Työpaikalla eräs työpaikkakiusaaja, joka nöyryyttää ja kiusaa eri ihmisiä vuoron perään. Kuka nyt milloinkin sattuu olemaan kiusaajan mielestä ylimääräinen henkilö talossa (yleensä sijaiset)ja ärsyttävä olemukseltaan syistä että ulkonäkö, persoona, puhetyyli, naurutapa eivät ole kiusaajan mielestä ihanteellisia.
Tällaista jatkunut juttujen mukaan jo pitempään siltikään kukaan ei vaivaudu kertomaan esimiehelle tilanteista. Antavat työpaikkahäirikön jatkaa kiusaamista ikään kuin se kuuluisi asiaan sekä olisi lisäksi myös sallittua, vaikka useimmat tietävät erittäin hyvin mitä häirikkö tekee. Esimies aivan tietämätön, eikä edes käy varmaankaan käy hänen mielessään että työntekijöiden huono viihtyvyys johtuu työpaikkakiusaajasta plus siitä, että kiusaaja manipuloi muitakin työntekijöitä mukaansa kiusaamaan. Näyttää häirikkö olevan innokas vääristelemään muiden sanomisia eli suoraan sanottuna kova valehtelemaankin. Värittää kertomuksiaan leveästi hymyillen nauttii, kun saa lisää henkilöitä kiusaamaan jotakin jota ei itse voi sietää.
Esimiehellä itsellään taipumusta kiusata erilaisin konstein joitakin ihmisiä, joita ei arvosta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
köysiä rasvataan, odotetaan tilaisuutta, housut pois ja kiusaaja esimies insinööri saa lapin lain mukaisen kurinpalautuksen
Taitava kiusaaja hallitsee ympäristöään harjoittelijoista esimiehiin suvereenisti.
Pidempään talossa olleista arimmat pelkäävät häntä. He koettavat häirikköä miellyttämällä välttää itse joutumasta kiusaamisen ja seläntakana tapahtuvan mustamaalaamisen kohteeksi. Häirikön vihalta saa olla yleensä rauhassa, jos muistaa olla samaa mieltä, tehdä pikku palveluksia, hymyillä ja kehua sekä matkoilta tuoda tuliaisia. Moni tekee tämän ja huomaamattaan ryhtyy pirun juoksupojaksi, koska "haluaa olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa".
Ne, jotka näyttävät sulkeneen suunsa vaivautumatta maireasti hymyilemään, ovat ehkä joskus yrittäneet tehdä häiriköinnille jotain. Luultavasti juuri he ovat joskus tehneet samat huomiot kuin ap. ja kauhistelleet vääryyksiä. Juuri he ovat puhuneet esimiehelle, työterveyslääkärille, luottamusmiehelle, jne. mutta he ovat saaneet nenilleen. Heitä on todennäköisesti käsketty katsomaana peiliin, etsimään syytä ongelmiin yksityiselämästään ja vaihtaamaan työpaikkaa. Ehkä heitä on neuvottu olemaan puuttumatta asioihin, jotka eivät heille kuulu. Todennäköisesti heidät on nimenomaan nöyryytetty yhteisössä puhumattomiksi, eivätkä he jostain syystä ole voineet vaihtaa työpaikkaa.
Esimiestasoille psykohäiriintyneen kiusaajan esitys menee aina täydestä. Vaikea käsittää, miksi näin voi olla.
kun kirjoitit. Minutkin savustettiin ja kun pomolle tuli sopiva tilaisuus niin laittoi yt-neuvotteluihin. Siellä ne kiusaajat jatkavat hommiaan, onneksi ei tarvitse enää olla siellä!
Jotenkin tuntuu siltä, että enemmän tai vähemmän mädäntyneitä tyyppejä on paljon enemmän kuin moni uskaltaisi itselleenkään myöntää. Nämä sitten odottelevat hissukseen ja matalalla profiililla omissa asemissaan valvomassa, ettei vuorossa oleva kiusattu vain pääsisi yhtään askelta eteenpäin asiansa eteenpäin viemisessä. Heitä ei tarvitse kuin vähän narusta nykäistä, niin ovat heti juonessa mukana. Kun on itselläkin tuota harrastuneisuutta, niin sympatiakerroin on varmasti mahtava. Ikävikkö muistelee, miten hänelläkin oli silloin kiusatessa niin vaikeasti käsiteltäviä tunteita (nyyh) ja lisäksi paljon ongelmia elämässään, joten uhrihan hän oli eikä siis voinut teoilleen mitään. Minusta kiusaajat ovat kuin bakteereita, mutta vaikea uskoa, etteivät myötäilijät olisi saaneet tartuntaa jo aiemmin, lapsuudessa tai nuoruudessa, jolloin luonne vielä muovautuu. Ainakin kyseessä on suunnaton heikkouden osoitus. Ei käy kateeksi.