Aloittamassani Siba-ketjussa joku kirjoitustaidoton, vähä-älyinen trolli väittää että ”Mozartin oopperoista meuhkaaminen on henkistä velttoutta ja älyn rappiota … vain henkisesti kuolleet bolsevikit kuuntelevat Mozartia. Tällainen kulttuuribolsevikki on selainen ihminen, joka vaatii aina muita maksamaan harrastuksensa ja rikoksensa. Bolsevikki esittää moraalisia vaatimuksia, mutta itse paskantaa moraalion päälle, rakentaa rumia taloja, kusee herkimmän ja luovan kulttuurin päälle. Mozart on nyt rappion ja feodaalisen fasismin ääni. Ei muuta. Nykyihmisen pitää suunata uteliasuutensa nykymusiikkiin.”
En antaudu väittelyyn kirjoitustaidottoman ja vähä-älyisen trollin kanssa. Älyllisen vireytensä säilyttäneille kerron, että nimenomaan Mozart julisti oopperoissaan tasavaltaisuutta ja tasavertaisuutta. Vaikka Mozartin aikana sensuuri, jopa keisarin itsensä johdolla, puuttui sanoihin ja tapahtumiin, Mozartin oopperoissa on valtavasti valistusoppeja, joita keisarin haukansilmäkään ei huomannut. Näistä löytyy lukuisia esimerkkejä DG:ssäkin.
Entäpä nykymusiikki? Eräässä tv-ohjelmassa hiljattain (en muista ohjelmaa tarkemmin, mutta tuli Teemalta muistaakseni joulukuussa), Magnus Lindberg sanoi, ettei hänen sävellyksillään ole mitään erityistä sanomaa. Lindberg sanoi, että jos hän haluaisi julistaa jotain, hän valitsisi jonkin toisen median. Sitten taas tv-sarjassa ”Tyhmiä kysymyksiä musiikista - mikä on sinfonia” muutamat nykysäveltäjät ja musiikin ammattilaiset onnistuivat tunnin ajan kiertelemään kysymystä mikä on sinfonia, ilman että asiasta tietämätön kuulija olisi tullut asiasta yhtään paremmin tietoiseksi. Kaikki halusivat viimeiseen asti välttää sanomasta mitään, minkä joku toinen olisi voinut leimata vanhanaikaiseksi tai rajoittavaksi määritelmäksi. Klassisen kauden määritelmä lienee ”sonaattimuotoinen teos suurelle orkesterille”, ja kyllä joku kieltämättä mainitsi sonaattimuodon ja toinen suuren orkesterin, mutta ei edes tällainen määritelmä tullut keneltäkään yksittäiseltä asiantuntijalta. Mm. Segerstamin määritelmä oli ”yhteissoittoa”. Siis jos Rollarit soittavat yhdessä, niin he soittavat sinfoniaa? Jos Lindbergin mielestä hänen sävellyksillään ei ole mitään sanomaa eivätkä nykysäveltäjät ja muutkaan ammattilaiset pysty kutsuttuinakaan selittämään kuulijalle, mikä sinfonia on (tai mitä se oli klassis-romanttisella kaudella, jolloin upeimmat sinfoniat on sävelletty), niin joka kerran nykymusiikkia kuunneltuani palaan takaisin Mozartin ja muiden klassis-romanttisen kauden suurten mestarien pariin, koska näillä mestareilla oli jotain sanottavaa eivätkä he kierrelleet sanottavansa ympärillä kuin kissa kuuman puuron.
En antaudu väittelyyn kirjoitustaidottoman ja vähä-älyisen trollin kanssa. Älyllisen vireytensä säilyttäneille kerron, että nimenomaan Mozart julisti oopperoissaan tasavaltaisuutta ja tasavertaisuutta. Vaikka Mozartin aikana sensuuri, jopa keisarin itsensä johdolla, puuttui sanoihin ja tapahtumiin, Mozartin oopperoissa on valtavasti valistusoppeja, joita keisarin haukansilmäkään ei huomannut. Näistä löytyy lukuisia esimerkkejä DG:ssäkin.
Entäpä nykymusiikki? Eräässä tv-ohjelmassa hiljattain (en muista ohjelmaa tarkemmin, mutta tuli Teemalta muistaakseni joulukuussa), Magnus Lindberg sanoi, ettei hänen sävellyksillään ole mitään erityistä sanomaa. Lindberg sanoi, että jos hän haluaisi julistaa jotain, hän valitsisi jonkin toisen median. Sitten taas tv-sarjassa ”Tyhmiä kysymyksiä musiikista - mikä on sinfonia” muutamat nykysäveltäjät ja musiikin ammattilaiset onnistuivat tunnin ajan kiertelemään kysymystä mikä on sinfonia, ilman että asiasta tietämätön kuulija olisi tullut asiasta yhtään paremmin tietoiseksi. Kaikki halusivat viimeiseen asti välttää sanomasta mitään, minkä joku toinen olisi voinut leimata vanhanaikaiseksi tai rajoittavaksi määritelmäksi. Klassisen kauden määritelmä lienee ”sonaattimuotoinen teos suurelle orkesterille”, ja kyllä joku kieltämättä mainitsi sonaattimuodon ja toinen suuren orkesterin, mutta ei edes tällainen määritelmä tullut keneltäkään yksittäiseltä asiantuntijalta. Mm. Segerstamin määritelmä oli ”yhteissoittoa”. Siis jos Rollarit soittavat yhdessä, niin he soittavat sinfoniaa? Jos Lindbergin mielestä hänen sävellyksillään ei ole mitään sanomaa eivätkä nykysäveltäjät ja muutkaan ammattilaiset pysty kutsuttuinakaan selittämään kuulijalle, mikä sinfonia on (tai mitä se oli klassis-romanttisella kaudella, jolloin upeimmat sinfoniat on sävelletty), niin joka kerran nykymusiikkia kuunneltuani palaan takaisin Mozartin ja muiden klassis-romanttisen kauden suurten mestarien pariin, koska näillä mestareilla oli jotain sanottavaa eivätkä he kierrelleet sanottavansa ympärillä kuin kissa kuuman puuron.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sä tallaat vanhaa polkua kuin kaivoaasi. Olet siis hyvin oppivainen.
ja Lindbergistä: Se insinöörin poika ja työskenteekin kuin insinööri. L-berg säveltänyt jo yhden hyvän piisin. Eli ei huonosti. Moni ei tee yhtäkään hyvää piisiä. Ja tolla Lefalla on ollut ykkönen hukassa jo pitkään.
Ja "haukansilmä" kyllä huomasi. Haukka löytää hiirenkin heinikosta, joten älä rehvastele. Sä haluat vain itsekorotuksellista syistä idealisoida asiaa eli puhut paskaa. Sua on hassutettu.
Tuo Mozartin tasa-arvojuttu on suuri kusetus. Sen iljettävämpää, väkivaltaisempaa ja epärealistisempaa asiaa ei olekaan kuin tasa-arvo. Mozart kuuluu samaan läjään kuin Luther, Marx, Lenin ja Stalin. Ne myös joskus harrastivat tasa-arvoa.
Mä en osta ihan tota vakaata uskoa, että ennen säveltäjillä oli sanoma joka on helposti kuultavissa. Mikä ihmeen sanoma on Mozartin serenadeissa? Tai itse asiassa yhdessäkään klassis-romanttisessa kappaleessa?
Yleensä kaikki ohjelmat ja tendenssit on liimattu niihin myöhemmin pitkien aikojen päästä.
Musiikin tekeminen ja sanomisen tarve on eri asioita. Lindbergin kommentti on terävä: hän tekee musiikkia eikä mitään sanomia. Hänen musiikkinsa puhuu musiikkina, musiikin kielellä.
Juuri näin. Musiikillinen sanoma on vallahimoisten harrastus. Päälleliimattua. Ei muuta.
Kyllä minun mielestäni klassis-romanttisen kauden (ja barokinkin) musiikilla on sanottavaa. Bachin musiikista koen, että maailma on paikka, jossa kaikki on hyvässä järjestyksessä. Vähän niin kuin elokuvassa ”Aamiainen Tiffanyllä”, jossa Audrey Hepburn sanoo, että Tiffany on turvallinen paikka, jossa ei voi tapahtua mitään pahaa. Kontrapunktisesta sävellyksestä (jossa on ja täytyy olla monta musiikkiaihetta yhtaikaa eikä niin että yksi dominoi ja muut säestävät) koen, että monta erilaista ajatusta tai näkemystä voivat tukea toisiaan eikä kilpailla toisiaan vastaan. Esim. ainakin kahdessa oopperassaan (Così ja Taikahuilu) Mozart turvautui fuugaan rauhoittaakseen sitä edeltävän kaaoksen. Ei ole vaikea kuvitella Beethovenin pastoraalisinfonian kertovan maaseutuidyllistä. Monien sinfonioiden teeman ja vastateeman/teemojen vuorottelu sanoo: ”vaikeuksien kautta voittoon”. Kun New Olin Downes oli Sibeliuksen luona vierailemassa, hän kysyi: ”onko teidän maanne sellainen, jossa ihmiset pimeinä talvi-iltoina kertovat toisilleen tarinoita”, Sibelius vastasi: ”mistä te sen voitte tietää?” Downes vastasi: ”teidän musiikistanne, New Yorkissa ei voisi säveltää sellaista musiikkia”.
Edelliseen jäi virhe. "New Olin Downes" tarkoittaa, että kirjoitin ensin "New Yorkin Timesin musiikkikriitikko", mutta poistin sen. "New" jäi poistamatta.
Tommosta musaväki on. Ne toistavat anaalirauhaset pulleina toisten mielipuolisia ja tietoteoreetiseti täysn kestämättömiä ajatuksia. Musaväki on koulutettu puhumaan humpuukia. Se on heidän mielestään sivistystä, vaikka on oikeasti silkkaa paskajanjauhamista. Tuo Mozartin fuugajuttukin: Huh huh, että joku voi mennä halpaan.
Sun mielestäsi sitä ja tätä, sinä koet tuota ja tätä. Bach tuskin ajatteli säveltävänsä satoja teoksia sanomaan että maailmassa on paikat järjestyksessä ja syytät Lindbergiä siitä, että se ei osaa sanoa heti tässä ja nyt omaa sanomaansa.
Huomaa myös, että Mozartin fuugan kohdalla et enää julistakaan sanomaa, vaan toteat jotain musiikillisesta hahmosta ja musiikillisista valinnoista.
Aluksi aika ikävästi peräsit säveltäjältä asioita, joita myöhemmin itse kovin subjektiivisesti itseksesi satojen vuosien päästä kodissasi fiilistelet.
Säveltäjät tekevät musiikkia, historiankirjoitus tiivistää ja karsii ja rakentaa kaanonit ja tavat hahmottaa sanoma.
on lähinnä depressiivistä kolinaa ja vinkunaa, kukapa sitä jaksaisi ainakaan päivittäin kuunnella. Kuriositeettinä se on aivan mukavaa, silloin tällöin.
Minua lähinnä huvittavat nuo niin nopeasti taantuvat "nuoret vihaiset ihmiset", jotka eivät osaa tai halua määritellä mitään. Teini-ikäiset luulevat aina ekoina maailmassa keksivänsä seksin ja toisinajattelun, se heille suotakoon ja se kuuluu kehitysvaiheeseen, mutta hohhoijaa kuinka pitkästyttävän toistuva ilmiö se onkaan, aivan sama nykysäveltäjien kohdalla.
Sitä paitsi nykysäveltäjistä ei koskaan tule Mozartin veroisia kestohittejä, johtuen siitä, että korva kaipaa harmoniaa.
Höpö höpö. Vanhaa palvotaan kun ei viitsitä tehdä mitään, ollaan vain laiskoja ja tyhmiä. Koko mozart-palvonta on manipulaation tulosta. Mozart on heikkoälyisten musiikkia.
Mun mielestä nyky musa on esim. deathmetal (mikä lie) on ihan kuraa: Joku paukuttaa rumpuja, joku vinguttaa kitaraa ja joku rääkyy mikkiin.
Kun taas "vanhoissa" klassisissa kappaleissa on kunnon sävel.
Ja oon kanssa samaa mieltä siitä että nykysäveltäjät ei tuu pääsemään mozartin tasolle.