Miehen kanssa mennyt vuosia jo huonosti, yhteinen aika on kortilla ja parisuhteen eteen ei olla tehty mitään. Itse asiassa tuntuu siltä ettei koko parisuhdetta enää ole.
Pahinta on, että koko mies ärsyttää pelkällä olemassaolollaan. Huomaan miten nalkutan jokaisesta asiasta, teki hän niin tai näin, niin se suututtaa. Joko tekee liian paljon töitä tai liian vähän, makaa sohvalla kun pitäisi siivota, tai miksi yhtäkkiä siivoilee ja järjestää kun voitaisiin vain oleskella....jne jne. Siis olen omastakin mielestä aivan hirveä ja huomautan jokaisesta hänen liikeestään. En vaan voi sille mitään! Näen punaista kun näen hänet. Haluaisin olla vain rauhassa ja luoda lasten kanssa omat pysyvät rutiinit.
Olenko narsisti... vai voiko onneton parisuhde tehdä ihmisestä tällaisen? Onko kellään kokemusta? En tiedä mitä tehdä.
Pahinta on, että koko mies ärsyttää pelkällä olemassaolollaan. Huomaan miten nalkutan jokaisesta asiasta, teki hän niin tai näin, niin se suututtaa. Joko tekee liian paljon töitä tai liian vähän, makaa sohvalla kun pitäisi siivota, tai miksi yhtäkkiä siivoilee ja järjestää kun voitaisiin vain oleskella....jne jne. Siis olen omastakin mielestä aivan hirveä ja huomautan jokaisesta hänen liikeestään. En vaan voi sille mitään! Näen punaista kun näen hänet. Haluaisin olla vain rauhassa ja luoda lasten kanssa omat pysyvät rutiinit.
Olenko narsisti... vai voiko onneton parisuhde tehdä ihmisestä tällaisen? Onko kellään kokemusta? En tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sen parisuhteen eteen voi itsekin tehdä jotain, eikä vain ruikuttaa sitä kun mies on sellainen ja tällainen. Sitä paitsi lapset eivät ole sinun yksinoikeutesi, vaikka monet naiset niin tuntuvat automaattisesti olettavatkin.
Kyllä mielestäni sinun kannattaa lähteä etsimään ratkaisua ihan oman pääsi sisältä. Siihenkin voit varautua, että mies voi myös etsiä hieman vähemmän itsekeskeistä ja henkisesti kypsempää puolisoa.
Pitkät ja tiiviit parisuhteet alkavat varmasti tympiä jossain vaiheessa, jolleivat molemmat itse tee asioiden eteen parastaan. Jos joka asia alkaa v***ttaa, niin silloin on kyllä hyvä aloittaa suhteen parantaminen ihan itsestäsi ilman äkillistä avioeroa. Tai sitten jättää lapset puolisolle ja lähteä.
Samaa mieltä kuin edellinen. Et kyllä mainitse ikääsi tai suhteen ikää.
Et kai ole vaihdevuosi-ikäinen?
Monet sairaudetkin antavat tuollaisia oireita.
Miten kulutat päiväsi? Kai olet työelämässä.
Menisin sijassasi esim työterveyslääkärin puheille. Perustutkimus voisi olla paikallaan.
Samaa mieltä, mutta kun ei se mies halua panostaa suhteeseen, niin on vaikea yhden se tehdä.
Hän ei ole valmis luopumaan niistä vapauksista joita hänelle nuorena epävarmana "sallin" (vapaat menemiset ja tulemiset, työnarkomania) ja nämä kaikki ovat minua tärkeämpiä, aina ja edelleen.
Kyllä tiedän että tämä on huomionhakua ja turhautumista - lyhyet yhteiset hetket eivät vaan riitä ylläpitämään ns suhdetta - mutta välillä epäilen kuitenkin että vika on itsessäni. Mies pysyy mieluummin poissa kun olen niin hankala. Vaan kumpi tuli ensin... en muista.
Ja jos päädymme eroon niin en haluaisi toistaa samoja virheitä ja käyttäytymismalleja. Olen menossa terapiaan. Ehkä saan solmut auki, nyt tästä ei tule mitään.
HUOM Lapsista, tarkoitin omat rutiinit minulle ja lapsille silloin kun olisivat luonani. Varmaan yhtä paljon olisivat isänsä luona.
Itse olen avioliitossa enää lasten vuoksi. Mies myöskin osittain siksi, osittain elämän helppouden vuoksi.
nyt kuitenkin keskustella miehesi kanssa pelisäännöistä ja väsymisen aiheista. Teette yksinkertaisen suunitelman mielellään paperille mitä muutoksia haluatte suhteeltanne. Ja KUMPIKIN sitoutuu niihin. Sen jälkeen voi vaikka kuukausittain, viikoittain tai jopa päivittäin seurata suhteen edistymistä
Tuskin miehesikään on mikään meedio. Puhu asiat suoraan halki. Tuollainen käytöksesi vain pahentaa asioita ja on, kuten sanoit, aika itsekeskeistä.
Teillä ei vaan suomeksi sanottuna niin kutsutusti "synkkaa"...!
Hommaa joku, jonka kanssa kemiat sopii yhteen.
Jos takana on pitkä avioliitto tai parisuhde, niin kyse on luultavasti aivan jostain muusta kuin ettei "synkkaa" ja että ratkaisu löytyy "uudesta puolisosta". Tuolla ajatusmallilla yksikään avioliitto ei kestäisi.
Luulenpa (tai ainakin toivon niin) ettet Rosa ole kauhean kokenut parisuhde-asioissa.
Pahalta vaikuttaa, voit olla sitä mitä sanot narsisti mutta jos huomaat itsekin olevasi toistakohtaan paha niin asiale voi kenties tehdä jotain. Hae itselesi ammatti apua.
Tuomoinen jatkuvasti toiseen kohdistuva tyytymättömyys tappaa toiselta tunteet ja on myös henkistä väkivaltaa. Miehesi on tällähetkellä kanssasi todenäköisesti vain lasten takia. Mietippä mitä miehesi saa teidän suhteessa?
Tuttu tilanne. Ongelma on parisuhteessa. Keräät huomiota ja purat turhautumistasi mieheesi. Alappa neitonen elämään. Huomioi ympärilläsi olevaa ja ota rennommin. Älä yritä sulkea miestäsi pois elämästänne, se ei ole ratkaisu. Jos aika on kortilla niin käyttäkää se vähäinen aika yhdessä olemiseen, eli pölypallot ei katoa mihinkään vaan odottavat kiltisti. Suorittaminen ja kilpailu "ahkeruudesta" kotona täytyy lopettaa. Ihan oikeasti, voi asua pienen epäjärjestyksenkin keskellä....
Aloittajan tilanne kuulostaa tutulta, ihan kuin vaimoni suusta...Häntä stressaa kaikki ne hetket kun näkee minun olevan paikallaan tekemättä mitään ja vastaavasti ne hetket kun teen jotain "hyödyllistä". Tosin nekin teen pääasiassa hänen mieliksi, aikaa sitten mennyt halu positiivisesti yllättää, kun sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.
Toisen naputtaminen ja kontrollointi on mennyt siihen pisteeseen, että mietin lähes päivittäin eroa. Omaa elämää ei enää ole. Kaikesta pitää tehdä tiliä. Käyn töissä ja siinä se. Harrastuksia ei enää ole, kun niistä sai jokaikisestä menosta riidellä. En jaksanut enää ja annoin periksi. Virhe kai se oli. Kavereitakaan ei enää ole, koska sama tilanne oli niiden kanssa. Jokaisesta (erittäin harvasta) tapaamisesta tuli riitelyä ja vaimon itkuraivareita. No, eipä niitä ystäviä muutenkaan enää perheellisillä ole? Välillä vaimo taas huutaa kurkku suorana haluavansa eroa ja seuraavalla hetkellä ei edes ovesta pääse ulos ilman huutoa ja roikkumista.
Onhan tämä omaa typeryyttä kun olen alistunut tähän. Kai sitä toivoo, että asiat tasaantus, mutta eihän ne sitä tee. Erosta en ole hänelle koskaan ääneen sanonut. Kun sen sanon, niin sitten todella teen enkä uhkaile. En vaan saa aikaiseksi.
Lapset ne on oikeastaan ainoana syynä, muuten häipysin saman tien. Tuntuu julmalta lapsia kohtaan erota, mutta kai nekin pahan oloni aistii ennemmin tai myöhemmin. Harmittaa kun entinen lehmänhermo on muuttunut viulunkieleksi liiton myötä. Kodin ulkopuolelle ei kyllä näy mitään, kulissia koko paska. Vaimo kyllä on alusta lähtien ollut kontrolloiva ja oikukas. Huomasin sen jo alussa, mutta silti lähdin kelkkaan ja tässä nyt ollaan. Oma turhautuminen on todella suurta. Ja keskustella ei tästä voi, kun se on toisen puolelta samaa uhkailua erolla ja huutamista. Ei sen puoleen, en kyllä pistä vastaan jos oikeasti eroaisikin minusta. Tuntuu vaan takertuvan minuun kaikesta huolimatta.
Mitä tässä nyt tekee? En minä tämmöistä elämää halunnut, mutta niin sitä vaan ajautuu kun suhteen alusta alkaen lähtee menemään niin ettei enää itse pysty kontrolloimaan omaa elämää ja tekoja. Koko suhteen ajan olen tehnyt asioita, joita ennen en missään nimessä olisi tehnyt (lapset pikatahtia, naimisiinmenot yms.). Tuntuu välillä niin kuin tämä olisi huonoa elokuvaa, joka ei lopu millään. Millä sen rohkeuden saisi siihen kynnyksen ylittämiseen?
Sinuna muuttaisin erilleen vaimosta joksikin aikaa.Lapsiahan voit tavata.Eivät he sinua silti menetä, Olet myös ajatellut, miltä lapsistasi tuntuu ja miten heihin vaikuttaa moinen arkielämä kotona. Jatkuvaa riitelyä ja kireä ilmapiiri?Lapsia ei voi pitkään pettää, ne kyllä vaistoaa ja huomaa ilmassa leijuvan rakkaudettomuuden.
Jos muutosta haluaa, on vain tehtävä jotakin sen eteen, kerran se kirpaisee..Mielestäni ansaitset parempaa kohtelua. Ehkäpä vaimosi osaa sitten osaaarvostaa sinua,kun olet pois näkyvistä jonkin aikaa, jos ei,niin pompottelu jatkuu. Miksi jatkaisit ko. sietämätöntä elämää....Elämme täällä vain kerran. Näyttää että olet kiinni vaimossasi vain levollisuudentunteesta lapsiasi kohtaan. Omanarvontuntosi on kohta nollalukemissa, jos tilanne jatkuu samanlaisena vuodesta toiseen......
korajusta ... tarkoitin velvollisuudentunteestasi lapsiasi kohtaan..