Eva Longoria

Tämän viikon täydellisissä naisissa Eva vilahteli useampaankin otteeseen alusvaatteisillaan.

Mitäs miehet tykkäätte tuollaisesta naisen kropasta kuin Evalla?

Itse näytän kutankuinkin samalta ja olen mielestäni liian laiha ja muodoton, kun takapuolta ja rintoja ei juurikaan ole. Aika hurja juttu, että vaikka itse en kropastani tykkää, tuntuu Evalla kuitenkin vientiä riittävän (tosin onhan sillä ihan mahdottoman kauniit kasvotkin).
4806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän Eva seksikäs on kropan osalta mitä youtubesta pätkiä katselin :)

Ite en ainakaan vaadi että naisella pitäis olla hirveen isot rinnat tai muuten "rehevät muodot". Riittää kun peppu on timmi ja kokonaisuushan se ratkaisee :)

t:M21

Äänestä

Vientiä riittää varmasti. Siitä kertoo jo sekin, ettei hän ole ottanut keinorintoja kuten valitettavan moni muu Hollywood-stara.

Äänestä

todella kaunis tumma ja seksikäs. Juuri mun makuun.

Äänestä

Näyttäisi vähän siltä kun pää olisi väärässä kropassa. Lisäksi liian lyhyt, vaikkeivät lyhyet naiset järjestäin olekaan rumia, tässä tapauksessa näyttää rumalta. Huomattavasti ikäistään vanhemman näköinen kasvoiltaan. No, mutta yksi ei voi olla kaikkien mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tykkäätte? kirjoitti:

Tämän viikon täydellisissä naisissa Eva vilahteli useampaankin otteeseen alusvaatteisillaan.

Mitäs miehet tykkäätte tuollaisesta naisen kropasta kuin Evalla?

Itse näytän kutankuinkin samalta ja olen mielestäni liian laiha ja muodoton, kun takapuolta ja rintoja ei juurikaan ole. Aika hurja juttu, että vaikka itse en kropastani tykkää, tuntuu Evalla kuitenkin vientiä riittävän (tosin onhan sillä ihan mahdottoman kauniit kasvotkin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu