Löysinpä tuossa jokin aika sitten palstalle lähetettyjä kirjoituksia, jotka käsittelivät helluntailaisten kotien kasvattien, oman tulkintansa mukaan, noista kotioloista saamiaan "traumoja":
Helluntailaisen kodin
Kirjoittanut: kasvatti 16.1.2008 klo 08.52
"Sain vaikeat traumat kotini ahdistavan uskonnollisesta ilmapiiristä.
Päätin että en ole missään tekemisissä vähänkään uskontoa sivuavien asioiden kanssa."
H-kodin kasvatti
Saara 17.1.2008 klo 09.09
"Minulla samanlaisia kokemuksia kuin sinullakin.Sain trauman joka kestänyt nyt kolmekymmentä vuotta!Näen vieläkin pahoja unia asiasta.Minut pakotettiin lapsesta asti helluntailaisuuteen.Esim.Ilmestyskirjaa kun opetettiin rukouskokouksissa,paikalla oli myös lapsia,yhdeksänvuotiaita esimerkiksi..mielestäni kielletty alle viisitoista olisi ollut oikein..Ei sitä niin nuorena voi ymmärtää sellaista tietoa.Sydämeen jäi helpompi asia..enkeli,se ei ahdista.Ikinä en palaa takaisin tuohon uskontoon,enkä pakota omaa lastanikaan,että sellaiset haavat siitä sain."
...................................................
-Näiden johdosta kiinnostaisikin tietää hieman tarkemmin, mistä seikoista erityisesti tuli heidän mielestään se minkä he kokivat "ahdistavana", kodin helluntailaisuudessa, vai missä, ilmapiirissäkö yleensä?
-Tuon toisen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä, että ilmestyskirjaa käsittelevät luennot eivät olisi olleet, ainakaan herkimmille lapsille suositeltavia. Toisaalta, eivätpä ne ole mielessä niin kokoaikaisesti pyörineet, että voisi väittää, juuri niistä tulleen ahdistumisreaktioita myöhemmällä iällä. Myöskin voisi todeta, että eipä niistä aiheutunut, pienimuotoinen ahdistus, ole turhaa ollutkaan, koska nyt jo on selkeästi nähtävissä, että se on ollut ihan aiheellistakin ja jopa hyödyllistä, koska se lopulta, -osaltaan, kypsytti minutkin tekemään oman uskonratkaisuni. Nähtyäni miten maailma on kehittynyt, pikkuhiljaa, kohti ilmestyskirjan asioiden toteutumista.
Nyt on rauha sydämessä, eikä ilmestyskirja tunnu enää ahdistavalta, vaan lupausten kirjalta, näin Jeesukseen pelastajanaan uskovan näkövinkkelistä.
Jos nyt pitäisi valita, niin mieluummin ottaisinkin, kuitenkin, sen lapsuudessa kuullusta ilmestyskirja-luennosta jääneen lievän ja hyvää tarkoittaneen ahdistuksen, joka ehkä oli ratkaiseva tekijä päättäessäni omaa uskonratkaisuani,
...kuin että jäisin pois siitä kyydistä, jossa minun uskovana on toivo pelastua, niistä viimeisien aikojen hirveistä ahdistuksista ja kauhuista, joista ilmestyskirja kertoo.
Helluntailaisen kodin
Kirjoittanut: kasvatti 16.1.2008 klo 08.52
"Sain vaikeat traumat kotini ahdistavan uskonnollisesta ilmapiiristä.
Päätin että en ole missään tekemisissä vähänkään uskontoa sivuavien asioiden kanssa."
H-kodin kasvatti
Saara 17.1.2008 klo 09.09
"Minulla samanlaisia kokemuksia kuin sinullakin.Sain trauman joka kestänyt nyt kolmekymmentä vuotta!Näen vieläkin pahoja unia asiasta.Minut pakotettiin lapsesta asti helluntailaisuuteen.Esim.Ilmestyskirjaa kun opetettiin rukouskokouksissa,paikalla oli myös lapsia,yhdeksänvuotiaita esimerkiksi..mielestäni kielletty alle viisitoista olisi ollut oikein..Ei sitä niin nuorena voi ymmärtää sellaista tietoa.Sydämeen jäi helpompi asia..enkeli,se ei ahdista.Ikinä en palaa takaisin tuohon uskontoon,enkä pakota omaa lastanikaan,että sellaiset haavat siitä sain."
...................................................
-Näiden johdosta kiinnostaisikin tietää hieman tarkemmin, mistä seikoista erityisesti tuli heidän mielestään se minkä he kokivat "ahdistavana", kodin helluntailaisuudessa, vai missä, ilmapiirissäkö yleensä?
-Tuon toisen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä, että ilmestyskirjaa käsittelevät luennot eivät olisi olleet, ainakaan herkimmille lapsille suositeltavia. Toisaalta, eivätpä ne ole mielessä niin kokoaikaisesti pyörineet, että voisi väittää, juuri niistä tulleen ahdistumisreaktioita myöhemmällä iällä. Myöskin voisi todeta, että eipä niistä aiheutunut, pienimuotoinen ahdistus, ole turhaa ollutkaan, koska nyt jo on selkeästi nähtävissä, että se on ollut ihan aiheellistakin ja jopa hyödyllistä, koska se lopulta, -osaltaan, kypsytti minutkin tekemään oman uskonratkaisuni. Nähtyäni miten maailma on kehittynyt, pikkuhiljaa, kohti ilmestyskirjan asioiden toteutumista.
Nyt on rauha sydämessä, eikä ilmestyskirja tunnu enää ahdistavalta, vaan lupausten kirjalta, näin Jeesukseen pelastajanaan uskovan näkövinkkelistä.
Jos nyt pitäisi valita, niin mieluummin ottaisinkin, kuitenkin, sen lapsuudessa kuullusta ilmestyskirja-luennosta jääneen lievän ja hyvää tarkoittaneen ahdistuksen, joka ehkä oli ratkaiseva tekijä päättäessäni omaa uskonratkaisuani,
...kuin että jäisin pois siitä kyydistä, jossa minun uskovana on toivo pelastua, niistä viimeisien aikojen hirveistä ahdistuksista ja kauhuista, joista ilmestyskirja kertoo.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No ei noita nyt paljoa ollut.
Veikkaan, että esim. alkoholistiperheissä tapauksia on vieläkin enemmän.
kuin alkoholisti? eli jokainen ateisti on siis sinusta alkoholisti?
on tyypillinen vastahyökkäys uskovilta.
Mistä sä ateismin kekkasit?
Hehheh hee heh hih hih hiiiii...
hyökkäys minun puoleltani. siellähän oli kysymysmerkki (?) lopussa.
on käytävä läpi jo hyvin varhain suhde omiin vanhempiin ja heidän uskoonsa. Jotta oma identiteetti ja itsetunto pääsisi vapaasti lapsessa kehittymään, on pakko laittaa näkymätön muuri uskon ja luonnollisen kehityksen väliin. Vaara on, että oma persoonallisuus ei pääse vapaasti kehittymään. Ei saa ajatella omin aivoin.
Valmiiksi pureskeltu usko on vain toisen ihmisen omia tuntoja, toisen omaa uskoa. Uskoa ei voi siirtää. Jokainen löytää uskon erilailla, jos on löytääkseen.
Ahdistava koin sen, että oli kokouspakko. Myöhemmin näitä asioita selvitellessä vanhempien kanssa, he sanoivat oli pakko ottaa mukaan, eihän teitä voinut yksin kotiinkaan jättää.
Lapsena pelkäsin helvettiin joutumista ja Jeesuksen toista tulemista. Ahdistuin siitä, että kuka minua hoitaa, jos Jeesus tulee ja vie omat vanhemmat taivaaseen.
Ilmapiiri ei yleensä ottaen ollut ahdistava, sillä panin kovin vastaan vanhempieni uskon näkemyksiä.
Yritin selvittää heille jo hyvin varhain, että minun on löydettävä oma tieni uskonasioihin. Kai se sana meni perille koska "raippoja" ei siitä seurannut eikä muitakaan rangaistus toimenpiteitä.
Helluntaikodissa kasvaneena tunsin nuorena alati olevani erilainen kuin muut nuoret.
Helluntailaisten kirjat, jotka on kirjoitettu
saman kaavan mukaisesti ärsyttivät. Niinpä tämä paljon kohuttu Nicki Gruzin? 'juokse poika juokse' sai vain minut nuoruudessani hymähtämään.
Toinen sensaatio kirja olisiko ollut Wilkersoni 'risti ja linkkuveitsi' tuntui aivan samalta. Samoin kuin 'olin kommunistien vanki'
Yleisesti ottaen helluntailaisten kirjat ovat kovin lapsellisia, niistä puuttuu syvyys ihmismieleen. Ne eivät anna mitään uutta ajateltavaa ihmiselle.
Ihminen kehittyy henkisesti vain vastoinkäymisten kautta ja siitä olen kiitollinen helluntaitaustalleni koska olen joutunut näitä asioita paljon miettimään ja sitä kautta olen ymmärtänyt, että vapaa ja ennakkoluuloton mieli vie paljon lähemmäksi uskonasioita ja niitä ymmärtää nyt aikuisena eritavoin. Uskon tuputtaminen vain vieroittaa uskon asioista.
"Helluntaikodissa kasvaneena tunsin nuorena alati olevani erilainen kuin muut nuoret."
-Toi varmasti pitääkin paikkansa, koska "normaaliin" ev.lut.-"uskoon" ei ole näyttänytkään kuuluvan oikeasti minkäänlaista uskon harjoittamista, ellei sellaisena pidetä uskonnollisia rituaaleja ja niihin tai juhlapyhiin liittyviä kirkossakäyntejä. Muutenhan se on suurimmalla osalla lähes näkymätöntä, siis rehellisesti sanottuna kuollutta, verrattuna ns. vapaiden suuntien keskuudessa hyvin yleistä, aktiivisesti hengellisiin tilaisuuksiin osallistumista käsittävään uskoon.
Jokainen voi itse päätellä mikä on todelliseen uskoon perustuvaa ja mikä jotain muuta, kuten muodollista USKONNOLLISUUTTA, ilman aktiivista uskoa.
"Jokainen voi itse päätellä mikä on todelliseen uskoon perustuvaa ja mikä jotain muuta,..."
Se pitää saada itse ratkaista, ilman ahdista, pelkouskoa ts. jokainen löytää uskon ja hengellisen kodin, mutta se pitää saada itse päättää, omasta vapaasta tahdostaan.
Kaikille ei kuitenkaan uskonasiat aukene vaikka tietoa on, mutta on silti kykenemätön uskomaan.
yhtä lailla olisit tuntenut itsesi erilaiseksi, jos olisit saanut änkyrätaistolaisen kasvatuksen, tai olisit ollut änkyräoikeistolaisen perheen lapsonen tai jotain muuta vastaavaa erilaisuutta.
ne nykyaikana helluntailaispiireissä lisääntyneet avioerot juuri tuollaisesta tiukkapipoisesta kasvatuksesta, että lapset kasvatetaan ikäänkuin pullossa, jossa lapsuus- sekä nuoruuskautena on korkki kiinni. 'Korkkia' raotetaan vähän vain kouluajaksi, mutta ei vapaa-aikana, eikä esim. mahdollista gospel-konserttia varten laisinkaan..
Tunnen meinaan muutaman nuorenparin, jotka ovat olleet ikäänkuin vanhempiensa talutusjukon päässä kaikenaikaa ja kun ovat lapsuudestaan saakka kasvaneet naapurin tyttären kanssa ja menneet avioon, se on kestänyt vuoden - pari ja sitten avioero..
Mutta eivät sentään kaikki helluntailaiset ole 'hurahtaneet' omaan oikeaoppisuuteensa lastensa kasvatusmetodeissa, koska aika pieni osa nykyajanmuodon kaudella rajoittaa lastensa menemisiä uskontiellä..
Ns. vanhan körttiajan helluntailaiset sensijaan ovat kovastikin sen omahyväisen oikeaoppisuuden kannattajia, vaikka Jumalan mielen mukainen oikeamielisyys ja oikeudenmukaisuus jäisi siinä kuviossa tappiolle..
Mielestäni kyseiset traumat johtuvat vanhempien kasvatusmetodeista, ei uskonnosta. Voi sitä ateisitisetkin vanhemmat vahingossa turmella lastensa mielen. Sitä käy hellareille, ateisteille, hinduille muslimeille...jne. Kaikille IHMISILLE. Ei menny ihan läpi helluntailisten piikkiin. Ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä, sanon minä! On se helppoa ripustaa lapsuuden traumat johonkin.