jotka haluaa mieluummin olla sinkkuja kuin suhteessa tai aviossa. Perustelu, pliis!
Onko ketään sinkkuja
Kysymys,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,...
141165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Perustelu: olen jo kertaalleen perhe-elämän kokenut ja saanut lapseni aikuiseksi ja haluan nyt elää ITSEKKÄÄSTI. Matkustelen paljon, teen töitä yrittäjänä juuri niin pitkää päivää kuin huvittaa, toimin eri järjestöissä ja olen mukana politiikassa, käyn elokuvissa ja teatterissa.. ja silloin kun ei huvita tehdä mitään tai on vapaa ilta niin luen, surffaan netissä ja vain löhöän. En pidä ruuanlaitosta, kodinhoidosta, en siedä sitä että joku pitää koko ajan televisiota tai radiota auki, en ole tippaakaan kiinnostunut tutustumaan kenenkään sukulaisiin tai ystäviin (valitsen itse omat ystäväni).
Ainakin tällä hetkellä nautin tästä elämäntavasta suunnattomasti. Tapaan kymmeniä ihmisiä, uusia ja vanhoja, viikoittain töiden ja luottamustehtävien puitteissa, istun kissanristiäisissä ja joudun olemaan sosiaalinen, joten vapaalla haluan vain olla verkkareissa ja surffailla vaikka sinkkusivuilla jos en parempaa tekemistä keksi.
Olet siis viettänyt aikasi perhe-elämää ja kasvattanut ainakin yhden lapsen aikuiseksi. Et siis sanan missään merkityksessä ole ollut sinkku ainakaan 18 vuoteen - olet joko eronnut tai leski, jolla on lapsi/a.
Jos minua tulisi vikittelemään "sinkkumies", joka on ollut pari vuosikymmentä aviossa lapsia kasvattelemassa, voisi tarkoituksellisesta valehtelemisesta tulla jonkinmoinen riita.
Muuten touhusi kuulostaa hienolta. ;)
ja sitä olen ollut kohta kaksi vuotta. Luonani ei asu ketään muuta, en ole holhousvastuussa kenestäkään muusta, joten mielestäni olen single.
Tätä ennen olin lähes 15 vuotta yh eli elin taloudessa, jossa ei ollut toista huoltajaa, eli se siitä "pari vuosikymmentä aviossa lapsia kasvattamisesta".
Elin sitä perhe-elämää 1990-luvun taitteen molemmin puolin muutaman vuoden, mutta siitä saakka olen ollut ainoa aikuinen huushollissani. Alaikäisen lapsen aikana en kuitenkaan pystynyt paneutumaan töihin ja politiikkaan yms joten vasta nyt minulla on oikeasti aikaa itselle.
Sinkku olen alun perin siitä syystä, että sopivaa miestä ei löytynyt. En minä oikeastaan ole tainnut edes etsiä.
Sinkkuus suretti siinä vaiheessa, kun kaverit seurustelivat, menivät naimisiin ja olivat onnesta soikeina ja minä olin orpona yksin. Nyt nelikymppiseksi asti olen saanut seurata vierestä monenkin parisuhteen hyvät ja huonot ajat, ja rehellisesti on sanottava, että ei käy kateeksi kokonaisuudessaan.
Sinkkuna saan mennä, tulla ja olla juuri niin kuin itse haluan. Itsemääräämisoikeus on ainakin minulle elintärkeä juttu. Mitä kauemmin on oma pomonsa, sen vahvemmaksi tulee, ja mitä vahvemmaksi tulee, sen vähemmän kaipaa "muodon vuoksi" -ihmissuhteita.
Pyöritän omaa firmaani myös omituisina vuorokaudenaikoina, yleensä teen viikonloput töitä ja pidän vapaata vaikka viikolla - sovittelepa siihen jonkun muun työaikoja. Saan asua omanlaisessani kodissa. Saan pitää koko jättisängyn aina itselläni. Voin nukkua silloin, kun haluan. Päätän itse, missä ja milloin lomailen tai ylimalkaan vietän vapaa-aikaa. Päähänpistoista ei seuraa kinaa eikä synkronointiongelmia. Kotitöistä ei tule keskusteluja: teen ne omalla ajallani tai jätän tekemättä. Ikinä ei ole tarvinnut sietää omia tai muiden lapsia (en ole koskaan tykännyt niistä). Kukaan ei yritä ängetä minun autoni rattiin. Kukaan ei ikinä motkota mistään, eikä kompromisseja tarvitse edes harkita.
Joskus olisi mukavaa nojata kivan miehen olkapäähän, jutella ja vaikka kiivetä sänkyyn. Sellaisella vain on niin kova hinta, ettei se maksa vaivaa. Mihinkään muuhun en oikeasti sitten tarvitsekaan miestä.
Suurin osa ihmisistä kai haluaa parisuhteeseen, ja monen on mahdoton käsittää, että joillekin sinkkuus on ehdottomasti se sopivin elämäntapa. Pienet seurustelunalut silloin nuorempana osoittivat sen, että minun ei kannata ruveta seukkaamaan, vaikka kuinka pyydettäisiin - ja pyydelty on. :)
En halua olla velvollinen kenellekään, tai "velkaa" mistään. Olen pitkien työpäivieni jälkeen omassa kodissani miten huvittaa. Teen paljon töitä ja nukun mahdolliset vapaat ilman pienintäkään omantunnon piikkiä.
Kuten joku edellä mainitsi; joskus olisi kiva nojata olkapäähän, mutta koska se on sellaisenaan mahdotonta, elän mielelläni omillani.
Ketjussa on peräti kolme mielellään sinkkuna olevaa kirjoittajaa; minä tuo keskimmäinen.
Huomaa selvästi, että olemme pikkuruinen ryhmä valtaisan, kumppania etsivän sinkkulauman keskellä. Ei mikään ihme, ettei elämäntapaamme oikein ymmärretä; tilastojen valossa suuri osa ihmisistä ei iloista sinkkua ole ikinä edes tavannut!
:)
No tässä olisi vielä yksi. Pidän sinkkuudesta lähinnä sen yksinkertaisuuden takia. Minusta on kiva, että elämä on yksinkertaista. Duunissa joutuu jatkuvasti vaivaamaan päätään mitä ihmeellisimmillä asioilla, joten vapaalla on kiva olla ajattelematta mitään ja tehdä asioita ihan täysin oman fiiliksen mukaan.
Ei minulla sinällään mitään seurustelua vastaan olisi, mutta se väistämättä tekisi elämän huomattavasti vaikeammaksi/monimutkaisemmaksi ja sitä en välttämättä haluaisi.
Tiedän tarkalleen, millaisen naisen haluan ja millaisen pystyn saamaan.
Mielestäni sinkkuna olossa aika on enemmän miehen puolella, kuin naisen.
Kun taloudellinen puoli alkaa olla kilpailukykyinen, perheen voi aina perustaa sopivan ikäisen naisen kanssa. Naisia, jotka etsivät oikotietä onneen, on maailma täynnä.
Haluan lisäksi, että nainen on minun kanssa ainakin osittain rahan takia. Tunteet on liian helppo hylätä, mutta omaksutun tasokkaamman elämäntavan hylkääminen on vaikeampaa.
Uranainen ei mielestäni pysty saamaan rahoillaan samoja 'palkintoja' kuin mies. Ei ole tasa-arvo juttu, vaan biologinen.
Ilmoittaudun myös "vapaaehtoisesti sinkkujen" joukkoon.
Kuten muillakin, pääasiallinen syy miehettömyyteen on se, etten halua vapauttani rajoitettavan. Lisäksi tunnustan avoimesti olevani sitoutumiskammoinen. Minulle pelkkä läpän heitto naimisiin menosta aiheuttaa ahdistusta.
Työskentelen ammatissa, jossa työajat ovat varsin epäsäännöllisiä ja saattavat muuttua myös varsin nopeasti. Olen myös tarkka siitä, että esineet ja asiat ovat kodissani _juuri_oikeassa_järjestyksessä_, olen jo lähes raivon partaalla jos joku jättää kenkänsä eteiseen "väärin". Toistaiseksi en ole vielä vieraille alkanut aiheesta rähjätä, mutta enpä haluaisi olla se mies, joka yrittäisi ängetä minun kanssani samaan talouteen asumaan...
Lapsiin suhtautumiseni on se, että ihan mukaviahan ne ovat, kunhan eivät ole omia. Tulen satunnaisannoksina toimeen lasten kanssa ja oma kummityttöni on minulle todella tärkeä.
En haaveile perheen perustamisesta tai omakotitalosta ja farmariautosta, minun unelmatulevaisuuteni sisältää kivan kaksion kaupungin keskustassa, hyvän ja haastavan työn, riittävän toimeentulon ja hyviä ihmissuhteita. Jos jossakin vaiheessa haksahdan tekemisiin miehen kanssa seurustelumielessä, minut saa muuttamaan yhteiseen asuntoon korkeintaan sidottuna ja suukapuloituna.
En siis sano, ettenkö jossakin vaiheessa voisi harkita parisuhteessa elämistä - kunhan se ei sido liiaksi. Tällä hetkellä elelen kuitenkin mielelläni sinkkuna, nauttien elämästäni täysin rinnoin. :)
niin, että asuisin edelleen asunnossani, mutta seuraa kaipaisin lähinnä joskus iltaisin ja viikonloppuisin, mutta kuitenkin sellaista vakituista seuraa.
seuraavanlaiset; olen jo itse hankkinut kivan kodin ja talous on kunnossa, niin haluan elää vapasti enkä passata ketään joka päivä ja pestä pyykkiä mielettömiä määriä, enkä halua, että kukaan rajoittaa tekmisiäni, tv:n katselua, menemisiäni, valintojani yms.
Täällä löytyy myös eronnut ns. uusio-sinkku nainen, joka nauttii täysin siemauksin omasta elämästään ilman parisuhdetta. Vielä ei ole kohdalle osunut niin mahtavaa parisuhdetta, joka voittaisi tämän mukavan autonomisen elämäntavan:)
Suhteista tai avioista ei pidemmän päälle seuraa mitään muuta kuin vitutusta, kun pitäisi jaksaa kuunnella naisen mäkätystä ja määräilyä. Itse ainakin nautin sinkkuudestani (joka muuten tulee kestämään koko lopun elämääni) täysin rinnoin, elämä kun on niin lyhyt. Saan tehdä ihan mitä itse haluan, saan päättää ihan kaikesta, kun ei ole naista panemassa vastaan joka asiassa. Siitä vapaudesta on erittäin hyvä pitää kiinni, sillä jos alkaa seurustella, on vapauskin mennyttä. Sitä minä en ainakaan halua.