Hyvä on
Olen siis yhteiskunnalle haitallinen, kun yritän käydä Klaukkalasta Helsingissä töissä. Työmatkani on peräti 17 km.
Tämä asia on kyllä tullut jo aikaisemminkin näistä autoverokeskusteluista mieleen. Pahimmat ruuhkat ovat nimittäin Klaukkalassa, eivät Helsingissä. Ruuhkamaksu pitää saada tasapuolisuuden nimissä tänne Klaukkalaan myös -ja kovennettuna.
Ruuhkamaksu Klaukkalasta toisi ihan kivasti rahaa yhteiskunnan laariin. Täältä kun ei ole kunnollisia julkisia liikenneyhteyksiä minnekään -miksiköhän?
Kovennettu ruuhkamaksu maalaiskunta Nurmijärvelle yhdistettynä Helsingin ruuhkamaksuihin saa varmasti isoilla, lapsiperheille sopivilla, henkilöautoillaan ruuhkia aiheuttavat asuntovelalliset perheet sellaiseen ahdinkoon, että älyävät hankkia seuraavan asuntonsa vaikka Kemijärveltä.
Älkää hyvät uusimaalaiset äänestäkö enää vähään aikaan kansanedustajia täältä Nurmijärveltä eduskuntaan. Muuten he varmaan hoitavat yhteisiä asioitamme parhaan ymmärryksensä mukaan mutta ruuhkaisille teille kohti eduskuntataloa ei enää sovi lisää autoja.
Olen siis yhteiskunnalle haitallinen, kun yritän käydä Klaukkalasta Helsingissä töissä. Työmatkani on peräti 17 km.
Tämä asia on kyllä tullut jo aikaisemminkin näistä autoverokeskusteluista mieleen. Pahimmat ruuhkat ovat nimittäin Klaukkalassa, eivät Helsingissä. Ruuhkamaksu pitää saada tasapuolisuuden nimissä tänne Klaukkalaan myös -ja kovennettuna.
Ruuhkamaksu Klaukkalasta toisi ihan kivasti rahaa yhteiskunnan laariin. Täältä kun ei ole kunnollisia julkisia liikenneyhteyksiä minnekään -miksiköhän?
Kovennettu ruuhkamaksu maalaiskunta Nurmijärvelle yhdistettynä Helsingin ruuhkamaksuihin saa varmasti isoilla, lapsiperheille sopivilla, henkilöautoillaan ruuhkia aiheuttavat asuntovelalliset perheet sellaiseen ahdinkoon, että älyävät hankkia seuraavan asuntonsa vaikka Kemijärveltä.
Älkää hyvät uusimaalaiset äänestäkö enää vähään aikaan kansanedustajia täältä Nurmijärveltä eduskuntaan. Muuten he varmaan hoitavat yhteisiä asioitamme parhaan ymmärryksensä mukaan mutta ruuhkaisille teille kohti eduskuntataloa ei enää sovi lisää autoja.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minulla on 4 lasta, 1v, 3v, 5v ja 9v. Asumme Espoon Leppävaarassa, mainioiden joukkoliikenneyhteyksien päässä. Käyn Helsingin keskustassa junalla töissä, vaimo Tapiolassa jonne pääsee kivasti bussilla. Emme kuormita kovinkaan paljoa päästöillä luontoa. Emme omista autoa, emme käy kaukomatkoilla, asumme kerrostalossa. Emme törsäile kulutusjuhlien, ostamme kierrätysvaatteita, huonekalut pitkäikäisinä jne. Ekologinen jalanjälkemme siis on kohtuu pieni.
On oikein, että se joka saastuttaa, se maksaa, ja sen pitää maksaa julmetun paljon. Autolla ajo saastuttaa. Se tuhoaa maapallon, elinmahdollisuudet myös lapsiltani, ja sitä en halua. Tietullit tulee saattaa kaikkiin kehyskuntiin kuten Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Poutanen vaatii, ja maksun taso täytyy olla kouriintuntuva, raskas. Pienet maksut eivät tehoa, sen näkee pysäköintisakoistakin.
Kaupunki, ilma ja maapallo kuuluu ihmisille, ei autoille!
Oikeasti hei hommaa työpaikka niinkuin meillä suurella osalla on.
Sinulla onkin asiat hyvin mallillaan. Rahaa kertyy varmaan säästöön hyvin kun kulutus on noinkin vaatimatonta.
Ajattelitko sitten eläkeläisenä laittaa rahat kiertoon ja ryhtyä vaikka matkustelemaan kaukomaille?
Kyllä se varmaan sitten on reteetä hehkutella tyhmille ihmisille, jotka ovat käyttäneet kaikki rahansa verojen maksuun.
ja ala maksamaan liikenteeltä kerättäviä veroja. Ne joilla ei ole autoa maksakoon korkeampaa tuloveroa. Autolla voit kyyditä lapsiasi harrastuksiin. Lapset saavat sosiaalisia kontakteja. Ilman autoa olet neljännen luokan kansalainen (työttömien jälkeen) ja et voi jakaa autoilukokemuksia työpaikan kahvipöydässä. Autottomien vanhempien lapsia kiusataan kouluissa ja päiväkodeissa. Sivistä itseäsi ja hommaa se autoa, älä ole viherpiipertäjä sillä heillekin nauretaan. Jopa autoa ostava kiinalainenkin nauraa.
Saastevero henkilömäärän mukaan. Väkilukua ei tulisi lisätä. Saasteet sen kun lisäänty ihmismäärän lisääntyessä.
Öljyä se hkl:n bussikin polttaa. Keskimäärin 3,4 litraa satkulle per matkustaja. Ei ihan vähäistä sekään. Hienoa kuitenkin kuulla, että teette omalta osaltanne ilmaston eteen.
Autolla ajo saastuttaa, mutta monin verroin suurempi taakka tulee lämmityksestä ainakin täällä pk-seudulla. Talvella sitä on vaan lämmitettävä ja se vasta päästöjä aiheuttaakin. Jos saavutettaisiin energian ja lämmön tuotannossa sama verojen taso kuin autoilussa, niin saataisiin hieman kulutusta karsittua. Tosin voisi olla, että ainakin eläkeläiset jäätyisivät kämppiinsä.
Jepjep, autoilun päästöt on hiilidioksidipäästöistä vain 7%. Samalla raippavero logiikalla pitää lopettaa raskasliikenne ammattiliikenne ja talojen öljylämmitys. Niistä ne isommat hiilaripäästöt syntyy !!!
Taas näitä puunhalaaja hihhuleita, yksikään auto ei saastuta mitään, ihminen saastuttaa.
Jos maailmassa olisi 2 miljardia ihmistä meillä ei olisi mitään ongelmaa, mutta ei jotkut uskovat vielä 2000 vuotta vanhoihin raamatun oppeihin että lisääntykää ja täyttäkää maa = 100% bullshittiä ->liikakansoitus on jo nyt ongelma joten olisit ajatellut asioita hiukan pidemmälle.
Sinkku V8 tai V12 bensalla saastuttaa elämässään 10 kertaa vähemmän kuin sinun suur-perheesi ja heidän lapset ja lapsenpalset.
Jos alat kerran täällä riehuun niin puhutaan sitten kokonaisuudesta. Kondomeita sinun tulisi ostaa ihan ensimmäiseksi jos hiilipäästöt kiinnostaa !!!
Jälleen yksi "siivestäjä" joka perustelee hiekkoa verotuottoaan ympäristösyillä.
Maksattaa kaiken liikkumisensa ykstyisautoilijoilta kerätyillä "kynnysmaksuilla".
Kiertää velvoitteitaan "kierrättämällä" virallisen verotussysteemin ulkopuolellamyös vaatehankintansa.
Näitä lisää niin kyllä OySuomiAb alasajetaan :(
Juuri näinhän se menee, kaikki Helsingissä työssäkäyvät asuvat Leppävaarassa ja kaikkien vaimot Tapiolassa ja kaikkiin noihin paikkoihin pääsee julkisilla jotka kulkee teitä ja infraa pitkin joiden rahoitus on 100% kerätty julkisen liikenteen lipputuloista ha HA ha HAAA HA HAAAAA HAAAAA......
Olen edellä aikaani. Te autoiluun jämähtäneet poikasen tasolle jääneet aikuiset tulette pian huomaamaan ekokatastrofien muodossa, että autoilu olisi pitänyt kieltää jo 50 vuotta sitten. Nyt olemme myöhässä, mutta meidän on koetettava tehdä kaikkemme maapallon ja lastemme tähden. Siksi joka ikisen on osallistuttava talkoisiin, talkoisiin jossa itku pääsee autofriikeiltä ja muilta energiatuhlareilta. Saastuttaja onneksi tulee jatkossa maksamaan raskaasti. Valinta on vielä teidän: joko luovutte saastutuksesta tai sitten tulette maksamaan siitä julmetun raskaasti rahassa. Vielä tulee se aika, jolloin teidän mukavuudenhaluanne tai egon pönkitystä ei edes sallita lainkaan.
https://www.secure-tukinet.net/
Masennus Suomalaisten kansantauti.
Uskomatonta soopaa, että me jotka ajamme omalla autolla, josta on maksettu kalliisti olisimme pahantekijöitä ja ilmastonpilaajia. Toki auto saastuttaa, en minä sitä kiellä. Ja olen joskus isommassa kaupungissa käydessä havainnut selvästi sen aiheuttamat haitat nenässäni.
Helsingin ympäristössä joukkoliikenne toimii. Silloin harvoin, kun on Hesaan asiaa ajankin autoni Oulunkylään sukulaisteni luoa ja jatkan matkaa junalla keskustaa. Erittäin kätevää, eikä koittele hermoja ollenkaan niin paljon kuin omalla kaaralla sompaileminen.
Mutta satun asumaan maalla. Työmatkaa on parikymmentä kilometriä. Julkista liikennettä ei ole lähimailla. Tai no, koululaisia kyllä kuljetetaan, mutta kouluauton aikataulut on aika erikoiset sopiakseen työaikoihin mitenkään. Oma auto on siis välttämättömyys, jotta pystyy käymään töissä. Siksipä riepoo, että kaikkia maksuja halutaan koko ajan lisätä. Palkastani menee jo niin iso osa autoiluun, että yhtään ei kärsi lisätä. Auton pääomakulut on jo melkoiset. Sellaisen auton, jonka saa käyntiin joka aamu, eikä ole ikärohmu jäteöljynvatkaaja, vaan suhteellisen tuore vähäpäästöinen ja turvallinen malli hinta tahtoo pudota joka vuosi tuhansia euroja. Lisäksi pitää maksaa vakuutusmaksut. Auto tarvitsee renkaita ja sitä pitää myös huoltaa yms. Polttoaineen hinta on jo törkeän kallista.
Pitäisikö minun jättäytyä kokonaan pois töistä ja jäädä kotiin. En silloin saastuttaisi ympäristöäni ainakaan auton kanssa. Pirttiä pitäisi ehkä lämmittää vähän enemmän. Mutta kuka maksaa silloin minun elämiseni? Kenties työttömyyskorvauksista / sossusta saisikin sen verran rahaa, että ero palkan ja sen ansaitsemiseksi aiheutuvien kulujen erotus ei olisi kovin suuri? Luonto ei vaan tahdo antaa periksi tällaiselle ajattelulle, vaikka se olisi kuinka ekologista. Kenties tulisi tekemisen puutteessa kaljoiteltua pitkin viikkoa...
Toinen vaihtoehto voisi tietysti olla muuttaminen kaupunkiin työpaikan viereen. Mutta piruako sitä kaikkia ihmisiä ängetään pienelle maatilkulle. Ei siitä tule kuin riitaa ja pahaa oloa. Meilläpä sattuu olemaan pari hevosta. Niidenkin ylläpitäminen saattaisi kaupungissa olla vaikeaa. Kyllä siellä taas kukkahattutädit valittaisi hevosen päästöistä tai siitä, että ne hirnunnallaan häiritsevät.
Olisiko kolmas vaihtoehto sitten käydä töissä hevosella ja kärryillä? Ehkä. Kunhan työantaja järjestää tallipaikan tai vähintään puomin ja säilytystilan heinille.
Kyllä minä sittenkin haluan edelleen asua maalla. Korkeita autokuluja toki kompensoi pienemmät asumiskulut. Toisaalta, en minä saa palkkaakaan läheskään niin paljon kuin Helsingissä töissä käyvät. Kun palkastani vähennetään pakolliset menot, kuten ruoka, lainanlyhennykset, autoilukulut, vakuutukset, sähkö, tv- ja puhelinkulut, niin käteen jää kuukaudessa suurin piirtein satanen. Tuolla satasella sitten ostetaan mahdollisesti vaatteita ja niille hevosille ruokaa. Joten aika kiikun kaakun mennään. Ei tarvitse edes ajatella ulkomaan- tai lapinmatkoja. Puhumattakaan mistään baari-illoista tms. Siinä kun kaupunkilainen ekopiipertäjä vihaa meitä yksityisautoilijoita, niin hän lentää talvella poninhäntä liehuen lapppiin laskettelemaan ja aiheuttaa siinä samalla tuhannen henkilöauton verran päästöjä. Ja toki etelän lomarannoille pitää päästä örveltämään ainakin pari kertaa vuodessa. Prkl!
... niin valtio on tyytyväinen kun et enää saastuta! Eikä oo kauheesti tuloja kuluttamiseenkaan jolloin ekologinen jalanjälki jää tosi pieneksi!
työttöminä tällä menolla.
Niin, rikollisiahan tässä ollaan kun töihin ajellaan korkeasti verotetulla B ja Diisselillä. On paljon egologisempaa jättäytyä kotiin, niin MAAILMA PELASTUU! (hehe)