Tapaisn jo kyseisen miehen aikoja sitten mutta itse olin silloin varattu. Nyt olemme olleet viime syksystä asti yhteydessä ja olemme nähneet nyt vasta viikon sitten pitkästä aikaa. Eilen oli kylässä ja sitten tapahtui se mitä en olisi toisaalta uskonut hyppäsimme sänkyyn.
Nyt ongelma on se että en oikein tiedä mitä mies haluaa koska antaa 2 suuntasia viestejä itsestään toisaalta saa kuvan puheiden mukaan että ehkä vakavampaa mutta kuitenkin kohta puhe kääntyy seksiin. Seksissä ei ole vikaa mutta jotenkin jatkuva siitä puhe ja koko ajan näkemisellä yrittäminen vie makua koko miehestä koska pelkkä läheisyys on minulle tärkeeä. Olen tämän myös sanonut tämän ääneen. Myöntelee mutta kohta taas puheet ja teot muussa kuin käheisyyden viettämisessä'
Mitä tehdä miehen kanssa? ON kuitenkin todella söpö kundi

Vastaukset 6
Vanhimmat
johan mies sai mitä halusi.
Kuvauksesi perusteella mies on sitoutumiskyvytön tapaus joka käyttää hyväkseen läheisyyden kaipuutasi. Sillä ei ole kiintymyksen kanssa mitään tekemistä. Etsi vielä hyvän sään aikana aikuinen, vastuullinen mies ettei mene elämä hukkaan.
Luulenpa, että haluaa vain pelkkää sexiä.
ehkä mies vain haluaa paljon seksiä. Minun suhteessani on toisin päin. Tapasin mieheni n. puoli vuotta sitten ja hän oli silloin varattu. Sitten hän lähti hetkeksi pois kaupungista ja tultuaan takaisin, hän oli eronnut. Aluksi suhteemme oli hyvin hyvin kiihkeä ja romanttinen ja täynnä intohimoa, mutta nyt kun olemme vihdoin molemmat omillamme, hän ei halua harrastaa seksiä.
Olen tosi turhautunut. Minä taas ajattelen seksiä kaiken aikaa ja haluisin harrastaa sitä joka päivä useasti. Hän taas haluaa jutella ja käydä kahvilla ja ottaa hitaasti. Onhan se tietty ymmärrettävää, kun on pitkä suhde takana, että haluaa uudessa suhteessa ottaa varovasti, mutta pitääkö sen takia vähentää seksiä ja intohimoa??
En tiedä onko minun mieheni nyt vähemmän vai enemmän tosissaan kanssani kuin syksyllä.
"En tiedä onko minun mieheni nyt vähemmän vai enemmän tosissaan kanssani kuin syksyllä."
Väittäisin että enemmän. Aiemmin suhteenne on ollut miehelle "pelkkää seksiä", mutta nyt on ilmeisesti alkanut ottaa sen verran tosissaan, että seksikään ei ole enää "pelkkää seksiä", vaan siinäkin on muu tunnepuoli mukana. Siitä kenties tarve ottaa joka tavalla rauhallisemmin ja katsoa, uskaltaako yleensä lähteä mihinkään vakavampaan.
päätellen mies haluaa vaan seksiä, ei mitään vakavampaa, ei suhdetta. Ja saikin nyt mitä halus.