Te jotka olette käyneet terapioissa työpaikkapsykopaatin uhriksi jouduttuanne kertokaa, miten teihin on eri auttajatahoilla suhtauduttu? Onko teitä ensinnäkin uskottu? Oletteko saaneet kertoa kokemuksistanne? Onko teitä syyllistetty, psykoa puolustettu ja teitä käsketty unohtamaan pikkujutut? Oletteko todella saaneet apua sekä neuvoja?
On kai tyypillistä, että rankkaa henkistä väkivaltaa kokenut ja arvoiltaan vääristyneessä ympäristössä työskennellyt ei luota helposti keneenkään.
On kai tyypillistä, että rankkaa henkistä väkivaltaa kokenut ja arvoiltaan vääristyneessä ympäristössä työskennellyt ei luota helposti keneenkään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
en jaksa hakea enää apua, tuntuu ettei missään todella ymmärretä tilanteen vakavuutta. ei sitä kai voikaan ymmärtää ellei ole itse kokenut, tarvittais vertaistukiryhmiä mieluummin kuin yksilöterapiaa, onko sellaisia?
Onko teitä syyllistetty, psykoa puolustettu
--
jep ja lääkkeitä olisi pitänyt syödä. vaikken vapaaehtoisesti edes mennyt koko terapiaan.
psykologit olivat niin uskomattoman tyhmiä että heille varmasti tuotti vaikeuksia löytää joka aamu työpaikalleen enkä nyt liioittele millään tavoin.
Työpaikkaiusaaminen työpaikoilla on niin yleistä,että kiusatuksi joutuneiden tukiryhmät olisivat tositarpeeseen. Aivan samoin kuin läheisensä menettäneiden sururyhmät. Siihen ei yksilöterapia ole riittävän tehokasta. Vain kiusattu pystyy ymmärtämään kiusattua ja työtön pystyy ymmärtämään työtöntä.
Moi.
Olen käynyt terapiassa peräti 18 kk:tta. Kukaan ei usko minua. Kaikki vaan sanoo että unohda koko juttu. Miten voin luottaa enää kehenkään. Työt pitäisi aloittaa viikon päästä. Voi kun näistä asioista uskaltais puhua vähän avoimemmin. Arvaatkaa vaan pelottaako töihin meno.
Kysykää Kiusattujen tuki ry:stä ja Rikosuhripäivystyksestä tukiryhmistä. Muuten, 8-9. elokuuta Mtv3:n yöchatissa on vieraana joku Kiusattujen tuki ry:stä. Aiheena on koulukiusaaminen, mutta on siitä varmasti hyötyä työpaikkakiusatuillekin.
Toimin yliopistossa tutkijana ja minulla oli takana vankka kokemus ja hyvät työtodistukset. Vaihdettuani tutkimusryhmää jouduiin "hullun" pomon hampaisiin. Kaverilla oli kovat tulospaineet ja niitä hän sitten purki alaisiinsa. Työssä ei annettu vastuuta ja naputtamista riitti joka asiasta. Tilanne kärjistyi minun osaltani siten, että sanouduin irti työstäni "tyhjän päälle" eli tiedossa ei ollut uutta työpaikkaa. Olin yksinkertaisesti niin masentunut ja takki tyhjänä, etten olisi jaksanut päivääkään enää.
TERAPIASTA: Työterveydenhuollon kautta ei mitään apua ollut saatavissa. Tapaamani lääkäri oli täysi uuno tällaisissa asioissa (estynyt? saamaton?). Onneksi reippautta riitti sen verran, että soitin mielenterveystoimistoon. Siinä vaiheessa olin hyvin masentunut ja itsetuhoajatukset mielessä. Sain ajan psykiatrin juttusille jo seuraavana päivänä ja kävin säännöllisesti kognitiivisessa terapiassa noin puolen vuoden ajan. Samalla aloitin masennuslääkkeen josta ei tule riippuvaisuutta (serotoniinin takaisinestäjä). Vähitellen vointi alkoi elpyä ja nyt pyyhkii todella hyvin. Olen onnellinen ja vaihtamassa alaa. Sain opiskelupaikan haluamaltani alalta ja suunnittelen paluuta työelämään. Sain levätä rauhassa pitkän sairasloman ansiosta ja selvitettyä pääni sisältöä todella asiantuntevan ja osaavan terapeutin vastaanotolla. Toivottavasti sinulle käy yhtä hyvin. Ei kannata lannistua jos ensimmäinen auttaja (lääkäri, psykologi tms) on pettymys. Hakeudu muualle, esim. mielenterveystoimistoon, työterveyshuoltoon tai yksityiselle sektorille. Tsemppiä!
Arska terapiassa.