Mun tarina on tämä: Oon seurustellu miehen kanssa reilut 2 vuotta. Välimatkaa noin 400km, mutta se ei ole haitannut. Ensimmäinen seurustelu vuosi asuttiin erilleen, sillä 400km välimatkalla ja hyvin meni. Sitten isäni kuoli keväällä 2002 ja poikaystäväni muutti luokseni minua tukemaan. Hän oli juuri päässyt korkeakouluun, mutta lykkäsi opiskelun aloittamista takiani vuodella. Tänä kesänä hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa ja välimatka on taas välissä. Välimatka ei kuitenkaan ole se ongelmani. Rakastetaan toisiamme paljon. Hän lähti siskonsa kanssa matkalle viikoks ja he keksivät ostaa sieltä puhelinkortin. No Hän sitten soitti minulle ja puhuttiin melkein 20min. Seuraavana päivänä Hän soitti myöhällä ja sanoin ettei voi puhua kauaa ku siskon pitää soittaa vielä poikakaverilleen. Puhelukortissa oli sillon aikaa noin 17minuuttia Hänen mukaan. Mun kanssa Hän puhu 3 ja puol minuuttia! ja sano et soittaa vielä, jos jää aikaa. mut eipä puhelua kuulunu.
He molemmat sanoivat aijemmin että tuleevat sieltä matkalta sunnuntai aamuna, mutta viime puhelulla Hän sanoi että tuleevat sunnuntai iltana...??!! Joskus hän sanoin minulle et oli joskus halunnu tyttöystävän joka on hänen siskonsa kaltainen. mutta minä olen aivan eri maata. ja sen matkan jälkeen he lähtevät suoraan pariks päivää kaverinsa mökille(tyttöpuolinen).
Mitä mun pitäs ajatella? Onko tää jotenkin outoo vai oonko minä vainoharhanen tai jotai??? vastatkaa kunnollisilla mielipiteillä, kiitos :)

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kannattaisi kysyä asiaa suoraan?
Vaikutat melko mustasukkaiselta tyypiltä...
joo oot sairas! hahahahaha!
Et selitä asiaa erityisen tarkkaan (mitä itse asiassa pelkäät tapahtuneen/tapahtuvan?), mutta jos oikeasti lasket minuutit ja sekunnit kauanko poikakaverisi puhuu sinun kanssasi puhelimessa (kun samalla puhelimella on vielä muitakin käyttäjiä), niin täytyy kyllä sanoa että aika ahdistavalta kuulostaa. Ja jos oikeasti olet poikaystäväsi siskolle mustasukkainen... jooh. Rauhoituhan vähän.
toinen lykkää opiskelunsa vuodeks sun takia ja sä nalkutat jostain puhelusta? tosi itsekästä.
ja itsekkyyden lisäksi myös melkoisen vainoharhaiselta, laskea PUHELINKORTIN MINUUTTEJA...voi luoja ja muut jos siellä korkeammalla joku on, pitäkää "avuttoman" kaltaiset henkilöt kaukana minusta.
Kiitos teille IHANISTA vastauksista ja tuesta. Hyvähän se teidän on puhua tollasia, ku ette ite oo koskaan mitään kokeneet! ettekä tiedä tälläsistä asioista mitään.
---
sen kyllä huomaa teidän lapsellisista vastauksista!
Tosta sun kuvailemastasi tilanteesta, minua olisi jäänyt mietityttämään oikeastaan vain tuo viimeinen. Sinne tyttökaverin mökille lähtö. Tuollainen tunneihminen jollainen kultasi on kykenee harvemmin sujuvaan valehtelemiseen.
Minusta sinun kannattaa odottaa ihan rauhassa hänen luonasi käyntiä ja sen jälkeen kysyä kuulumisia. Pienillä fiksuilla kysymyksillä saat helposti selville hermostuuko hän minkään aihepiirin käsittelystä. Minä en sinuna kysyisi ihan suoraan vielä ja hämmentäisi häntä epäilyksilläni. Onhan paljon asioita joita olet voinut ymmärtää väärin ja ennenkaikkea on paljon hänen matkaansa liittyviä asioita joita et ole ollut kokemassa ja näkemässä.
Pirtsakkaa mieltä ja häntä pystyyn likka.
Joskus hyvästä kannattaa hieman taistellakin.

Joskus hyvästä kannattaa hieman taistellakin
Kyllä tuo vähän vainoharhaiselta kuulostaa, anteeksi vaan.
Itse olen erittäin mustis miehestäni, mutta ei sentään siskosta. Vaikka kultasi on joskus sanonut, että on joskus toivonut tyttöystävänsä olevan siskonsa kaltainen, ei se silti tarkoita, että hän haluasi seurustella siskonsa kanssa.
Minua huolestuttaisi, jos hän ei olisi kertonut kenen mökille menee. Ilmeisesti hän on kuitenkin suoraa sanonut minne on menossa. Ja siitä matkalta palaamisesta: joskus suunnitelmat voivat vain yksinkertasesti muuttua.
Ja puhelinkortista vielä. Jos kortissa on 17 minsaa vielä aikaa, niin olisiko ollut reilua, että miehesi olisi jaaritellut kanssasi kun sisko odottaa, että saisi soitettua omalle kullalleen, jota tällä varmasti oli yhtä ikävä kuin sinulla omaa kultaasi...