppiä sulle jos päätät kans vaihtaa...toivotaan parasta :)
Itse söin kanssa muutaman vuoden diane novaa, lievää aknea ollut jo jonkin aikaa. Ihotautilääkärillä myös juossut, tetrasykliiniä ja roaccutania syönyt.
Diane nova auttoi huomattavasti ihooni. Halusin kummiskin vaihtaa merkkiä, kokeilla toista, vaihdoin sitten laastariin. Nyt menossa toisella kuukaudella, ei ainakaan VIELÄ iho ole reagoinut pahasti. Mitä nyt leuassa oli yksi näppylä :)
Niin ja olen "jo" 24 vee, silti taistelen ihoni kanssa vieläkin- mutta huomattavasti on parempi iho kuin esim 5 vuotta sitten.