Kun mikään

Olemme kolmekymmentä vuotta parisuhteessa elänyt aviopari.Lapsemme ovat jo melkein kaikki aikuisia. Itse työskentelen kausiluontoisesti, vaimoni on kokopäivätyössä paikassa jonka henkilökunta viettää railakkaita juhlia alkoholin voimalla useasti vuodessa. Siis suljetussa porukassa.
Itseäni on aina kiusannut toi yksin juhliminen, koska yhdessäkän ei ole ollut mahdollista juhlia. Vaimo on aina löytänyt syitä et ei yhdes voi juhlia. Ei saa lastenhoitajaa, eikä ole ylimääräistä rahaa et voitais yhdes tehdä jotain.
Lopuksi kun alkas todella vituttamaan aina yksin jäädä kotiin hoitaa lapsia ja vaimo huiteli känniporukoissa ties missä, sanoin sille et aina kun meet niin mä lähden kanssa omille retkilleni.
Tästä sain palkaksi seksittömyyttä, koska tein niin väärin ja koska hän ei pääse enää menemään vapaasti kun lapsetkin on otettava huomioon.
Nykyisin kun päätöksestäni omista retkistäni(joita ei ole ollut) on kulunut jo yli vuoden olen saanut palkaksi tylyä kohtelua. Seksistä ei voi puhua, on vaan panoja ja pika sellaisia. Jos esitän jotain toiveita tai kerron mikä tuntuis hyvältä, niin varmasti en saa sitä.
Saan ainoastaa kuin koston, kun teit niin,niin mä en halua puhua seksistä ja piste.
Oman käsityksen mukaan seksistä pitäisi voida keskustella. Kertoa mitä ajattelee, eikä laukoa vastauksia toiveisiini, et tuskin saat sitä koskaan, turha odotella, mun toiveet on vaatimuksia ja taas vaatimuksia.
Nyt lopetan seksin kerjäämisen eli sen ikuisen aloitteen tekemisen. Mulle ei enää riitä kun kysytään aamu viideltä nukuttuani kolme tuntia"haluuks panna".
Mä haluun rakastelua ja kunnollista sellaista ja esittää toiveitani en halua tulla heti tyrmätyksi.Et mä muka vaadin liikaa, en tarkoita siis mitään erikoista vaan puhdasta rakastelua hyvillä mausteilla.
Tos kun ehdotin et vaimo vois leikata puskaansa vähän, niin ilmoitti et leikkaa sen sit kun on menossa uimahalliin??? Ei paskaakaan piittaa mun toiveista et voi näyttää munkin silmissä nätitä,haluttavalta.
Onko kellään toisella samoja ongelmia ja kuinka niistä on jatkettu eteenpäin, mulla alkaa pinna olemaan täynnä, niin täynnä.
2667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teillä on oikeasti ongelma, syvä katkos kommunikoinnissa ja intiimielämässänne.
Ihme, jos toista ei vaivaa se. Siinä mielessä herää kyllä kysymys - missä mennään ??.

Tee jotain ennen kuin kypsyt liikaa ja tipahdat naapurin nurmikolle :0) Vai olisiko se vain onni itsesi kannalta.

Äänestä
  • Ei kuulosta hyvältä meilläkään, mutta se on ukko joka toimii noin. Minut saa ja on parturoinnutkin, annan parastani vaikka ei aina huvitakkaan, mutta silti ukko etsii seuraa netistä, on tapaillut niitä naisia yms yms. Minä raukka toivoisin, että voitaisiin elää seesteistä keski-ikää kuntähänkin asti on eletty, mutta en tiedä mitä teen. Vastatkaa miehet. olen vielä hyvän näköinen mummo, että jos haluaisin niin eiköhän sitä seuraa mullekkin löytyisi riittämiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei riitä kirjoitti:

Olemme kolmekymmentä vuotta parisuhteessa elänyt aviopari.Lapsemme ovat jo melkein kaikki aikuisia. Itse työskentelen kausiluontoisesti, vaimoni on kokopäivätyössä paikassa jonka henkilökunta viettää railakkaita juhlia alkoholin voimalla useasti vuodessa. Siis suljetussa porukassa.
Itseäni on aina kiusannut toi yksin juhliminen, koska yhdessäkän ei ole ollut mahdollista juhlia. Vaimo on aina löytänyt syitä et ei yhdes voi juhlia. Ei saa lastenhoitajaa, eikä ole ylimääräistä rahaa et voitais yhdes tehdä jotain.
Lopuksi kun alkas todella vituttamaan aina yksin jäädä kotiin hoitaa lapsia ja vaimo huiteli känniporukoissa ties missä, sanoin sille et aina kun meet niin mä lähden kanssa omille retkilleni.
Tästä sain palkaksi seksittömyyttä, koska tein niin väärin ja koska hän ei pääse enää menemään vapaasti kun lapsetkin on otettava huomioon.
Nykyisin kun päätöksestäni omista retkistäni(joita ei ole ollut) on kulunut jo yli vuoden olen saanut palkaksi tylyä kohtelua. Seksistä ei voi puhua, on vaan panoja ja pika sellaisia. Jos esitän jotain toiveita tai kerron mikä tuntuis hyvältä, niin varmasti en saa sitä.
Saan ainoastaa kuin koston, kun teit niin,niin mä en halua puhua seksistä ja piste.
Oman käsityksen mukaan seksistä pitäisi voida keskustella. Kertoa mitä ajattelee, eikä laukoa vastauksia toiveisiini, et tuskin saat sitä koskaan, turha odotella, mun toiveet on vaatimuksia ja taas vaatimuksia.
Nyt lopetan seksin kerjäämisen eli sen ikuisen aloitteen tekemisen. Mulle ei enää riitä kun kysytään aamu viideltä nukuttuani kolme tuntia"haluuks panna".
Mä haluun rakastelua ja kunnollista sellaista ja esittää toiveitani en halua tulla heti tyrmätyksi.Et mä muka vaadin liikaa, en tarkoita siis mitään erikoista vaan puhdasta rakastelua hyvillä mausteilla.
Tos kun ehdotin et vaimo vois leikata puskaansa vähän, niin ilmoitti et leikkaa sen sit kun on menossa uimahalliin??? Ei paskaakaan piittaa mun toiveista et voi näyttää munkin silmissä nätitä,haluttavalta.
Onko kellään toisella samoja ongelmia ja kuinka niistä on jatkettu eteenpäin, mulla alkaa pinna olemaan täynnä, niin täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu