Sain eilen kuulla, että miehelläni on ollut yhden yön juttuja ennen minua. Emme siis olleet silloin edes tavanneet. Kuitenkin tieto sai minut voimaan pahoin. Tällä hetkellä en saa päästäni pois mielikuvaa miehestäni jonkun toisen naisen kipmussa.
Tuntuu, että en voi seurustella miehen kanssa joka on harrastanut moista. Luuletteko, että voin joskus elää asian kanssa?
Olenko tiukkis?
14
2653
Vastaukset
- Suuri Isä
ne yhdenyön jutut halvenna miestä, niin kuin ne halventavat naista ja tekevät naisesta halvan lutkan. Voit itse päättää haluatko olla miehen kanssa joka on onnistunut saamaan helppoa pillua lutkilta. Mies on ainakin kelvannut muillekkin. Sen sijaan miestä ihnottaa ajatus, että heidän naisensa on ollut haarat levällään jonkun toisen miehen edessä, sellainen saastuttaa naisen.
- Nainen.
Yhtä likaiseksi siitä seksistä kaikki tulee. Jos mies on uittanut munaansa kaikenmaailman tautisissa lutkissa, niin minun silmissä eivät miehen pisteet todellakaan nouse.
- cat.mint
Nainen. kirjoitti:
Yhtä likaiseksi siitä seksistä kaikki tulee. Jos mies on uittanut munaansa kaikenmaailman tautisissa lutkissa, niin minun silmissä eivät miehen pisteet todellakaan nouse.
samaa mieltä kanssasi! Puhut asiaa!
- Mikke
Minusta sinun naisen kannattaa muistaa, että mies ystäväsi ei ole sinulle oikea. Siksi, koska hänellä on selkeästi ongelma. Jos paneskee siellä täällä naisia ei siinä vielä mitään vaan ei ole kaveri sitoutumis tyyppiä. Sinä joudut varmasti suhteen aikana kokemaan sen, että hän himoitsee myös muita ja voi olla, että pettääkin sinua. Joten ole tarkkana.
- Nainen.
En oikein osaa uskoa tuohon kuitenkaan. Miehellä on takana viiden vuoden pituinen suhde. Sitä en pelkää, etteikö sitoutua osaisi.
Miehen mielestä sinkkuaikoina saa tehdä mitä lystää. Minusta taas ei. Ällöttää tuollainen. - hakkuriharjottelia
Nainen. kirjoitti:
En oikein osaa uskoa tuohon kuitenkaan. Miehellä on takana viiden vuoden pituinen suhde. Sitä en pelkää, etteikö sitoutua osaisi.
Miehen mielestä sinkkuaikoina saa tehdä mitä lystää. Minusta taas ei. Ällöttää tuollainen.olla pipo liian tiukalla,kyllä sinkkuna saa tehdä mitä lystää, siinä se koko idea on...vanhat ajat on ohi. enää ei suomessa kivitetä jos on "nussinut" toisen miehen/naisen kanssa ja mitä siitä sitten... elämä on elämää toiset on tiukka pipoja ja toiset ottaa rennommin,kumpikaan tapa ei ole hyvä jos mennään "yli"
- Suuri Isä
hakkuriharjottelia kirjoitti:
olla pipo liian tiukalla,kyllä sinkkuna saa tehdä mitä lystää, siinä se koko idea on...vanhat ajat on ohi. enää ei suomessa kivitetä jos on "nussinut" toisen miehen/naisen kanssa ja mitä siitä sitten... elämä on elämää toiset on tiukka pipoja ja toiset ottaa rennommin,kumpikaan tapa ei ole hyvä jos mennään "yli"
tehdä mitä lystää, siis nainen. Naisen kuuluu sinkkuna ollesaan pitää polvet tiukasti yhdessä mikä pitäisi olla jo itsestään selvyys. Muuten nainen on saastunut lutka ilman ihmisarvoa.

pullossa eläisi. Lähes kaikilla on ollut suhteita ennen avioliittoaan. Ne ovat ohimenneitä, vaikka uudella voi olla vaikeuksia kestää niistä kuultuaan Kun ollaan rakastuneita, silloin nautitaan yhdessä, muttei se tee naista huonommaksi ja olisi sallittua miehelle.
- S_guru
Suuri Isä kirjoitti:
tehdä mitä lystää, siis nainen. Naisen kuuluu sinkkuna ollesaan pitää polvet tiukasti yhdessä mikä pitäisi olla jo itsestään selvyys. Muuten nainen on saastunut lutka ilman ihmisarvoa.
Yhteiskunnassamme vallitsee ns. kaksinaismoralismi, eli yhden yön suhteet ovat täysin sallittuja miehille, mutta ei-hyväksyttyjä naisille. Miehiin ja naisiin kohdistuu siis kaksi eri moraalistandardia. Siitä tuleekin kaksinaismoralismin englanninkielinen nimi double-standard.
Kaksinaismoralismi ei pidä sekoittaa tekopyhyyteen, jolla tarkoitetaan sitä, että esitetään muille moraalisia vaatimuksia, mutta itse rikotaan niitä. Vaaditaan esimerkiksi aviollista uskollisuutta, vaikka itse pitää salarakasta.
Kaksinaismoralismi on siitä jännä ilmiö, että sitä kannattavat nimenomaan naiset ja se välittyy uusille sukupolville naisten välittämänä. - Herra
Suuri Isä kirjoitti:
tehdä mitä lystää, siis nainen. Naisen kuuluu sinkkuna ollesaan pitää polvet tiukasti yhdessä mikä pitäisi olla jo itsestään selvyys. Muuten nainen on saastunut lutka ilman ihmisarvoa.
Hih hih, buahah hah hah, hohhoh hoo, heh heh hee. Ei voi lopettaa nauramista. Tosi hyvän provon oot keksinyt SuuriIsä.
t.huono nainen - Nainen.
hakkuriharjottelia kirjoitti:
olla pipo liian tiukalla,kyllä sinkkuna saa tehdä mitä lystää, siinä se koko idea on...vanhat ajat on ohi. enää ei suomessa kivitetä jos on "nussinut" toisen miehen/naisen kanssa ja mitä siitä sitten... elämä on elämää toiset on tiukka pipoja ja toiset ottaa rennommin,kumpikaan tapa ei ole hyvä jos mennään "yli"
Miten se seksi sitten voi koskaan olla sen tulevan rakkaan kanssa mitenkään erityistä saati ihanaa, kun on pannut puolta valtakuntaa? Kerropas minulle se, niin saatan ymmärtää kantasi.
- kysyt
niin mielestäni olet tiukkis!!
Elämä se on ollut hänelläkin ennen sua. Ei se tee hänestä huonompaa miestä. Sitten ymmärtäisin, jos hän harrastais niitä nyt, että sua oksettais! - -grr-
Että olet tosiaan tiukkis, jos tosta vedät herneen nenään. Keskity tähän päivään ja tulevaan, älä takerru menneisiin. Yhtä lailla perseestä on se arvailu/luulo, että jos joskus on tehnyt jotain, niin se todennäköisesti tekee sen uudestaan. Voi hyvät hyssykät, täytyyhän meillä kaikilla olla mahdollisuus korjata omat virheemme.
- hjkuytyu
Eli ne on ollut ennen sinua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1217055Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam554787Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk743734Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272824Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni332489Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221936Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei2071462Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191254Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on421065Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/162911