Hei!
tietääkö kukaan onko työntekijällä seuraavanlaisessa tilanteessa mitään oikeuksia: Hain työtä, kävin tapaamassa esimiestä jolloin puhuimme työstä ja tapaamisen lopuksi hän näytti minulle alustavia työvuoroja ja sanoi, että lähettää minulle vielä valmiimman version, johon voin sitten ehdottaa muutoksia omiin aikatauluihini sopivaksi. Ehdotinkin paria muutosta, joihin hän vastasi myöntävästi ja lähetti liitteenä päivitetyn listan johon minulle oli kirjattu kymmenkunta työvuoroa. lopuksi hän toivotti minut tervetulleeksi töihin.
pari päivää tämän sähköpostin jälkeen hän yllättäen soittaakin ja sanoo tulleensa epävarmaksi että pystynkö sittenkään tekemään työtä, josta minulla ei ole varsinaista kokemusta ja hän pyysi minua tulemaan ennen ensimmäistä varsinaista työvuoroani näyttämään osaamiseni, jotta he voivat arvioida saanko tehdä sovitut työvuorot vai etsivätkö he sittenkin jonkun toisen tekemään vuorot.
tilanne on siinäkin mielessä ikävä, että olen jo irtisanoutun edellisestä työstäni siinä uskossa että olin saanut paremman paikan.
kirjallista työsopimusta ei ole. kirjallisena ovat ainoastaan minulle sähköpostitse laitetut työvuorolistat. onko minulla siis tällaisessa tilanteessa muuta tehtävissä kuin tyytyminen asiaan?
sovittujen työvuorojen peruminen
4
1784
Vastaukset
- huijattu?
se unohtui vielä mainita, että työnantaja ei ole missään vaiheessa puhunut koeajasta, joten voiko sellaista olla tietämättäni?
- öasdasdkklsdklsdklkl
Koeaikaa ei ole jos siitä ei ole sovittu. Koska kirjallista sopimusta ei ole, on riitatapauksessa tärkeää kenellä todistustaakka (http://fi.wikipedia.org/wiki/Todistuksen_taakka) on. Se ei aina mene välttämättä ihan maallikkojärjen mukaan, joten on tärkeää käyttää hyväksi esim ammattiliittojen jäsenilleen maksutonta työsuhdeneuvotaa. Itse ottaisin jo tässä vaiheessa yhteyttä sinne neuvojen saamiseksi. Sinullehan on parempi että työnantaja joutuu todistamaan koeajan olemassaolosta, eikä niin että sinä pyrit todistamaan ettei sitä ollut. Väärin esitetyt asiat voivat kääntää asiat päälaelleen... Uskoisin sinun olevan vahvoilla sen suhteen onko työsopimusta solmittu, koska olet jo saanut työvuorolistatkin.
Tulipa muuten mieleen tuo että miksi työnantaja on alkanut epäröimään. Onko se saanut tietoa tai väärää-tietoa jostain? Työelämää koskevan tietosuojalain mukaan tiedot on kerättävä sinulta. Googlettaminen tai esim tietojen hankkiminen vanhojen työpaikkojen tai vaikka yhteisten tuttaviin kautta on kielletty, ellei siitä muuta sovita. Silloinkin tiedot on aina käytävä yhdessä läpi ennen päätöksen tekoa, jotta voit oikaista virheet.
Työnantajan on annettava sovittua työtä sovittu määrä.
Jos viestiäsi luki oikein tarkkaan ei uusi työantajasi ollut jättämässä sinua pois, vaan ainoastaan harkitsemssa teetkö juuri niitä vuoroja joista on sovittu. Ehkä koko hässäkkä liittyykin perehdyttämisen järjestämiseen tai esim siihen missä vaiheessa olet kyllin kokenut työskentelemään yksin.
Jos vaarana on työn peruuntuminen, niin kannattaa uudelle työantajalle kertoa heti että olet jo irtisanoutunut edellisestä työstä. Ehkä se ratkaisee rajatapauksessa asian hyväksesi.
- työsuojavaltuutettu
Niin nyt asia on sillai. AINA KUN ON TÄLLAINEN PAIKKA KUN SINULLA NIIN SE TYÖSOPIMUS PITÄISI ALLEKIRJOITTAA / TEHDÄ ENNEN TYÖN ALOITTAMISTA.Kun se on tehty ja mustaa valkoisella niin silloin vasta on oikeuksia ja kannattaa sanoutua irti entisestä työstä. Jos TYÖ alkaa tällä tavoin niin ei ole oikein tulevaisuutta, jos työn antaja tässä vaiheessa on tuollainen.Työ sopimuksessa on koe ajan kesto. Älä usko mihinkään suulliseen sopimukseen.Siitä sähkö postittelusta aika hataralla ollaan jollei siellä ole alle kirjoituksia.
- Auts!
Minä aloitin työni suullisella sopimuksella eikä paperia ole tehty vieläkään! Olenko nyt kusessa? Olen ollut vasta seitsemän vuotta tuossa paikassa. Työ on kausiluontoista ja porukka on talvella usein lomautettuna. Paitsi minä! Julma johtaja on sanonut monta kertaa, että minulle löytyy töitä aina, jos ei muuta niin varisten laskemista hallin katolta. Onko johtaja toiminut laittomasti, kun hän on pitänyt minua töissä seitsemän vuotta suullisella sopimuksella, ei lomauta edes hiljaisena aikana ja maksaa pirulainen vielä bonustakin vähän väliä? En kuulu liittoonkaan. Liiton avulla saisin varmasti lomautuspaperit helposti. Kannattaisiko liittyä?
No, vakavasti puhuen kannattaa ehdottomasti hankkia mustaa valkoisella. Minulla kävi pirunmoinen tuuri tämän työpaikan ja johtajan suhteen, mutta jos joskus vaihdan paikkaa, niin en koettele onneani toista kertaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232